Yliopisto näyttäytyy yhä tärkeämpänä instituutiona ympäröivälle yh-teiskunnalle. Yliopiston odotetaan ratkaisevan tietoyhteiskunnan edel-lyttämät koulutus- ja tutkimustarpeet yhteiskunta- ja talouspoliittisesti kestävällä tavalla. Yliopistot ovat samalla sitoutuneet organisaatioina aiempaa monipuolisemmin muuhun yhteiskuntaan ja niiden edustamat arvopäämärät ja tavoitteet ovat limittyneet osaksi yliopistoa. Niinpä yliopistoille on esimerkiksi Suomessa lailla määritelty kolmas, yhteis-kunnallisen vaikuttavuuden tehtävä. Yliopiston olemassaolon oikeutus palautuukin nykyisin aiempaa vahvemmin sidoksin yhteiskuntaan ja sen odotuksiin. On toki niin että ilman yhteiskuntaa yliopisto olisi irral-linen, mutta ilman tiedettä ja tutkimusta yliopisto olisi vajavainen. To-tunnaisesti sanotaankin että yliopisto saa merkityksensä sivistysyliopis-tosta ja yliopiston klassisesta ideasta. Yliopisto on niiden mukaan sivis-tykseen johdattava instituutio, jonka toiminta pohjautuu tutkimukseen.
Tämän saksalaisperäisen tradition perintönä myös suomalaisessa yli-opistolainsäädännössä korostetaan yliopiston tehtävää tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen edistämiseksi. Sivistys on klassisessa ajattelussa yhtä kuin yliopisto, mutta moderni yliopisto on enemmän kuin sivistys.
Mitkä ovat sitten modernin yliopiston tavoitteet ja mikä on sen tehtä-vänasettelu? Miten moderni yliopisto organisoituu ja mikä on sen arvo-perusta? Mikä on modernin yliopiston tarkoitus ja suhde muuhun yh-teiskuntaan? Artikkelissa pohditaan näiden kysymysten kautta moder-nin yliopiston olemusta. Modermoder-nin yliopiston tunnusmerkistöä ja muut-tunutta luonnetta tarkastellaan neljän eri teorian triple helix -mallin, akateemisen kapitalismin, yritysmäisen yliopiston ja tiedon tuotannon muutoksien kautta. Tämän jälkeen pyrin luomaan hahmotelman moder-nin yliopiston käsitteestä.
Tiedeyliopi ston kol me keh itysvaihetta
Moderni yliopisto sulkee sisään monenlaisia käsityksiä yliopistosta.
Moderni yliopisto on mertonilaisille tieteen normeille perustuva tieteel-linen instituutio, jonka toiminta palautuu humboldtilaiseen käsitykseen
tutkimuksen sivistävästä vaikutuksesta. Opetuslaitoksena sitä kuvaa newmanilanen ihanne opetusta ja opiskelijan kokonaispersoonallisuu-den kehittämistä korostavana instituutiona. Palveluorganisaationa se huomioi ylläpitäjän ja toimintakumppanien tieto- ja koulutustarpeet.
Kansallisena instituutiona se toteuttaa yhteiskunta- ja talouspoliittisia tavoitteita. Markkinaehtoisena organisaationa se pyrkii löytämään sy-nergiahyötyjä yrityselämäyhteistyöstä. Alueellisena toimijana sen puo-lestaan tulisi palvella alueen monimuotoisia tarpeita kaiken kattavasti.
Modernin yliopiston monimuotoisuus tekee siitä monisyisen, ja usein ristiriitaisen instituution, jolle on vaikea muotoilla yhtä perustavaa muotoa, tai määritellä se yhteen kattavaan käsitteeseen. Yliopisto ei olekaan enää vain akateemisesti oppineiden yhteisö. Modernista yli-opistosta voidaan kuitenkin erottaa eräitä piirteitä, jotka tekevät siitä yliopiston - tieteen, tutkimuksen ja opetuksen instituution. Ennen tätä käsiteanalyysia arvioin lyhyesti sitä, mistä moderni yliopisto on histori-allisesti muodostunut. Modernin yliopiston eri kehitysvaiheet voidaan jakaa kolmeen:
1. Humboldtilaiseen sivistysyliopistoon 2. Valtiolliseen palveluyliopistoon
3. Moderniin autonomiseen tiedeyliopistoon
Humboldtilaisessa sivistysyliopistossa yliopiston tarkoitus, tehtävät ja sisäinen organisoituminen määrittyivät ensisijaisesti tieteellisin kritee-rein. Valtiollisessa palveluyliopistomallissa yliopiston nämä on määri-telty lainsäädännössä ja politiikan tavoitteenasettelussa ja markkinaoh-jautuvassa moderni autonomisen yliopiston mallissa yliopiston tarkoi-tus, tehtävät ja sisäinen organisoituminen määrittyvät ensisijaisesti laa-dun ja kilpailun kautta. (Tirronen 2007.) On tunnettua että 1800-luvun ja 1900-luvun alun yliopistolaitoksen perusta institutionalisoitiin hum-boldtilaiselle näkemykselle yliopistosta1. Valtiollinen palveluyliopisto loi puolestaan yliopiston ajatukselle perustan 1960-luvulta alkaneelle
1 Humboldtilainen käsitys yliopistosta edustaa saksalaisperäistä yliopistokäsitystä.
Toisena keskeisenä yliopistokäsityksenä pidetään anglosaksista liberal education -perinnettä, jossa yliopiston toiminnan tarkoitus perustuu opetukselle. Tutkimuksella ei traditiossa ollut merkittävää asemaa yliopiston tehtävänasettelussa. (Tirronen 2005.)
massayliopistolle. Kansainvälistyvä ja kaupallistuva ajatus yliopistosta kuvaa 2000-luvun modernia autonomista tiedeyliopistoa.
Humboldtilai nen si vi stysyl iopi sto
Modernin tiedeyliopiston esikuvana ja ideaalimallina on totuttu pitä-mään 1800-luvun alussa syntynyttä humboldtilaista tiedeyliopistomal-lia. Humboldtilaisen mallin perintö modernille tutkimusyliopistolle on ollut tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen jäsentämi-nen yhteen. Opetus ja sivistys puolestaan edellyttävät tutkimusta. Sak-salaisperäisessä sivistysyliopistossa yliopiston tehtävä määrittyy ensisi-jaisesti tieteenalojen, erityisesti filosofian näkökulmasta. Hum-boldtilaisen sivistysyliopistoidean keskeinen tarkoitus on opiskelijoiden kasvattaminen itsenäisiksi ja tiedollisesti sivistyneiksi yksilöiksi. Sivis-tysyliopistoideassa sivistyminen on erityisesti tiedollinen prosessi. Si-vistys (Bildung) määriteltiin ammatilliset ja välineelliset tavoitteet ul-kopuolelleen sulkevaksi itseisarvolliseksi käsitteeksi. (Tirronen 2005.)
Yliopiston erillisyys muusta yhteiskunnasta turvattiin valtion ja yli-opiston välisellä sopimuksella. Humboldtilaisessa mallissa yliopistojen valtiollistaminen liittyy yliopistojen uudelleeninstitutionalisoimiseen ja yliopistojen vapauttamiseen kirkollisesta ohjauksesta. Kirkollisina insti-tuutioina yliopistot olivat uskonnollisesti ohjattuja opetusinstituutioita, joissa modernin tieteen kehitys suljettiin yliopistojen ulkopuolelle.
Humboldtin mallissa yliopiston riippumattomuus erityisintresseistä taattiin valtion ylläpitäjämallilla. Valtio tarjosi suhteellisen pienelle eliittiyliopistolle opetuksen, tutkimuksen ja opiskelun vapauden. Yli-opistohallinto puolestaan järjestettiin oppituolien ympärille. Erillistä hallintojärjestelmää ei ollut ja yliopisto oli organisaationa kapea. Yli-opiston yhteiskunnallinen funktio oli sidottu tieteen edistämiseen ja eliittien kouluttamiseen. Akateeminen yhteisö oli yhteiskunnallisesti etuoikeutetussa asemassa (Rothblatt 1999). Yliopiston tehtävänasette-lun näkökulmasta humboldtilaisen tiedeyliopistomallin syntymistä on pidetty ensimmäisenä akateemisena vallankumouksena. Siinä yliopis-ton tehtävänasetteluun integroitiin tutkimustehtävä (Etzkowitz ym.
2000) ja tutkijankoulutus, kun tutkimus aiemmin järjestettiin pääasiassa yliopiston ulkopuolisissa akatemioissa ja tutkimusinstituuteissa.
Valtioll inen palvel u yl iopi sto
Valtiollinen palveluyliopisto syntyi puolestaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Yliopistokoulutus laajentui massakorkea-koulutukseksi, sen sisäinen dynamiikka muuttui, tehtävänasettelu mo-nipuolistui, organisoituminen uudistui ja yliopisto niveltyi yhteiskun-taan entistä voimakkaammin. Modernin korkeakoulujärjestelmän laa-jentumisen myötä oppituolien ympärille muodostunut ajatus yliopiston tehtävänasettelusta ja hallinnosta oli murtumassa. Lopulta yliopistojen hallinto demokratisoitui ja virkamiesmäistyi ja yliopistoille asetettiin valtiollinen tehtävä kansakunnan talouden ja yhteiskunnan kehittämi-seksi. Massayliopiston kehitys niveltyi sosiaalidemokraattiseen ideaan valtion roolin lisäämisestä palvelutuotannossa. Yliopistojen "kulttuuril-linen" yhtenäisyys murtui ja sosiaalinen rakenne ja toimintaa ohjaavat arvot monipuolistuivat. Asiantuntijayhteiskunnan esiintulo mursi yli-opiston akateemisen arvovallan (Scott 1999). Yliopistojen massoittu-minen vaikutti yliopiston sosiaalisen ja tiedollisen perustan uudistumi-seen ja yliopiston toimintavapauden kaventumiuudistumi-seen. Yliopiston toimin-nan ohjaus perustui keskitetylle korkeakoulupoliittiselle ohjaukselle ja lainsäädännölle. Yliopistot muuntuivat sosiaalisesti monimuotoisiksi instituutioiksi, joiden asema oikeutettiin yliopiston, yhteiskunnan, ta-louden, valtion ja työmarkkinoiden välisessä vuoropuhelussa. Yliopis-tot verkostoituivat ja limittyivät muuhun yhteiskuntaan aiempaa moni-syisemmin. Tätä yhteiskunta- ja talouslähtöistä tehtävänasettelua pide-tään toisena akateemisena vallankumouksena (Etzkowitz ym. 2000).
Yliopistoa ei voinutkaan enää selittää ainoastaan perinteisen sivis-tysyliopiston arvoilla ja lähtökohdilla. Yliopistot siirtyivät instituutiona valtiolliseen vaiheeseen, joka toi mukanaan ajatuksen yliopistosta yh-teiskunnallisen muutoksen välineenä.
Moderni autono mi n en tiedeyl iopisto
Valtiollisen kauden jälkeen yliopistojen toiminta on kaupallistumassa.
Yliopistojen asema osana koulutus- ja innovaatioketjua on muuttunut ja korkeakouluista on muodostumassa keskeisiä toimijoita sosiaalisen, alueellisen ja taloudellisen kehityksen edistämisessä. Yliopistot ovat kiinteä osa kansallista kilpailukykyä, talouskasvua ja innovaatiojärjes-telmää. Yliopistojen toimintaa profiloidaankin teknologia- ja innovaa-tiopolitiikkaa tukevien osaamisalojen kautta. Ne ovat kansallisvaltion
näkökulmasta strategisesti merkittäviä tutkimusinstituutioita. Tutki-musympäristöt ovat monipuolistuneet ja yliopistot niveltyneet elinkei-noelämään ja niiden tarpeisiin. Samanaikaisesti yliopistojen toiminta ja toimintaympäristö on kansainvälistymässä. Yliopistot kansainvälistyvät organisaatioina ja ne tarjoavat aiempaa enemmän koulutus- ja tutki-muspalveluita kansainvälisillä markkinoilla.
Korkeakoulupoliittinen ohjaus on muuttunut tulos- ja tavoiteohjauk-seksi. Samanaikaisesti yliopistojen toimintarahoituksessa on korostu-massa ei-julkinen rahoitus, jonka ohella myös yliopistojen välinen kil-pailu on yleistynyt. Toimintaympäristön muutosten vaikutuksesta yli-opistojen hallinto- ja johtamisjärjestelmät ovat "yritysmäistymässä" ja yliopistot verkostoitumassa yrityselämään. Niinpä myös tiedontuotanto muuttumassa ja tiedon ja koulutuksen kaupallistaminen on korostumas-sa. Yliopistot ovat taloudellisesti aiempaa kiinnostavampia organisaati-oita. Yliopistot näyttäisivät nykymallissa olevan tieteiden suojelijoita, kun aiemmin tämä rooli oli valtiollistettu. Kolmas vallankumous liit-tyykin akateemiseen kapitalismiin ja yliopiston toimintamallin muutok-seen. Uudessa mallissa yliopiston tehtävä on limittynyt aiempaa voi-makkaammin kansallisvaltion taloudellisen kehityksen ja kilpailukyvyn edistämiseen.
Modernin yl iopisto n te oriat
Moderni tiedeyliopisto sulkee sisäänsä monimuotoisen käsityksen yli-opistosta. Yliopistoon on sitoutunut ei-akateemisia tavoitteita ja yliopis-ton halutaan palvelevan laaja-alaisesti yhteiskunnan, elinkeinoelämän, valtion ja tieteen tavoitteita. Samalla käsitteen yliopisto tarkoitus on monipuolistunut, jopa liberalisoitunut. Yliopistolla viitataankin sisältö-tekijöiden ohella myös yliopiston/korkeakoulun asemaan osana koulujärjestelmää. Yliopisto on muodostunut statuskäsitteeksi korkea-koulujen välisessä kilpailussa ja sen käyttö monipuolistunut perinteises-tä oppineiden yhteisösperinteises-tä. Niinpä "modernissa massakorkeakoulujärjes-telmässä yliopisto ja korkeakoulu ovat käsitteinä ja ilmiöinä kadotta-neet erillisyyttään. Yliopiston käsitteellä tarkoitetaan nykyisin yhä use-ammin sitä alaa johon se viittaa, kuin sitä sisältöä josta se rakentuu."
(Tirronen 2006.)
Käsitteellä yliopisto voidaankin viitata esimerkiksi erikoistuneisiin korkeakouluihin, uusiin tapoihin organisoida yliopistokoulusta (avoin ja
virtuaaliyliopisto) ja jopa ammatillisesti painottuneisiin korkeakoului-hin. Yleensä käsitteen yliopiston käyttö on luvanvaraista; yliopiston statuksesta määritellään erikseen lainsäädännöllä tai lupa/akkreditoin-timenettelyillä. Periaatteellisesti ja sisällöllisesti määriteltynä modernin yliopiston kriteerinä voi pitää tutkimusta, siihen perustuva korkeinta opetusta ja näihin niveltyvää tohtorintutkintokoulutusta. Yliopistoa ei kuitenkaan voi määritellä ulkoapäin esimerkiksi korkeakoulupolitiikan tai lainsäädännön keinoin, vaan sen käsite määrittyy käytännössä tie-teenalaohjautuvasti. Niinpä vaikka yliopisto saa olemassaolonsa oikeu-tuksen yhteiskunnasta, määrittyy yliopiston idea tieteen ja toiminnan kautta. Yliopisto instituutiona on ainutlaatuinen sellaisenaan, mutta sen ainutlaatuisuus toteutuu tutkimuksen, ja siihen perustuvan opetuksen ja yhteiskunnallisen palvelun kautta.
Modernin yliopiston tehtävänasettelussa yhdistyy yhtäältä yliopiston klassinen tavoite riippumatonta tieteellistä tutkimusta painottavana instituutiona ja kriittiseen ajatteluun valmentavana koulutusinstituutio-na ja toisaalta muuhun yhteiskuntaan ja yritysmaailmaan niveltyvänä asiantuntijainstituutiona, joka palvelee välineellisiä ja ammatillisia pää-määriä. Yliopisto on yhteiskunnallisen muutoksen väline, mutta yhteis-kunnan muutos vaikuttaa lähtökohtaisesti yliopiston toiminnan organi-soitumiseen (esim. Gibbons ym. 1994). Yliopiston tehtävänasettelun muutos on limittynyt yliopistojen toimintaympäristön muutoksiin, jotka voidaan kiteyttää korkeakoulutuksen kansainvälistymiseen, yhteiskun-nan eri osa-alueilla tapahtuvaan globalisaatioon, kansallisiin sosioeko-nomisiin muutoksiin sekä yliopistojen asemaan talouskasvun, kilpailu-kyvyn ja tietoon perustuvan talouden edistämisessä (Tirronen 2007).
Yliopiston odotetaan osallistuvan aiempaa aktiivisemmin tietoon pe-rustuvan talouden ja kansallisen kilpailukyvyn kehitykseen. Yliopistois-ta on muotoutumassa markkinaohjautuvia Yliopistois-taloudellisYliopistois-ta ja sosiaalisYliopistois-ta hyvinvointia edistäviä instituutioita. Yliopiston ja kansallisvaltion väli-nen side on muuttamassa muotoaan ja yliopiston toimintaympäristö kansainvälistymässä. Yliopiston, yritysmaailman ja valtion välinen suh-de on järjestäytymässä triple helix -malliksi (Etzkowitz & Leysuh-desdorff 1997), jossa korostuu akateeminen kapitalismi (Slaughter & Leslie 1997; Slaughter & Rhoades 2004), yritysmäinen yliopisto (Clark 1998, 2004) ja tiedon tuotannon muutokset (Gibbons ym. 1994; Nowotny ym.
2001).
Triple he lix -mall i
Kansallisen innovaatiojärjestelmän vahvistamiseen liittyvissä politiik-katavoitteissa korostetaan tutkimustoiminnan uudelleen organisoimista.
Loet Leydesdorff ja Henry Etzkowitz (1997) ovat muotoilleet tutki-musympäristön muutoksen triple helix -malliksi, jossa tiedon tuotanto on sovellutushakuista (Gibbons ym. 1994) ja jonka keskeisenä tavoit-teena on tukea innovaatioiden ja tutkimustiedon kaupallisten sovellu-tusten ja yritysten syntymistä (vrt. Slaughter & Leslie 1997). Triple helix -mallissa elinkeinoelämän, yliopiston ja valtion välinen tutkimus-yhteistyö järjestyy verkostomaisesti eri toimijoita kokoaviin strategisiin liittoumiin, tutkimuskeskuksiin ja osaamiskeskittymiin. Kahdenvälinen yhteistyö on mallissa laajentunut kolmenväliseksi yhteistyöksi, jossa instituutioiden erillisyys on muuttunut keskinäiseksi riippuvuudeksi ja jossa instituutiot limittyvät orgaaniseesti toisiinsa. Mallin perusoletta-muksena on pyrkimys innovaatioita ja uutta ajattelua tuottavaan yhteis-työhön. Malliin liittyy painotus yliopistojen tehtävästä tietoon perustu-van talouden edistämiseksi. Sektorirajat ylittävän tutkimustoiminnan organisoituminen niveltyy kansallisiin ja kansainvälisiin tiede- ja tekno-logiapoliittisiin linjauksiin. Politiikkalinjauksissa tavallisesti koroste-taan yliopistojen ja elinkeinoelämän välisen yhteistyön merkitystä ja yliopistojen keskeistä asemaa osana innovaatiojärjestelmää. (Etzkowitz
& Leydesdorff 1997.)
Akateemi nen kapit alismi
Akateeminen kapitalismi on puolestaan triple helix -mallia, tiedontuo-tannon muutoksia ja yritysmäistä yliopistoa yhdistävä käsite. Akatee-misella kapitalismilla voidaan yleisemmin viitata uusliberalististen ja markkinalähtöisten mallien niveltymiseen yliopistojen ydintoimintoina pidettyihin opetus- tutkimus- ja palvelutehtäviin (Tirronen 2007). Shei-la SShei-laughter ja Larry Leslie (1997) kuvaavat käsitteellä akateeminen kapitalismi markkinaohjautuvuuden vaikutuksia yliopistotyöhön ja yliopiston organisoitumiseen. Akateemisen kapitalismin yleistymisen taustalla on ollut talouden voimakas globalisoituminen, uusliberalistiset politiikkatavoitteet ja julkisen rahoituksen osuuden vähentyminen yli-opistojen kokonaisrahoituksesta. Teknologian siirto ja sitä edistävät välittäjäorganisaatiot ovat akateemisen kapitalismin ydin. Akateeminen kapitalismi ilmenee organisaatiouudistuksina (voimavarojen
uudelleen-järjestämisenä ja tieteidenvälisinä instituutteina) sekä uusien ei-tyypillisten organisaatiomuotojen syntymisenä (yritykset ja tutkimus-puistot). Yliopiston, valtion ja yrityselämän väliset kumppanuudet, teknologinen innovaatioajattelu, yliopiston sitoutuminen talouskasvun ja kilpailukyvyn edistämiseen nousevat korostuneesti esiin akateemi-sessa kapitalismissa. Akateeminen kapitalismi ilmenee viimein yksityi-sen ja kilpailulle perustuvan julkiyksityi-sen rahoitukyksityi-sen yleistymiyksityi-senä sekä uusina hallinnollisina rakenteina. (Slaughter & Leslie 1997).
Akateemisen kapitalismin käsitettä on sittemmin täydennetty akatee-misen kapitalismin teorialla (Slaughter & Rhoades 2004), jolla kuva-taan yliopiston laajempaa integroitumista tietoon perustuvaan talouteen ja tietoyhteiskuntaan. Akateeminen kapitalismi teoriana viittaa markki-naohjautuvan yliopistokäsityksen niveltymiseen perinteisen julkisoh-jautuvan ja klassisen tiede/opetusyliopisto-ohjulkisoh-jautuvan käsityksen rin-nalle. Akateemisessa kapitalismissa yliopiston toiminnot järjestäytyvät markkinaohjautuvasti erityyppisiin verkostoihin ja välittäjäorganisaati-oihin. Markkinaohjautuvuus ulottuu läpi yliopiston ja se niveltyy ole-tuksena tutkimukseen, opetukseen, johtamiseen ja hallintoon. Yliopis-ton toimintaa ohjaa käsitys tiedontuotannosta, jonka perusolettamukse-na on tiedon muuntaminen tuotteiksi, prosesseiksi ja palveluiksi julki-sen ja yksityijulki-sen välisillä rajapinnoilla. (Slaughter & Rhoades 2004.)
Akateemisella yhteisöllä on tyypillisesti varsin aktiivinen rooli kor-keakoulutuksen kaupallistamisessa. Akateemisessa kapitalismissa kes-keistä on tiedon taloudellinen hyödyntäminen, teknologia- ja innovaa-tiopainotteinen korkeakoulupolitiikka, markkinaohjautuvuuden nivel-tyminen rahoitukseen, työsuhteisiin ja toimintatapoihin sekä markki-noiden, yliopiston ja julkisen vallan välinen vuorovaikutus ja yhteistyö.
(Slaughter & Rhoades 2004.) Akateeminen kapitalismi niveltyy yliopis-tojen toimintaan monisyisesti. Se ilmenee tutkimuksen ja opetuksen kaupallisina sovelluksina, yliopiston harjoittamana yritys- ja sijoitus-toimintana, uusliberalistisina toimintatapoina (uusi julkisjohtaminen, hallinnon ammattimaistuminen, laadun- ja työajanhallinta), teknologian ja osaamisen siirtona, kilpailukyvyn edistämiseen tähtäävänä korkea-koulupolitiikkana, yksityisen rahoituksen korostumisena, korkeakoulu-jen välisenä kilpailuna ja tulosohjauksena.
Yritysmäine n yl iopi sto
Burton Clark (1998) kuvaa käsitteellä yritysmäinen yliopisto muutos-orientoituneen yliopiston tunnuspiirteitä. Yritysmäisellä yliopistolla Clark ei viittaa yliopiston markkinoitumiseen, vaan toimintakulttuurin ja yliopistoinstituution kokonaisvaltaiseen uudistamiseen toimintaym-päristön muutoksiin nähden. Toimintakulttuurin muutos toteutuu yopiston oma-aloitteisuuden, ennakoivuuden ja itseohjautuvuuden li-sääntymisenä. Muutos toteutuu Clarkin mukaan viidellä osa-alueella;
sisäisessä ohjausjärjestelmässä, toiminnan ja rakenteiden organisoimi-sessa, rahoitukorganisoimi-sessa, akateemisissa perusyksiköissä ja toimintakulttuu-rissa. Yliopistojen sisäisellä ohjauksella Clark viittaa yliopiston toimin-nan johtamisen ja ohjaamisen vahvistamisen lisäksi myös yliopiston sopeutumiskyvyn edistämiseen. Sisäisen ohjausjärjestelmän vahvista-minen limittyy sekä hallinnollisiin että akateemisiin toimintoihin ja siinä painottuu akateemisten ja managerialististen arvojen yhteen saat-taminen. Toiminnan ja rakenteiden organisoimisella Clark viittaa uu-dentyyppisten toimintayksikköjen syntymiseen, jotka ylittävät perintei-set tutkimus- ja koulutusympäristöt. Näissä toiminta on organisoitu projektimaisesti tieteidenvälisiin keskuksiin. (Clark 1998.)
Rahoitusrakenteen monipuolistaminen on Clarkin mukaan uuden
"yritysmäisen" yliopiston perusta. Yritysmäisen yliopiston rahoitusra-kenteessa korostuu julkisen rahoituksen ohella, kilpailtu tutkimusrahoi-tus ja täydentävän rahoituksen eri muodot (yritysrahoitutkimusrahoi-tus, paikallinen rahoitus, lukukausimaksut, tekijänoikeusmaksut, palvelutuotot ja alum-nien rahoitus). Akateemisten perusyksikköjen (laitokset, tiedekunnat, tutkimusyksiköt) muutos tarkoittaa Clarkin mukaan akateemisen itseoh-jautuvuuden vahvistamista sekä akateemisen arvojen ja toimintatapojen niveltämistä ei-traditionaalisiin yliopistolähtökohtiin. Toimintakulttuu-rin muutokset niveltyvät puolestaan yliopistonlaajuiseen yhteiseen ta-voitteeseen yliopistosta, joka kannustaa muutokseen ja ohjaa akateemi-sen yhteisöjen muutospyrkimyksiä. Yliopiston itseohjautuvuuden ja uudenlaisen yliopistokulttuurin luomisen keskeinen keino on kes-kushallinnon ohjauskapasiteetin vahvistaminen. (Clark 1998.) Itseoh-jautuva yliopisto on itsestään riippuvainen ja määrittelee itsenäisesti muutoksen suunnan. Itseohjautuvaan toimintakulttuuriin liittyy aktiivi-nen uudistumiaktiivi-nen ja oma-aloitteiaktiivi-nen muutoksen ylläpitämiaktiivi-nen (Clark
2004). Clark viittaa käsitteellään "yritysyliopisto" siis yliopiston ky-kyyn muuttua ja uudistua.
Tiedon tuotannon muuto s
Tiedon tuotannon ja tutkimusprosessin muutosta on puolestaan havainnollistettu siirtymänä moodi 1 tyyppisestä tiedon tuotannosta moodi 2 -tyyppiseen tuotantoon. Moodi 1 on perinteinen tieteenalaperustainen tapa organisoida tutkimusta, jossa painottuu perus- ja soveltavan ja teoreettisen ja kokeellisen tutkimuksen välinen erillisyys. Tiedontuotan-to on moodissa 2 irtautumassa tieteenalakeskeisestä ja instituutiosidon-naisesta mallista ja muuntumassa tieteenalat ylittäväksi ja instituutioi-den ja tutkimusryhmien väliseksi. Tutkimus ja tiedontuotanto ovat tila-päistä, sovellushakuista ja kontekstisidonnaista. Tutkimuksen eri muo-dot niveltyvät toisiinsa ja tieto kulkee joustavasti eri tieteenalojen välil-lä. Tutkimusprosessi on monisuuntainen ja siinä painottuu tutkimuksen refleksiivisyys. Tiedon tuotanto tapahtuu avoimissa ja monimuotoisissa toimintaympäristöissä, joissa korostuu laadunhallinta. Tiedon tuotannon ja tutkimusprosessin muutosta ohjaavat rahoitusorganisaatioiden tutki-musrahoituspainotukset (EU:n puiteohjelmat, kansalliset tutkimusoh-jelmat ja rahoitusorganisaatiot), tutkimuksen kaupallistuminen (täyden-tävä rahoitus ja tekijänoikeudet) ja tieteen vastuuvelvollisuus (laadun-hallinta ja tehokkuus). (Gibbons ym. 1994.)
Moodi 2 muotoinen tiedontuotanto tapahtuu Peter Scottin mukaan moodi 2 yhteiskunnassa, jossa epävarmuudet ovat lisääntymässä, hy-vinvointivaltioiden perustaa ollaan uudelleen järjestämässä, yliopiston kaupallistuminen korostumassa ja yhteiskunnan eri sektoreiden (mark-kinat, politiikka, media) välinen vuorovaikutus lisääntymässä. (Scott 1999.) Yhteiskunta on yliopiston tapaan kaiken kaikkiaan monimut-kaistumassa. Moodi 2 yhteiskunta on riskiyhteiskunta, jossa sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset riskit ovat yksilöllistymässä. Riskiyhteiskun-taan liittyy yhteiskunnan eri aloilla etenevä globalisaatio, tieto- ja osaamisyhteiskunnan kehitys sekä työmarkkinoiden, talouden ja politii-kan rakenteelliset murrokset. (Beck 1996.)
Helga Nowotny, Peter Scott ja Michael Gibbons (2001) näkevät tie-dontuotannon muutoksen moodi 2 yhteiskunnassa konkretisoituvan moodi 2 yliopistona; yliopistona joka on perusluonteeltaan monitietei-nen ja jossa toimintaa organisoidaan uudelleen omaehtoisesti. Uusi
yliopisto on samanaikaisesti mukautuva ja vastustuskykyinen. Tiedon-tuotanto on niveltymässä uuteen avoimeen, julkiseen, kontekstisidon-naiseen, muutosherkkään ja ongelmaperustaiseen agora -tyyppiseen toimintaympäristöön, jossa tiede, yhteiskunta, politiikka ja markkinat kietoutuvat yhteen. Agora on jatkuvasti uusiutuva, muutoksille herkkä toimintaympäristö. Valtion rooli on kaventumassa ja globalisoituvat voimat sekä laadunhallinnan mekanismit korostumassa osana tiedon tuotantoa. Tiedon tuotannossa tieteellisesti ja sosiaalisesti merkityksel-linen tieto on sulautumassa yhteen. Tiedolla on tiedollisen merkityksen lisäksi yhteiskunnallinen merkitys, joka konkretisoituu tiedon hyödyn-tämisenä päätöksenteossa ja toiminnassa. Agora onkin toiminnallinen ympäristö, jossa asiantuntijuuden yhteiskunnallinen merkitys liittyy tiedon soveltamiseen ja markkinoimiseen. (Scott 1999; Nowotny ym.
2001.)
Hahmotelma mode rni n yl iopi ston idea sta
Moderni yliopisto toimii kansainvälisessä toimintaympäristössä, jossa sen toimintaa ohjaavat aiempaa erottuvammin uusliberalistiset politiik-katavoitteet tehokkaasti, vaikuttavasti ja tuottavasti järjestetystä toimin-nasta. Samanaikaisesti yliopistojen toiminta on kapitalisoitumassa ja yliopiston toiminnan taloudelliset vaikutukset korostumassa. Kapitali-soituminen ilmenee koulutus- ja tutkimuspalveluiden kaupallisten so-vellusten yleistymisenä, yliopistojen välisenä kilpailuna, yksityisen rahoituksen muotojen niveltymisenä yliopiston rahoitusrakenteeseen ja markkinaohjautuvien toimintamuotojen integroitumisena yliopistojen hallintoon ja johtamiseen. Suhde muuhun yhteiskuntaan on muodostu-massa moniulotteiseksi ja yliopiston rooli osana tieteellistyvää tai tie-toon perustuvaa yhteiskuntaa on korostumassa. Murros kapitalisoitu-vaan ja kansainvälistyvään yliopistoon on kuitenkin suhteellinen; siinä kuten myös yleisemmin yliopiston muutoksessa on kysymys uusien näkökulmien niveltymisestä yliopistoon ja perinteisen ajatusmallin uudistumisesta. Yliopisto instituutiona siirtyy uuteen vaiheeseen (Roth-blatt 1999). Siirtymä uuteen vaiheeseen näyttää edellyttävän yliopiston itseohjautuvan organisaatiokulttuurin vahvistamista ja ulkoapäin tule-viin haasteisiin sopeutumista (Clark 1998; Sporn 2001; Tirronen 2007)
Kansainvälistyvä toimintaympäristö, tiedontuotannon muutokset, yli-opiston sitoutuminen yhteiskunta- ja talouspoliittisiin tavoitteisiin ja
kapitalisoituva luonne näyttävät edellyttävän myös taloudellista au-tonomiaa ja riittävää taloudellista liikkumavaraa. Taloudellisen auto-nominen vahvistaminen on osa yliopiston ohjauskapasiteetin vahvista-mista ja se liittyy myös kysymykseen yliopiston juridisesta asemasta, suhteesta (ja vapausasteista) julkiseen valtaan ja yliopiston hallintomal-leista. Taloudellinen autonomia täydentää yliopistolle perinteistä au-tonomian muotoa toiminnallista autonomiaa, joka on konkretisoitunut tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun vapautena.
Modernin autonomisen yliopiston ohjaus muodostuu valtion-, mark-kinoiden-, akateemisen yhteisön- ja yliopiston ohjausvoimista. Valtion-ohjaus näyttäisi muodostuvan strategiseksi puiteohjaukseksi (tai omis-tajaohjaukseksi), jossa yliopistoille luovutetaan mahdollisimman laaja hallinnollinen, taloudellinen ja toiminnallinen (akateeminen) toiminta-vapaus. Strategisen puiteohjauksen tarkoituksena on edistää yliopisto-jen välistä erilaistumista sekä varmistaa korkeakoulujärjestelmän mo-nimuotoisuus ja julkisten voimavarojen tarkoituksenmukainen käyttö.
Ohjausjärjestelmän hajauttamiseen limittyy markkinaohjautuvan kor-keakoulupolitiikan perustavoitteet: korkeakoulujen välisen kilpailun edistäminen, korkeakoulutuksen erilaistuminen, laadun ja huipun edis-täminen, korkeakoulujen itseohjautuvuuden lisääminen sekä tiedon kaupallinen hyödyntäminen. Yliopiston itseohjautuvuutta voidaan pitää yhtenä modernin yliopiston keskeisimmistä ohjaamisen voimista. (Tir-ronen 2007.)
Modernin yliopiston tehtävät voidaan eriyttää kolmeen: tutkimuk-seen, opetukseen ja hallintoon. Yhteiskunnallinen palvelutehtävä, tie-don taloudellinen hyödyntäminen ja triple helix -muotoinen yhteistyö yrityselämän kanssa samoin kuin sivistys niveltyvät erottomasti tutki-mukseen ja opetukseen. Hallinto puolestaan antaa modernin yliopiston akateemisille yhteisöille toimintavapauden ja turvaa niiden autonomian.
Modernin yliopiston toiminnassa painottuvatkin itseohjautuvat elemen-tit. Itseohjautuvuus korostuu erityisesti keskushallinnossa ja akateemi-sissa yhteisöissä (vrt. Clark 1998). Moderni yliopisto sulkee sisäänsä instituution (akateemisen yhteistyön sosiaalinen rakenne ja itsesäätely) ja organisaation (yliopiston rakenne ja hallinnollis-taloudellinen sääte-ly). Modernia yliopistoa on kuitenkin käsitteellisesti ongelmallista mää-ritellä yhtenäiseen ja yleissitovaan ajatukseen. Se on kuin hybridi, joka
Modernin yliopiston toiminnassa painottuvatkin itseohjautuvat elemen-tit. Itseohjautuvuus korostuu erityisesti keskushallinnossa ja akateemi-sissa yhteisöissä (vrt. Clark 1998). Moderni yliopisto sulkee sisäänsä instituution (akateemisen yhteistyön sosiaalinen rakenne ja itsesäätely) ja organisaation (yliopiston rakenne ja hallinnollis-taloudellinen sääte-ly). Modernia yliopistoa on kuitenkin käsitteellisesti ongelmallista mää-ritellä yhtenäiseen ja yleissitovaan ajatukseen. Se on kuin hybridi, joka