30 Roomalaiskirje 2: 14-15: "Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii.
Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä."
ja Jumalan erityisen ilmoituksen ymmärtääkseen lain selvästi. (Catechism of the Catholic Church 1995, 526-535.) Katekismuksen opetuksen valossa katolisen kirkon moraaliopetusta voi pitää luonnollisen moraalilain ja uskoneettisen lähestymistavan yhdistelmänä.
Reformoitu teologia edustaa puhtaimmin käsitystä uskoneettisestä, kristillisestä etiikasta ja torjuu luonnollisen moraalitajun olemassaolon. Reformismille on tyypillistä, että ihmisen luonnollista moraalitajua pidetään heikkona. (Raunio 1999, 39.)
Luterilaisen etiikan osalta esiintyy kaksi perussuuntausta. Yhtäältä katsotaan, että etiikka on ihmisen luonnollisen järjen asia, toisaalta halutaan korostaa, että kristillisen etiikan sisältö perustuu kristologiaan ja ylittää luontaisen moraalitajun. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon 1980-luvulla julkaistuissa toimintaohjeissa eettisesti suositeltavien ratkaisujen perustana ovat luomisteologia ja luonnollinen moraalilaki, joka kiteytyy kultaisessa säännössä. Kultaisen säännön mukaan ihminen tietää, mitä hänen on tehtävä toiselle ihmiselle sillä perusteella, mitä hän tahtoisi itselleen vastaavassa tilanteessa tehtävän. Tämän vuoksi on katsottu, ettei kirkolla ole luonnollisen moraalitajun ylittävää tai siitä poikkeavaa kantaa eettisiin kysymyksiin ja että monien kysymysten ratkaisussa tarvitaan sellaista erityistä asiantuntemusta, jota kirkolla tai sen edustajilla ei ole. Siksi kirkon tehtäväksi on ymmärretty omaantuntoon vetoaminen. Tämän näkemyksen on katsottu selittävän sitä, miksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko on esittänyt moraalikannanottoja melko vähän. (Niskanen 2000, [http].)
Hallamaa (1999, 176-177) pohtii sitä, miksi luterilaisuuden läpitunkemat Pohjoismaat ovat maailman maallistuneimpia ja uskonnon vaikutus yhteiskunnassa lähes olematon, seuraavasti:
"Luterilaisuus on vaikuttanut samaan suuntaan kuin modernit aatteet: uskonto on syrjäytynyt julkiselta näyttämöltä. Luterilaisen opin näkökulmasta tälle kehitykselle voidaan antaa uskonnollinen perustelu ja motivaatio. Uskonnollinen pelastus ja maallisten asioiden hoito on erotettu toisistaan, sillä moraalia ei voi käyttää välineenä uskonnon alueella eivätkä uskonnollisen elämän totuudet ole sellaisinaan siirrettävissä väkivallan ja vahvemman oikeuden leimaamaan maailmaan."
Hallamaan kommentti antaa samalla avaimen siihen, miksi kristillisten puolueiden kannatus Pohjoismaissa ei ole noussut luterilaisen kirkon sisäpiireistä, vaan kirkkoon kriittisesti suhtautuneiden uuspietistien ja vapaisiin suuntiin kuuluvien kristittyjen joukosta. Suomessa kirkon suhtautuminen kristillisdemokraattiseen puolueeseen on lientynyt, vaikkakin kuten
31 Kansanlähetyksen ohjelmassa todetaan seuraavasti: "Jumala hallitsee luomakuntaansa kahdella tavalla:
Yhteiskunnallisissa asioissa (maallisessa regimentissä eli hallintapiirissä) Hän hallitsee yhteiskunnallisen esivallan, lainsäädännön ja lain toimeenpanon avulla. Seurakunnassaan (ns. hengellisessä regimentissä eli hallintapiirissä) Jumala hallitsee Sanallaan ja Pyhällä Hengellä. Jumalan hallitsemisen tapoja eli maallisia ja hengellisiä asioita ei saa sekoittaa eikä irrottaa toisistaan kuten ei lakia ja evankeliumiakaan.
...Yhteiskunnallisissa asioissa ihminen on sen sijaan vapaa eli hän kykenee täyttämään yhteiskunnallisia lakeja. Jumala käyttää maallisen hallintansa välineinä lakiaan, ihmisen järkeä, asettamiaan luonnollisia järjestyksiä ja tarvittaessa jopa yhteiskunnallisia pakkotoimenpiteitä.
Yhteiskunnallisen vastuun ja oikeuksien tulee olla samat kaikille ihmisille sukupuolesta, rodusta, uskosta ja ideologiasta riippumatta. Yhteiskunnallisen vastuun mittana on kaikille yhteinen ihmisyys kultaisen säännön mukaan: "Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös te samoin heille." Uskova rakentaa yhteiskuntaa Jumalan sanan ilmoittaman ihmiskuvan ja etiikan pohjalta. Mikään elämänohje tai elämäntapa, joka on ristiriidassa Raamatun eettisten mallien, käskyjen ja kieltojen kanssa, ei voi olla oikea eikä puolustettavissa. Evankeliumi antaa kristitylle voimaa yhteiskunnallisen vastuun kantamiseen.
Suomen yhteiskuntajärjestelmän tulee kunnioittaa Jumalan lakia ja taata kansalaisille uskonnon- ja sananvapaus sekä vapaus tehdä lähetystyötä. Yhteiskunnan tulee pyrkiä oikeudenmukaisuuteen.
Sen tulee pitää huolta jäsenistään, heidän oikeuksistaan ja ympäröivästä luonnosta. Kristitty on kuuliainen esivallalle, rukoilee sen puolesta ja toimii oman maansa parhaaksi. Jumalan sanan tähden kristitty on omassatunnossaan kuitenkin sidottu tottelemaan Jumalaa enemmän kuin ihmisiä." (Suomen evankelis-luterilaisen kansanlähetyksen ohjelma, [http].)
Hallamaa toteaa, "luterilaisuus ei suosi käsitystä kristillisistä puolueista, koska uskon ei ajatella antavan ihmiselle erityislahjakkuutta poliittisten ja moraalisten kysymysten ratkomiseen" (Hallamaa 1999, 174).
Luterilaista pietismiä edustavan ja viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvan Suomen evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen ohjelma kuvastaa evankelis-luterilaisen regimenttiajattelun sekä luonnollisen moraalilain ja uskoneettisen lähestymistavan yhdistämistä31. Kansanlähetykseen lukeutuvien kristittyjen osallistuminen Kristillisen liiton toimintaan on ollut siinä määrin merkittävää, että liikkeen vaikutuksen voidaan arvella olleen myös teologinen.
Pohjoismaiden kristillisdemokraattisten puolueiden ajattelussa on nähtävissä käsitys kahdesta regimentistä sekä tähän liittyen esivallan kunnioittamisesta (Madeley 1994, 150). Kuitenkin se, että puolueet ovat voimakkaasti vaatineet maallisten lakien säätämistä Raamatun tarjoamien ohjeiden mukaisesti, on vienyt niiden ajattelua enemmän Jumalan lain ehdottomuutta korostaneen uskoneettisen ajatteluperinteen suuntaan.
Kristillisen politiikan perusteita selvittelevässä kirjasessa todetaan, että "politiikassa on toimittava niin, että elämä yhteiskunnassa on sopusoinnussa Jumalan antamien lakien kanssa. Silloin yksityinen ihminen ei joudu ristiriitaan Jumalan sanaan sidotun omantuntonsa kanssa." (Lähdesmäki 1982, 57).
Suomen kristillisdemokraattien ohjelmista heijastuu ajattelutapa, jota voi niin ikään kuvata välittäväksi käsitykseksi etiikasta ja eettisen harkintaprosessin luonteesta. Tähän
näkemykseen päätyi myös Salanne (1994, 72) tutkiessaan Kristillisen liiton etiikkaa puolueen aiempien ohjelmien pohjalta. Puolueen etiikassa on viitteitä sekä luonnolliseen moraalilakiin että uskonetiikkaan, kuten seuraavasta periaateohjelman katkelmasta voidaan todeta:
"Kristillisdemokraatit on elämänmyönteinen arvopuolue, jonka eettisenä lähtökohtana on Jumalan sana, Raamattu ja etenkin sen kymmenen käskyä. Ne voidaan kiteyttää periaatteeksi: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Toinen lain vaatimusten kiteytys on kultainen sääntö: "Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Kymmeneen käskyyn pohjaava moraali pitää yhtä terveen järjen ja omantunnon äänen kanssa, se on luonnollista moraalia." (Suomen kristillisdemokraattien periaateohjelma 1997, [http].)
Keskieurooppalainen kristillisdemokraattisten puolueiden valtavirta on pitkälti sitoutunut luonnollista moraalia korostavaan perinteeseen. Luonnollinen moraalilaki on Maierin (1969, 11; van Kersbergerin 1994, 33 mukaan) mielestä tarjonnut kristillisdemokraattiselle liikkeelle avaran pohjan, joka on mahdollistanut kultakin kansalliselta ja tunnustukselliselta pohjalta nousevien varsin erilaisten puolueiden olemassaolon sekä ajatuksen uskonnollisesti sitoutumattomien henkilöiden moraalisista edellytyksistä kristillisdemokraattisina toimijoina.
Van Kersbergen viittaa Tindemansiin, jonka mukaan yhteiskunnan kehittyminen paremmin ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia, oikeudenmukaisuutta ja moraalia vaalivaksi sekä heikommista huolta pitäväksi on kristillisyyden toteutumista yhteiskunnassa. Näin ollen kristillisdemokraatti voi olla uskonnollisesti sitoutumaton ihminen, joka on oikeamielinen ja sosiaalista vastuuntuntoa osoittava. (van Kersbergen 1994, 45.)