professori Rudolf Wagnerin esitelmä luonnontieteilijöiden kokouksessa Göttingenissä vuonna 1854. Wagner väitti, että luonnontieteen uusimmat tutkimustulokset ovat sopusoinnussa sen näkemyksen kanssa, että sielu on eräänlainen eteerinen substanssi (eine Art ätherische Substanz).
Pian Göttingenin kokouksen jälkeen Vogt julkaisi vastauksen Wagnerille, poleemisen teoksen Köhlerglaube und Wissenschaft, jossa hän korosti, että ihminen ei luon-noltaan eroa mitenkään eläimestä ja että sielunsubstanssia ei ole olemassa.
Büchner ja Moleschott julkaisivat kohta omat, Vogtia tukevat kirjansa.
Materialismikiistassa olivat vas-takkain traditionalistit (perinteisen, ihmisen sielun tai tietoisuuden ainut-laatuisuutta korostavan näkemyksen kannattajat) ja materialistit (luon-nontieteen uusia tutkimustuloksia materialistisesti tulkitsevat tieteen popularisoijat ja heidän kannatta-jansa). Esitelmiä pidettiin, kirjoja ja artikkeleita julkaistiin, ja materialis-mikiista jatkui monta vuotta.
On syytä huomata, että materia-lismikiistan alkuvaiheessa väittelijät eivät olleet filosofeja. Luonnontie-teilijä-materialistit, jotka esittivät huomiota herättävimmät
puheen-Panu Turunen
1850-luvun
materialismikiista
Kurt Bayertzet al.(toim.):Weltanschauung, Philosophie und Naturwissenschaft im 19. Jahr-hundert.Osa 1:Der Materialismus-Streit.Meiner, Hamburg2007. 336s.
vuorot, eivät olleet edes kiinnostu-neita filosofiasta, vaan esimerkiksi Vogt sanoi suoraan, että hän ei pidä filosofiasta. Tarina kertoo, että Parii-sissa, josta Vogt raportoi luonnon-tieteen tuloksista saksalaisille lehdille, kokoontui vuonna 1847 radikaalien ajattelijoiden tieteellinen keskuste-lupiiri. Eräänä iltana Vogt poistui keskustelupiiristä kesken kaiken, kun Bakunin ja Proudhon innostuivat keskustelemaan Hegelistä. Pikku-tunneilla Vogt tuli takaisin, ja He-geliä koskeva keskustelu jatkui vielä!
Vogtista oli käsittämätöntä, kuinka kukaan voi keskustella filosofiasta koko yön.
Uutuuskirjasta selviää kuitenkin, että kiista materialismista synnytti uuden kirjallisuudenlajin, populaa-rifilosofisen kirjallisuuden. Vogtin, Büchnerin ja Moleschottin kirjat ta-voittivat laajan lukijakunnan. Suuri yleisö osoittautui varsin kiinnostu-neeksi uudesta populaarifilosofiasta, helppotajuisesta luonnontieteellisestä materialismista. Siksi materialismin kriitikoiden, uskonnon ja filosofian edustajien, oli pakko vastata haas-teeseen, vaikka filosofisesti haaste ei ollutkaan kiinnostava.
Vastalauseiden myrsky ja kiistan paisuminen johtui juuri siitä, että materialistien kirjoista tuli niin suo-sittuja. Niitä ei voitu ohittaa olanko-hautuksella. Suosituimmaksi muo-dostui Büchnerin vuonna 1855 ilmes-tynyt kirja Kraft und Stoff (Voima ja aine), josta julkaistiin 21 painosta (vuoteen 1872 mennessä jo 12 pai-nosta). Se käännettiin 17 kielelle.
(Mainittakoon, että Büchnerin kirja ilmestyi suomeksi Fitchburgissa Mas-sachusettsissa vuonna 1884 Suoma-laisen sosialistisen kustannusyhtiön kustantamana.)
Miten mainitut kolme luon-nontieteilijää joutuivat ikään kuin vasten tahtoaan filosofian alueelle?
He katsoivat tekevänsä vain joh-topäätöksiä selkeistä tosiasioista.
Charles Dickensin kirjan Hard Times ensimmäinen lause kuuluu:
”Now, what I want is, Facts.” Tällä sitaatilla Büchner aloitti kirjansa.
Büchner väitti, että hänen materia-lisminsa ei ole filosofisen pohdinnan tulos, vaan luonnontieteen faktoista
seuraa materialismi. Esimerkiksi fy-siologia opettaa, että ihmisen elimis-tössä täytyy olla tiettyjä aineita, jotta elintoiminnat sujuisivat. Tarvitaan monia ravintoaineita ja niiden sisäl-tämiä kemiallisia alkuaineita. Mo-leschott kiteytti: ”Ilman fosforia ei ole ajattelua.” (41)
Näin hän päätyi materialistisen johtopäätökseen: ajattelu on aineen liikettä. Vauhtiin päästyään Vogt, Moleschott ja Büchner sitten kir-joittivatkin filosofiasta innokkaasti.
Büchner totesi oman aikansa filoso-fiasta: ”Yleisö arvostaa filosofiaa päivä päivältä vähemmän, sillä filosofian spekulaatioon taipuvainen onttous joutuu väistymään ripeästi kehit-tyvien luonnontieteiden tieltä...”
(131)
V
oisi luulla, että 1850-luvun väittelyn tuoksi-nassa luonnontieteilijät olivat materialisteja ja fi-losofit idealisteja. Näin ei kuitenkaan ollut. Asiaa selvittää Renate Wahs-nerin artikkeli materialismin käsit-teestä 1800-luvun puolivälissä. Siitä käy ilmi, että moni luonnontieteilijä oli syvällisesti perehtynyt filosofiaan ja julkaisi myös filosofian tutki-muksia. Kaikissa tieteenhistorioissa mainittu biologi Matthias Schleiden, joka selvitti kasvisolun rakenteen, ehti kirjoittaa myös filosofiasta. Hän kirjoitti kirjan Schellingin ja Hegelin suhteesta luonnontieteeseen (jossa hän syytti Schellingiä pinnallisuu-desta ja Hegeliä tietämättömyydestä) sekä kirjan uuden saksalaisen luon-nontieteen materialismista.Ensin mainitussa kirjassa Schleiden päätyi hylkäämään sak-salaisen idealismin – se ei kelpaa luonnontieteilijän filosofiaksi. Mate-rialismista Schleiden toteaa, että se oli välttämätön välivaihe filosofian kehityksessä. Se edisti tiedettä siinä muodossa kuin Ranskan valistusfilo-sofit esittivät materialistisia ajatuksia.
Sen sijaan 1800-luvun puolivälin Saksassa materialismi ilmentää vain puolinaista sivistystä ja puolinaista luonnontieteellisen menetelmän so-veltamista. Asioita ei tehdä kunnolla.
Schleidenin mukaan tapahtui suuri
vahinko, kun Kantin edustamaa tieteen tuloksia kunnioittavaa filo-sofista näkemystä ei Saksassa osattu kehittää eteenpäin. Erityisen on-gelmallista on filosofisen, elollista luontoa pohtivan tutkimuksen heik-kotasoisuus.
K
emianJustus Liebig ei hänkäänhuippunimi ollut materialisti. Liebig opiskeli Gay-Lussacin johdolla Pariisissa Hessenin ruh-tinaan stipendillä. Etevä kemisti olisi päässyt töihin mihin vain, mutta kiitollisena ruhtinaalle hän palasi Giesseniin 1824 ja perusti sinne la-boratorion, josta kehittyi maailman-kuulu.Liebig halusi valistaa myös suurta yleisöä ja alkoi kirjoittaa lehteen ni-meltä Allgemeine Zeitung kirjoituksia kemiasta. Vuonna 1842 artikkelit koottiin kirjaksi, joka käännettiin vä-littömästi englanniksi. Hän laajensi vielä kirjaansa, joka käännettiin kah-deksalle kielelle. 1850-luvun mate-rialismia Liebig ei hyväksynyt, vaan piti luonnontieteilijä-materialisteja harrastelijoina, jotka halusivat sanoa sanansa monista sellaisistakin luon-nontieteistä, joissa heillä ei ollut pä-tevyyttä. Materialistit olivat naiiveja ja ”kaartelivat luonnontieteen reuna-alueella”. Kunnollista näkemystä em-piirisestä luonnontieteestä, ainakaan kemiasta, heillä ei ollut.
Uutuuskirja osoittaa, että mate-rialismikiistan myötä fílosofit ja filo-sofian harrastajat alkoivat kiinnittää enemmän huomiota luonnontie-teisiin. Luonnontieteiden maailman-katsomuksellinen ja filosofinen mer-kitys tulivat entistä tärkeämmiksi.
Luonnontieteilijä-materialistien vai-kutus filosofisen materialismin teo-riaan jäi vähäiseksi, kun sitä vastoin idealistifilosofi Hegelin työkalun (Werkzeug) käsitteen analyysi osoit-tautui hyödylliseksi myös materia-listifilosofeille. Se tosiasia, että sub-jektin ja obsub-jektin synteesi toteutuu työkalussa, voitiin näet tulkita myös materialistisesti. Siten Hegel vaikutti materialistiseen ihmiskäsitykseen.
Ehkä voidaan puhua historian iro-niasta.
C
harles Darwinin vuonna 1859 jul-kaisema teos Lajien synty antoi aivan uudenlaisen ulottuvuuden ihmisen itseymmärrykselle ja loi perustan modernille biologiselle ihmiskäsi-tykselle.1Tämä oli ilmeistä jo Dar-winin aikalaisille, vaikka Darwin tunnetusti vältteli kä-sittelemästä ihmistä kirjassaan. Lajien synnyn loppuosassa hän yksinkertaisesti ennakoi, että ”ihmisen alkuperä ja hänen historiansa saa paljon valaistusta”.2 Samaan hen-genvetoon on tosin lisättävä, että Darwin puhui ihmi-sestä kiertoteitse ja laski hänet biologiseksi lajiksi, johon vaikuttavat samat voimat kuin muihin eliölajeihin.Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta, sillä olihan jo Carl von Linné edellisellä vuosisadalla luokitellut ihmisen kuuluvaksi apinoiden kanssa samaan Primates-lahkoon.3 Vasta Darwinin teoria kuitenkin antoi tälle luokitukselle uskottavan tieteellisen perustelun. Darwinin bulldoggina tunnettu evoluutio-opin puolustaja Thomas H. Huxley sukelsi siekailematta Darwinin välttelemän aiheen pariin pitämällä 1860 luentosarjan, josta muotoutui kolme vuotta myöhemmin teos Man’s Place in Nature.
Darwin itse paneutui järjestelmällisesti ihmiseen vasta
vuonna 1871 kirjassaan The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex. Evoluutioteorian keskeinen teesi on, että myös ihminen polveutuu jostakin ”vähemmän or-ganisoituneesta muodosta”. Ihmistyminen on pitkä his-toriallinen prosessi, ja lajiutuminen on jatkuvaa. Darwin kirjoitti: ”Vähittäisessä muodonmuutosten sarjassa, jossa jostakin apinan kaltaisesta olennosta huomaamattomasti kehkeytyi nykyihminen, olisi mahdotonta määritellä mitään tiettyä hetkeä, jolloin ’ihmisen’ käsitettä pitäisi käyttää.” Ihmisyyden idea jää siten osin tyhjän päälle, mutta seuraavassa lauseessa Darwin totesi, että ”tällä asialla ei ole kovin suurta merkitystä.”4
Miten Darwinin välinpitämättömyys ihmisen syntyä ja samalla ihmisyyden ideaa kohtaan pitäisi ymmärtää?
Yhtäältä Darwinille itselleen ihmisen käsite ei ollut on-gelmallinen, sillä ihmisen moraaliaisti on kehittynyt, ja ihminen kykenee soveltamaan moraalin perustana olevaa kohtuullisuuden ”kultaista sääntöä”.5Toisaalta Darwinin ajatuksenjuoksu vei suuntaan, jossa monet länsimaisessa kulttuurissa keskeisinä pidetyt lajierot näyttivät häviävän:
”Pintapuolisesti ihminen näyttää aivan toisenlaiselta kuin muut eliölajit. Mutta tutustuttaessa lähemmin biologian