6. Malliratkaisut erilaisilla kuormituksen vähentämistavoitteilla ja
6.6 Mallitulosten yhteenveto
Tulosten perusteella voi tehdä seuraavat johtopäätökset:
• Kokonaisfosfori- ja typpikuormitusta voidaan vähentää lähtötilanteen kustannuksilla ottamalla peltojen ominaisuudet huomioon.
• Partikkelifosfori- tai typpikuormitusta minimoimalla päästään kokonais
kuormituksen kannalta parempaan ratkaisuun kuin muita kuormituksia minimoimalla.
• Typpikuormituksen ja liukoisen fosforin kuormituksen vähentäminen muokkaustapaa muuttamalla ovat ristiriitaisia tavoitteita.
• Suojavyöhykkeet ovat kannattavia vain jyrkillä pelloilla.
• Muokkaustapojen muuttaminen kannattaa aloittaa lisäämällä sänkimuokkausta ja vähentämällä normaalia syyskyntöä.
• Kosteikot täydentävät peltotoimenpiteitä vähentämällä liukoisen fosforin kuormitusta.
• Kaikkia kuormituksia ei välttämättä saada vähennettyä 30% peltotoimen- piteillä ja kosteikoilla.
Johtopäätösten luotettavuutta on arvioitu seuraavassa luvussa.
Kuormituksen muutokset lähtötilanteen tasoon verrattuna on vedetty yhteen alla olevassa taulukossa. Kaikissa tapauksissa on tarkasteltu tilannetta, jossa kustannus on rajoitettu lähtötilanteen tasolle. Tällöin esimerkiksi liukoisen fosforin kuormitus saa nousta, mikä antaa lisää liikkumavaraa toteutettaviin toimenpiteisiin. Tulosten perusteella voidaan havaita, että sekä kokonaisfosfori- että typpikuormitusta voidaan vähentää samanaikaisesti lähtötilanteen kustannustasolla.
Taulukko 15. Eri kohdefunktioiden antamat tulokset
Minimoitava kriteeri
PP
Muutos lähtötilanteeseen verrattuna
DRP TotP TotN
Partikkelifosfori - 30% + 31% -10% -11%
Liukoinen fosfori -3% -17% -7% + 14%
Kokonaisfosfori - 25% -6% -19% + 8%
Typpi -19% + 7% -11% - 35%
Vertailemalla eri kohdefunktioiden antamia tuloksia havaitaan, että hyvään
kuitenkin pienenee. Tulosten perusteella typpikuormituksen minimointi johtaa kokonaisuuden kannalta suurempaan päästöalenemaan.
Suojavyöhykkeet ovat mallin mukaan hyviä vaihtoehtoja vain jyrkillä pelloilla.
Ympäristötuen maksimimäärän mukaan lasketut suojavyöhykkeiden kustannukset saattavat tosin olla liian suuret verrattuna todellisuuteen.
Kultivointi syksyllä ja syyssuorakylvö eivät olleet missään ratkaisussa mukana.
Kuormituslukuja tarkastelemalla voidaan havaita, että sänkimuokkaus syksyllä on kuormitukseltaan aina enintään yhtä suuri kuin kultivointi syksyllä. Koska mallissa ne saivat saman verran tukea, on selvää, että päädytään mieluummin sänki- muokkaukseen kuin kultivointiin syksyllä. Syyssuorakylvö on puolestaan mallin kannalta identtinen suorakylvöön keväällä verrattuna ja malli käsitteli ensin suora- kylvön keväällä, jolloin syyssuorakylvö ei pystynyt enää parantamaan tulosta.
Toimenpiteitä voidaan siis pitää samoina tuloksia tarkastellessa. Ne otettiin malliin erillisinä, koska suojavyöhykkeellisinä ne eroavat toisistaan.
Kosteikoiden perustaminen riippuu pitkälti siitä, millaisia kosteikolta alueelle on mahdollista rakentaa ja mitä kuormitusta halutaan minimoida. Jos alueella on paljon enimmäkseen peltoa sisältäviä valuma-alueita, kosteikoiden rakentaminen kannattaa.
Samoin jos tavoitteena on vähentää erityisesti liukoisen fosforin kuormitusta, kosteikkojen perustaminen on kannattavaa.
Pelkillä peltotoimenpiteillä ei voida saavuttaa 30%:n vähennystä kaikissa kuormituksissa. Rajoittavana tekijänä on liukoisen fosforin vähentäminen. Partikkeli- fosforikuormitusta ja kokonaistyppikuormitusta pystytään vähentämään lähtötilanteen kustannuksin myös pelkillä peltotoimenpiteillä. Mallissa ei ole mukana pellon P-luvun laskutoimenpidettä, jonka avulla voitaisiin päästä myös liukoisen fosforin osalta 30%:n vähennystavoitteeseen.
Luku 7
Tulosten arviointi
7.1 Mallitulosten vertailut ja arviointi
Mallin mukaan maatalouden aiheuttama kuormitus Aurajoen valuma-alueella on lähtötilanteessa noin 43 tonnia fosforia vuodessa ja 600 tonnia typpeä vuodessa.
SYKEn vesistökuormitusarvion (VEPS) ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen (LOS) arvioiden mukaan kuormitus on 31 tonnia fosforia ja 415 tonnia typpeä vuodessa (VEPS 2008, LOS 2007). Mallin antama kuormitus on siis n. 30% suurempi kuin VEPS:n tai LOS:n antamat arvot.
Mallissa kuormitus tarkoittaa pellon reunalla mitattuja ravinnepäästöjä. VEPS:n ja LOS:n arviot koskevat valuma-alueelta Saaristomereen kulkeutunutta kuormitusta.
Osa ravinteista jää valuma-alueelle, joten mallin antamien lukujen kuuluu olla suurempia. Kuormitukset ovat samaa suuruusluokkaa keskenään, joten mallin antamat arviot kuormituksesta ovat ainakin suuntaa antavia.
7.2 Lähtötietojen merkitys
Malli tarvitsee lähtötilanteen rajoitteita varten. Lähtötilanteen perusteella lasketaan
"nykyiset" kuormitukset ja kustannukset. Epätarkkuus lähtötiedoissa heijastuu tuloksiin tapauksissa, joissa rajoitukset tulevat voimaan. Mallin antamien toimen
piteiden suhteet ja suunta eivät ole niin riippuvaisia rajoitteista, joten tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina, ei absoluuttisina totuuksina.
30%:n vähennystavoitteet on laskettu myös lähtötilanteen perusteella.
Lähtötilanteessa myös jyrkkiä peltoja kynnettiin, mistä aiheutuu suuri partikkeli- fosforikuormitus. Näin ei välttämättä ole ollut, joten kuormitus on ollut suurempi kuin todellinen. 30%:n vähennystavoitteen saavuttaminen on siis vahvasti lähtö
tietoihin sidottu. Kaikilla seuduilla tavoitteeseen ei ole mahdollista päästä mallissa nyt kuvatuilla toimenpiteillä.
7.3 Ympäristötuen kustannukset
Maatalouden ympäristötukijärjestelmä poikkeaa mallissa käytetystä tuki
järjestelmästä. Mallin antamat tulokset eivät koske suoraan nykyistä ympäristötukea, vaan peltojen tyyppien mukaan kohdennettua tukea. Mallissa tuen suuruus hehtaaria kohden ei suoraan riipu peltojen kaltevuudesta, mutta eroosiota torjuvia toimenpiteitä ohjataan enemmän kalteville pelloille. Tällöin jyrkät pellot saavat enemmän tukea, koska niillä toteutetaan kalliimpia toimenpiteitä kuin loivilla pelloilla. Nykyisessä ympäristötukijärjestelmässä pellon kaltevuutta ei huomioida, joten kalliimmat toimenpiteet eivät kohdennu jyrkille pelloille.
Toinen mallissa tehty oletus ympäristötukijärjestelmästä on, että tukea maksetaan tehtävän toimenpiteen alan mukaan. Nykyisessä tuessa maatila valitsee lisätoimen
piteitä ja saa niistä tukea koko tilan tukikelpoisen pinta-alan mukaan. Ympäristötuki kohdistuu toimenpiteiden kokonaisuuteen, ei yksittäiseen toimenpiteeseen. Koska mallissa ollaan kiinnostuttu yksittäisten toimenpiteiden kustannuksista, tuki oli selkeintä kohdistaa toimenpiteen saamaan alaan.
Viljelijän valitsemat lisätoimenpiteet eivät suoraan sanele muokkaustapaa. Mallissa usealla muokkaustavalla on sama tukitaso, koska ne kaikki täyttävät lisätoimenpiteen ehdot. Ympäristötuella ei pyritäkään suoraan vaikuttamaan siihen, mitä muokkaus- tapaa käytetään, vaan muokkauksen intensiivisyyteen. Jos oletetaan, että viljelijä on kiinnostunut vain saamastaan tuesta, ei mallin olettamalla ympäristötukijärjestelmällä päästä välttämättä mallin antamaan optimiratkaisuun.
Jotkut ympäristötuen lisätoimenpiteistä ovat toisensa poissulkevia. Koska tarkastelu ei ollut tilatasolla, tätä rajoitetta ei huomioitu. Koska mallissa ei myöskään oteta kantaa siihen, miten toimenpiteet sijoittuvat maatiloittain, on vaikea arvioida, aiheutuuko rajoitteen huomioimatta jättämisestä ongelmia nykyisen ympäristö
tukijärjestelmän kannalta. Toisaalta mallissa tukea ajateltiin maksettavan suoraan yksittäiselle toimenpiteelle, joten tilakohtaiset lisätoimenpiteiden poissulkevuudet eivät ole ongelma.
7.4 Rajoitusten tarve ja merkitys
Malliin olisi voitu määrittää enemmänkin rajoituksia kuin nyt käytetyt kustannukselle kuormituksille ja muokkaustapojen muutoksille asetetut rajoitukset. Tämän ei katsottu olevan kuitenkaan tarpeellista, vaan malli haluttiin pitää yksinkertaisena.
Mallissa muokkaustoimenpiteen ajankohta ei ollut kriteerinä. Muokkaustoimenpiteen ajankohdalla on vaikutuksia mm. viljeltävien kasvien valikoimaan ja viljelijän ajankäyttöön. Esimerkiksi viljelijän kannalta on toivottavaa, että työt jakautuvat tasaisesti koko vuodelle.
Muokkaustapa vaikuttaa siihen, mitä kasvilajikkeita voidaan viljellä. Kasvi
lajikkeiden jakauma pysyy suurin piirtein samana vuodesta toiseen. Mallissa ei otettu lainkaan kantaa siihen, mitä pelloilla viljellään. Tämä olisi vaatinut yhtä muuttujaa lisää, mikä olisi tehnyt mallista ja sen tulosten tarkastelemisesta monimutkaisemman.
Osittain kasvilajit voi ottaa huomioon asettamalla joillekin muokkaustavoille minimi
määrän, jotta haluttu monimuotoisuus säilyy.
Mallin antamissa tuloksissa ei useimmiten päädytty vain yhteen muokkaustapaan, joten edellä mainitut rajoitteet eivät tarkastellussa tilanteessa olleet tarpeellisia.
Lisäksi tuloksien antamia muokkaustapojen hehtaarimääriä ei kannata pitää ehdottomina, vaan tärkeämpiä ovat valitut muokkaustavat ja niiden suhteet.
7.5 Toimenpiteet valuma-alueelle
Mallissa ei oteta huomioon miten pellot sijaitsevat suhteessa toisiinsa tai vesistöihin tai mihin kosteikot perustetaan. Tästä seuraa, että ilman erityistä rajoitusta kaikille pelloille voidaan rakentaa suojavyöhyke. Mallin antamissa tuloksissa tämä ei ollut ongelma, sillä suojavyöhykkeiden kustannukset olivat liian kalliita, jotta niitä olisi valittu toimenpiteiksi. Suojavyöhykkeille voidaan kuitenkin asettaa jokin maksimi
määrä.
Perustettavat kosteikot oletettiin toisistaan riippumattomiksi, eli ne eivät sijaitse peräkkäin. Koska malli ehdotti perustettavaksi runsaasti kosteikkoja, tämä oletus ei pidä. Lisäksi on epätodennäköistä, että mallin ehdottamille kosteikoille on paikkoja.
Mallin avulla voidaan varovasti vertailla kosteikoiden ja mallissa olevien pelto- toimenpiteiden suhdetta ja arvioida minkä tyyppiset kosteikot ovat hyviä vesistö
kuormitusta pienennettäessä. Malli ei kuitenkaan luotettavasti sano, kuinka monta kosteikkoa alueelle tulisi perustaa.
Karttatietoa hyödyntämällä voidaan ottaa huomioon kosteikoiden valuma-alueen ominaisuudet ja niiden sijoittuminen toisiinsa nähden. Oletetaan kunkin kosteikon valuma-alueen suuruuden ja muodon olevan vakio, esimerkiksi 100 ha kokoinen ympyrä. Sijoitetaan oletetut valuma-alueet jokien mukaan. Arvioidaan karttatiedon perusteella kunkin valuma-alueen peltoisuusprosentti ja lasketaan sen perusteella kosteikon vaikutus. Mikäli tietoa oikeista valuma-alueista on käytettävissä, voidaan
valuma-alueelle perustetaan yksi kosteikko ja arvioidaan valuma-alueen peltoisuus karttatiedon perusteella. Kosteikoiden koko suhteessa valuma-alueeseen voi olla vakio tai voidaan käyttää useaa toisensa poissulkevaa vaihtoehtoa per valuma-alue.
Kosteikoiden ketjuuntuminen voidaan tarvittaessa ottaa huomioon tekemällä kullekin valuma-alueelle useita kosteikkovaihtoehtoja, joista valittava riippuu yläpuolisten kosteikoiden määrästä. Tämä vaatii useita rajoituksia ja tekee mallista moni
mutkaisen.
7.6 Kosteikkokustannukset
Kosteikko voidaan perustaa pääasiassa patoamalla tai kaivamalla. Patoamalla voidaan toteuttaa kosteikko esimerkiksi purolaaksoon tai vastaavaan paikkaan, jonka yleistaso on peltoja alempana. Patoamalla voidaan paikasta riippuen saada aikaan suuriakin kosteikkoja pienin kustannuksin. Mikäli alue on tasainen, voidaan kosteikko perustaa massiivikaivuulla. Massiivikaivuu on kalliimpi tapa kuin patoaminen. Usein myös patoamalla toteutettava kosteikko vaatii jonkin verran kaivamista, jotta kosteikosta muodostuu rakenteeltaan sopiva. (Puustinen ym. 2007)
Kosteikko vaatii hoitoa pysyäkseen toimivana. Tärkeimmät hoitotoimenpiteet ovat rakenteiden tarkistus, lietteen poisto ja kasvillisuuden hoito. Runsaat virtaamat voivat kuluttaa penkereitä ja patoja ja lopulta romahduttaa kosteikon rakenteen. Kosteikon syvänneosaan tai padon juureen kertyy helposti lietettä, joka heikentää kosteikon tehokkuutta. Kasvillisuuden hoidolla taataan monipuolisuus ja ehkäistään liiallista kasvillisuutta. Niittämällä voidaan poistaa kasveihin sitoutuneita ravinteita kosteikosta. (Puustinen ym. 2007)
Kosteikkoon täytyy usein kaivaa ainakin syvänneosa ja kokonaan kaivamalla toteutettavassa kosteikossa lisäksi matalasta osasta poistetaan pintamaa. Patoamisessa tulee jonkin verran kustannuksia myös padon rakentamisesta riippuen padon pituudesta.
Kosteikon perustamiseen on mahdollista saada ympäristötukea. Vuonna 2007 voimaan tullut ei-tuotannollisten investointien tuki on tarkoitettu juuri moni- vaikutteisten kosteikkojen rakentamiseen. Tuen suuruus on enimmillään 4000 €/ha.
(Wallenius 2007)
Kosteikon hoidosta koituu myös kustannuksia. Suurimmat kustannukset tulevan syväosan puhdistuksesta eli lietteen poistosta ja kasvillisuuden hoitamisesta, esimerkiksi niitosta. Ympäristötukea kosteikon hoitoon voi saada 450 €/ha (MMM 2007b).
Kosteikkojen kustannuksia voidaan arvioida monella tavalla. Kosteikon saamaa tukimäärää voidaan arvioida käyttämällä ympäristötuen maksimimääriä. Perustamis
kustannukset riippuvat perustamistavasta. Patoamalla tehtävä kosteikko vaatii yleensä hieman kaivamista ja lisäksi padosta koituu jonkinlainen kustannus.
Massiivikaivuulla toteutettavan kosteikon kustannukset koostuvat enimmäkseen kaivuutyöstä. Lisäksi voidaan ajatella kosteikon perustamisella olevan jonkinlainen aloituskustannus, joka sisältää mm. suunnittelun ja työn koordinoinnin.
Ympäristötuen, massiivikaivuun ja patoamisen perusteella laskettuja kustannuksia on esitetty alla olevassa kuvassa. Arviot ovat laskennallisia, eivät todellisiin kosteikkojen perustamiskuluihin perustuvia. Ne ovat kuitenkin samaa suuruusluokkaa oikeiden kustannusten kanssa. Niiden avulla voidaan vertailla patoamalla ja massiivikaivuulla perustettujen kosteikoiden suhdetta ympäristötukeen. Käytetyt lähtötiedot ja tulokset löytyvät liitteestä 4.
Kuva 18. Kosteikkojen vuosikustannukset pinta-alan suhteen Kustannusarviot on laskettu seuraavasti:
Ympäristötuki > ei - tuotannollisten investointien tuki
investointiaika + monivaikutteisen kosteikon hoidon erityistuki Massiivikaivuu aloituskustannus + kaivuukustannus x kaivuutilavuus
+ hoitokustannukset investointiaika
aloituskustannus + patokustannus + kaivuukustannusx kaivuutilavuus , . ,
Patoaminen--- --- :--- ---+ hoitokustannukset investointiaika
Investoinnit on jaettu kymmenelle vuodelle. Massiivikaivuun ja patoamisen aloituskustannukseksi arvioitiin 1000€. Kaivuukustannuksena on käytetty 3,75€/m3.
kaivuusyvyyden mukaan, joka pienenee kosteikon pinta-alan suurentuessa.
Kaivuusyvyydet on esitetty yläpuolisessa taulukossa. Patoamisen tapauksessa kaivuutilavuus on laskettu olettamalla kosteikon syvänneosan tilavuudeksi 100m3 ja matalan osan keskisyvyydeksi 0,15m. Patokustannus on 700€, pienimmillä kosteikoilla pienempi. Hoitokustannuksissa vuosihuollon suuruudeksi oletettiin 60€
ja viiden vuoden välein tehtävien syväosan puhdistuksen suuruudeksi 300€ ja kasvillisuuden poiston 480€/ha.
Arvioiden perusteella nähdään, että ympäristötuki kattaa patoamalla tehdyn kosteikon kustannukset varsinkin suurempien kosteikkojen tapauksessa. Sen sijaan massiivi- kaivuulla tehty kosteikko on huomattavasti kalliimpi kuin ympäristötuen antama maksimikorvaus. Vaikka kustannukset ovat arvioita, voidaan päätellä, että massiivi- kaivuun kustannuksia ei useinkaan saada katetuksi ympäristötuella. Mallin arvot kosteikkojen kustannuksista ovat mahdollisesti liian pieniä, vaikka käytettiin ympäristötuen maksimimääriä.
7.7 Mallitulosten toteuttamiskelpoisuus
Typpikuormitusta minimoitaessa kustannusrajoituksen pätiessä suurin osa pelloista on sänkimuokattuina ja osa on pysyvällä nurmella. Lähtötilanteeseen verrattuna muokkaustavoissa tapahtuisi siis siirtyminen syyskynnöstä sänkimuokkaukseen syksyllä. Tällainen muutos on suurelta osin mahdollinen. Toimenpiteiden ajankohdat ovat samat, joten viljelijän työrytmi pysyy samanlaisena.
Partikkelifosforikuormitusta minimoitaessa suorakylvö on syyskynnön ja sänki- muokkauksen lisäksi muokkaustapana. Suorakylvö vaatii investoinnin uuteen koneeseen, mutta se toisaalta säästää viljelijän aikaa ja polttoainekustannuksia.
7.8 Johtopäätösten luotettavuus
Mallin tuloksista tehtiin seuraavat johtopäätökset:
• Kokonaisfosfori- ja typpikuormitusta voidaan vähentää lähtötilanteen kustannuksilla ottamalla peltojen ominaisuudet huomioon.
• Partikkelifosfori- tai typpikuormitusta minimoimalla päästään kokonais
kuormituksen kannalta parempaan ratkaisuun kuin muita kuormituksia minimoimalla.
• Typpikuormituksen ja liukoisen fosforin kuormituksen vähentäminen muokkaustapaa muuttamalla ovat ristiriitaisia tavoitteita.
• Suojavyöhykkeet ovat kannattavia vain jyrkillä pelloilla.
• Muokkaustapojen muuttaminen kannattaa aloittaa lisäämällä sänkimuokkausta ja vähentämällä normaalia syyskyntöä.
• Kosteikot täydentävät peltotoimenpiteitä vähentämällä liukoisen fosforin kuormitusta.
• Kaikkia kuormituksia ei välttämättä saada vähennettyä 30% peltotoimen- piteillä ja kosteikoilla.
Tarkastellaan seuraavaksi johtopäätösten luotettavuutta.
Rajoittamalla kustannusta lähtötilanteen tasolle voitiin vähentää useassa tapauksessa sekä fosfori- että typpikuormituksia. Lähtötilanteen muokkaustavat eivät olleet jakautuneet kuormituksen kannalta optimaalisesti, joten on luonnollista, että
kohdentamalla toimenpiteet tehokkaammin saadaan kuormituksia vähenemään.
Mallissa testatuista kohdefunktioista typpi- tai partikkelifosforikuormituksen minimointi antoi kokonaiskuormituksen kannalta hyvän tuloksen. Typpikuormituksen tapauksessa miltei kaikki pellot sänkimuokattaisiin syksyllä. Tämä ei ole käytännössä mahdollista. Partikkelifosforia minimoitaessa ratkaisu oli toteuttamiskelpoinen.
Liukoinen fosfori nousi ratkaisuissa, mutta sen merkitys kokonaisfosfori- kuormituksen kannalta on pienempi kuin partikkelifosforin. Parhaimmat tulokset mallilla saadaan, kun minimoitavana kohdefunktiona on typpi- tai partikkelifosfori- kuormitus ja huomioidaan käytännön realiteetit.
Mallin laskemat kuormitustasot ovat oikeaa suuruusluokkaa. Koska mallin käyttämien kuormituslukujen mukaan typpikuormitus vähenee ja liukoisen fosforin kuormitus kasvaa, kun muokkaustapaa kevennetään, on luonnollista, että tämä näkyy mallin antamissa tuloksissa.
Suojavyöhykkeiden osalta käytettiin maksimitukea. Tämä on enemmän kuin mitä todellisuudessa maksetaan. Suojavyöhykkeet eivät kenties tämän takia olleet mallin kannalta tarpeeksi tehokkaita. Mallin pohjalta ei voida tehdä kovin luotettavia johto
päätöksiä suojavyöhykkeiden tehokkuudesta.
Kun muokkaustapojen kokonaisalan muutos rajoitettiin viiteen prosenttiin, käytettiin liikkumavara lähinnä siirtymiseen normaalista syyskynnöstä sänkimuokkaukseen syksyllä. Sänkimuokkaus syksyllä oli lisäksi ilman toimenpiteiden rajoituksia lasketuissa tuloksissa mukana. Sänkimuokkaus vaikuttaa tämän pohjalta luontevalta ensimmäiseltä askeleelta kohti mallin antamia radikaalimpia muokkaustapojen muutoksia.
Mallin kannalta olisi tärkeää, että kosteikkojen mahdollisesta enimmäismäärästä ja
tehokkuutta peltotoimenpiteisiin nähden voitaisiin verrata paremmin. Nyt tarkasteltujen tulosten pohjalta kosteikkojen tehokkuutta muokkaustavan keventämiseen verrattuna ei voida kovinkaan perustellusti arvioida.
Mallin tulokset kuormituksen vähenemisen suhteen riippuvat paljon lähtötilanteesta.
Jos alueen muokkauskäytännöt eivät ole kovinkaan intensiivisiä, ei vähentämisen varaa juurikaan ole. Mallin käyttämät kuormitusluvut olivat oikeaa suuruusluokkaa, joten on hyvin todennäköistä, että pelkillä peltotoimenpiteillä ei pystytä vähentämään
vesistökuormitusta 30%.
Luku 8
Vaihtoehtoiset ohjauskeinot
8.1 Ympäristötuen kehittäminen
Maatalouden tukitaso on pysynyt samana, vaikka tukijärjestelmä on muuttunut.
Ympäristötuki on osaksi myös tulotukea, sillä ilman ympäristötuen perusosaa viljely ei usein kannata. Tämä rajoittaa ympäristötuen kehittämistä ohjauskeinona.
Ympäristötuen lisätoimenpiteet kohdistuvat osaan pelloista, mutta tukea maksetaan koko tilan koon mukaan. Tämä on johtanut esimerkiksi kahteen erilliseen, mutta hyvin samankaltaiseen toimenpiteeseen: "peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys" ja
"peltojen tehostettu talviaikainen kasvipeitteisyys". Nämä eroavat toisistaan vain siinä, kuinka suuri prosenttiosuus tulisi olla talviaikaisesti kasvipeitteisenä.
Järjestelmästä tulee tällaisten toimenpiteiden takia helposti jäykkä ja vaikeasti hahmotettava.
Ympäristötuella ei pystytä ohjaamaan muokkaustapaa kovinkaan vahvasti, koska myös normaali syyskyntö, joka aiheuttaa suurimmat ravinnepäästöt, on ympäristö- tukikelpoinen, kunhan suojakaistat ja suunnittelu ovat kunnossa. Minimitoimenpiteet ympäristötuen saamiseksi ovat siis todella vähäiset ravinnepäästöjen kannalta.
Muokkaustapaa ei oteta suoraan huomioon ympäristötuessa, vaikka se on merkittävä tekijä vesistökuormituksen kannalta. Lannoitusta vähentämällä voidaan myös vaikuttaa kuormitukseen, mutta nykyiset lannoitustasot ovat jo melko matalat, eli siinä ei ole kovinkaan paljon liikkumavaraa. Muokkaustapa on vaikea sisällyttää nykyiseen järjestelmään, jossa tuki kohdistuu koko tilalle.
Tuen ohjattavuus ja selkeys paranisi, jos tukea maksettaisiin toimenpiteen alan mukaan. Silloin maksettaisiin siis yksittäisistä toimenpiteistä, kun nyt maksetaan kokonaisuudesta, joka saattaa olla tehoton.
Tuen kohdentaminen tuo mukanaan ongelmia. Koska erityisesti jyrkillä pelloilla tulisi luopua normaalista syyskynnöstä ja siirtyä esimerkiksi nurmelle, tulisi tuen kyseiselle toimenpiteelle olla suurempi jyrkille pelloille kuin loiville pelloille. Tästä seuraa, että
pelloista, ja niistä ei koidu yhtä paljon kustannuksia. Koska ympäristötuki on käytännössä osaltaan viljelijän tulotukea, loivien ja siksi vähän kuormittavien peltojen viljelijän toimeentulo saattaa alentua selvästi. Tämä voidaan estää lisäämällä tulotukea ja erottamalla ympäristötuki aidosti ohjauskeinoksi. Luultavimmin resurssit eivät tällaiseen kuitenkaan riitä.
Toinen keino on sitouttaa esimerkiksi tietyn valuma-alueen viljelijät vähentämään vesistökuormitusta tietty määrä. Jos tässä onnistutaan, saavat kaikki saman ympäristötuen. Aiheutuneet suorat kustannukset voitaisiin korvata erikseen. Tällöin osa viljelijöistä joutuisi tekemään enemmän toimenpiteitä kuin toiset. Toisaalta enemmän toimenpiteitä tekevien pellot myös kuormittavat eniten. Nykyisessä tukijärjestelmässä kaikkien tulee tehdä samat toimenpiteet, vaikka jotkut tuottavat enemmän vesistökuormitusta kuin toiset.
8.2 Toimenpiteen tehokkuuteen sidottu tuki
Oletetaan, että viljelijä maksimoi todennäköisemmin tuloaan kuin minimoi peltojen aiheuttamaa vesistökuormitusta. Muuttamalla nämä asiat samoiksi voidaan periaatteessa saavuttaa vesistökuormituksen kannalta hyvä tilanne ilman politiikka- lähtöistä ohjausta. Jos tukea maksetaan sen perusteella, kuinka paljon tehtävä toimenpide vähentää kuormitusta verrattuna maksimikuormitukseen, saavutetaan tuen maksimoinnilla kuormituksen minimi.
Kullekin kaltevuusluokalle, P-luvulle ja maalajille saadaan selville maksimi- kuormitus. Esimerkiksi partikkelifosforikuormituksen osalta se tulee normaalista syyskynnöstä kaikilla peltotyypeillä. Tähän voidaan verrata muita muokkaustapoja ja selvittää kuinka paljon vähemmän ne aiheuttavat kuormitusta. Tukea voidaan tämän perusteella maksaa määrätty euromäärä per vähennetty kilo kuormitusta maksimi
määrään verrattuna.
Maksettavan tuen suuruus kuormituksen vähentämisestä voidaan määrätä mallilla ilman rajoitteita lasketun ratkaisun avulla. Kun tiedossa on kokonaisbudjetti, voidaan laskea, kuinka paljon tukea voidaan maksaa kilon kuormitusvähentymää kohden, jos toimenpiteet jakautuvat optimiratkaisun perusteella. Olkoon C haettu tukimäärä per kilon vähennys, a*¿f peltotoimenpiteen suurin partikkelifosforikuormitus pellolla, jonka kaltevuus on K, P-luku on P ja maalaji M, vastaavan pellon partikkeli
fosforikuormitus muokkaustavalla /, xf'PM muokkaustavan i pinta-ala ja // kokonais
budjetti. Koska kokonaisbudjettia ei saa ylittää eli
i,К,Р м
Kj>M\YKj>M
upp,t,i )Л1
saadaan tukimäärän maksimi per kilon vähennys ratkaistua kaavasta
Cs H
2
[(-,KJ>M - aK,PM pp,l¡,K,PM
n xf'*]'
Käyttämällä mallin ratkaisua, kun minimoidaan partikkelifosforia rajoitteetta, saadaan tukimääräksi per partikkelifosforikuormituksen vähentyminen n. 200 €/kg/ha. Alla olevassa taulukossa on esitetty tukimäärä eri muokkaustavoilla. Tukimäärät vaihtelevat kaltevuuden suhteen, Jyrkät pellot saavat enemmän tukea, koska niille kevyemmät muokkaustavat ovat tehokkaampia.
Taulukko 16. Kuormituksen perusteella laskettuja tukitasoja savimaille
Toimenpide
> 0.5%
Tukimäärä €/ha kaltevuuden mukaan
0.5-1.5% 1.5-3% 3-6% <6%
Syyskyntö 0 0 0 0 0
Syysviljat 13 24 45 105 190
Sänkimuokkaus syksyllä 26 35 54 127 229
Suorakylvö 45 48 53 270 574
Pysyvä nurmi 38 51 75 300 615
Syyskyntö ja suojavyöhyke 7 16 33 109 240
Syysviljat ja suojavyöhyke 19 35 68 186 371
Sänkimuokkaus syksyllä ja
suojavyöhyke 30 45 74 201 397
Suorakylvö ja suojavyöhyke 46 55 74 307 635
Loivien peltojen osalta tuki on selvästi pienempi kuin nykyisen ympäristötuen perusteella laskettu. Jyrkät pellot saavat selvästi enemmän tukea. Jos viljelijät maksimoivat saamaansa tukea, tällaisilla tukitasoilla jyrkkien peltojen muokkaus muuttuu selvästi kevyemmäksi.
Kuormituksen perusteella määrätty tukitaso on ongelmallinen luokituksen ja kuormituslukujen hyväksyttävyyden suhteen. Kaltevuus-, maalaji ja P-luku- luokituksen tulee olla selkeä ja perusteltavissa oleva. Tässä käytetty luokitus perustuu VIHMA-malliin (Puustinen 2008).
Osa kuormitusluvuista ei perustu suoriin mittauksiin. Lisäksi tehdyissä mittauksissa on epävarmuutta. Tukitasojen tulee perustua mahdollisimman laajasti hyväksyttyyn näkemykseen oikeista kuormitusluvuista. Mallin antamat kuormitusluvut ovat samaa
Tässä esitellyllä tavalla tukitasot voidaan laskea vain yhden kuormituksen osalta.
Vesistöjen ja Itämeren kannalta on tärkeää vähentää sekä fosfori- että typpi- kuormitusta. Toisen kuormituksen vähentäminen vähentää osaksi myös toista, mutta ei välttämättä riittävästi. Eräs mahdollisuus ottaa sekä typpi- että fosforikuormitus huomioon olisi jakaa käytettävissä oleva budjetti esimerkiksi puoliksi. Sen jälkeen laskettaisiin tukitasot kummankin kuormituksen perusteella, kun budjettirajoituksena on puolet kokonaisbudjetista. Näin saadut tukitasot voitaisiin yhdistää. Toinen vaihtoehto on hyödyntää monitavoiteoptimoinnin menetelmiä, joita on kehitetty runsaasti.
Kun tuessa otetaan huomioon peltojen ominaisuuksia ja muokkaustapa, muodostuu useita vaihtoehtoja. Tukitasojen selkeä esittäminen ei ole tällöin helppoa. Päätöksen
teon tukemiseksi voidaan tehdä esimerkiksi yksinkertainen Excel-taulukko, jonka avulla viljelijä voi laskea omille pelloilleen tulevan tuen eri muokkaustavoilla.
Tässä lähestymistavassa kantava oletus on, että viljelijä käyttäytyy tukisummaa maksimoiden. Tämä voiton maksimointi on yleinen oletus, mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa. Viljelijällä on useita muita kriteereitä mietittävänä, kun hän valitsee
Tässä lähestymistavassa kantava oletus on, että viljelijä käyttäytyy tukisummaa maksimoiden. Tämä voiton maksimointi on yleinen oletus, mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa. Viljelijällä on useita muita kriteereitä mietittävänä, kun hän valitsee