Edellisessä luvussa esitellyt mindfulnessiin liittyvät taidot nähdään joissakin tut-kimuksissa ainakin osittain luontaisina kykyinä (Brown & Ryan 2003, 822). Tie-teessä ollaan kuitenkin hyvin yksimielisiä siitä, että näitä taitoja on joka
tapauksessa mahdollista harjoitella ja kehittää (Hayes 2004, 640, 659; Puola-kanaho ym. 2016, 13). Mindfulness-harjoittelu muokkaa tutkitusti aivojen fysio-logiaa. Oppimisesta ja muistista vastaavat aivojen osat tiivistyvät ja fyysiset yh-teydet itsehillintään yhteydessä olevissa osiossa vahvistuvat. (Hölzel ym. 2010, 13; Tang ym. 2010, 15649–15650.) Aivojen osien välillä tapahtuva toiminta lisään-tyy ylipäätään, kasvattaen aivojen kykyä prosessoida informaatiota (Jha, Krom-pinger & Baine 2007, 113–115; Kilpatrick ym. 2011, 294–296).
Roeserin (2016a, 389) mukaan harjoittelu on mindfulnessin sydän. Yleensä mindfulness aloitetaan tietoisen hengittämisen harjoittelusta sekä kehotietoi-suusharjoittelusta, jotka luovat perustan kaikelle tulevalle harjoittelulle (Cullen 2011, 192; Roeser 2016a, 390). Hengittämisen harjoittelussa huomio kiinnitetään tietoisesti hengitykseen, tapaan hengittää ja sen aikaansaamiin tuntemuksiin ke-hossa (Young 2016, 31). Kehotietoisuusharjoituksissa kiinnitetään huomiota sys-temaattisesti kehon jokaiseen osaan ja kehitetään näin kehotietoisuutta sekä tie-toisuutta ylipäätään (Kabat-Zinn 2003, 148; Roeser 2016a, 390). Toisin kuin usein rentoutusharjoituksissa, tarkoituksena on havainnoida kehoa ja sen aistimuksia ilman, että yrittää muuttaa mitään tai rentouttaa lihaksia tarkoituksella (Cullen 2011, 188). Lisäksi yleisiä mindfulness-harjoittelun muotoja ovat muun muassa tietoinen syöminen, istumameditaatio, tunneharjoittelu, mielikuvaharjoittelu sekä myötätunnon ja itsemyötätunnon harjoittelu (Broderick & Metz 2009, 41–42;
Kabat-Zinn 2006, 109, 162; Puolakanaho ym. 2016, 20–21; Saltzman & Goldin 2008, 147–152).
Mindfulness-harjoittelun avulla ei pyritä muuttamaan alkuperäisiä reakti-oita, kuten esimerkiksi jotakin tunnetta tai ajatusta. Sen sijaan se auttaa ihmistä luomaan uudenlaisen suhteen sisäisiin ja ulkoisiin tapahtumiin. (Puolakanaho ym. 2016, 14; Teper ym. 2013, 449–450.) Mindfulness ei siis helpota tai estä jonkin tunteen ilmenemistä, mutta se lieventää seurauksia pitkälläkin aikavälillä, mikä on erityisen tärkeää seurausten ollessa negatiivisia (Williams 2010, 2, 4). Uusi suhde tapahtumiin ihmisen sisällä ja ulkopuolella vähentää pahoinvointia ja jät-tää mieleen enemmän tilaa hyvinvointia lisääville tunteille, ajatuksille ja käyttäy-tymiselle sekä asioille, jotka tuovat voimavaroja (Puolakanaho ym. 2016, 14).
Lisäksi mindfulness voi auttaa arvojen eli itselle merkityksellisten asioiden löy-tämisessä ja niiden mukaisen elämän toteuttamisessa (Hayes 2004, 647; Hayes ym. 2006, 6). Vain kahdeksan viikon harjoittelun on todettu vaikuttavan merkit-tävästi ihmisen elämään (Cullen 2011, 188).
Tutkimusten mukaan myös lapset pystyvät sitoutumaan mindfulness-har-joitteluun (Flook ym. 2010; Johnson ym. 2011; Schonert-Reichl ym. 2015). Mind-fulness-harjoittelua on sovellettu lapsen kehitykselle ja kehitystasolle sopivaksi, jotta myös heidän kanssaan olisi mahdollista harjoitella mindfulnessin perusele-menttejä. Harjoittelu aloitetaan lasten kanssa hieman eri tavalla kuin muiden ikä-ryhmien, esimerkiksi tekemällä jonkin harjoituksen ideasta ja tavoitteesta konk-reettisempaa. Kehotietoisuutta voi harjoitella ensin vaikkapa hulavanteen avulla, siirtämällä sitä kehonosasta toiseen kuin skanneria ja vähitellen siirtyä harjoituk-siin, jossa kuvitellaan hulavanne mielessä. Harjoittelun apuna voi käyttää myös leluja. Lapselle voi antaa nallen tai nuken, joka täytyy keinuttaa uneen. Samalla tietoisuustaitoja voi kehittää esimerkiksi kyselemällä ”miltä nalle tuntuu, onko se pehmeä tai karhea, kylmä tai lämmin” ja niin edelleen. (Zelazo & Lyons 2012, 4.)
Lasten kanssa harjoittelu tapahtuu yleensä pienissä ryhmissä, kuten aikui-sillakin. Tavallisesti yksi harjoittelu kerta sisältää muutaman harjoituksen, esi-merkiksi kehotietoisuus- ja hengitysharjoituksia (Zelazo & Lyons 2012, 4). Ikä täytyy ottaa huomioon harjoittelussa: kun aikuisten harjoituskerta voi kestää 45 minuuttia, teini-ikäiset jaksavat puolet vähemmän ja 5-vuotiaat saattavat jaksaa 5 minuuttia (Burke 2010, 140). Pienten lasten saattaa olla vaikea pysyä paikallaan pitkiä aikoja ja siksi lasten kanssa tehdään usein myös enemmän liikkumista si-sältäviä mindfulness-harjoituksia kuten joogaliikkeitä tai kehon keinutuksia (Flook ym. 2010, 87). Lapsiryhmän käydessä levottomaksi, harjoituksen voi muuttaa esimerkiksi ”merileväharjoitukseksi”, jolloin lapset kuvittelevat ole-vansa merileviä ja liikkeitä pienennetään vähitellen, niin että lopulta ollaan taas paikoillaan. Harjoituksen aikana lapsia muistutetaan lempeästi huomionkiinnit-tämisestä kehotuntemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin. (Saltzman & Goldin 2008, 149.)
Mindfulness-harjoittelussa haastavaa lapsille voi olla subjektiivisten koke-musten, kuten tunteiden havainnoinnin harjoittelu (Zelazo & Lyons 2012, 4).
Tunteiden ja ajatusten havainnointia voi harjoitella esimerkiksi kuvailemalla lap-sille, että ajatukset leijuvat ohi kuin pilvet; joihinkin niistä huomio kiinnittyy enemmän, jos pilvi (ajatus) vaikkapa näyttää hassulta tai se on myrskypilvi. Niitä voi kuitenkin vain katsella kuten pilviä, sellaisina kuin ne ilmestyvät. (Saltzman
& Goldin 2008, 150.)
Aikuisen oma käytös ja malli ovat tärkeitä lasten opetellessa mindfulness-taitoja. Aikuisen voi muuttaa arjen tavallisia tilanteita mindfulness-harjoituk-siksi, esimerkiksi pyytämällä lapsia kiinnittämään huomiota siihen, mitä tapah-tuu juuri nyt. Ruokailutilanne on tähän oivallinen: lapselta voi esimerkiksi kysyä miltä ruoka tuntuu suussa, onko se kylmää tai pehmeää ja niin edelleen. Mind-fulnessia on hyvä harjoitella myös ”oikeissa” tilanteissa, joissa mindfulness-tai-tojen hallinnasta on hyötyä, eli kun lapsi on esimerkiksi jonkin voimakkaan tun-teen vallassa. Lapselta voi kysyä missä vaikkapa suru tuntuu: ”Tuntuuko se sil-missäsi, kurkussasi, rinnassasi?” ja niin edelleen. (Zelazo & Lyons 2012, 4.)
4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSY-MYKSET
Tarkastelin tässä tutkimuksessa lasten käsityksiä mindfulnessista. Käsitykset syntyivät heidän kanssaan toteuttamani mindfulness-projektin aikana. Tarkoi-tuksenani oli selvittää, millaisia käsityksiä mindfulnessista lapsille syntyy pro-jektin kuluessa ja miten he ajattelevat mindfulnessin voivan tukea lapsia heidän sosioemotionaalisessa kehityksessään. Lasten parissa tehdyn mindfulness-tutki-muksen puutteena on pidetty sitä, että tutkijat eivät ole kysyneet lapsilta pa-lautetta tai heidän omia näkemyksiään mindfulnessiin liittyen (Maloney ym.
2016, 321). Sen vuoksi halusin lähestyä tutkimuksen tehtävää hyödyntäen lasten omaa näkökulmaa.
Tutkimuksen tehtävään haettiin vastauksia seuraavilla tutkimuskysymyksillä:
1. Millaisia käsityksiä lapsille muodostuu mindfulness-harjoittelusta projektin ai-kana?
2. Millaisia käsityksiä lapsilla on siitä, miten mindfulnessin avulla voidaan tukea sosioemotionaalista kehitystä?
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN
Tässä luvussa kerron siitä, miten tämä tutkimus toteutettiin. Siihen liittyvät tut-kimusote ja fenomenografinen lähestymistapa tutkimukseen, tutkimukseen osal-listunnet lapset sekä se, millainen mindfulness-projekti oli. Kerron toteutukseen liittyen myös aineistonkeruusta ja analysoinnista sekä tutkimuksen eettisistä rat-kaisuista.