Myönteisellä kannalla

Liberaali ruotsinmielinen Dagens Tidning tunsi aiemmat Jahnssonin ja Leinon näytelmät aiheesta, ja osasi luonnehtia molempia varsin analyyttisesti. Samalla hän vaikutti puolueettomalta, vaikka teokset olivat toistensa vastakohdat. Mörnen ratkaisujen hän sitä vasten myönsi aiheuttaneen yllätyksiä, vaikka näytelmässä oli hänen mukaansa paljon samaa tummuutta kuin Leinolla, ja jopa vanhassa

traditiossakin. Arvatenkin juuri pyhänä pidetyn piispan toiminta Lallolassa poikkesi totutusta. Jotta tämä poikkeama oltaisiin voitu ymmärtää hieman syvällisemmin, Mörne olikin luonut näytelmään yhden sijasta kaksi, täysin erilaista kirkonmiehen hahmoa, ristiritarin ja munkin, kriitikko oletti. ”…det är lagen och evangeliet, ordet och svärdet”; ritari ja munkki edustivat siis yhdessä lain miekkaa ja evankeliumin sanaa. Ratkaisua ei tuomittu, mutta Lallin hahmoa hän piti onnistuneempana. Aistein havaittavaa maailmaa Lalli todennäköisesti parhaiten tunsi, ja juuri tällaisin premissein hahmo kirjoitettiinkin, hän kiitteli.

Mörnen punaiseen taustaan kriitikko viittasi vain ohimennen, silloin kun puhe kääntyi Lallin tilalla työskennelleisiin orjiin. Tämä jännitteinen suhde oli kriitikosta ’mörnemäisesti’, mutta kauniisti, kirjoitettu. Se, että Lallin talo paloi näytelmän lopussa pohjautui kriitikon toiseksi legendan versioksi kutsumaansa kansantraditioon, muttei avannut asiaa sen enempää.³¹⁷

Helsingin yliopiston ruotsinkielisten opiskelijoiden Studentbladet tarjoili pitkässä arvostelussaan täysin varauksetonta ihailua Mörnen rehelliseksi tunnustettua teosta kohtaan – samalla se paheksui voimakkaasti näytelmän esitysten nopeaa lopettamista. Lehti harmitteli myös olennaisen tärkeän orja -teeman, menemistä kokonaan tärviölle osaamattoman henkilökunnan käsissä.

Toimittaja oli hyvin todennäköisesti tutustunut Mörnen 5.3.1914 kriitikko Julius Hirnille kirjoittamaan vastineeseen Nya Pressenissä. Niin leikiten ja kirkkain ajatuksin Studentbladet onnistui selittämään henkilöhahmoja juuri sosiaalisten luokkaristiriitojen kautta. Lehti hyväksyi täysin Henrikin kuvauksen ja sen

317 O. H–n. [Lars Olaf Homén]. Svenska teaterns inhemska afdelning. Dagens tidning. 3.3.1914;

SLH 5, 48–49; Pt. Gustaf Mattson (1912–14)

selityksen – hän kuului yhteiskuntaluokkaan, josta käsin oli vaikea ymmärtää, tai rivien välistä voisi lukea, oli siksi kyvytön ymmärtämään, alempiin luokkiin kuuluvien sielunelämää. Tämäkin lehti käytti legenda -sanaa viitatessaan alkuperäiseen historialliseen tarinaan.³¹⁸

Loviisassa jo vuodesta 1881 saakka toimitettu, erittäin

oikeistokonservatiiviseksi luonnehdittu, svekomaanilehti Östra Nyland otti sekin Svenska teaternin esityksen käsittelyynsä, muttei, kenties häveliäisyydestä, uskaltanut paljastaa lukijoilleen sen yksityiskohtia. Suhtautuminen oli silti

yllättävän positiivista. Se yltyi esimerkiksi puolustamaan näytelmän Lalli hahmoa Nya Pressenin ylitulkinnoilta, ja antoi hyväksyntänsä myös ritari-Henrikin

”inhimillisiksi” kuvailemilleen piirteille. Lehti myönsi kyllä Mörnen

tarinankäsittelyn olleen haastavaa, mutta kuitenkin, tai juuri siksi, se vaikutti lehdestä myös hyvin vetoavalta. Toimittaja kuvaili ensi-iltaa suureksi

menestykseksi, ”en stor succès”.³¹⁹ Marraskuisen kirja-arvostelun myötä lehden asenne Mörnen luomaan Henrikiin tulisi muuttumaan, ja olemaan enemmän linjassa sen konservatismin kanssa.

Borgåbladet julkaisi niin kutsutun Helsinkikirjeen, joka julkaistaisiin samanaikaisesti myös Syd-Österbotten, Jakobstad ja Åland sanomalehdissä.

Borgåbladet kannatti vielä arvion kirjoitushetkellä RKP:n linjaa. Arvio oli tehty kokonaista kolme päivää yllä mainitun Östra Nylandin teatterikritiikin jälkeen, mutta nyt yleisömenestys arvioitiin heikoksi. Esitysten tiedettiin tyssänneen kolmeen kertaan. Lehti oli kuitenkin täysin eri mieltä yleisön kanssa, ja kertoi vaikuttuneensa Mörnen voimakkaan realistisen otteesta, jälleen legendaksi kutsumaansa, kansantraditioon. Erityistä suitsutusta se antoi Lallin kuvaukselle.

Suurenmoista sen silmissä oli etenkin yksin jääneen Lallin ylpeä itsepintaisuus vielä silloinkin, kun tiesi, että hänen tilansa tultaisiin polttamaan. ³²⁰

Sanomalehti Arbetet oli ruotsinkielisen työväenyhdistyksen lehti, joka piti toimitustaan Turussa, ja joka lakkautettiin sisällissodan vuonna 1918. Sillä oli merkitystä työväenliikkeelle paitsi alueellisesti myös Uudellamaalla. Arvid Mörne kirjoitti itsekin ajoittain tähän lehteen, sosialidemokraatti kun oli.

Kirjallisuuskriitikon tointa tässä kohdin suoritti varsin idealistisesti sosialismista

318 Hr. D. Mörnes premiär. Studentbladet. 10.3.1914. Nro 7, 4–5

319 –Dixi. Helsingfors brevet. Östra Nyland. 11.3.1914; SLH 7, 332–335; Pt. K.A. Björksten

320 Cerberos. Helsingforsbrev. Borgåbladet. 14.3.1914; SLH 5, 41–43; Pt. Oscar Lundell (1912–

14) ; Sama arvio julkaistiin myös seuraavissa 14.3. ilmestyneissä sanomalehdissä: Åland, Jakobstad, ja Syd-Österbotten

hullaantunut turkulainen kirjastonhoitaja Allan Wallenius. Walleniuksen henkilöhistoria on erikoisella tavalla kokonaisen aikakauden kuvastin. Siihen sisältyi sisällissodassa vastakkaiselle puolelle liittynyt jääkärikapteeniveli Paul, myös maanpako Ruotsiin, josta hänet tultaisiin kirjoitustöidensä vuoksi

karkottamaan, muutot sekä Yhdysvaltoihin että Neuvostoliittoon, työskentely NKP:n ylimpään puoluejohtoon kuuluneen Otto Ville Kuusisen sihteerinä, ja lopulta kuolema vankileirillä Stalinin vainojen uhrina. Vaiherikkaan elämän eläneestä Walleniuksesta soisi löytyvän enemmän, ja varsinkin suomenkielistä, kirjallisuutta.³²¹

Siis vielä vuonna 1914 jokseenkin tasaista, mutta sosialistisen aatteen kannattelemaa, elämää viettäneen Walleniuksen arvio Mörnen teoksen

kirjaversiosta oli suoranainen ylistyskirjoitus. Tälle kriitikolle Mörnen teoksen luokkaristiriidat olivat todellisia ja helposti havaittavia. Samalla ne olivat ylitsepääsemättömiä. Jokainen teoksen hahmo, Henrik, Kerttu, Lalli ja orjat, kuuluivat omaan luokkalokeroonsa, eikä kukaan todella ymmärtänyt toistaan.

Tämä siitäkin huolimatta, että suurtalonpojalla ja Henrikillä oli ylempien luokka-asemiensa vuoksi siihen hieman parempia edellytyksiä, Wallenius kirjoitti.

Kirkolliset ylimykset olivat sittenkin etäällä maallisista. Lallin orjien ja heidän ylimyksen lailla käyttäytyneen isäntänsä välisessä konfliktissa Wallenius tunnisti Mörnen julistaneen sosialistista vallankumousta. Vaikutti, kuin kriitikko olisi tuntenut orjien voimantuntoa puhkuneet sanat omassa sielussaan. Ilosanoman, sosialistisen sellaisen, Wallenius tunnisti myös repliikissä, jossa munkki Adelhard puhui orjien vapahtajasta, siitä, joka kulki etsien näiden savutupia. Ja siinä, missä joissain lehdissä Henrikin kylmäsydämisyyttä kummasteltiin, Arbetet lehden kriitikko olisi kaivannut hahmoon enemmänkin terävyyttä. Teosta hän piti tulenpalavana ja painavana.³²² Terävämmän Henrikin toiveissaan Wallenius oli muihin arviointeihin verrattuna yksin.

Sisällissodan jälkeen, vuonna 1920 Ruotsin maanpaossa, hän tulisi

kirjoittamaan radikaalin linjan sosialistilehti Folkbladetiin Mörneä kohtaan syvää ja surullista pettymystä pursunneen, mutta kirja-arvioksi verhotun, tilityksen.

Tosipaikan eli työväen vallankumouksen tullen, punaisesta runoilijasta olikin tullut luokkansa pettäjä, ”valkoinen” Mörne, Wallenius tilitti. Mitä hän sitä

321 SLH 5, 36; Backman 2009; Möttönen 2019

322 Allan Wallenius. Insänd litteratur. Arbetet. 15.12.1914; SLH 5, 36; Pt. William Lundberg (1912–17)

vastoin voimakkaasti ja erikseen – siis vielä vuosienkin jälkeen – painotti, oli että Mörnen näytelmä oli hänestä edelleenkin mestarillinen. Se oli hienoimpia, mitä oli Suomessa ruotsiksi kirjoitettu.³²³

Arbetet lehden toisen kriitikon tekemässä teatteriarvostelussa nostettiin heti alkusanoina esille ”kaikkien tuntema” Maamme kirja. Mörne oli nyt rikkonut sen kaavaa vastaan. Tosin kriitikkoa asia ei vähimmässäkään määrin painanut.

Katsoipa hän vielä asiakseen – yllättävän svekomaanisessa hengessä – kuvailla erikseen rannikolla syntyneen, ja kaltoin kohdellun, Kertun puhtaan germaanisia rotuominaisuuksia. Koska kriitikko tunsi Mörnen entuudestaan, ja tuntui jakaneen tämän aatemaailman, hän ymmärsi myös lähes täysin, mitä esimerkiksi teoksen orjilla ja Henrikin tai Lallin kylmillä asenteilla tarkoitettiin. Punaisen lehden arvostelija pääsikin kaupallisten lehtien kriitikoita paremmin perille siitä, mistä juonessa oli kyse.³²⁴

Svenska Finland oli puolestaan Axel Lillen yritys muodostaa RKP:lle pää-äänenkannattaja. Huonon taloustilanteen vuoksi se jäi kuitenkin päiväperhoksi.

Lehden näytelmän kirjaversiota koskeneen, varsin positiivisen, kritiikin keskiössä olivat orjat. Kriitikko näki juuri orjissa kuvatun aikakausien taitekohdan teoksen merkittävimpänä ydinteemana. Taiteellista näkemystä pidettiin oikeutettuna, koska se pysyi kriitikosta historiallisissa raameissa. Vaikkei henkilöhahmoihin niiden koetun erilaisuuden vuoksi pystynytkään täysin samaistumaan, kuvauksen ilmaisuvoimaa kiiteltiin vuolain sanoin. Mitä lehden ristiretken kuvaukseen tuli, tässäkin retki oli, nimeltä mainiten, Erik Jedvardssonin johtama. Mutta mitään erityisiä arvolatauksia siihen ei liitetty.³²⁵