Alaluokka Yläluokka Yhdistävä
Elämänilon ja elämänvoima säilyminen
Minuus Hyvän elämän viime ajat ja
kuolema Elämänilon sammuminen
Kuolema osana vanhuutta ja elämää
Elämässä kiinnioleminen Elämänkatsomuksen ja/tai elä-mänasenteen säilyminen Minuuden muuttuminen
Kuolema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston kirjoittajien näkemysten perusteella minuus hyvän elämän elementtinä näyttäytyy elämänilon ja -voiman säilymisenä aivan elämän viime hetkiin asti. Toisaalta kirjoittajat tuovat esiin, että vanhuuden ja vanhenemisen myötä vanhuksen elämänilo sammuu. Kirjoittajien mukaan vanhuksen mielialaan ja elämänilon sammumiseen vaikuttavat sairau-det. Kirjoituksissa elämänilon on kuvattu sammuneen lähestyvän kuoleman vuoksi ja vanhuksen on kerrottu ikään kuin ”luopuneen” elämisestä, jotta kuolema saisi tulla. Elämänilon sammumisesta sai-rauden vuoksi kirjoittaa muun muassa kirjoittaja daF3138_18 (nainen, syntynyt 1945), joka kuvaa tätinsä masentuneen epäonnistuneen leikkauksen jälkeen. Epäonnistunut leikkaus vei tädin liikunta-kyvyn, minkä seurauksena täti joutui siirtymään hoivakotiin. Kirjoittaja kuvaa, kuinka aiemmin seu-rallinen täti ei reagoinut hoivakodissa mitenkään muihin asukkaisiin, ja tätiä piti pitkään syöttää, koska häntä ei huvittanut syödä itse. Tädin reaktiot hoivakotiin joutumiseen voi nähdä elämänilon sammumisena. Toisaalta tädin voi nähdä käyttäneen tilanteessa edellisessä alaluvussa käsittelemääni
80 omaa itsemääräämistään kieltäytyessään omatoimisesta aterioimisesta. Asioista kieltäytymisessä on usein syynsä. Aterioimisesta kieltäytymisen voi toisaalta tulkita viittaavan elämänilon sammumiseen, toisaalta tädin haluun vaikuttaa omaan vointiinsa ja siten poispääsyyn elämästä, sillä kirjoittaja kuvaa tädin olleen ennen kuolemaansa syömättä melkein kaksi viikkoa. Vanhuksen elämänilon sammumi-sesta lähestyvän kuoleman vuoksi kirjoittaa puolestaan nimimerkki Leilukka (nainen, syntynyt 1962).
Hän tuo kirjoituksessaan esille, kuinka hänen äidistään oli kuoleman lähestyessä havaittavissa luo-vuttaminen ja äidin elämänilon sammuneen hänen liukuessaan kohti kuolemaa.
Kirjoittajat tuovat kirjoituksissaan esille myös näkemyksiä elämässä kiinniolemisesta aivan elämän loppupuolelle asti. Kirjoittajien esittämien näkemysten perusteella tulkitsen elämässä kiinniolemisen eri asiaksi kuin elämänilon. Elämässä kiinnioleminen näyttäytyy osin arkisinakin ihmiselämään kuu-luvina asioina, jotka ovat tavalla tai toisella läsnä aivan ihmiselämän viimeisiin hetkiin asti. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kahvinjuonti yhdessä omaisten kanssa, mieleisen ruoan syöminen, käyminen vanhukselle iloa tuottavissa ja merkityksellisissä paikoissa. Kirjoittajien näkemykset tuovat esille, että vanhuksen elämässä kiinnioleminen tapahtuu kuitenkin pitkälti omaisten avulla tai heidän aloit-teestaan. Kirjoittajien näkemysten perusteella minuutta ilmentävänä hyvän elämän elementtinä elä-mässä kiinnioleminen tarkoittaa muun muassa sitä, että vanhuksen kanssa on järjestetty yhdessä jou-lua tai tehty yhdessä muita arkisiakin asioista. Tällaisia elämässä kiinniolemista kuvaavia näkemyksiä ovat tuoneet esille kirjoittajat daF3138_23 (nainen, syntynyt 1942) ja daF3138_35 (nainen, syntynyt 1971). Kirjoittaja daF3138_23 kertoo, kuinka hänen anoppinsa viimeisinä elinviikkoina he järjesteli-vät perhekeskeistä joulua anopin luokse. Kirjoittaja daF3138_23 kirjoituksessa omaisten avulla elä-mässä kiinnioleminen näyttäytyy jouluvalmisteluina:
”…(L)eivoin kakut ja piparkakut hänen luonaan. Hän aisti tuoksut ja maut, oli läsnä tekemässä. Joulukortteihin hän kirjoitti nimensä, niin moneen kuin voimat riittivät…”.
(Kirjoittaja daF3138_23)
Kirjoittaja daF3138_35 puolestaan kuvaa, kuinka hänen isoäitinsä viimeisinä elinvuosina omaiset veivät isoäitiä pyörätuolissa ulkoilemaan ja puistoihin. Isoäiti oli viety myös pyörätuolissa paikka-kunnan uhkapelipaikkaan tansseihin lounasaikaan. Elämässä kiinnioleminen tarkoittaa myös synty-mäpäiväjuhlien järjestämistä aivan elämän loppupuolelle asti. Syntysynty-mäpäiväjuhlien järjestäminen ai-van elämän viime hetkinä on tulkittavissa haluna pitää elämän varrella muodostuneista perinteistä kiinni ja siten mahdollistaa vanhuksen elämässä kiinni aivan elämän viimeisiin hetkiin asti.
Tällai-81 sesta tapahtumasta kertoo edellä esillä ollut kirjoittaja daF3138_18 (nainen, syntynyt 1945), joka ker-too tätinsä viimeisistä ajoista. Kirjoittaja daF3138_18 tuo esille omaisten järjestäneen tädille synty-mäpäiväjuhlat aivan tädin viimeisinä elinpäivinä.
”…Paikalla oli kolme entistä työtoveria "[[Aunen]] tytöt" ja meitä lähisukulaisia. Lai-toin kahvit, annoin tädin suuhunkin kahvinmakuisen lusikan, laulettiin hänen lempivir-siään niinkuin aina kotonakin tehtiin…”
(Kirjoittaja daF3138_18) Kirjoittajan daF3138_18 kirjoituksen perusteella voi pohtia, kuinka paljon vanhuksen elämässä kiin-nioleminen on vanhuksen omaa toivetta ja kuinka paljon omaisten järjestelemää asiaa. Kirjoittajahan on kertonut tädille aiheutuneen masennusta epäonnistuneen leikkauksen vuoksi. Toisaalta samaisen kirjoittajan daF3138_18 kerronta osoittaa, että vanhuksen elämässä kiinnipitämisen voi nähdä omais-ten haluna viettää vanhuksen kanssa elämän viimeisiä aikoja yhdessä sekä tarjota iloa omalle lähei-selle aivan elämän loppupuolelle asti. Kirjoittaja kuvaa, kuinka kuolemaa tekevän tädin syntymäpäi-viä vietettiin tädille läheisten ihmisten ollessa paikalla ja kirjoittajan toivoneen, että siinä hetkessä täti tuntisi ”…olevansa omassa kodissaan, jossa oli vietetty kymmeniä juhlahetkiä.”.
Kirjoittajan daF3138_18 näkemykset osoittavat, kuinka aristoteeliset hyvän elämän elementit minuus ja sosiaaliset suhteet ja niiden toteutuminen yhdistyvät ja liittyvät toisiinsa. Aristoteles (2012a, NE 1171b, 30–35) on esittänyt, että itsensä eli minuuden suhteen ihmiselle on haluttavaa havaita olevansa olemassa, ja tämä sama koskee myös ystäviä. Aristoteles (mts.) esittää, että nämä molemmat toteutu-vat yhdessä elämisen kautta, joten on ymmärrettävää, että sekä ihmisenä olemassa oloa että ystävyyttä tavoitellaan. Hyvän elämän toteutumisen kannalta elämässä kiinnioleminen ja sosiaalisten suhteiden läsnäolo ovat siten tavoittelemisen arvoisia asioita.
Kirjoittajien näkemyksissä minuutta ilmentävä hyvän elämän elementti tarkoittaa myös elämänkat-somuksen ja elämänasenteen säilymistä sekä kuoleman näkemistä osana vanhuutta ja elämää. Kir-joittajat kertovat vanhuksen uskonnollisen vakaumuksen säilyneen ja olleen läsnä aivan elämän lop-puun asti. Uskonnollisen vakaumuksen säilymistä ovat olleet tukemassa kirjoitusten mukaan myös omaiset sekä vanhuksen hoivakodin henkilökunta. Omaiset ja henkilökunta ovat mahdollistaneet van-huksen viimeiset tapaamiset papin kanssa tai järjestäneet vanhukselle mahdollisuuden nauttia ehtool-linen vielä ennen kuolemaa. Edellä kuvatusta elämänkatsomuksen säilymisestä ovat kirjoittaneet kir-joittajat daF3138_23 (nainen, syntynyt 1942), daF3138_30 (nainen, syntynyt 1937) ja daF3138_35
82 (nainen, syntynyt 1971). Olen tulkinnut kirjoittajien näkemyksissä elämänkatsomuksen ja elämän-asenteen tarkoittavan hyvää elämää ilmentävinä elementteinä eri asioita. Elämänkatsomus liittyy edellä kuvattuun uskonnolliseen tai muuhun vakaumukseen, kun taas elämänasenne tarkoittaa kirjoit-tajien näkemyksissä vanhukselle tyypillistä huumoria tai elämään suhtautumista. Tällaisen elämän-asenteeseen liittyvän huumorin säilymisestä on kirjoittanut muun muassa kirjoittaja daF3138_35, joka kuvaa isoäitinsä pään olleen terävä ja huumorin isoäidille ominaista aina hänen kuolemaansa asti. Vaikka minuutta ilmentävänä hyvän elämän elementtinä elämänkatsomuksen ja elämänasenteen voi tulkita tarkoittavan eri asioita, näiden molempien läsnäolo vanhuksen elämässä on hyvän elämän viime aikojen ja kuoleman toteutumisen kannalta tavoittelemisen arvoista. Aristoteleen (2012a, NE 1097a, 22–24, 1106b, 27–35; Sihvola 1994, 131–132) mukaan hyvän elämän toteutumisen kannalta mahdollisimman monen hyvän elämän elementin tulisi toteutua.
Tarja Aaltosen ym. (2014, 260) esille nostama minuutta koskeva hyvän elämän elementti, vanhuuden näkeminen osana elämää eikä varsinaisesti syynä kuolla, tulee esille myös Kuolema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston kirjoittajien näkemyksissä. Kirjoittajien kuvauksissa vanhuus, vanheneminen ja kuolema nähdään luonnollisena osana ihmisen elämää. Kun vanhuus, vanhenemi-nen ja kuolema näyttäytyvät luonnollisena osana ihmisen elämää, kuolema näyttäytyy levollisena ihmiselämän päättävänä loppuna. Myös kirjoittajien oma suhtautuminen kuolemaan on levollinen ja rauhallinen. Huomionarvoista onkin, että kuvauksissa, joissa vanhuus, vanheneminen ja kuolema näyttäytyvät luonnollisena osana elämää, kirjoittajat kuvaavat lähtökohtaisesti omaa vanhenemistaan ja suhtautumistaan omaan tulevaan kuolemaansa. Kirjoittaja daF3138_38 (mies, syntynyt 1967), joka kuvasi appensa kivuliaaseen kuolemaan liittynyttä kauheutta, suhtautuu omaan kuolemaansa levolli-sin mielin. Kirjoittaja daF3138_38 tuo esille:
”(O)ma suhtautumiseni kuolemaan on mielestäni melko realistinen… …Omalta koh-daltani koen kuoleman olevan yksi elämän osa…. …Omaan kuolemaani suhtaudun varsin levollisesti. En osaa oikein pelätä omaa kuolemaani. Sen sijaan olen hieman toista mieltä vaimoni kuolemasta. En pelkää omaa kuolemaa, mutta vaimoni kuole-maa pelkään.”. (Kirjoittaja daF3138_38)
Kirjoittajan daF3138_38 näkemys tuo esille, että omaan vanhenemiseen ja kuolemaan suhtautuminen on helpompaa kuin läheisten kuolemaan suhtautuminen ja että oma vanheneminen ja kuolema näyt-täytyvät luonnollisina asioina. Sen sijaan läheisten kuolema ja vanheneminen ovat tunteita herättäviä asioita.
83 Edellä esitetyt kirjoittajien näkemykset ovat samansuuntaisia kuin Aaltonen ym. (2014, 260–261) ovat vanhusten hyvän elämän elementtien toteutumista tarkastelleessa tutkimuksessaan havainneet.
Aaltosen ym. (2014) havaitsemien minuutta kuvaavien hyvän elämän elementtien lisäksi Kuolema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston kirjoittajat kertovat näkemyksiä, joissa kuvataan van-huksen minuuden muuttumista vanhuuden myötä. Kirjoittajien näkemysten perusteella on havaitta-vissa, että vanhuudessa tapahtuva minuuden muuttuminen johtuu enemmänkin sairaudesta kuin itse vanhenemisesta. Kirjoittajien näkemykset nostavat esille myös, että minuuden muuttuminen yhdistyy elämänilon sammumiseen, jolla kirjoittajien näkemysten perusteella on yhteys vanhuksella olevan sairauden toteamiseen ja etenemiseen, kuten kirjoittajan daF3138_18 näkemyksestä ilmenee. Sairau-den vaikutuksesta minuuteen ja elämäniloon kertoo myös kirjoittaja daF3137_37 (nainen, syntynyt 1960), joka toteaa aivoinfarktin vaikuttaneen hänen äitinsä minuuteen.
”…vaikka hän pärjäsi yksin kotona loppuun asti, infarktin jäljet huomasi hänen käyt-täytymisessään ja persoonallisuudessaan. Muisti huononi ja ennen tarmokas ja pirteä äiti ikään kuin väsähti…” (Kirjoittaja daF3138_37)
Kuolema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston kirjoittajien näkemysten perusteella aristo-teelisen minuutta koskevan hyvän elämän viime ajat ja kuolema näyttäytyvät vanhuutena, jossa elä-mänilo ja -asenne sekä elämänkatsomus ja elämänfilosofia säilyvät aivan elämän loppuun saakka.
Tällaiseen näkemykseen ovat päätyneet myös Tarja Aaltonen ym. (2014) omassa tutkimuksessaan.
Kuolema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston kirjoittajien näkemysten perusteella voi tul-kita, että aristoteelisen minuutta ilmentävän hyvän elämän ja kuoleman toteutumista heikentävät tai vaikeuttavat elämänilon sammuminen tai sairaudesta aiheutuva minuuden muuttuminen. Aineiston kirjoittajien näkemykset tuovat lisäksi esille, että omaan kuolemaan osataan suhtautua levollisesti ja oma vanheneminen ja kuolema ovat nähtävissä yhtenä ihmiselämän osana. Sen sijaan läheisten van-huus ja kuolema ovat tunteita herättäviä asioita.
Hyvän elämän loppuaikojen ja kuoleman näyttäytyessä vanhuutena, jossa elämänilon ja -asenteen tulisi säilyä ihmiselämän loppuun asti, herää huoli vanhuksista, joiden elämän loppuajat eivät ole edellä kuvatun kaltaisia. Vanhuuteen voi liittyä myös sairautta (Aaltonen 2015; Forma 2011), vaivai-suutta ja toisten ihmisten avun tarvetta (Hoppania ym, 2016), turvattomuutta (Niemelä 2007) sekä yksinäisyyttä ja elämänilon menetystä (Tiilikainen 2016; Tiikkainen 2006), josta myös
tutkimusai-84 neiston kirjoittajat kertovat. Päättääkö hyvän elämän hyvä kuolema ja mikä on niiden vanhusten elä-män hyvyyden tilanne, joiden eläelä-män viime aikoina aristoteelisen hyvän eläelä-män mukaiset elementit eivät syystä tai toisesta toteudu?
85
6 HYVÄN ELÄMÄN PÄÄTTÄÄ HYVÄ KUOLEMA?
Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tallennetun Kuo-lema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston avulla, millaisia näkemyksiä liittyy vanhusten elämän viime aikoihin ja kuolemaan ja millaisina hyvän elämän viime ajat ja kuolema näyttäytyvät näiden näkemysten kautta tarkasteltuna. Tutkimusaineiston analysoinnin välineenä olen käyttänyt teoriaohjaavasti (ks. Sarajärvi & Tuomi 2018, 132–133) Aristoteleen (2012a) Nikomakhoksen etiikka -teoksessaan esittämää näkemystä hyvästä elämästä ja siihen kuuluvista hyvän elämän elementeistä.
(Papouli 2019, 924; Aaltonen ym. 2014, 246, 258–261; Aristoteles 2012a, NE 1095a, 15–20; NE 1097b 10–20; Kakkori & Huttunen 2007, 87–88). Aristoteleen näkemys hyvästä elämästä on toiminut hyvän elämän ja siten myös hyvän kuoleman mittarina. Tutkimusaineiston luennassa ja tulkinnassa olen tarkastellut, toteutuuko Aristoteleen (Papouli 2019, 924; Aristoteles 2012a, NE 1095a, 15–20;
NE 1097b 10–20) hyvän elämän eli eudaimonin mukainen hyvä elämä vanhusten elämän viime aikaa ja kuolemaa koskevien näkemysten perusteella. Pidän Aristoteleen näkemystä hyvästä elämästä so-veltuvana ja pätevänä teoriana vanhusten hyvän elämän viime aikojen ja kuoleman tarkasteluun. Toi-saalta Aristoteleen näkemys hyvästä elämästä edustaa vain yhtä tapaa ja teoreettista viitekehystä tar-kastella hyvää elämää ja sen edellytyksiä. Hyvän elämän ja sen toteutumisen tarkastelu olisi varmasti ollut mahdollista toteuttaa myös muun teoreettisen viitekehyksen puitteissa. Oman tutkimusasetel-mani kannalta Aristoteleen teoria hyvästä elämästä on ollut toimiva teoria tutkimusaineiston jäsentä-jänä. Aristoteleen hyvää elämää koskeva näkemys ja siihen kuuluvat hyvän elämän elementit ovat nostaneet esille tutkimusaineistostani niitä asioita, joiden avulla minun on ollut mahdollista luoda tulkintani siitä, millaisia vanhusten hyvän ja ihmisarvoisen elämän viime aikojen ja kuoleman tulisi olla ja mitkä ovat perusedellytykset sille, että vanhusten elämän viime ajat ja kuolema olisivat hyviä.
Pro gradu -tutkielmassani muodostamani tulkinta elämän viime ajoista ja kuolemasta ei edusta yhtä totuutta tutkittavasta ilmiöstä, eikä sen perusteella voi tehdä yleistyksiä, joita ei voi pitääkään laadul-lisin menetelmin toteutetun tutkimuksen tehtävänä. (Eskola & Suoranta 1998, 61) Tutkielmani kertoo yhden valikoidun tutkimusaineiston pohjalta, millaisina hyvän elämän viime ajat ja kuolema voivat näyttäytyä ja millaisia näkemyksiä niihin tutkimusaineiston kirjoittajien kirjoitusten perusteella liit-tyy. Tutkimusaineiston tulkintaani on teoreettisen viitekehyksen ohella ohjannut kriittisen realismin mukainen käsitys tiedosta ja todellisuudesta. (ks. Lassila & Mäntysaari 2018, 190–191; Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006.) Tutkimusaineiston tulkintani perustuu näkemykseen, jonka mukaan tutkimaani ilmiötä, elämän viime aikoja ja kuolemaa, ei ole mahdollista havaita ihmisen ja historian
86 yläpuolella olevana objektiivisena todellisuutena. Näkemys elämän viime ajoista ja kuolemasta on aina subjektiivinen, ja siksi tutkittavasta ilmiöstä muodostuva kuva ei myöskään ole koskaan täydel-linen. Kuitenkin tutkimusaineiston kirjoittajien subjektiivisten näkemysten eli heidän kokemuksensa, elämän viime aikoja ja kuolemaa koskevien käsitteiden ja näihin perustuvan tutkimukseni avulla olen muodostanut tietoa, jonka perusteella on ollut mahdollista selittää ilmiötä hyvän elämän viime ajoista ja kuolemasta. (Lassila & Mäntysaari 2018, 190–191.)
Tutkimusaineiston kirjoituskutsuun vastanneet kirjoittajat kertoivat kirjoituksissaan pääosin läheis-tensä ja tuttaviensa elämän viime ajoista ja kuolemasta sekä näkemyksistään, joita läheisen ja tuttavan elämän viime ajat ja kuolema ovat heissä herättäneet. Kirjoittajien asema elämän viime aikoja elävän vanhuksen läheisenä tai omaisena on tuonut kirjoituksiin oman sävynsä. Koska kirjoittajat kertovat vanhuksen elämän viime ajoista ja kuolemasta pääosin omaisen ja läheisen roolissa, heidän näkemyk-sensä tuovat tutkittavan ilmiön esille sellaisena kuin se näyttäytyy omaisten ja läheisten silmin tar-kasteltuna ja koettuna. Se, että kirjoittajat ovat havainnoineet ja kertoneet elämän viime ajoista ja kuolemasta omaisen ja läheisen näkökulmasta, on vaikuttanut siihen, millaisena tutkittava ilmiö on näyttäytynyt ja millaisen tulkinnan tutkittavasta ilmiöstä olen tutkimusaineiston perusteella rakenta-nut. Vaikka tutkielmassa oli kyseessä vanhusten elämän viime aikojen ja kuoleman tarkastelu, tutki-musaineiston kirjoittajien roolista johtuen tutkielmassa äänessä olivat pääasiassa kuolleiden omaiset ja läheiset. Jatkotutkimuksen kannalta olisi tarpeen saada ääneen itse vanhukset (Rissanen & Ylinen 2007,47). Vanhusten näkemysten avulla olisi mahdollista syventää tietoa siitä, millaisina hyvän elä-män viime ajat ja kuolema näyttäytyvät vanhusten näkökulmasta tarkasteltuna. Tällöin vanhuspalve-lujen elämän viime ajan hoitoa koskeviin päätöksiin ja linjauksiin olisi mahdollista ottaa entistä pa-remmin huomioon palvelujen käyttäjien eli vanhusten näkemykset (mts.).
Siihen millaisina ilmiöinä vanhusten elämän viime ajat ja kuolema ovat tutkimusaineiston perusteella näyttäytyneet, on lisäksi vaikuttanut se, mitä kirjoituskutsuun vastanneet ovat halunneet kertoa (Es-kola & Suoranta 1998, 123–124). Kirjoittajien valinnanvapaus sekä heidän roolinsa suhteessa van-hukseen, josta he kirjoittavat, on vaikuttanut siihen, millaisen tulkinnan olen tutkittavasta ilmiöstä muodostanut ja rakentanut. Kirjoittajien valinnanvapauden kirjoitusaiheen suhteen voi todeta edistä-vän tutkimusaineiston muodostumisen vapaaehtoisuutta ja siten tutkimuksen muodostumista eetti-sesti kestävälle ja tutkimuksen luotettavuutta edistävälle perustalle (Kuula 2006, 60–62 , 99–101).
Katson, että valintani käyttää tutkielmassani valmista tutkimusaineistoa edistää tutkielmani avoi-muutta, luotettavuutta sekä eettisyyttä. Tutkimusaineistosta on muiden tutkijoiden käytössä vain
nii-87 den kirjoittajien tekstit, jotka ovat antaneet suostumuksensa kirjoituksensa käyttöön. Valmista aineis-toa käytettäessä on aineiston uusien jatkokäyttäjien mahdollista toistaa tutkielmani tutkimusasetelma ja siten arvioida tutkielmani ja sen tulosten luotettavuutta.
Pro gradu -tutkielmani tutkimusprosessin kuluessa olen kuitenkin havainnut, että vaikka valmiin ai-neiston käytössä on tutkimuksen avoimuutta ja siten luotettavuutta lisääviä puolia, on valmiin aineis-ton käyttö tuonut myös tutkimuksen luotettavuuteen liittyviä haasteita. Kun olen käyttänyt tutkiel-massani valmista aineistoa, tutkimuksen luotettavuuteen on mahdollisesti vaikuttanut esimerkiksi se, että aineisto on kerätty eri käyttötarkoitusta varten. Tästä johtuen tutkimus, kattaen aineiston keruun sekä tutkimusmenetelmälliset valinnat, ei varsinaisesti ole saanut muodostua vapaasti tutkimustehtä-vän johdattamana. Valmista aineistoa käyttäessäni olen joutunut sovittamaan tutkimustehtätutkimustehtä-vän tutki-musaineistoon sopivaksi, eikä aineisto ole saanut muodostua ”vapaasti” tutkimustehtävän ja teoreet-tisen viitekehyksen johdattamana. Tutkimustehtävääni voi pitää niin sanotusti tarkoituksella keksit-tynä, jotta tutkimus oli mahdollista toteuttaa käytössä olleella valmiilla aineistolla. Tutkimuksen luo-tettavuuteen liittyen herää tällöin kysymys, vääristääkö keksimällä keksitty ja tutkimusaineistoon so-vitettu tutkimustehtävä tutkimuksen tuloksia ja siten tutkimuksen luotettavuutta. Tutkimuksen luo-tettavuuden puolesta puhuu se, että tutkielmassani tutkittavaa ilmiötä koskeva tulkinta on tapahtunut kirjoittajien tekstien perusteella ja myös tutkimuksen tulokset on muodostettu tutkimusaineiston kir-joittajien näkemysten perusteella. Lisäksi ehkäistäkseni tutkimuksen luotettavuuteen liittyvää ongel-maa olen pro gradu -tutkielmani tutkimusprosessista raportoidessani pyrkinyt tuoongel-maan esille seikka-peräisesti koko tutkimusprosessin vaiheet alkaen aiheen valintaan vaikuttaneista syistä sekä peruste-lemaan mahdollisimman tarkkaan, miksi olen päätynyt tutkimusta tehdessäni käyttämiini tutkimus-menetelmällisiin ja teoreettisiin valintoihin. (Sarajärvi & Tuomi 2018, 164–165.) Tällöin tutkiel-maani lukeva voi havaita, miten ja miksi olen päätynyt käyttämiini tutkimuksellisiin valintoihin, ja hän voi arvioida niiden sopivuutta tutkielmani ja sen esille tuoman näkökulman kohdalla.
Pro gradu -tutkielmani aiheen valinnan taustalla on osin henkilökohtainen kiinnostus elämän viimeis-ten aikojen ja kuoleman tutkimiselle. Henkilökohtaisen kiinnostukseni tutkimusaihetta kohtaan olen tuonut esille tutkielmani johdannossa. Vaikka tutkimukseni aihe on minulle itselleni henkilökohtnen ja läheihenkilökohtnen, katson, että tutkimukseni tekoa ei ole ohjannut henkilökohtaiset näkemykseni ai-heesta. Tulkintani hyvän elämän viime ajoista ja kuolemasta olen muodostanut tutkimusaineiston kir-joittajien näkemysten pohjalta ja tulkintaani on ohjannut Aristoteleen näkemys hyvästä elämästä.
88 Kuolema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston kirjoittajien näkemykset elementeistä, joita tarvitaan hyvän elämän loppuvaiheeseen ja kuolemaan, voivat vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä ja arki-päiväisyyksiltä. Tulkitsen kirjoittajien näkemysten kuitenkin kertovan hyvän elämän elementeistä ja niiden toteutumisesta muutakin kuin itsestäänselvyyksiä ja arkipäiväisyyksiä. Näen kirjoittajien nä-kemysten kertovan ja ilmentävän heidän käsityksiään siitä, millaisia hyvän vanhuuden viime aikojen ja kuoleman tulisi olla, jotta vanhuuden elämän viime ajat ja kuolema olisivat ihmisarvoisia. Tämän tulkinnan kautta kirjoittajien näkemysten merkittävyys kasvaa, koska niiden avulla on tulkittavissa ne tekijät, joiden kuuluisi olla läsnä hyvässä, onnellisessa ja ihmisarvoisessa vanhuudessa. Tulkitsen kirjoittajien näkemysten kertovan yhteiskunnassamme vallitsevista arvoista, arvostuksista ja tavoista (Aaltonen ym. 2014, 246–247; Häyry 2002, 11–12, 17; Knuuttila 2012, 220), jotka kuvastavat sitä, millaisia vanhusten hyvän ja ihmisarvoisen elämän viime ajat ja kuolema yhteiskunnassa tulisi olla.
Kuolema, menetys ja muisto 2014 (FSD3138) -aineiston kirjoittajien näkemysten perusteella voidaan todeta, että aristoteelisen hyvän elämän on mahdollista toteutua elämän viime aikoina ja kuoleman hetkellä. Tutkimusaineiston kirjoittajat ovat tuoneet kirjoituksissaan esille näkemyksiä, jotka ilmen-tävät Aristoteleen hyvän elämän elementtejä (Aaltonen ym. 2014, 246, 258–261; Kakkori & Huttunen 2007, 87–88) sekä niiden toteutumista. Teksteissään kirjoittajat kertovat kokemuksellisuudesta, pe-rustarpeista, sosiaalisista suhteista, osallistumisesta ja osallisuudesta sekä minuudesta ja näiden hy-vän elämän elementtien toteutumisesta vanhuksen elämän viime aikoina ja kuoleman hetkellä. Tut-kimusaineiston kirjoittajien esille nostamat hyvään elämään ja kuolemaan kuuluvat elementit ovat samankaltaisia kuin Aristoteleen hyvään elämään kuuluvat elementit. Tutkimusaineiston kirjoittajien näkemysten voi siten tulkita todentavan ne elementit, joiden täytyy olla läsnä aristoteelisessa hyvässä elämässä.
Kirjoittajien näkemysten perusteella voidaan todeta, että vanhusten hyvän elämän viime aikoihin ja kuolemaan tarvitaan mahdollisimman monen aristoteelisen hyvän elämän elementin läsnäolo ja to-teutuminen. Kirjoittajien näkemykset tuovat esille, että hyvän elämän elementit ja niiden toteutumi-nen ja/tai toteutumattomuus kietoutuvat yhteen vanhusten elämän viime aikoina ja kuoleman hetkellä.
Tältä osin kirjoittajien näkemykset todentavat Aristoteleen esittämän näkemyksen, että hyvän elämän toteutumiseen tarvitaan mahdollisimman monen hyvän elämän elementin läsnäolo. (Aristoteles 2012a, NE 1097a, 22–24, 1106b, 27–35; Sihvola 1994, 131–132.)
Kirjoittajien näkemykset nostavat esille, että vanhusten hyvän elämän viime ajat ja kuolema muodos-tuvat hyviksi ja laadukkaiksi koetuista vanhuspalveluista, perustarpeiden toteutumisesta, sosiaalisten
89 suhteiden läsnäolosta, mahdollisuudesta vaikuttaa itseä koskeviin asioihin ja itseä koskeviin päätök-siin sekä elämänasenteen ja katsomuksen säilymisestä elämän viime hetkiin asti. Kirjoittajien näke-mykset tuovat esille, että hyvän elämän viime aikoihin ja kuolemaan kuuluvat laadukkaiksi ja oikea-aikaisiksi koetut vanhuspalvelut. Kirjoittajien näkemykset osoittavat, että tätä ei ole aina mahdollista saavuttaa eikä kokemuksellisuuden hyvän elämän elementti vanhusten elämän viime aikoina ja kuo-leman hetkellä aina toteudu. Kirjoittajien näkemykset vahvistavat aiempien tutkimusten (Pirhonen 2017a; Pirhonen 2017b; Hall ym. 2009; Pleschberger 2007) havaitsemaa kohtaamattomuutta vanhus-palvelulain ja vanhustenhoidon laatusuositusten sekä ihmisten hoivan laatua ja saatavuutta koskevan arkitodellisuuden välillä. Vanhuspalveluiden laatua ja saatavuutta koskeva hyvän elämän elementti jää kirjoittajien näkemysten mukaan toteutumatta vanhuspalveluiden saatavuuteen liittyvien raken-teellisten tekijöiden vuoksi. Vanhuspalveluita joutuu odottamaan, tai ne eivät tule vanhuksen tarpei-siin nähden oikea-aikaisesti. Hoitajien määrä suhteessa hoidettavien vanhusten hoidettavuuteen ei kirjoittajien näkemysten perusteella kohtaa vanhuspalveluissa. Sen sijaan vanhusten saaman hoidon
89 suhteiden läsnäolosta, mahdollisuudesta vaikuttaa itseä koskeviin asioihin ja itseä koskeviin päätök-siin sekä elämänasenteen ja katsomuksen säilymisestä elämän viime hetkiin asti. Kirjoittajien näke-mykset tuovat esille, että hyvän elämän viime aikoihin ja kuolemaan kuuluvat laadukkaiksi ja oikea-aikaisiksi koetut vanhuspalvelut. Kirjoittajien näkemykset osoittavat, että tätä ei ole aina mahdollista saavuttaa eikä kokemuksellisuuden hyvän elämän elementti vanhusten elämän viime aikoina ja kuo-leman hetkellä aina toteudu. Kirjoittajien näkemykset vahvistavat aiempien tutkimusten (Pirhonen 2017a; Pirhonen 2017b; Hall ym. 2009; Pleschberger 2007) havaitsemaa kohtaamattomuutta vanhus-palvelulain ja vanhustenhoidon laatusuositusten sekä ihmisten hoivan laatua ja saatavuutta koskevan arkitodellisuuden välillä. Vanhuspalveluiden laatua ja saatavuutta koskeva hyvän elämän elementti jää kirjoittajien näkemysten mukaan toteutumatta vanhuspalveluiden saatavuuteen liittyvien raken-teellisten tekijöiden vuoksi. Vanhuspalveluita joutuu odottamaan, tai ne eivät tule vanhuksen tarpei-siin nähden oikea-aikaisesti. Hoitajien määrä suhteessa hoidettavien vanhusten hoidettavuuteen ei kirjoittajien näkemysten perusteella kohtaa vanhuspalveluissa. Sen sijaan vanhusten saaman hoidon