Mesotasolle suuntautuva ikäihmisen toimijuus

Jalmarille vuorovaikutteinen televisio toimii paitsi jumppaohjauksena, myös perinteisen lähettäjä-vastaanottaja-kommunikaatiomallin mukaisena tiedotuskanavana. Tällaisen yhteiskunnallisen tiedon vastaanottamisen haastattelemani ikäihmiset kokivat yksimieli-sesti hyödyllisenä. Tähän funktioon ei ikäihmisillä liittynyt ilmauksia

”koukuttumisesta” ja ne koettiin mielenkiintoisiksi ja antoisiksi.  

Jalmari, 92 vuotta: Muuta hyvvää ohjelmaa. Lakitietoutta.

Arja: Millasia oot kattonu?

Jalmari: Eläkejuttuihin liittyviä. Niitä on tuota, että lakitietoutta. Tietää, minkälaisia on kansaneläkkeet sun muuta. Sosiaalipohjaisia ohjelmia, joista suap sosiaalista tietoa. On palvelutietoja. Mitä palveluja on saata-vissa. Sellaisia.  

Jalmari pitää hyvinä lakitietoa, sosiaalipalveluista, eläkeasioista kertovia vuorovaikut-teisen television ohjelmia. Jalmarilla toimijuuden painopiste oli osaamisen, kykenemisen, tahtomisen, vahvan toimijuuden, vapauden, jopa vallan ominaisuuksissa.

Hän kertoi haastattelun nauhoittamattomassa osuudessa tilanteesta, jossa hän ei ollut tyytyväinen saamaansa palveluun kuntoutusjaksolla ollessaan. Hän valitti kirjelmällä vastaaville tahoille ja sai lopulta päätöksen, että kuntoutus voidaan hänelle järjestää ko-tiin. Vuorovaikutteisen television informatiiviset ohjelmat osuivat hänen modaliteettirakenteeseensa paremmin, kuin pienempään toimijuuteen, haluun, täytymi-seen ja refleksioon viittaavat keskustelu- ja seuranpito-ohjelmat. Jalmari ilmoitti, ettei häntä kiinnosta soitella tuntemattomille.  

Jalmari, 92 vuotta: En oo kiinnostunut ollut. Voishan sitä kiinnostua, jos siinä olis tuttuja. Mutta siinä männöö aika. Pittää lähtee lenkille. Ei pysy pirteenä, jos näitä jiäpi ihmettelemmään. Sanoin sille

(palveluneuvojal-le), että kesäaikana en kato paljonkaan vehettä. Mänen kesämökille ka-lastelemmaan. Talaven aikana eri juttu sitten.  

Jalmari valitsee kesäaikana kesämökin ja kalastelun eli ilmoittaa selvästi omat priori-teettinsa suhteessa vuorovaikutteiseen televisioon. Hän määrittelee selvästi oman tahtonsa mukaisen tärkeysjärjestyksen ja sen kohdan elämässään, jossa hänellä on tilaa vuorovaikutteiselle televisiolle.  

Kerrostaloasunnossa asuva leskirouva Maria sai vuorovaikutteisen television ohjelmas-ta, jossa kerrottiin kotitalousvähennyksestä, vinkin arkensa helpottamiseen.  

Maria, 83 vuotta: No kyllä se osas, kun minullakkaa nyt ei ollunna sitä apua sellasta, millonkaa, että olis sitä kotivähennystä siitä sitten suanu.

Mutta kyllä minä siitä selevän sain, että kaikki hommat kuulus vähen-nyskeleposiin sillon, jos mitä tiettää tässä kotona.

Arja: Niin! Tuliko siitä ihan ideaa että jotain teettäiskin?

Maria: No olenhan minä ajatellut, jos minä ottasin siivousapua vähän nyt kevväällä noijen ikkunoijen takia ja ja muutenkii. Minä yhen kerran sain ilimasen siivouksen tältä paikalliselta invalidiosastolta niin sen mi-nä käytin viime vuonna. Mutta kun siitei tarvinna maksaa mittään, niin ei minulla mittään kokemusta sitten siitä. Mutta jos tänä vuonna käyttäs siivoojaa parikin kertoo, niin koettas opetella käyttämään niitä.  

Jalmarin ja Airin haastattelusitaateista piirtyy esiin tiedottavan ohjelman sisältämä käsi-tys vastaanottajasta. Mikäli ohjelmassa kerrotaan lakikiemuroista ja verovähennysten tekemisestä, oletetaan vastaanottaja hyvinkin kykeneväksi hoitamaan omia talous- ja kotiasioitaan järkevällä tavalla ja hänelle annetaan tietoa ja eväitä tähän. Tulkintani mu-kaan tämä asennoituminen tukee vuorovaikutteisen television käyttäjän toimijuutta ja näen, että juuri tästä syystä haastateltavat puhuvatkin näistä ohjelmista erityisellä myön-teisellä tavalla.  

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuottaa kaksisuuntaista kommunikaatiota. Mikrotasol-la toimiva eläkeläisaktiivit antavat resurssinsa hyötykäyttöön, panokseksi palvelujen kehittämiseen. Vastapainoksi mesotasolta – palvelujärjestelmistä ja yrityksistä – tarjo-taan heille paikkoja, joissa he voivat toteuttaa toimijuuttarjo-taan ja tuoda näkemyksiään esiin. Määritelmä vanhuudesta viisautena, jota nuorempien kannattaa kuunnella, tukee toimijuutta. Veikko ja hänen vaimonsa ovat innokkaita järjestötoimijoita ja

vapaaehtois-työntekijöitä, joiden allakassa seuraavalla viikollakin oli jo kaksi päivää varattuna. Vei-kon ja hänen vaimonsa kotona oli ollut ennen vuorovaikutteista televisiota myös toisen yhtiön kehitysvaiheessa oleva apuväline, jonka tarkoitus oli tuoda apua kotona asuville ikäihmisille. Veikko sai olla kokeilukäyttäjä.  

Veikko, 89 vuotta: Minä oon mukana aina kun jottain uutta suunnitel-laan. Hyvä peli, kun saahaan se kehitettyä, että invalidit pystyy

käyttämään. Sillain se, että mitä kaikkia vielä pitää. Ja insinöörit oli tyy-tyväisiä, kun minä niin monta kohtaa siellä hajin.  

Toimiminen teknisten palvelujen kehittämisen parissa merkitsi Veikolle kommunikaati-on ja aktiivisen, ratikommunikaati-onaalisen toiminnan mahdollisuutta. Kommunikointi teknologiaa suunnittelevien insinöörien kanssa on kaikkien etu. Silloin invalidit pystyvät käyttä-mään laitetta ja insinööritkin ovat tyytyväisiä. Veikko määrittelee olevansa mukana

”aina, kun jotain uutta suunnitellaan”, ja sijoittaa itsensä yhdeksi palvelujen kehittäjäksi passiivista me-muotoa käyttäen, ”kun saahaan se kehitettyä”. Näin tieto palvelunkäyttä-jän kokemuksesta leviää palvelun suunnittelijalle.  

Vuorovaikutteisen televisiolaitteen tuominen kotiin on konkreettinen tilanne, jossa mesotason toiminta kohtaa mikrotason. Ikäihminen on jo käsitellyt palvelun hankkimis-ta ja saanut kokemushankkimis-ta mesohankkimis-tason käytännöistä, muthankkimis-ta vashankkimis-ta nyt laite tulee kotiin ja se pitäisi sijoittaa johonkin ja sitä rueta käyttämään. Tilanne on merkityksellinen luotta-muksen ja yhteistyön syntymiselle jatkossa. Mesotaso näyttäytyy tällöin ikäihmiselle toimijuutta tukevana, mahdollisuuksia antavana, vapautta ja valtaa tarjoavana tai se voi näyttäytyä myös toimijuutta rajoittavana tai sitä heikentävänä. Yhdellä ikäihmisellä, nauhoittumattomassa haastattelussa, juuri tämä vaihe meni hänen mukaansa pieleen ja laite asennettiin hänen kodissaan puhelinpistokkeiden sijainnin määräämään paikkaan, joka ei ollut hänelle käytön kannalta hyvä. Marian kokemus on esimerkki toisesta ääri-päästä, hänen oli helppo ottaa vuorovaikutteinen televisio osaksi arkista elämää.  

Maria, 83 vuotta: Kyllä minä siihen tutustuin hyvin äkkiä. Että se ol he-leppo opetella. Että yhen kerranhan, sillon kun ne toe sen, niin sillonhan ne neuvvo sitä, mitenkä se laetetaan päälle ja miten se katkastaan poik-ki. Ja mistä tullee sitten se katkasu siihen, että ee kuulu tiältäpäen mittään ääniä eekä muuta, että sitten on selevempi siellä, selevempi siel-lä ohjaajan ääni kun ei kuulu tiältä muualta mittään.  

Marian oli helppo hyödyntää saamaansa palvelua alusta alkaen. Hän koki saavansa lait-teen asentajilta hyvät neuvot eikä television sijaintipaikkaakaan tarvinnut sen kummemmin miettiä. Asiaa helpotti varmastikin myös se, että hänen edesmenneellä so-tainvalidi-puolisollaan oli ollut samanlainen laite. Opetteleminen, joka merkitsee toimijuuteen liittyvän kykenemisen ja osaamisen kerryttämistä, oli hänelle helppoa.

Osaamiseen liittyy syyn ja seurauksen ymmärrys. Maria kertookin tietävänsä, miksi tie-tystä napista painamalla pitää tietyissä tilanteissa sulkea oman kodin äänet lähetyksen ulkopuolelle. Napin painaminen on paitsi täytymistä huomaavaisuuden nimissä, koska

”sitten on selevempi siellä se ohjaajan ääni”, myös vapautta pitää huolta omasta yksityi-syydestä. Ääniyhteyden katkaisunapin painamisessa on vahvaa toimijuutta, vapautta ja valtaa, sillä pienellä toimenpiteellä Maria sulkee äänet omasta kodistaan yhteyden ulko-puolelle.