Tutkimukseni keskiössä ovat kaupunkimatkailijoiden matkailulle antamat merkitykset.
Pertti Alasuutarin (1999, 59–60) mukaan merkityksiä tutkimalla voidaan pureutua normaalilta vaikuttavan arjen usein huomaamatta jääviin itsestään selvinä pidettyihin piirteisiin. Triviaaleilta vaikuttavat ilmiöt toimivat peileinä, jotka kuvastavat ”arjen pimeää ydintä”. Todellisuus on sosiaalisesti konstruoitunut, ja se näyttäytyy ja tulee
ymmärrettäväksi ainoastaan merkitysrakenteiden välityksellä. (Emt., 59–60.) Lisäksi oletan, että haastateltavien esittämät matkailua koskevat mielipiteet ja käsitykset heijastavat yhteiskunnassa laajemminkin vaikuttavia kulttuurisia jäsennyksiä ja merkityksenantoja.
Haastateltavien puhe ei kuvaa todellisuutta ja tapahtumia objektiivisesti, vaan samalla myös rakentaa tätä todellisuutta (Eskola & Suoranta 1998, 141). Tältä osin nojaan tutkimuksessani väljästi diskurssianalyyttiseen tutkimusotteeseen. Diskurssianalyysilla pyritään selvittämään sitä, millaisia asiantiloja erilaisia ilmiöitä koskevilla selityksillä rakennetaan. Tarkastelun kohteena ovat tavat, joilla toimijat kuvaavat ilmiöitä, tekevät niitä ymmärrettäväksi itselleen ja muille sekä nimeävät niille syitä. (Suoninen 1999, 18.)
Analyysissani en etsi yksittäisiä diskursseja, vaan tarkastelen ja erittelen laajempia
sosiaalisesti rakentuneita merkityskokonaisuuksia. Tutkin sitä, miten kaupunkimatkailuun liittyvistä velvollisuuksista puhutaan, ja miten ne samalla rakentuvat haastateltavien puheessa. Analysoin myös sitä, minkälaisiin yhteiskunnassa vaikuttaviin ihanteisiin ja normeihin puhetavat liittyvät.
Tarkoitukseni ei ollut tutkia niinkään sitä, mitä haastateltavat olivat matkallaan todella tehneet, vaan pikemminkin tarkastelin nähtävyyksistä puhumisen taustalla vaikuttavaa velvollisuuksia korostavaa diskurssia sekä haastateltavien käsityksiä siitä, mitä
kaupunkimatkalla kuuluisi tehdä. Alasuutarin (1999, 224–228) mukaan normien etsiminen on usein tehokas keino löytää aineistosta mielenkiintoisia ristiriitoja. Normatiivinen puhe, samoin kuin sekä normin noudattaminen että noudattamatta jättäminen herättävät
kysymyksiä siitä, mistä normatiivinen periaate saa korkean moraalisen statuksensa, tai mikä funktio normiin viittaamisella on silloin, kuin yksilö ei kuitenkaan toimi sen mukaisesti. Normeja löytäessä on aiheellista kysyä, miksi juuri kyseiseen asiaan suhtaudutaan normatiivisesti, moraalisena kysymyksenä. (Alasuutari 1999, 225.)
Koska Alasuutarin kuvaama lähestymistapa tuntui sopivan aineistooni, kiinnitin huomioni varsinkin analyysin alkuvaiheessa aineistossa esiintyvään normatiiviseen puheeseen sekä merkkeihin normien kieltämisestä tai rikkomisesta. Normatiivista puhetta analysoimalla tarkastelen sitä, miten normiin suhtaudutaan ja miksi normatiivista diskurssia käytetään.
Alasuutarin (1999, 228) mukaan ilmiön selittäminen pelkästään yhteisössä vallitsevan normin olemassaolon perusteella ei kuitenkaan riitä ilmiön tulkinnaksi, vaan on tärkeää tarkastella myös sitä, mikä on normin merkitys ja lähde, minkälaisia funktioita erilaisilla normiviittauksilla on ja mitä ne kertovat yhteiskunnassa vaikuttavista arvostuksista.
Jo tutkielman suunnitteluvaiheessa valitsemastani protestanttisen etiikan
velvollisuustematiikasta huolimatta menetelmäni oli aineistolähtöinen ainakin sikäli, että pyrin säilyttämään herkkyyden aineistosta kumpuaville uusillekin tulkinnoille ja
ennakkokäsitysteni vastaisille teemoille. Aineistolähtöisyyttä puolsi osaltaan se, ettei kulttuurimatkailua oltu aikaisemmin lähestytty empiirisessä tutkimuksessa valitsemastani näkökulmasta. Tämän vuoksi oli vaikeaa ennustaa, sopisiko etukäteen valitsemani
viitekehys kuvaamaan ilmiötä. Analyysin edetessä kävikin selväksi, ettei tutkimuksen lähtökohdaksi valittu protestanttisen etiikan teoria yksinään riittäisi ilmiön tulkinnaksi, sillä pelkästään protestanttisella etiikalla selittäminen olisi jättänyt huomiotta monia ilmiöön liittyviä nyansseja. Aineistolähtöisyys ei kuitenkaan tarkoittanut kokonaan aineiston armoille jättäytymistä, vaan teoria ja tutkimuskysymykset ohjasivat tutkimuksen fokusta koko analyysin ajan. Pertti Töttö (2000, 38–45) muistuttaa, ettei aineistosta ”nouse”
minkäänlaisia vastauksia ellei tutkija esitä sille oikeita, teoreettiseen viitekehykseen perustuvia kysymyksiä.
Analyysimenetelmänä käytin teema-analyysia. Haastatteluaineistoa kuvaamalla, tiivistämällä ja merkityskokonaisuuksia jäsentämällä pyrin löytämään sääntöjä ja kulttuurisia jäsennyksiä, jotka rakentavat matkailijan velvollisuuksia. Analyysin
alkuvaiheessa aineistosta erottelemieni teemojen valintaan vaikuttivat tutkimuskysymys ja tutkielman teoreettinen kehys, mutta analyysin edetessä täydensin analyysirunkoa uusilla teemoilla, jotka rakentuivat aineistossa tiheästi esiintyvistä samankaltaisista lausumista.
Teemojen lisäämisen ja muokkaamisen jälkeen analyysirunkooni kuului noin 30 teemaa.
Teemat kattoivat valtaosan haastatteluaineistosta, ja monet tekstiosuudet tulivat koodatuksi useampaankin teema-alueeseen. Lopulliseen analyysiin valikoitui vain noin puolet
alkuperäisistä teemoistani, mutta muutkin teemat tarjosivat taustatietoa ja auttoivat rakentamaan kokonaiskäsitystä ilmiöstä. Kirjoitin myös jokaisesta haastattelusta lyhyen kuvauksen, johon merkitsin tutkimuskysymyksen kannalta olennaisimmat asiat.
Käytännössä se tarkoitti aineiston kvantifioimista tiettyjen muuttujien suhteen (ks. esim.
Eskola ja Suoranta 165–175). Tämä auttoi hahmottamaan haastateltavien ja heidän kokemuksiensa välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä.
Haastatteluaineiston analyysissä hyödynsin Atlas/ti-ohjelmaa, jota käytin erottaakseni aineistosta analyysin kannalta tärkeimmät osat. Ohjelman avulla purin haastatteluaineiston lausumiksi ja liitin lausumat analysoitavaksi valitsemiini teemoihin, joita yhdistelin
myöhemmin laajemmiksi käsitteellisiksi kokonaisuuksiksi. Atlas/ti helpotti laajan aineiston hallintaa ja systemaattista tarkastelua mielestäni olennaisesti, koska sen avulla sain luotua helposti erilliset tiedostot kaikista tiettyyn teemaan tai käsitekokonaisuuteen kuuluvista lausumista ja tulostettua ne yksityiskohtaisempaa tarkastelua varten.
Tietokoneohjelma ei kuitenkaan tarjoile tutkijalle valmiita vastauksia. Alasuutari (1999, 38–48) erottaa laadullisessa tutkimuksessa kaksi vaihetta. Havaintojen pelkistäminen tarkoittaa tutkimuksen kannalta epäolennaisten asioiden karsimista ja aineiston tiivistämistä. Arvoituksen ratkaiseminen puolestaan viittaa aineistosta tehtyihin
tulkintoihin. (Alasuutari 1999, 40–48.) Atlas/ti:n avulla tekemäni aineiston koodaus liittyi havaintojen pelkistämisen vaiheeseen. Varsinainen analyysi perustui teemoittain
tulostamieni lausumien tarkkaan lukemiseen ja laajempien asiakokonaisuuksien
hahmottamiseen. Muun muassa Turo-Kimmo Lehtonen (1999) ja Pasi Mäenpää (2005) ovat väitöskirjoissaan käyttäneet samankaltaista, kvalitatiivisen aineiston lähilukuun perustuvaa temaattista analyysimenetelmää. Tässä jälkimmäisessä analyysivaiheessa sovelsin aineistoon diskurssianalyysiin pohjautuvaa lähestymistapaa.
Haastatteluaineiston erittely- ja tulkitsemisvaiheessa paneuduin uudelleen
tutkimuskirjallisuuteen, ja analyysin edetessä myös tutkimuskysymykset hioutuivat lopulliseen muotoonsa aineiston ja tutkimuskirjallisuuden vuoropuhelun myötä. Kirjoitin tutkimusraportin haastattelutulosteisiin tekemieni marginaalimerkintöjen perusteella.
Tutkielmani analyysiosioon lomitetut haastattelusitaatit toimivat havainnollistavina
esimerkkeinä käsittelemistäni teemoista ja elävöittävät tekstiä. Niiden myötä tutkielmassani toivoakseni kuuluu omien tukintojeni lisäksi myös haastateltavien ääni. Pidemmät
haastattelusitaatit olen sisentänyt ja lyhyemmät kirjoittanut kursivoituina lauseen sisään, jolloin olen saattanut muuttaa joitakin sijamuotoja saadakseni sitaatit sopimaan
lauserakenteeseen. Omat kysymykseni ja kommenttini olen merkinnyt sitaatteihin H-kirjaimella, joka viittaa haastattelijaan.
Matkaopaskirjoja analysoin kuvailevalla otteella, enkä pyri niiden suhteen erityisen systemaattiseen tai tyhjentävään analyysiin, sillä pelkästään suomenkielisiä Prahan matkaoppaita on julkaistu kymmenittäin. Näin ollen niiden tarkka analysoiminen sivuaineistona olisi turhan työlästä eikä se olisi tutkielmani kannalta edes
tarkoituksenmukaista. Keskitynkin ainoastaan muutamaan, haastateltavieni useimmin mainitsemaan oppaaseen (ks. liite 2), joita lukemalla tarkastelen, miten kirjat vaikuttavat nähtävyyksien katselua koskevien normien rakentumiseen. Oppaita käytän tutkielmani tausta-aineistona ja vertauskohtana haastatteluaineistosta löytämilleni teemoille.
Matkaoppaistakin olen valikoinut lukuun 3.2 joitakin esimerkinomaisia sitaatteja havainnollistamaan matkaoppaille ominaisia representaation tapoja.
Myös osallistuva havainnointi, Prahan kohdepäällikön haastattelu ja valokuvat ovat tutkimukseni tausta-aineistoa ja auttavat haastateltavien puheen kontekstualisoimisessa.
Esittelen muutamia Prahan tärkeimmistä nähtävyyksistä sekä matkailijoiden tapaa tutustua niihin luvussa 3.3, joka perustuu kenttäkokemuksiini Prahassa. Analysoin
kenttäpäiväkirjamerkintöjäni tekstinä, mutta en tarkastellut niitä haastatteluaineistoon soveltamieni temaattisten erottelujen kautta. Sen sijaan valitsin kenttämuistiinpanoista tärkeimpien nähtävyyksien katseluun liittyvät kuvaukset ja muodostin niistä
yksityiskohtaisen etnografisen kuvauksen, sillä halusin tutkimusraporttiini myös konkreettisen esityksen nähtävyyksien katselusta ja turistisista rituaaleista.