• Ei tuloksia

164

Valokuva 128. Näätämön Kolttakoskessa mereen vaeltavat lohenpoikaset joutuvat kosken pyörteissä pintaveteen, josta lokit ottavat niitä ravinnokseen muutaman viikon ajan kesäkuun lopussa ja

heinäkuun alussa. Kuva Eero Niemelä.

12. Näätämöjoen lohien merikasvun erityispiirteet; säännönmukainen

165

On ilmeistä, että Näätämöjoen kantaa olevat lohet, jotka tulevat sukukypsiksi yhden, kahden tai kolmen merivuoden jälkeen, viettävät ensimmäisen elinvuotensa samalla maantieteellisellä alueella meressä. Merikasvut ja niissä tapahtuneet muutokset toisena merivuotena ovat samanlaisia ja samanaikaisia kahden ja kolmen merivuoden lohilla, mikä osoittaa niiden kasvavan meressä suurin piirtein samoilla alueilla. Näillä samoilla ja ilmeisen laajoilla alueilla kasvuun vaikuttavat

meriolosuhteet, kuten meren pintalämpötilojen ja lohen ravintona käyttämien kalojen ja äyriäisten määrien muutokset, tapahtuvat samankaltaisesti. Laajojen alueiden samankaltainen muutos vuosien välillä johtaa myös eri-ikäisten lohien samanaikaiseen kasvun muutokseen.

Näätämöjoesta mereen uineet smoltit suuntaavat vaelluksensa todennäköisesti Barentsinmerellä Varanginvuonosta koilliseen ja itään seuraten Pohjois-Norjan rannikon myötäisesti kulkevia

merivirtauksia. Ensimmäisen elinvuotensa kuluessa suurin osa Näätämöjoen kantaa olevista lohista vaeltaa ilmeisesti Barentsinmeren länsiosaan, koska merkittävä osa niistä saadaan saaliiksi

Varanginvuonon länsipuolen rannikkoalueelta, kun ne ovat palaamassa Näätämöjokeen saavutettuaan sukukypsyyden 1-4 meressä vietetyn vuoden jälkeen (Rikstad 2008; Kolarctic ENPI CBC EU

(KO197) -lohiprojektin julkaisemattomat tulokset).

Ensimmäisen merikesän ja meritalven aikana naaras- ja koiraslohien kasvu näyttää olevan

samanlaista kaikissa meri-ikäryhmissä (Kuvat 82, 88). Viime vuosina lohien kasvu ensimmäisenä kesänä ja ensimmäisenä talvena on ollut selvästi keskimääräistä pitkän aikavälin kasvua parempaa.

Merilämpötilojen kohoaminen kesäaikana Barentsinmeren alueella on lisännyt lohien ravinnon määrää ja parantanut lohien kasvua.

Niillä lohilla, jotka saavuttavat sukukypsyyden toisen merivuoden jälkeen, ei havaita selviä kasvueroja naaraiden ja koiraiden välillä toisen kesän eikä toisen talven aikana tapahtuneessa kasvussa (Kuvat 85 ja 91). Sen sijaan niillä lohilla, jotka saavuttavat sukukypsyyden kolmannen merivuoden jälkeen, kasvavat koiraat selvästi paremmin kuin naaraat toisen kesän kuluessa (Kuvat 85 ja 91). Toisena meritalvena naaraat ja koiraat kasvoivat samalla tavalla kahden ja kolmen merivuoden lohissa (Kuva 91). Kolmantena merikesänä ja meritalvena koiraat kasvavat selvästi naaraita paremmin (Kuva 93).

Niillä naaras- ja koiraslohilla, jotka tarvitsevat kaksi vuotta merikasvua ennen sukukypsyyden saavuttamista, ei kasvun lisä toisen merikesän kuluessa juuri vaihtele vuosien välillä, kun taas kolmen merivuoden jälkeen sukukypsyyden saavuttaneiden naaraiden ja koiraiden lisäkasvu toisena merikesänä vaihtelee voimakkaasti vuosien välillä (Kuva 91). Nämä toisen merikesän kasvutiedot antavat viitteitä siitä, että kahden merivuoden iässä sukukypsyyden saavuttavat lohet kasvaisivat toisen vuotensa meressä maantieteellisesti eri alueilla kuin kolmen merivuoden iässä sukukypsuuden saavuttavat lohet.

166

Kuva 82. Näätämöjoen yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohien keskipituus ensimmäisen merikesän (ylempi kuva) ja ensimmäisen meritalven ( alempi kuva) jälkeen. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde; Luke.

1 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

30 35 40 45 50 55

2 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

30 35 40 45 50 55

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

30 35 40 45 50

1 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

35 40 45 50 55

2 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

35 40 45 50 55 60

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

35 40 45 50 55 60

167

Kuva 83. Näätämöjoen yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohien ensimmäisen merikesän jälkeen saavuttamien keskipituuksien korrelaatiot eri meri-ikäisten lohien välillä. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Pituuksissa on verrattu samojen vuosien kuluessa saavutettuja pituuksia.

Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Lähde; Luke.

Males

Length of 1 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Length of 2 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Males

Length of 1 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Length of 3 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Males

Length of 2 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Length of 3 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Females

Length of 1 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Length of 2 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Females

Length of 1 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Length of 3 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Females

Length of 2 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

Length of 3 SW salmon (cm)

34 36 38 40 42 44 46

r=0.898*** r=0.842*** r=0.926***

r=0.873*** r=0.806*** r=0.902***

168

Kuva 84. Näätämöjoen yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohien ensimmäisen meritalven jälkeen saavuttamien keskipituuksien korrelaatiot eri meri-ikäisten lohien välillä. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Pituuksissa on verrattu samojen vuosien kuluessa saavutettuja pituuksia.

Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Lähde; Luke.

Males

Length of 1 SW salmon (cm) 38 40 42 44 46 48 50 52

Length of 2 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50 52

Males

Length of 1 SW salmon (cm) 38 40 42 44 46 48 50 52

Length of 3 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50 52

Males

Length of 2 SW salmon (cm) 38 40 42 44 46 48 50 52

Length of 3 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50 52

Females

Length of 1 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50

Length of 2 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50

Females

Length of 1 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50

Length of 3 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50

Females

Length of 2 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50

Length of 3 SW salmon (cm)

38 40 42 44 46 48 50

r=0.859*** r=0.820*** r=0.892***

r=0.888*** r=0.791*** r=0.884***

169

Kuva 85. Näätämöjoen kahden ja kolmen merivuoden lohien keskipituus toisen merikesän (ylempi kuva) ja toisen meritalven (alempi kuva) jälkeen. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä.

Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde;

Luke.

2 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

50 55 60 65 70 75 80 85

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

55 60 65 70 75 80 85

2 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

55 60 65 70 75 80 85 90

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

55 60 65 70 75 80 85 90

170

Kuva 86. Näätämöjoen kahden ja kolmen merivuoden lohien toisen merikesän (kuva vasemmalla) ja toisen meritalven (kuva oikealla) jälkeen saavuttamien keskipituuksien korrelaatiot eri meri-ikäisten lohien välillä. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Pituuksissa on verrattu samojen vuosien kuluessa saavutettuja pituuksia. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Lähde; Luke.

Males

Length of 2 SW salmon (cm)

60 65 70 75 80

Length of 3 SW salmon (cm)

60 65 70 75 80

Females

Length of 2 SW salmon (cm)

60 62 64 66 68 70 72

Length of 3 SW salmon (cm)

60 62 64 66 68 70 72

r=0.735***

r=0.683***

Males

Length of 2 SW salmon (cm)

65 70 75 80 85

Length of 3 SW salmon (cm)

65 70 75 80 85

Females

Length of 2 SW salmon (cm)

65 70 75 80

Length of 3 SW salmon (cm)

65 70 75 80

r=0.738***

r=0.724***

171

Kuva 87. Näätämöjoen kolmen merivuoden lohien keskipituus kolmannen merikesän (ylempi kuva) ja kolmannen meritalven (alempi kuva) jälkeen. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä.

Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde;

Luke.

3 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

75 80 85 90 95 100 105

3 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

80 85 90 95 100 105 110

172

Kuva 88. Näätämöjoen yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohien keskimääräinen lisäkasvu ensimmäisenä merikesänä (kuva vasemmalla) ja ensimmäisenä meritalvena (kuva oikealla).

Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde; Luke.

1 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

15 20 25 30 35

2 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

15 20 25 30 35 40

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

15 20 25 30 35

1 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

1 2 3 4 5 6

2 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

0 2 4 6 8 10

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

2 4 6 8 10

173

Kuva 89. Näätämöjoen yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohien ensimmäisenä merikesänä saavuttaman keskimääräisen lisäkasvun korrelaatiot eri meri-ikäisten lohien välillä. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Kesän lisäkasvussa on verrattu samojen vuosien kuluessa tapahtunutta kasvua. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Lähde; Luke.

Males

Growth increment of 1 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28 30

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28 30

Males

Growth increment of 1 SW salmon (cm) 18 20 22 24 26 28 30 32

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28 30 32

Males

Growth increment of 2 SW salmon (cm) 18 20 22 24 26 28 30 32

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28 30 32

Females

Growth increment of 1 SW salmon (cm) 16 18 20 22 24 26 28 30

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

16 18 20 22 24 26 28 30

Females

Growth increment of 1 SW salmon (cm) 16 18 20 22 24 26 28 30

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

16 18 20 22 24 26 28 30

Females

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28 30

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28 30

r=0.876*** r=0.846*** r=0.916***

r=0.928*** r=0.868*** r=0.928***

174

Kuva 90. Näätämöjoen yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohien ensimmäisenä meritalvena saavuttaman keskimääräisen lisäkasvun korrelaatiot eri meri-ikäisten lohien välillä. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Kesän lisäkasvussa on verrattu samojen vuosien kuluessa tapahtunutta kasvua. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Lähde; Luke.

Males

Growth increment of 1 SW salmon (cm) 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Males

Growth increment of 1 SW salmon (cm) 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Males

Growth increment of 2 SW salmon (cm) 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Females

Growth increment of 1 SW salmon (cm) 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0

Females

Growth increment of 1 SW salmon (cm) 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5

Females

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

2 3 4 5 6

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

2 3 4 5 6

r=0.616** r=0.426 r=0.341

r=0.614** r=0.429 r=0.606**

175

Kuva 91. Näätämöjoen kahden ja kolmen merivuoden lohien keskimääräinen lisäkasvu toisena merikesänä (ylempi kuva) ja toisena meritalvena (alempi kuva). Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde; Luke.

2 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

0 10 20 30 40

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

15 20 25 30 35

2 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

0 2 4 6 8 10

3 SW

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

2 4 6 8 10 12

176

Kuva 92. Näätämöjoen kahden ja kolmen merivuoden lohien toisena merikesänä (kuva vasemmalla) ja toisena meritalvena (kuva oikealla) saavuttaman keskimääräisen lisäkasvun korrelaatiot eri meri-ikäisten lohien välillä. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Kesän lisäkasvussa on verrattu samojen vuosien kuluessa tapahtunutta kasvua. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin.

Lähde; Luke.

Males

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

20 22 24 26 28 30

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

20 22 24 26 28 30

Females

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

18 20 22 24 26 28

r=0.588**

r=0.713***

Males

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

3 4 5 6 7 8 9

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

3 4 5 6 7 8 9

Females

Growth increment of 2 SW salmon (cm)

2 3 4 5 6 7 8 9

Growth increment of 3 SW salmon (cm)

2 3 4 5 6 7 8 9

r=0.391

r=0.504*

177

Kuva 93. Näätämöjoen kolmen merivuoden lohien keskimääräinen lisäkasvu kolmantena merikesänä (ylempi kuva) ja kolmantena meritalvena (alempi kuva). Taannehtiva pituus on laskettu Lea

-menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde; Luke.

Näätämöjoen 1–3 merivuoden lohien kasvu (growth increment) ensimmäisen merikesän kuluessa ja pituus kesän kasvun päättyessä on lähes samanlainen riippumatta siitä, saavuttaako lohi

sukukypsyyden yhden, kahden vai kolmen merivuoden jälkeen (Kuvat 94 ja 95). Joinakin vuosina yhden merivuoden lohien kasvu ensimmäisenä merikesänä on ollut hieman hitaampaa kuin kahden ja kolmen merivuoden lohilla. Toisena merikesänä ne naaraslohet, jotka saavuttivat sukukypsyyden kahden merivuoden jälkeen, kasvoivat selvästi paremmin kuin kolmen merivuoden jälkeen

sukukypsyyden saavattaneet naaraslohet. Tämä kasvun ero oli havaittavissa erityisti vuodesta 2005 lähtien. Kahden ja kolmen merivuoden iässä sukukypsyyden saavuttaneet koiraat ovat kasvaneet toisen merikesän aikana samalla tavalla (Kuvat 96 ja 97).

3 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

5 10 15 20 25 30

3 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

2 3 4 5 6 7 8

178

Kuva 94. Kasvun vertaus ensimmäisenä merikesänä yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohilla.

Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Lähde;

Luke.

Males

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

15 20 25 30 35 40

1 SW 2 SW

Females 3 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

15 20 25 30 35

179

Kuva 95. Kasvun vertaus toisena merikesänä kahden ja kolmen merivuoden lohilla. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Lähde; Luke.

Males

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

10 15 20 25 30 35 40

2 SW 3 SW

Females

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Growth increment (cm)

15 20 25 30 35

180

Kuva 96. Taannehtivan pituuden vertaus Näätämöjoen yhden, kahden ja kolmen merivuoden lohilla ensimmäisen merikesän jälkeen. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde; Luke.

Males

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

30 35 40 45 50 55

1 SW 2 SW

Females 3 SW

Year

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

Length (cm)

30 35 40 45 50 55

181

Kuva 97. Taannehtivan pituuden vertaus Näätämöjoen kahden ja kolmen merivuoden lohilla toisen merikesän jälkeen. Taannehtiva pituus on laskettu Lea -menetelmällä. Tiedot perustuvat lohien suomutietoihin. Avoin ympyrä on naaras, täytetty ympyrä on koiras. Lähde; Luke.