Mesopotamian korkeakulttuuri ja jumaluuden aika

Maailman ensimmäisen kaupunkimaisen korkeakulttuurin ilmaantuminen tapahtui noin 4500 eaa. Mesopotamian tasangon vähäsateisessa eteläosassa (Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, 548). Mesopotamia rakennettiin maatalouden tehostamisesta kiinnostuneiden sumerilaisten toimesta Tigris- ja Eufrat-jokien hedelmälliselle suistoalueelle (Roaf 1996, 10). Sumerit oli Lähi-idän perinteikäs kulttuurillinen kansa, jonka vanhin kaupunki Eridu oli ajalta noin 4500 eaa. (Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, 548). Mitä vaihtoehtoja historiantutkimus tarjoaa kaukaisen varhaishistorian tutkimukseen? Osa tutkijoista ilmoittaa Mesopotamian varsinaisen kaupungistumisen ilmaantuneen noin 4000 eaa. (Soja 2000, 23). Käytössä on myös kaupungistumisen vallankumouksen (urban explosion) käsite, joka ajoitetaan ajalle 4000–3000 eaa. (Roaf 1996, 58–59).

Millainen tulisi vuorostaan olla tieteen ja uskonnon välinen suhde tutkimuksessa ja miten ne linkittyvät kaupungistumiseen? Tutkimuksen aikaväli on pitkä, mikä mahdollistaa tutkimuksessa useiden tutkimustapojen käytön.

Tehtyjen temppelilöydösten perusteella on havaittu, että Eridussa palveltiin veden jumala Enkiä, mistä voidaan vuorostaan päätellä jumaluuden olleen kaupungissa keskeisessä asemassa (Roaf 1996, 53). Mutta miksi vesi oli korkeakulttuurissa niin keskeisessä asemassa ja miten vuorostaan jumaluus oli liitetty veteen? Sumerien taitavan organisoinnin avulla vähäsateisen alueen kevättulvat kyettiin tehokkaasti hyödyntämään kastelussa ja sadosta tuli moninkertainen. Miten sumerilaisten ajattelussa oivallettiin uusia elantoa turvaavia toimintoja? Alhasen (2007, 11) mukaan ajattelu Foucault’n mielestä ei ole autonomisten subjektien vapaata toimintaa, vaan ajattelua ohjaavat käytännöt, jotka muokkaavat sekä sen kohteita, että sen subjekteja.

Paikallisesti Eridun kaupungin osaamisen ilmaantuminen, mahdollisti perinteisten työtapojen rinnalle syntyvien uusien järjestelmien ja keksintöjen ilmaantumisen, mutta myös työn ja toisaalta vallankäytön jakautumisen, sekä johtavan eliittiluokan syntymisen (Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, 548). Luonnon ja ihmisen rinnalle oli

varhaishistorian kaupungistumisen keskukseen ilmaantunut myös kolmas elementti eli jumaluus. Enki-jumalan temppeli sijaitsi Eridun kaupungissa keskeisellä paikalla, mistä palvontamenoista löydettyjen todisteiden lisäksi, voidaan päätellä, että jumaluudella oli tärkeä merkitys Eridun ihmisille noin vuonna 4500 eaa.. Kaupungin myötä kolmas keskeinen elementti eli jumaluus ilmaantui luonnon ja ihmisen rinnalle. Tässä vaiheessa tutkimukseni ensimmäiseksi kontrastiseksi katkostapahtumaksi määrittelen kaupungistumisenluonnon vaiheennoin 10000–4500 eaa..

Toisen kontrastisen katkostapahtuman määrittelen alkaneeksi noin 4500 eaa. ja nimitän vaihetta kaupungistumisen jumaluuden vaiheeksi. Näin luonnon vaihe ja jumaluuden vaiheet asettuvat peräkkäisiksi kuvaamaan tiettyä hegemonista vaihetta kaupungistumisen historiassa. Toisaalta luonnon ja jumaluuden, ajan myötä muotoaan muuttavat, kontrastiset jatkuvuudet ovat rinnakkaisia läpi koko tutkimuksen. Hyväksyn sen, ettei luonnolla ja jumaluudella ole tarkkaa alku ja loppupistettä (Foucault 1998, 64–

71). Kaupungistumisen pitkän aikavälin historiallisia käytäntöjä tutkittaessa, voidaan tutkimus kohdistaa luonnon, jumaluuden ja ihmisen välisiin suhteisiin, kaupungistumisen keskusten historiallisissa katkostapahtumissa, mikäli tutkimuksen filosofinen lähtökohta on tutkia sitä, miten ihmisestä subjektina on tullut oman ajattelunsa kohde (Foucault 2005; Alhanen 2007). Pyrin tutkimuksessani ajallisesti nimeämään ne historialliset vaiheet, aina sen käsitteen mukaan, mikä tutkimuksessani ilmaantuu voimakkaimmin esille luonnon, jumaluuden ja ihmisen välisissä suhteissa.

Tutkimuksessani yllätti kolmas elementti eli jumaluus, joka ilmaantui perinteisen historian tutkimuksen ja tiedon arkeologian vuorottelun avulla varhaishistorian kaupungistumisen käytäntöjen valtaverkostosta. Käsitykseni siitä, että perinteinen historiatieteiden tapa ja vuorostaan epäjatkuvuuksien historia eli tiedon arkeologia, genealogialla täydentäen, voivat soveltua samaan tutkimukseen vahvistui. Tulkintani mukaan kyse ei ole välttämättä siitä, että tiedon arkeologian tavoitteena tulisi olla perinteisten historiatieteiden kumoaminen, tai että tiedon arkeologian ja genealogian viitekehykseen ei mahtuisi muita tieteitä. Jumaluuden ilmaantuminen luonnon ja ihmisen suhteen väliin tuntui yllättävältä siksi, että esikäsitykseni kaupungistumisesta oli huomattavan rationaalinen. Perinteisten ja kriittistenkin historiatieteiden, sekä

egyptologian ja antiikin tutkimuksen korostamat toiset tieteet, kuten esimerkiksi arkeologia ja kulttuurihistoria kertovat perusteellisesti erityyppisten jumaluuksien keskeisestä asemasta kaupungistumisen historiassa. Jumaluuden merkityksen avaamiseksi kaupungistumisen varhaishistoriassa, on kuitenkin saatava lisää pätevää todistusvoimaa. Oliko varhaishistorian kaupungistumiseen ilmaantunut jumaluus hetkellinen katkostapahtuma vai oliko kyse jumaluuden pitemmän ajan jatkuvuudesta?

Kaupungistumisen ilmiö saavutti varhaishistoriassa uuden vaiheen, sillä Mesopotamian korkeakulttuuri muodostui 12:sta kaupungistumisen keskuksesta eli kaupungista.

Sumerien toiminnallisuus ja kekseliäisyys kuvaa keskeisesti tätä Lähi-idän kansaa (Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, 548). Eridu oli uskonnollinen kaupungistumisen keskus, jossa oli veden jumalalle Enkille pyhitetty oma temppeli. Babylonialainen tarina kertoo: ”A reed had come forth, A tree had not been created, A house had not been made, A city had not been made, All the lands were sea, Then Eridu was made.”

(Roaf 1996, 53–56.) Mahdollisesti jumaluuden myyttinen strategia laajensi ja pehmensi luonnon lakien ja ihmisen rationaalista suhdetta Eridun kaupungissa noin 4500 eaa..

Mahdollistiko strategia vastapainon ja puskurin muodostamisen maatalouden tehostumisesta lähteneelle, ihmisen kekseliäälle ja tarmokkaalle toiminnalle?

Pohtimisen arvoinen seikka on myös se, säädeltiinkö jumaluuden myytin avulla ihmisen rationaalista etenemistä ajattelun ja toiminnan ulottuvuuksilla? Löytyykö pohtimastani mahdollisesta varhaishistorian ihmisen rationaalisen toiminnan säätelemisestä jumaluuden myyttien tai konkreettisten tapahtumien avulla esimerkkejä? Millaisia varhaisen kaupunkilaisuuden kokeilijoita kaupungistumisen kontrastikatkoksen jälkeen on voinut olla ja miten kokeilut toteutuivat käytännössä?

Vaikka maatalouden tehostuminen ja siitä ilmaantunut kaupungistuminen tapahtui noin 10000–4500 eaa., onnistui ihminen vasta noin 5000–4000 eaa. rakentamallaan kastelujärjestelmällä tehokkaasti hyödyntämään Mesopotamian vuorilta valuvan veden (Parker 2006, 18). Toisaalta sekä Kiinassa ja Etu-Aasiassa jokien säännöstelyn kasvanut tarve johti myös kuninkaan byrokratian muodostumiseen ja armeijan hankintaan.

Sumerit rakensivat sekä veden, että viljelyn järjestelmiä palvelemaan ihmisten tarpeita.

Kastelujärjestelmä muodosti aluksi rakennusbyrokratiaa, joka muuttui myöhemmin

hallintobyrokratiaksi. (Weber 1921, 85.) Byrokratia oli samalla hallitsijoiden aikapolitiikkaa, millä ylin luokka kykeni samanaikaisesti hallinnoimaan varhaishistorian kaupungistumisen keskuksissa ihmisiin, tavaroihin ja päätöksentekoon liittyvää tietoa ja samalla valtaa koskevia eriaikaisia prosesseja. Vedenkäsittelyjärjestelmän avulla Mesopotamian varhaishistoriassa säädeltiin varhaishistorian eriaikaisuuden samanaikaisuutta, hallitsemalla veden virtauksia, sekä rytmittämällä viljan kasvua, keräämistä ja varastointia. Kokonaisuuden päätöksen tekoon liittyvää aikapolitiikkaa varhaishistorian yhteisössä johti vuorostaan ylin papisto, joka Mesopotamiassa, noin 5000 eaa., muutti ihmisen ja luonnon välisiä suhteita, ihmisen toiminnallisuuden hyväksi. Toisaalta ensimmäisten vedenkäsittelyjärjestelmien myötä maataviljelevälle varhaishistorian ihmiselle on avautunut varmempi mahdollisuus asettua pysyvästi paikalleen, minkä voi tulkita merkittäväksi askeleeksi kohti kaupungistumista.

Eridun kaupungin veden jumala Enki vuorostaan merkitsee samaan aikaan eli noin 4500 eaa., ilmaantunutta varhaishistorian jumaluutta. Vertaan tässä tutkimuksessa uskontoa tieteeseen. Diskurssit, joita varhaishistorian kohdalla käsittelen, ovat kuviteltuja, mahdollisia diskursseja. Uskonnon kaltaiset diskurssit järjestävät diskurssit tietyllä tavalla, toisaalta ne ryhmittävät myös kohteet tietyllä tavalla ja muodostavat teemoja eli strategioita. Ongelmallisinta on tutkia sitä, jakaantuvatko ne historiaan välttämättömyyden tai satunnaisuuksien kautta, vai onko niiden väliltä löydettävissä peräti säännöllisyyttä ja jopa yleinen muotoutumisjärjestelmä. Tiedon arkeologian analyysin vaikein kohta vaihtelee tapauksesta riippuen. (Foucault 2005, 87.)

Ihmisen uudistushaluinen ja rationaalinen toiminta, sekä myyttinen jumaluus asettuivat vastakkain luonnon kanssa. Mitä tässä huomattavan kontrastisessa katkostapahtumassa oli keskeistä? Diskurssi voi olla vastakohtaisessa suhteessa toisiin diskursseihin (Foucault 2005, 90). Onko vuorostaan diskurssien vastakkaisuus ainoa vaihtoehto strategiselle muotoutumiselle? Ihmisen toimintaa, luontoa ja jumaluutta koskevat diskurssit voivat myös pyrkiä rajoittamaan toisiaan. Diskursiivinen muodostelma on aukollinen, eikä sisällä kaikkea sitä, mihin kohteiden, lausumien ja käsitteiden muotoutumisjärjestelmät antaisivat mahdollisuuden. Toisaalta uuteen ryhmään sijoitettuna diskursiivinen muodostelma voi tuoda uusia mahdollisuuksia. (Foucault

2005, 90.) Oliko Eridun keksinnöissään onnistunut kaupunkilainen, noin 4000 eaa.

siirtynyt Enkin temppelin myötä lähemmäs jumaluutta ja jumaluuden arvo suhteessa ihmiseen kasvanut vai oliko kyseessä valtaa käyttävän hallinnollisen luokan objektivointi, jolla jumaluus ”rajattiin” temppelin seinien sisälle?