Kalsiumin ja fosfaatin eritystä ennenaikaisesti syntyneiden lasten munuaisissa on tähän mennessä tutkittu melko vähän (Aladangady ym. 2004). Senterre ja Salle (1988) määrittivät oman tutkimusaineistonsa perusteella ennenaikaisten vastasyntyneiden fosfaatin munuaiserityksen keskimääräisen kynnysarvon olevan plasman fosfaattipitoisuus 2,1 mmol/l, jota he pitivät suhteellisen suurena arvona. He myös esittivät ennenaikaisen vastasyntyneen munuaisten vähäisen
glomerulussuodatuksen johtavan seerumin fosfaattipitoisuuden poikkeavaan suurenemiseen eli hyperfosfatemiaan, kun fosfaatin saanti ravinnosta on liian runsasta (Senterre ja Salle 1988).
Mihatsch ym. (1996) mittasivat tutkimuksessaan fosfaatin munuaiserityksen kynnysarvon muutoksia ajan mittaan 62 pikkukeskosesta muodostetussa aineistossaan. Tutkijat havaitsivat, että riittävästi fosfaattia ravinnosta saaneilla pikkukeskosilla plasman keskimääräinen fosfaattipitoisuus pieneni raskausviikkoja H29–36 vastaavana ajanjaksona syntymän jälkeen arvosta 2,8 mmol/l arvoon 2,0 mmol/l, mutta keskimääräinen fosfaatin eritys virtsaan pysyi samana. Näiden tulosten perusteella fosfaatin munuaiserityksen kynnysarvo näytti pikkukeskosilla pienenevän iän myötä (Mihatsch ym. 1996). Mihatsch ym. (1996) pohtivat, että tulosten taustalla on kenties Wilkinsin (1992) havaitsema tässä ikävaiheessa tapahtuva glomerulussuodatuksen nopea lisääntyminen (Wilkins 1992, Mihatsch ym. 1996). Aperia ym. (1983) totesivat munuaistubulusten kyvyn reabsorboida fosfaattia kehittyvän H34 raskausviikkoa vastaavaan ikään asti hitaammin kuin glomerulusten toiminnan, mikä Mihatschin ym. (1996) mukaan selittäisi heidän omat havaintonsa (Aperia ym. 1983, Mihatsch ym. 1996).
Eräässä tunnetussa ennenaikaisten vastasyntyneiden kalsiumin ja fosfaatin munuaiseritystä käsittelevässä pitkittäistutkimuksessa Karlen ym. (1985) mittasivat 51:n ennenaikaisesti ennen H34 raskausviikon päättymistä syntyneen ja 34:n täysiaikaisina syntyneen lapsen kalsiumin ja fosfaatin eritystä virtsaan kolmen ensimmäisen elinkuukauden aikana. Kaikki olivat raskauden kestoon nähden normaalipainoisia lapsia ja saivat ravinnokseen pääasiassa rintamaitoa ilman fosfaattilisää ja lisäksi kolmannesta elinviikosta alkaen 400 IU/vrk D2-vitamiinilisää. Ensimmäisen elinviikon aikana fosfaatin eritys virtsaan oli merkittävästi runsaampaa ennenaikaisesti syntyneillä kuin täysiaikaisilla, kun taas PTH-pitoisuuksissa ja kalsiumin erityksessä virtsaan ei ollut ryhmien välillä merkittävää eroa. Seurannan myöhemmässä vaiheessa fosfaatin ja kalsiumin erityksessä virtsaan ei havaittu merkittäviä eroja ryhmien välillä (Karlen ym. 1985).
Molemmissa ryhmissä kalsiumin eritys virtsaan oli suhteellisen pientä kahden ensimmäisen elinviikon ajan ja lisääntyi sen jälkeen täysiaikaisilla vastasyntyneillä 3:een mmol:in vuorokaudessa ja ennenaikaisilla 5:een mmol:in vuorokaudessa (Karlen ym. 1985). Täysiaikaisilla vastasyntyneillä virtsan kalsiumin ja kreatiniinin suhde suureni kahden ensimmäisen elinviikon aikana 0,05:stä 1,2:een ja pysyi tällä tasolla seurannan loppuun eli kolmen kuukauden ikään saakka (Karlen ym.
1985). Ennenaikaisilla vastasyntyneillä virtsan kalsiumin ja kreatiniinin suhde suureni 0,3:sta 1,3:een toisen elinviikon aikana saavuttaen tason 2,3 mmol/mmol kolmannella elinviikolla ja pysyi tällä tasolla kolmen kuukauden ikään asti (Karlen ym. 1985).
Täysiaikaisilla vastasyntyneillä fosfaatin keskimääräinen eritys virtsaan lisääntyi 0,7 mmol:sta vuorokaudessa 2,0 mmol:in vuorokaudessa kahden ensimmäisen elinviikon aikana, ja kolmen kuukauden ikään mennessä fosfaatin eritys oli tässä ryhmässä lisääntynyt entisestään 15 mmol:in vuorokaudessa. Ennenaikaisilla vastasyntyneillä fosfaatin keskimääräinen eritys virtsaan taas väheni ensimmäisen elinviikon aikana 7 mmol:sta vuorokaudessa 1 mmol:in vuorokaudessa.
Fosfaatin eritys oli tässä ryhmässä vähäistä 2–5 viikon iässä ja lisääntyi vasta kuudennella elinviikolla 6 mmol:in vuorokaudessa, jolla tasolla se säilyi seurannan loppuun saakka.
Ensimmäisen elinviikon aikana seerumin keskimääräinen fosfaattipitoisuus pieneni ennenaikaislla vastasyntyneillä arvosta 2,7 mmol/l arvoon 1,9 mmol/l. Tutkijat päättelivät saamistaan tuloksista, että keskimäärin raskausviikolla H32 syntyneillä lapsilla fosfaatin takaisinimeytymisen mekanismit munuaistubuluksissa ovat ensimmäisen elinviikon aikana ennenaikaisen syntymän vuoksi kehitykseltään vielä keskeneräisiä, jolloin fosfaattia erittyy virtsaan liian suuria määriä. Kuitenkin eritys pieneni ensimmäisen elinviikon jälkeen, mikä tutkijoiden mukaan viittaa siihen, että ennenaikaisen vastasyntyneen munuaiset pystyvät tässä vaiheessa lisäämään fosfaatin takaisinimeytymistä fosfaatin saannin ollessa riittämätöntä (rintamaidon suhteellisen pienen fosfaattisisällön vuoksi). He myös ehdottivat, että yli viikon ikäisten ennenaikaisten vastasyntyneiden suhteellisen runsas kalsiumin eritys virtsaan voi johtua riittämättömästä fosfaatin saannista, jolloin kaikkea ravinnon kalsiumia ei pystytä hyödyntämään hydroksiapatiitin muodostukseen (Karlen ym. 1985)
Rowe ym. (1984) vertailivat kahden eri ryhmän mineraaliaineenvaihduntaa 18 pikkukeskosen aineistossa, joita tutkittiin viiden viikon ajan. Seuranta alkoi 48 tuntia enteraalisen ravitsemuksen aloittamisen jälkeen. Toinen yhdeksän lapsen ryhmä sai ravinnokseen rintamaitoa ja toinen äidinmaidonkorviketta. Heidän tutkimustulostensa mukaan rintamaitoa saaneilla pikkukeskosilla seerumin keskimääräinen fosfaattipitoisuus oli pieni, kalsiumin pitoisuus oli normaali, kalsiumin eritys virtsaan oli runsasta, ja fosfaattia ei erittynyt virtsaan juuri ollenkaan eli kaikki fosfaatti imeytyi takaisin (Rowe ym. 1984). Lyon ja McIntosh (1984) käyttivät samanlaista tutkimusasetelmaa ja saivat samanlaiset tulokset erittäin pienipainoisista keskosista muodostetussa tutkimusaineistossaan, joita he havainnoivat kuuden ensimmäisen elinviikon aikana (Lyon ja McIntosh 1984). Nämä tutkimustulokset näyttävät eroavan Karlenin ym. (1985) tuloksista, joiden mukaan rintamaitoa saaneilla keskimäärin myöhäisemmässä raskauden vaiheessa syntyneillä ennenaikaisilla lapsilla fosfaatin eritys virtsaan oli alkuvaiheessa syntymän jälkeen runsasta.
Toisaalta Rowe ym. (1984) aloittivat seurannan vasta jonkin aikaa syntymän jälkeen, ja Lyon ja McIntosh (1984) eivät raportoineet artikkelissaan fosfaatin erityksen tarkkoja mittaustuloksia eri
ajankohtina (Lyon ja McIntosh 1984, Rowe ym. 1984, Karlen ym. 1985).
Laajassa kalsiumin ja fosfaatin munuaiseritystä käsittelevässä pitkittäistutkimuksessaan Aladangady ym. (2004) tarkastelivat 186:n raskausviikoilla H24–H34 syntyneen lapsen virtsan kalsium-kreatiniini ja fosfaatti-kalsium-kreatiniini -suhteita 3–18 viikon iässä. Näiden lasten ravitsemus noudatti nykyisiä ennenaikaisten vastasyntyneiden ravitsemussuosituksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli määrittää ennenaikaisille lapsille viitearvot näille suhteille ja tarkastella niihin vaikuttavia tekijöitä.
Tässä tutkimuksessa virtsan kalsium-kreatiniini -suhteen 95. persentiili kolmen viikon iässä oli 3,8 mmol/mmol, ja se pieneni merkittävästi ajan kuluessa syntymästä. Virtsan fosfaattikreatiniini -suhteen 95. persentiili oli 26,69 mmol/mmol kolmen viikon iässä, eikä se muuttunut merkittävästi ajan kuluessa syntymästä (Aladangady ym. 2004)
Raskausviikoilla H24–29 syntyneillä pikkukeskosilla oli tässä tutkimuksessa merkittävästi muita lapsia pienempi virtsan fosfaatti-kreatiniini-suhde. Tutkijat ehdottivat mahdollisiksi syiksi vähäisempää fosfaatin saantia ja/tai muita lapsia suurempaa mineraalien tarvetta kasvun turvaamiseksi (McCrory ym. 1952, Aladangady ym. 2004). Lapsilla, joiden plasman kalsiumpitoisuus oli suuri havaittiin olevan merkittävästi muita lapsia suurempi virtsan kalsium-kreatiniini-suhde sekä fosfaatti-kalsium-kreatiniini-suhde. Lapsilla, joilla oli pieni plasman fosfaattipitoisuus havaittiin taipumus muita pienempään virtsan fosfaatti-kreatiniini-suhteeseen. Raskauden kestolla, syntymäpainolla tai sukupuolella ei ollut vaikutusta virtsan kalsium-kreatiniini-suhteeseen (Aladangady ym. 2004).
Karlenin ym. (1985) tutkimuksessa todettiin ennenaikaisilla vastasyntyneillä enemmän vaihtelua fosfaatin erityksessä virtsaan ensimmäisten elinkuukausien aikana, kuin Aladangadyn ym. (2004).
Aladangadyn ym. (2004) mukaan nämä kaksi pitkittäistutkimusta eivät kuitenkaan ole keskenään täysin vertailukelpoisia, koska Karlenin ym. (1985) tutkimuksessa ei annettu vastasyntyneille lainkaan fosfaattilisää (Karlen ym. 1985, Aladangady ym. 2004).
Brown ym. (1978) saivat tuloksia, joiden mukaan jopa raskausviikolla H27 syntyneiden lasten munuaisissa tapahtuu ensimmäisen elinviikon aikana fosfaatin erityksen lisääntyminen PTH:n erityksen lisääntyessä. Tämän vasteen suuruus ei tutkimuksen perusteella näyttäisi riippuvan raskauden kestosta (Brown ym. 1978).
6.5 D-vitamiini
D-vitamiinin aineenvaihdunta on monimutkainen prosessi, joka sisältää vitamiinin imeytymisen suolistosta, tuotannon, toiminnan ja hajotuksen. Edelleenkään ei olla täysin selvillä kaikkien näiden vaiheiden tapahtumisesta ennenaikaisten vastasyntyneiden elimistössä (Mimouni ym. 2014).
25(OH)D-vitamiinin tiedetään siirtyvän äidistä istukan läpi sikiöön raskauden aikana (Gray ym.
1981). Ennenaikaisen syntymän vuoksi sen saanti loppuu aiemmin kuin täysiaikaisina syntyneillä, mikä voisi periaatteessa altistaa ennenaikaiset vastasyntyneet D-vitamiinin puutteelle, koska heille ei ehdi kertyä yhtä suuria D-vitamiinivarastoja kuin myöhemmin syntyneille lapsille (Mimouni ym.
2014). Monangin ym. (2014) tutkimuksessa D-vitamiinin puute eli seerumin 25(OH)D-vitamiinin pitoisuus alle 50 nmol/l todettiin 64 %:lla pikkukeskosista (Ross ym. 2011, Monangi ym. 2014).
Lisäksi ennenaikaisilla vastasyntyneillä on vähemmän D-vitamiinin varastokapasiteettia kuin täysiaikaisina syntyneillä johtuen pienemmästä koosta ja siten vähäisemmästä lihas- ja rasvakudoksesta, jotka toimivat elimistössä D-vitamiinin pääasiallisena varastona (Klein 2002).
Tutkimustulokset raskauden keston vaikutuksesta vastasyntyneiden seerumin 25(OH)D-vitamiinin pitoisuuksiin ovat kuitenkin ristiriitaisia (Mimouni ym. 2014). Yhden tutkimuksen mukaan seerumin 25(OH)D-vitamiinipitoisuus syntymän jälkeen oli merkittävästi suurempi myöhemmässä raskauden vaiheessa syntyneillä ennenaikaisilla lapsilla (Chan ym. 1978). Eräässä toisessa, uudemmassa tutkimuksessa taas ei löytynyt yhteyttä raskauden keston ja seerumin 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden välillä yhden viikon ikäisillä pikkukeskosilla (Henriksen ym. 2006). Vastikään julkaistun 120 pikkukeskosen tutkimuspopulaatiota tarkastelleen pitkittäistutkimuksen mukaan äidin seerumin 25(OH)D-vitamiinin pitoisuus ja äidin etninen tausta olivat merkittävämpiä vastasyntyneen 25(OH)D-vitamiinin pitoisuuteen vaikuttavia tekijöitä kuin raskauden kesto.
Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että ennen H28 raskausviikkoa syntyneillä lapsilla oli 2,6 kertaa todennäköisemmin D-vitamiinin puute välittömästi syntymän jälkeen kuin H28–H32 syntyneillä lapsilla, ja ennen H28 syntyneillä pikkukeskosilla 25(OH)D-vitamiinipitoisuus syntymän jälkeen oli merkittävästi pienempi kuin muilla (Monangi ym. 2014).
Äidin seerumin 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden ja syntymän hetkellä napanuoranäytteestä mitatun vastasyntyneen 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden välillä näyttää muidenkin tutkimusten mukaan olevan merkittävä yhteys (Hillman ja Haddad 1974, Glorieux ym. 1981). Yhdessä tutkimuksessa tämä yhteys havaittiin niin ennenaikaisilla kuin täysiaikaisillakin vastasyntyneillä, eikä raskauden kestolla tai syntymäpainolla ollut vaikutusta siihen (Hillman ja Haddad 1974). 25(OH)D-vitamiinin seerumipitoisuus syntymähetkellä on ennenaikaisilla vastasyntyneillä keskimäärin pienempi kuin
äidin seerumin 25(OH)D-vitamiinipitoisuus, kuten täysiaikaisilla vastasyntyneilläkin (Hillman ja Haddad 1974, Glorieux ym. 1981, Salle ym. 2000).
Ilmeisesti ei ole koskaan tutkittu, tapahtuuko ennenaikaisten vastasyntyneiden ihossa UV-säteilyn seurauksena D-vitamiinin tuotantoa, mutta nämä lapset eivät sairaalahoidon aikana yleensä altistu merkittävissä määrin auringolle tai muulle UV-säteilylle, joten voidaan joka tapauksessa olettaa että D-vitamiinin omaa tuotantoa ei heillä juurikaan tapahdu (Mimouni ym. 2014). Oman D-vitamiinin tuotannon puuttuessa ennenaikaisten vastasyntyneiden ainoat D-vitamiinin lähteet ovat ravinto ja raskauden aikana istukan läpi tapahtuvan siirron ansiosta kertyneet 25(OH)D-vitamiinivarastot (Klein 2002, Mimouni ym. 2014).
Tarkkailemalla suun kautta annostellun D-vitamiinilisän vaikutuksia ennenaikaisten vastasyntyneiden D-vitamiiniaineenvaihduntaan on havaittu 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden suurenevan näiden lasten verenkierrossa D-vitamiinilisän antamisen seurauksena. Tästä on päätelty D-vitamiinin imeytyvän normaalisti ennenaikaisesti syntyneiden lasten suolistossa. D-vitamiinilisän on todettu nostavan 25(OH)D-vitamiinipitoisuutta ennenaikaisilla vastasyntyneillä jo ensimmäisen elinviikon aikana (Klein 2002, Mimouni ym. 2014). Eräässä vastikään julkaistussa tutkimuksessa sekä 400 IU/vrk että 800 IU/vrk suun kautta annettu D3-vitamiinilisä nosti ennen H32 raskausviikon päättymistä syntyneiden pikkukeskosten keskimääräistä seerumin 25(OH)D-vitamiinipitoisuutta merkittävästi neljän viikon ikään mennessä verrattuna syntymähetkellä napaverinäytteestä mitattuun pitoisuuteen (Hanson ym. 2016). Myös useat aiemmat tutkimukset ovat tuottaneet samankaltaisia tuloksia. McCarthy ym. (2013) havaitsivat 148 pikkukeskosta tarkastelleessa tutkimuksessaan, että 87 %:lla näistä lapsista seerumin 25(OH)D-vitamiinin pitoisuus suureni suositellulle tasolle (50 nmol/l tai yli) kun heille annettiin ≥400 IU/vrk D-vitamiinilisä suun kautta (Ross ym. 2011, McCarthy ym. 2013). Salle ym. (1982) seurasivat 6 keskoslapsen D-vitamiiniaineenvaihduntaa ja havaitsivat näiden lasten 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden suurentuneen merkittävästi viikon kestäneen suun kautta tapahtuneen 1200 IU/vrk D3-vitamiinilisän annostelun seurauksena (Salle ym. 1982). Glorieux ym. (1981) vertasivat keskenään kahta D-vitamiinin puutteesta syntymähetkellä kärsinyttä ennenaikaisten vastasyntyneiden ryhmää, joista toinen ryhmä sai 2100 IU/vrk D3-vitamiinilisää 5 vuorokauden ajan syntymän jälkeen ja toinen ei saanut lainkaan D-vitamiinilisää. Tässä tutkimuksessa todettiin seerumin 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden suurentuneen normaalille tasolle vitamiinilisää saaneilla lapsilla (Glorieux ym. 1981). Monangin ym. (2014) melko äskettäin julkaistu tutkimus käsitti 120 pikkukeskosta, joille oli tavoitteena antaa 400 IU/vrk D-vitamiinilisää sairaalahoidon aikana.
Käytännössä 4 viikkoa syntymän jälkeen keskimääräinen D-vitamiinin saanti oli vain 289±96
IU/vrk, ja kotiutukseen tai 36 viikon ikään (hedelmöityksestä laskettuna, PMA eli postmenstrual age) mennessä vain 60 % pikkukeskosista sai päivittäin tavoitemäärän 400 IU/vrk D-vitamiinia (Monangi ym. 2014). 35 %:lla kaikista tutkimuskohortin pikkukeskosista 25(OH)D-vitamiinipitoisuus oli kotiutusvaiheessa tai 36 viikon iässä (PMA) alle suositellun 50 nmol/l (Ross ym. 2011, Monangi ym. 2014). Tutkijat pitivät syynä tähän käytettyjen D-vitamiini annosten riittämättömyyttä ja pikkukeskosten pieniä D-vitamiinivarastoja (Monangi ym. 2014)
Näissä useissa tutkimuksissa D-vitamiinin annostelun seurauksena havaitun selkeän 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden suurenemisen on tulkittu viittaavan siihen, että 25-hydroksylaatio toimii ennenaikaisesti syntyneiden lasten maksassa. Nimenomaan 25-hydroksylaatiota ennenaikaisilla vastasyntyneillä käsitteleviä tutkimuksia ei ole kuitenkaan julkaistu (Monangi ym. 2014).
Tutkimalla D-vitamiinilisän annon vaikutusta seerumin 1,25(OH)2D-vitamiinin eli kalsitriolin pitoisuuteen on saatu tietoa myös munuaisissa tapahtuvan 1-hydroksylaation toiminnasta ennenaikaisesti syntyneillä lapsilla. Sallen ym. (2000) tutkimuksessa havaittiin 15:llä syntymästä asti 1000 IU/vrk D-vitamiinilisää saaneella pikkukeskosella viiden vuorokauden iässä merkittävä seerumin kalsitriolipitoisuuden suurentuminen verrattuna napaverinäytteestä mitattuun pitoisuuteen (Salle ym. 2000). Steichen ym. (1981) totesivat seerumin kalsitriolipitoisuuden suurentuneeksi diagnoosihetkellä viidellä 400–800 IU/vrk D-vitamiinilisää saaneella pikkukeskosella, joilla kaikilla todettiin riisitauti (Steichen ym. 1981). Samansuuntaisen havainnon tekivät myös Koo ym. (1989) 22:lla riisitautisella pikkukeskosella, joilla oli kolmen kuukauden iässä keskimäärin merkittävästi suurempi seerumin kalsitriolipitoisuus kuin samanlaisen ohjeistuksen mukaan D-vitamiinia saaneilla vertailuryhmän pikkukeskosilla (Koo ym. 1989). Tällaisten tulosten perusteella on päätelty D-vitamiinin 1-hydroksylaation ilmeisesti toimivan ennenaikaisten vastasyntyneiden munuaisissa.
Kuten täysiaikaisilla vastasyntyneillä, myös ennenaikaisen syntymän jälkeen kalsitriolipitoisuus on pieni, mutta suurenee D-vitamiinilisää saavilla keskosilla aikuisen normaalia tasoa vastaavaksi noin neljän vuorokauden kuluessa (Glorieux ym. 1981, Salle ym. 1983, Kovacs 2014b, Kovacs 2015).
Kaiken kaikkiaan ennenaikaisten vastasyntyneiden D-vitamiinin aineenvaihdunta ei aiemman tutkimustiedon perusteella näyttäisi suuresti eroavan täysiaikaisten vastasyntyneiden D-vitamiinin aineenvaihdunnasta (Mimouni ym. 2014). Tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessaan Hanson ym.
(2016) esittivät kuitenkin tuloksia, joiden perusteella vaikuttaa siltä, että ennenaikaisten vastasyntyneiden D-vitamiiniaineenvaihdunta eroaa selvästi vanhempien lasten ja aikuisten ihmisten D-vitamiiniaineenvaihdunnasta. He havaitsivat 400–800 IU/vrk D-vitamiinilisän riittävän
saattamaan pikkukeskosten seerumin 25(OH)D-vitamiinipitoisuuden normaaliksi, minkä lisäksi sen havaittiin suurentavan merkittävästi seerumin 25(OH)D-vitamiinin 3-epimeerin (eli 3-epi-25(OH)D-vitamiinin) ja 24,25(OH)2D-vitamiinin pitoisuuksia. Lisäksi 3-epi-25(OH)D-vitamiinin osuus seerumin koko 25(OH)D-vitamiinista lisääntyi napaverinäytteestä mitatusta 6–8 %:sta 4 – 8 viikon D-vitamiinilisän annostelun aikana 30–45 %:iin. Tämän havainnon merkitys on vielä epäselvä, mutta napaverinäytteestä mitattu pieni pitoisuus näyttää tutkijoiden mukaan viittaavan siihen, että tämä D-vitamiinin aineenvaihduntatuote ei siirry istukan läpi, vaan kenties syntyy vastasyntyneen oman D-vitamiinin aineenvaihdunnan seurauksena kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana. Tässä tutkimuksessa todettiin myös ennenaikaisilla lapsilla suurentunut 25(OH)D-vitamiinin ja 24,25(OH)2D-vitamiinin suhde. Tutkijat esittivät sytokromi P24A1 – entsyymin (CYP24A1) tuotannon olevan normaalia vähäisemmän näillä lapsilla ennenaikaisen syntymän aiheuttaman elimistön epäkypsyyden vuoksi. Ilman lisätutkimuksia ei kuitenkaan tutkijoiden mukaan pysty vielä tekemään päätelmiä näiden D-vitamiiniaineenvaihdunnan erityispiirteiden mahdollisista hyödyistä ennenaikaisen vastasyntyneen kehityksessä (Hanson ym.
2016).
Kislal ja Dilmen (2008) tutkivat todennäköisesti ensimmäisinä erisuuruisten D-vitamiiniannosten vaikutuksia luuston aineenvaihduntaan ennenaikaisilla vastasyntyneillä käyttäen virtsaan erittyvän deoksipyridinoliinin (DPD) mittausta (Kislal ja Dilmen 2008). DPD:a erittyy virtsaan luun kollageenin hajoamisen seurauksena, ja sitä voidaan käyttää luuston uudismuodostuksen mittarina (Välimäki 1996, Kislal ja Dilmen 2008). Tutkimuksessa tarkasteltiin 37:ä ennen H33 syntynyttä raskauden kestoon nähden normaalipainoista lasta 15 vuorokauden iästä 30 vuorokauden ikään asti.
Heidät jaettiin kolmeen ryhmään, joille annosteltiin eri määrä D-vitamiinia: ensimmäinen ryhmä sai 200 IU/kg/vrk, toinen 400 IU/kg/vrk ja kolmas 800 IU/kg/vrk. Seerumin kalsium-, fosfaatti-, AFOS- ja -pitoisuudet sekä virtsan DPD:n määrä mitattiin seurantajakson alussa ja lopussa.
Kalsiumin ja fosfaatin pitoisuuksissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia D-vitamiinilisän käytön seurauksena, eikä ryhmien välillä ollut merkittäviä eroja. Osteokalsiinin (joka kuvaa luun hajotusta ja uudismuodostusta) pitoisuus suureni merkittävästi kaikissa ryhmissä. Virtsan DPD:n määrän havaittiin kasvavan D-vitamiiniannoksen kasvaessa. Virtsan DPD:n määrä kasvoi kuitenkin merkittävästi ainoastaan 800 IU/kg/vrk D-vitamiinia saaneilla keskosilla. Tutkijat päättelivät DPD:n lisääntyneen erityksen saattavan kuvastaa lisääntynyttä luun hajotusta. Heidän mukaansa suuret D-vitamiiniannokset voivat näin ollen kiihdyttää luuston hajotusta ja uudismuodostusta ennenaikaisilla vastasyntyneillä (Kislal ja Dilmen 2008, Bhatia ym. 2013, Mimouni ym. 2014). Näiden tulosten merkitystä vähentää se, että tutkimusaineisto oli pieni, eikä tutkimuksessa mitattu suoraan luun tiheyttä (Kislal ja Dilmen 2008, Mimouni ym. 2014).
Tällä hetkellä ei tiedetä, tarvitsevatko pelkästään parenteraalista ravintoa saavat ennenaikaiset vastasyntyneet D-vitamiinilisää, mutta on esitetty, että tarve ei todennäköisesti ole yhtä suuri kuin enteraalisesti ravituilla vastasyntyneillä, koska parenteraalisesti annosteltuna ravinnon kalsium pääsee suoraan verenkiertoon, ja näin ohitetaan kalsiumin imeytymisvaihe suolistossa (Koletzko ym. 2005, Bozzetti ja Tagliabue 2009). Riittäväksi annokseksi on ehdotettu 30 IU/kg/vrk i.v.
(Koletzko ym. 2005). Täytyy kuitenkin huomioida, että tiedot D-vitamiinin mahdollisista laaja-alaisista hyödyistä ennenaikaisen vastasyntyneen muille elinjärjestelmille, kuten keskushermostolle, ovat vielä hyvin puutteelliset (Eyles ym. 2011).