Muoti-ilmauksia

Kieliyhteisö määrittää itse hyvän kielen kriteerit. Aina kun kielestä puhutaan, otetaan samalla kantaa siihen, mikä on hyvää ja sopivaa kieltä. Esimerkiksi muotisanoja, jotka yleistyvät jo-nakin aikana, on tapana pitää huonoina sanoina. Vuonna 2003 muotisanoja ovat muun muassa seksikäs, mediaseksikäs ja loppupeleissä. (Hiidenmaa 2003: 28.) Kyseisistä sanoista puhutaan myös aineistossani: varsinkin loppupeleissä herättää runsaasti kielteistä huomiota, ja siitä va-litetaan kaikkiaan kuudessa keskustelussa. Viestissä 223/5 kirjoittaja kokee ärsyttävänä sen,

51

että esimerkiksi Paavo Lipponen käyttää adjektiivia seksikäs merkityksessä ’mielenkiintoinen, hyvä’. Hiidenmaan (2003: 29) mukaan Kielitoimistoa pyydetään usein tekemään jotain kieli-virheille ja muotisanoille, vaikka kielestä ei voi poistaa sanoja tai niin sanottuja virheitä vai-kuttamatta kielenkäyttäjiin. Hiidenmaan mielestä kieli varsinaisesti ei tarvitse huoltoa, vaan kielenkäyttäjät. Ihmiset käyttävät kieltä niin kuin haluavat ilman kielenhuoltajien lupia tai kieltoja. (Mp.)

Huhtala (1989: 127) pitää käsitettä muotisana hankalana määritellä ja ehdottaa kuvaa-vampaa käsitettä statussana. Se olisi ymmärrettävissä sanaksi, jolla on kielenkäyttäjien mie-lestä statusta ja joka koetaan hyväksi ja hienoksi. Toisaalta sitä käyttämällä puhuja tavoittelee kielellistä statusta. Useimmissa lähteissä puhutaan kuitenkin muotisanoista, joten käytän sitä myös tässä tutkielmassa.

Huhtalan (1989: 128) mukaan tuotteen ominaisuudet, markkinointi ja markkinatilanne vaikuttavat siihen, tuleeko jostakin sanasta muotisana vai ei. Tuotteen ominaisuuksiin kuulu-vat todelliset ja kuvitellut ominaisuudet. Todellisien ominaisuuksien puolesta voikuulu-vat yleistyä sanat, joita ruvetaan käyttämään siksi, että ne ovat hyviä ja tarkoituksenmukaisia. Huhtalan mielestä tällaisia muotisanoja on vähän ja nekin usein pilataan liiallisella käytöllä ja käyttä-mällä niitä väärissä yhteyksissä. Monissa kommenteissa valitetaankin muotisanojen turhuu-desta ja ollaan sitä mieltä, että tarjolla olisi myös parempia ja täsmällisempiä sanoja niiden tilalle. Markkinoinnissa on kyse siitä, että vaikutusvaltaisessa asemassa olevan ihmisen kie-lenkäytöstä otetaan helposti mallia. Suuri vaikuttajaryhmä on myös mainokset ja niiden kieli, josta tarttuu käyttöön sanoja, fraaseja ja kokonaisia lauseita. Markkinatilanne on tärkeä tekijä, sillä ajankohdan täytyy olla sopiva, että sanasta voi tulla muotisana. (Mts. 128–130.)

Pulkkisen (1981: 10) mukaan muotisanoja tulee kieleen helposti. Hänen mielestään on-gelmana niissä on, että liiallisella käytöllä niiden merkitys käy hämäräksi ja ne köyhdyttävät kieltä syrjäyttämällä täsmällisempiä sanoja tieltään. Eräänä muodikkaana ilmauksena on mai-nittu sana pääsääntöisesti, jonka parempia vastineita Pulkkisen mielestä ovat yleensä, tavalli-sesti ja enimmäkseen (mts. 12). Artikkeli on vuodelta 1981, mutta sanan ärsyttävyys tulee 2000-luvun alun keskusteluissakin esiin useita kertoja.

Aineistossani osallistujat arvelevat muoti-ilmausten tulevan puheeseen televisio-ohjelmista ja iltapäivälehdistä. Niiden leviämisestä syytetään usein nuorisoa. Yleensä kerro-taan yksittäisestä turhana pidetystä sanasta, joka puheessa häiritsee. Keskusteluun osallistuja voi pitää itse sanaa ärsyttävänä. Hyvin usein myös sanotaan, että mikä tahansa hyvä ja täsmäl-linenkin sana liikaa toisteltuna alkaa ärsyttää. Yleinen mielipide keskusteluun osallistuvilla on, että sen jälkeen kun jokin sana niin sanotusti keksitään muodikkaaksi, sitä aletaan käyttää niin monissa yhteyksissä, että se menettää nopeasti tehokkuutensa. Liiallisen käytön myötä se

52

alkaa myös häiritä puheessa. Ärtymyksen aiheuttajaksi siis kerrotaan joko jokin sana tai fraasi tai kaikenlaiset muodikkaiksi arvellut ilmaukset ja niiden liiallinen toistelu puheessa yleensä-kin. Ärtymyksen syyksi selitetään muun muassa se, että jotkut ihmiset käyttävät muoti-ilmauksia puheessaan siksi, että haluavat kuulostaa sivistyneemmiltä.

Aineisto sisältää runsaasti esimerkkejä sanoista ja fraaseista, joita keskusteluun osallis-tujien mielestä erityisesti nuoret käyttävät. Osaa muodikkaista ilmauksista taas ei pidetä aino-astaan nuorten kieleen kuuluvina. Kaiken ikäisten kielenkäyttäjien sanoja ovat esimerkiksi allekirjoittanut (’minä’), haastava, henkilökohtainen, hulppea, kohu-, kokonaisvaltainen, käy-tännössä, laatuaika, loppupel(e)issä, loppuviimeks(i), lähtökohtaisesti, ongelmatiikka, peri-aatteessa, puitteissa, pääsääntöisesti, salarakas, selkeä, seksikäs, suorittaa, tavallaan, tyyliin (jotakin), täsmä-, viitekehys, ulkoistaa ja öky-. Useimmin on mainittu sana loppupel(e)issä, joka on huomion kohteena kuudessa keskustelussa. Henkilökohtainen ja tavallaan on mainittu neljässä aineistoni keskustelussa, kolmessa aiheena ovat allekirjoittanut, loppuviimeks(i) ja tyyliin (jotakin) ja muut on mainittu yhdessä tai kahdessa keskusteluketjussa. Muutamia esi-merkkejä:

Ja toinen ärsyttävä ilmaisu on ”loppuviimeksi”. Argh! (72/1)

Myös yksi nykyään usein hoettu sana on ”tavallaan”. Kyseistä sanaa viljellään, vaikka asiassa olisi itsestään selvyyksiä, eikä vaan ”tavallaan”-juttuja. (163/4)

Itseäni ärsyttää kuitenkin eniten ”tyyliin, jotain”-sanonta. (197/1)

Haastava on todella muotisana. Kaikki on nykyään yhtä haastetta. Ärsyttävää.

(75/8)

Kun haluaa esittää tärkeää, kaikki on niin ”lähtökohtaista”. Se sana on sivuutta-nut 1980-luvun, vakuutusterminologiasta lainatun sanan ”pääsääntöisesti”- - (99/8)

Huhtala (1989: 134–147) antaa esimerkkejä yleisimmistä muotisanoista vuodelta 1989.

Osa niistä on kirjoittajien huomion kohteena myös tutkimusaineistossani. Näitä ovat aiemmin mainitulta listalta sanat henkilökohtainen, kokonaisvaltainen, puitteissa, pääsääntöisesti, sel-keä ja suorittaa. Virkakielisiä Huhtalan (1989) mukaan ovat sanat henkilökohtainen, pääsään-töisesti ja suorittaa. Monien virkakielisten sanojen ärsyttävyys selitetään sillä, että puhuja käyttää ”liian hienoja sanoja” halutessaan kuulostaa vakuuttavalta ja fiksummalta. Selkeää käytetään erityisesti urheilukielessä. Keskusteluissa valitetaan siitä, kuinka joillakin ihmisillä on tapana korostaa itseään ja mielipidettään keskustelussa käyttämällä samalla kertaa jopa kolmea puhujaan viittaavaa sanaa: minä itse henkilökohtaisesti.

53

Mutta on yleistynyt omituinen tapa korostaa itseään ja omia sanomisiaan sano-malla esim. että minä itse olen henkilökohtaisesti tätä mieltä asiasta. Voiko ihmi-nen yleensäkään olla mistään asiasta muuta kuin omaa mieltä ja itse, henkilökoh-taisesti? (20/6)

Joitakin kertoja valitetaan myös sanan henkilökohtaisesti käytöstä. Se koetaan erityisen häirit-sevänä, ellei puhuja nimenomaan halua erottaa omaa mielipidettään edustamansa muun tahon – esimerkiksi yhdistyksen – kannasta. Siitä valitetaan kolmessa keskusteluketjussa. Jotkut ärsyyntyvät myös yksittäisestä sanasta itse. Siitä on mainittu kolmessa keskustelussa, mutta mitään laajaa keskustelua siitä ei käydä, vaan valittajia on vain viisi. Nimimerkki Tarma Jo-nas kirjoittaa:

Asia, johon kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota, on persoonapronominien ”uusiu-tuminen”. Kun seuraa tämänkin aiheen keskustelua, huomaa, että persoonapro-nominit ovat nykyisin ITSE, sinä, hän, me, te ja he. (66/2)

Aineistossa on ärsyttäviksi mainittu myös joitakin sanoja, jotka eivät ehkä ole varsinai-sia muoti-ilmaukvarsinai-sia, mutta häiritsevät muusta syystä yksittäisiä kielenkäyttäjiä. Esimerkkejä tällaisista aineistossani vain yhdessä tai muutamassa viestissä mainituista sanoista ovat alko-lukko, dipata, etsikkoaika, etukeula, hameväki, heretä, jalkaväkimiina, kimurantti, kohtuullis-taa, komistus, lopputulema, makustella, noheva, paituli, puuhastella, ruohonjuuritaso, rupa-tella, suosikkinäyttelijä, surutyö, takapakki, toiveuusinta, tsunami, tuloloukku, tyttöenergia ja yhyttää. Sanoissa etukeula ja takapakki sanotaan olevan tarpeetonta toistoa. Kommenteissa myös kysellään, kenen suosikkinäyttelijästä tai toiveuusinnasta on kyse näitä sanoja käytettä-essä. Tsunami-sanaa voi pitää muotisananakin vuonna 2005: Viesti on kirjoitettu 7.1.2005, vain muutamia päiviä kyseisen Aasian luonnonkatastrofin jälkeen. Tammikuussa 2005 tiedo-tusvälineissä puhuttiin paljon tsunamista, vaikka kommentin kirjoittaneen nimimerkin mieles-tä suomalainen hyökyaalto olisi ollut yhmieles-tä hyvä sana.

Erityisen paljon aineistossa on puhetta muoti-ilmauksista itse asiassa ja pitkässä juok-sussa. Molemmista keskustellaan seitsemässä eri keskustelussa. Lisäksi pitkällä tähtäimellä on huomion kohteena usein, yhteensä kolmessa keskustelussa. Ilmauksia sanotaan kaiken ikäisten kielenkäyttäjien fraaseiksi. Ilmauksesta itse asiassa ärsyyntymistä selitetään sen tur-huudella. Keskusteluissa arvioidaan, että sen käytön syy on halu kuulostaa sivistyneeltä ja tilalle ehdotetaan sanaa varsinaisesti.

Saamari, televisiossa/radiossa ei sellaista haastateltavaa juurikaan löydy, joka ei aloittaisi: ”Itse asiassa…” Itse asiassa, mitä? Loppu meneekin sitten ohi korvien.

Henkilön aloituksesta voi päätellä, että hällä ei ole mitään sanottavaa! Ot-tiatuota… P---e! (955/5)

54

Toinen toistuva idiotismi on tämä ”itse asiassa”. Sitä kun kuulet laitettavan lau-seiden alkuun kymmeniä kertoja päivässä, tiedät mitä on kyllästyminen. (62/10)

Ihmettelenkin suuresti, mistä sanan ”ITSEASIASSA” ylenmääräinen käyttö – aina jobbarista ministeriin asti, johtuu Esimerkiksi; Tv-kokki: ”Itse asiassa tähän sa-laattiin lisätään vielä oliiviöljyä.” Timpuri Piisinen: ”Itse asiassa tämä pinta maalataan vielä kertaalleen” Eräs arkkitehti (vanhoista puutaloista kiinnostunut):

”Itse asiassa maalasin talon itse” Ministeritason itse asiassa-lausujat kuullaankin sitten aina ilta-uutisissa. (1016/5)

Esimerkkejä käännöslainasta pitkässä juoksussa:

Pitkässä juoksussa! Aargh. Kun ensimmäistä kertaa kuulin tuon, luulin kyseessä olevan vitsin, tönkösti käännetyn ilmaisun kuten ”I’m back - olen selkä”. Mutta puhuja tarkoitti tosissaan pitkän ajan arviota… (83/5)

Ulkosuomalaisena en ole käsitettä ”pitkässä juoksussa” ennen kuullutkaan mutta se tarkoittanee suunnilleen samaa kuin pitkällä aikavälillä. Suomalaista käännöstä heikentää se että esim. koneet eivät suomessa ”juokse”… (112/1)

Monet keskustelijat ehdottavat parempia vastineita ilmauksista pitkällä tähtäimellä, pitkällä aikavälillä, pitkällä tähtäyksellä tai pitkän ajan kuluessa. Nämä ehdotuksetkin saavat aikaan vastakommentteja, eikä varsinkaan ilmausta pitkällä tähtäimellä pidetä yhtään alkuperäistä parempana vaihtoehtona vaan kysellään, mikä on tämä pitkä tähtäin, josta puhutaan.

”pitkällä tähtäimellä” ei todellakaan ole hyvää suomea, se on kauhuesimerkki.

Miten niin pitkä tähtäin? Oletko joskus nähnyt haulikon tähtäimen? Oliko se pit-kä? (100/4)

Myöskään ”pitkällä tähtäimellä”, ei tarkoita tuon taivaallista. Millä tähtäimellä?

Alkuun fraasissa käytettiin tähtäys sanaa. (197/1)

Muita ärtymyksen aiheuttajia ovat muun muassa halvat hinnat, kiihtyvällä vauhdilla, korvamerkitty raha, laiton toiminto, mahdoton yhtälö, parempi puolisko, riihikuiva raha ja ristiveriset hiukset. Aineistosta voi huomata, että jotkin ilmaukset ovat muodikkaita vain hy-vin lyhyen ajan, eikä niistä valittaminenkaan kestä kauan. Keskustelut ovat ajalta 27.11.2001–

22.2.2006, joten uuteen rahayksikköön siirtyminen ja entisestä puhuminen on keskustelujen käymisen aikaan ajankohtaista. Mummon markka, vanha markka ja vanha mummo herättävät siksi tunteita erityisesti ensimmäisissä keskusteluissa. Erityisen paljon ilmauksesta puhutaan keskustelussa 5. Ärtymyksen syyksi on selitetty joko se, että eurot käännetään puheessa edel-leen markoiksi tai sanan mummo turhuus. Jos joku haluaa edeledel-leen puhua markoista, ei silloin tarvitse keskustelijoiden mielestä lisätä mummoa eteen, pelkkä markka riittää:

55

Samoin ”mummonmarkka”. Mummo-sana tässä täysin tarpeeton ja typerä.

(150/5)

Mummo-sanan käytön tässä yhteydessä katsotaan myös aliarvioivan iäkkäiden ihmisten älyk-kyyttä. Samoin adjektiivia vanha pidetään tarpeettomana ilmauksessa vanha markka. Vanha mummo puolestaan on kehitelty mummon markan pohjalta.

Meillä nuoriso puhuu ”vanhoista mummoista” eli kun he muuttavat eurot mar-koiksi, sanaa markka ei käytetä ollenkaan, vaan se on niin ja niin monta mummoo.

Jos on kyse kovinkin isosta laumasta mummoja, toivon etteivät ne ainakaan yhtai-kaa tule meille kahville. Siinähän loppuu kahvikupitkin kesken. (744/5)

Yhdessä keskustelussa aiheiksi tulevat fraasit fiksu ja filmaattinen sekä ihastuttaa-vihastuttaa. Kielteisiä tunteita herättävät myös kaukaa viisas, kieli poskessa, näissä merkeis-sä, omalla tavallaan, selvää pässinlihaa ja sokerina pohjalla. Lisäksi kehitys kehittyy, mennä jakeluun, myydä platinaa, olla perseestä, ottaa haltuun, pistellä poskeen, tihkua seksiä ja tilit-tää tuntojaan.

3.5.5.2. ”Turhat” sanat

Hiidenmaa (2003: 239) arvioi, että puhe tulkitaan vajavaiseksi kirjoituksen ollessa oikeaa kieltä, koska ihmisten käsitys kielestä on kirjakielen ohjaama. Tästä syystä lausetta pidetään Hakulisen (1989: 12) mukaan keskeisenä kielen rakenteen yksikkönä ja muunlaiset rakenteet suhteutetaan siihen: puhutaan esimerkiksi elliptisistä ilmauksista, jotka – päinvastoin kuin lause – ovat epätäydellisiä ilmauksia. Lisäksi tutkimuksen kohteena olevat lauseet ovat perin-teisesti olleet peräisin kirjoitetuista teksteistä. Hiidenmaa (2003: 241) arvioi, että tämän seu-rauksena puhuttuun kieleen liittyvät kielenpiirteet, esimerkiksi partikkelit, joita kirjakielessä on vain vähän, on luokiteltu muun muassa täytelisäkkeiksi.

Puhutun kielen prototyyppinen muoto, keskustelu, rakentuu repliikeistä eli (pu-heen)vuoroista. Vuorot ovat dialogisia kokonaisuuksia, jotka rajautuvat puhujanvaihdoksen kautta. Asiasisältönsä lisäksi vuoroissa voi olla myös irtonaisempia lisäyksiä sekä puheen suunnitteluun ja tuottamiseen liittyviä aineksia. Ne eivät kuitenkaan ole tarpeettomia, vaan välittävät vuorovaikutuksen kannalta olennaisia merkityksiä ja jäsentävät vuoroja. (Hakulinen ym. 2004: 958–959.)

Aiemmin käsiteltyjen muoti-ilmauksien lisäksi turhia ovat kielenkäyttäjien mielestä myös partikkelit ja pidemmät sanonnat. Ärtymystä aiheuttavat kirjoitetussa kielessä

tarpeet-56

tomat sanat, joita aineistossani kuvaillaan puppusanoiksi, täytesanoiksi tai omituisiksi lisäk-keiksi lauseen lopussa. Ärtymyksen syyksi selitetään se, että ne eivät lisää lausumaan lain-kaan informaatiota. Niedzielskin ja Prestonin (2000: 268) mulain-kaan ei-lingvistit pitävät muun muassa ilmauksia well, like ja you know merkityksettöminä sanoina tai jopa pahana tapana.

Andersson (2004) ja Andersson ja Trudgill (1990) käsittelevät teoksissaan ruotsin ja englan-nin kielen vastaavia pikku sanoja. Myös aineistossani osallistujat keskustelevat eri kielten

”turhista” sanoista ja antavat esimerkkejä ainakin hollannin, ruotsin, ranskan ja englannin kielistä.

3.5.5.2.1. Partikkelit

Huttusen (1986: 95) täytesanoja käsittelevän artikkelin mukaan täytelisien runsas käyttäminen nykypuhekielessä herättää huomiota ja ärsyttää ihmisiä. Huttunen (1986: 95–96) huomioi myös termin täytesana ja muut negatiivisen suhtautumisen paljastavat termit, joista näkee, kuinka ilmiö kuvataan kirjallisuudessa ylimääräiseksi ja tarpeettomaksi, vaikka kyseiset sanat kuuluvatkin olennaisesti puhuttuun kieleen ja niillä on siinä omat tehtävänsä. Isossa suomen kieliopissa näistä arvottavista termeistä on luovuttu.

Useimmin valituksen aiheena olevia puheenvuoron aloittavia sanoja ovat eli(kkä) (ai-heena kuudessa keskustelussa), no (kolmessa keskustelussa) ja siis (neljässä keskustelussa).

Lisäksi huomion kohteena keskusteluissa on muun muassa dialogipartikkeli joo lausumissa kyllä joo että, no joo ja joo eli. Dialogipartikkelit ovat vuorovaikutuksen ohjailun välineitä, ja ne voivat muodostaa yksinään lausuman ja puheenvuoron. Ne ovat kuulolla olemisen ja vas-taanottamisen partikkeleja ja kielen pienimpiä keinoja puhekumppanin tavoittamisessa ja kes-kustelun osanottajuuden osoittamisessa. Pelkästä dialogipartikkelista koostuva puheenvuoro nojautuu edellisen puhujan vuoroon ja esittää siitä tulkinnan. (Hakulinen ym. 2004: 773, 993.) Lausumapartikkelista eli(kkä) valitetaan kuudessa keskusteluketjussa. Se on aineistoni toiseksi yleisin valituksen aiheena oleva yksittäinen sana. Lausumapartikkelit ovat erityisesti puhutun vuorovaikutuksen ilmiö ja sijoittuvat yleensä lausuman tai vuoron alkuun. Eli(kkä) kuuluu lisäävien lausumapartikkelien ryhmään, jotka kytkevät vuoroja ja lausumia toisiinsa.

(Hakulinen ym. 2004: 776–778.) Konjunktiona eli(kkä) kytkee kahta syntaktisesti samafunk-tioista sanaa, lauseketta tai lausetta. Tällöin sen merkitys on ’toisin sanoen’. Eli(kkä)-partikkelin avulla voidaan puheessa osoittaa päätelmä tai se voi olla sellaisen vuoron alussa, joka on edellisestä vuorosta kehitelty jatko. Se voi olla myös toiminnasta toiseen siirtymisen merkkinä. (Mts. 983–984.) Tällainen tilanne on muun muassa kassalla asioitaessa. Erityisesti

57

kassahenkilöiden käyttämästä eli(kkä)-aloituksesta valitetaan aineistossani joitakin kertoja.

Nimimerkki Masiinaa kirjoittaa:

Samoin tämä elikkä! ”Elikkä kaksikymmentä euroa, viisi senttiä”. Työpaikkaruo-kalassani asioidessani ajattelen, että panisinko jo kädet korvilleni, kun lähestyn maksupistettä. (661/5)

Lisäksi sanan kerrotaan ärsyttävän kaikenlaisissa esiintymistilanteissa: esimerkiksi televisios-sa ja radiostelevisios-sa haastateltujen henkilöiden vastauksen aloituksistelevisios-sa se huomataan herkästi. Ärsyt-tävänä pidetään sanan turhuutta ja liiallista toistelua puheessa. Osallistujien mielestä joillakin ihmisillä on tapana käyttää sitä aina puheenvuoronsa alussa. Esimerkki:

Elikkä minua häiritsee se, että jokainen virke aloitetaan sanalla ”elikkä”. (11/5)

Sanan käyttämistä kuvaillaan muun muassa elikättelyksi ja elikkä-kieleksi.

No häiritsee turhuudellaan esimerkiksi tervehdyksissä no moi. Käsittelen vuoronalkuista no-partikkelia enemmän urheilun kieltä koskevassa luvussa 3.1.3, sillä siitä puhutaan yleensä urheilijoiden haastattelujen yhteydessä. Siis häiritsee silloin kun sitä ei käytetä asian selven-tämisessä tai kertaamisessa, vaan tarpeettomana lisäsanana esimerkiksi puheenvuoron alussa tai keskellä. Nimimerkki Leijonatar kirjoittaa:

Lottoarvonnan blondi täti taas sanoo aina ”siis”, ja vielä useita kertoja eli tyrk-kää sen sanan täytteeksi: - Ensi viikolla on siis luvassa hypersuperjättipotti… Olen ollut siinä luulossa, että ”siis” on oikeaoppisesti käytettynä eräänlainen kertaami-sen merkki. (21/10)

Myös lausuman sisällä käytettävistä partikkeleista valitetaan erittäin usein. Niinku (myös niiku, niikö, niinkun, ninku sekä niinku silleen, niinku tavallaan ikään kuin) on aineis-toni yleisin yksittäinen ärtymystä aiheuttava sana. Siitä valitetaan yhteensä seitsemässä kes-kusteluketjussa. Keskustelut, joissa se ei ole yleisimpien valituksen aiheiden joukossa, ovat aiheeltaan television kieltä, slangia, muotisanoja ja urheilukliseitä koskevia. Toinen yleinen puhekielessä paljon käytetty kirjakielen näkökulmasta turha partikkeli on tuota (tota, tuota niinniin, tota noin, tota noin niin, ja sit totanoin, tuotapahan, tuotaniinniin). Siitä valitetaan viidessä keskusteluketjussa. Se on aineistoni kolmanneksi yleisin valituksen aiheena oleva partikkeli. Sekä nii(n)ku(n) että t(u)ota kuuluvat suunnittelupartikkeleihin (Hakulinen ym.

2004: 770). Nii(n)ku(n) ja t(u)ota ovat puheessa käytettäviä suunnittelu- ja editointi-ilmauksia. Suunnitteluilmaukset eivät muodosta selvärajaista ilmiöryhmää: niihin kuuluu pro-nomineista ja adverbeista peräisin olevia partikkeleja, mutta myös empimisääntelyjä kuten

58

mm ja öö. Tähän ryhmään kuuluvia ilmauksia käytetään puheessa, kun niin sanotusti editoi-daan puhetta ja haetaan sanoja tai tapaillaan niitä. (Mts. 821–822.)

Huttusen (1986: 85, 93) havainnon mukaan Jyväskylän puhekielen suurtaajuisimmat täytelisäkkeet ovat niin kuin ja tuota variantteineen: tuota-sanaa esiintyy eniten vanhimmilla puhujilla, niin kuin on yleisempi nuorilla ja keski-ikäisillä. Omassa aineistossani osallistujat eivät yleensä erittele ilmausten käyttäjiä, vaan niiden ärsyttävyys liittyy siihen, että ne ovat turhia ajatuskatkojen täytteitä, toistuvat liian usein ja tekevät puheesta vaikeaa kuunneltavaa.

Moni kertoo esimerkkejä siitä, kuinka hankala on seurata puhujaa, joka käyttää joka välissä ilmauksia nii(n)ku(n) tai t(u)ota. Usein ongelmana on se, että kuulija alkaa kiinnittää liian paljon huomiota näihin turhiksi koettuihin sanoihin ja varsinainen asia jää epäselväksi. Esi-merkki:

Nuoruudessani oli huvia koulussa se kun laskettiin montako kertaa uskonnonopet-taja sanoi tunnin aikana totanoin. (40/5)

Jos suunnitteluilmauksille halutaan löytää joku erityinen käyttäjäryhmä, se on nuoret: nuorten arvellaan käyttävän niitä, koska he ovat muita kielenkäyttäjiä epävarmempia puheissaan. Sa-nan nii(n)ku(n) käyttöä kuvaillaan aineistossani niinkutteluksi ja niinku-niinku-kieleksi.

Niinpä ja aivan ovat dialogipartikkeleja, joilla ilmaistaan kuulolla oloa ja samastumista (Hakulinen 2004: 773–774). Niihin suhtaudutaan negatiivisesti muutamissa keskusteluissa.

Ihmisiä ärsyttää niissä joko erityinen painottamistapa tai liiallinen käyttö. Suunnittelupartik-keli tavallaan on mainittu neljässä keskustelussa, mutta yleisimpien valituksen aiheiden jouk-koon se sijoittuu vain kerran. Suunnittelupartikkelista silleen (myös muodot sillai, sillee) är-syynnytään kahdessa keskusteluketjussa. Yksittäiset maininnat on lisäksi muun muassa sa-noista semminkin, sinneniinää, tonnenoinaa ja tännenäinää.

Että-partikkeliin päättyvistä puheenvuoroista valitetaan neljässä keskustelussa. Se liite-tään useimmiten urheilijoiden kieleen, joten käsittelen sanaa enemmän urheilun kieltä koske-vassa luvussa 3.1.3.

3.5.5.2.2. Pidemmät aloitus- ja lopetusfraasit

Aiemmin mainittujen yksittäisten sanojen lisäksi on runsaasti pidempiä aloituksia, joihin kie-lenkäyttäjät ovat kiinnittäneet huomionsa. Eniten ärtymystä herättää aloitus sano-taan/sanottaisiinko (nyt) näin että. Siitä puhutaan viidessä keskustelussa. Useissa keskustelu-ketjuissa aiheena ovat myös minä (itse) olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että (neljässä

kes-59

kustelussa), olen antanut itselleni kertoa (kahdessa keskustelussa) sekä toimittajien käyttämä pakko kysyä (kahdessa keskustelussa). Yhdessä mainitaan myös poliitikkoihin liitetyt nythän on muistettava että, nythän on niin että ja ollakseni rehellinen/rehellisesti sanottuna. Lisäksi uutistenlukijoiden käyttämä lopuksi kerromme vielä tuntuu erään osallistujan mielestä turhal-ta.

Vastauskommentiksi saadut et sellainen tapaus, sitä justiin, no hyvä, kerro, semmosta ja näin on näin on ärsyttävät joitakin puhujia. Muutaman kerran valitetaan myös puheenvuoron lopussa käytetyistä ”loppuhokemista” et niinku silleen, ja niin pois päin/päin pois, ja sitä ra-taa ja tai siis silleen. Keskustelun loppumiseen ja hyvästelyyn kuuluvat ilmaukset palara-taan astialle, pidä ittes miehenä ja ei mittään, näkyillään herättävät joissakin kuulijoissa negatiivi-sia tuntemuknegatiivi-sia.

In document Ärsyttävä kieli : Puhekieleen kohdistuvat affektiset kannanotot Ilta-Sanomien verkkokeskusteluissa (sivua 54-63)