2.4 Maidontuottajien työhyvinvointi ja ammattiryhmän erityispiirteitä
Tämän tutkielman tutkittavat eli maidontuottajat eroavat ammattiryhmänä jo yrittäjyytensä vuoksi palkansaajista, joten yleinen työkyvyn talomalli ei välttämättä suoraan kuvaa heidän tilannettaan. Maatalousyrittäjiä varten räätälöity työkyvyn talomalli muodostettiin masennus-peräisen työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävässä Masto -hankkeessa (2009-2011) (STM 2011: 39-43). Hankkeen yksi tavoite oli kehittää käytännön toimintamalleja maatalous-yrittäjien työkyvyn edistämiseksi. Työterveyshuollon ja tutkimusten mukaan nopeat raken-nemuutokset ja taloudellinen epävarmuus maataloudessa ovat vaikuttaneet yrittäjien
työhy-vinvointiin negatiivisesti, joten tarvetta kehittämistyölle oli. Yksi suuri haaste maatalousyrit-täjien osalta oli työterveyshuollon ulkopuolelle ja samalla varhaisen tuen ulkopuolelle jäämi-nen, koska vain 40 % Myel-vakuutetuista (maatalousryrittäjäeläke) kuului työterveyshuol-toon. Osana hanketta järjestettiin asiantuntijaseminaareja, joiden myötä Työterveyslaitos muodosti MTK:n (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto) ja Melan (Maatalousyrittäjien eläkelaitos) kanssa tietokortin työkyvyn edistämiseksi. Tietokortin avulla maatalousyrittäjille havainnollistetaan konkreettisesti, mistä saa apua työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukemiseen.
Tietokortissa myös kerrotaan, miten mallin eri osa-alueet vaikuttavat kokonaisuuteen, ja min-kälainen vastuu on eri toimijoilla ja lopulta itse yrittäjällä.
Kuvio 4. Maatalousyrittäjien työkykytalo (Työterveyslaitos 2010).
Tässä työkykytalon mallissa on huomioitu maatalousyrittäjien toimintaympäristö, yhteistyö-verkosto ja työn erityispiirteet. Esimerkiksi maatilan johtaminen on yrittäjän vastuulla, koska maatalousyrittäjät työskentelevät yleensä avioparina maatilalla. Tällöin oma puoliso toimii yhtiökumppanina, ja on suurimman osan työajasta ainoa työyhteisö. Juuri esimiehen merkitys työntekijän työhyvinvoinnille on suuri (Elo & Feldt 2005: 315-317). Yrittäjän osalta johtami-nen on itsestä kiinni, joten vastuu myös työhyvinvoinnin johtamisesta siirtyy yrittäjälle itsel-leen.
Suomalaisessa maataloudessa on tapahtunut 2000-luvun käänteessä suuria muutoksia. Esi-merkiksi tilakoko on kasvanut, yrittäjien määrä vähentynyt ja samalla tuotannon
koneellistu-minen on lisääntynyt (Rissanen ym. 2009: 64). Samaan aikaan yrittäjien keski-ikä on noussut ja nuoremman ikäluokan tulo alalle on koko ajan vähentynyt (Mela 2010: 4). Toisaalta am-mattiryhmä on todettu yhdeksi vaarallisimmista muun muassa tapaturmien ja ammattitautien esiintymisen takia (Smallfield & Anderson 2008: 369) ja tällä alalla työskentelevien kokema stressi on lisääntynyt 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä (Suutarinen 2009: 62). Al-kutuotantoa tekevät (esimerkiksi maidontuottajat) maatalousyrittäjät ovat uupuneempia ja vä-hemmän tyytyväisiä työhönsä suhteessa muihin maaseudun pienyrittäjiin ja koko työikäiseen väestöön. Lisäksi uupumustaso on korkeampi kuin koko työikäisellä väestöllä Suomessa.
(MTT 2013: 41.)
Kallioniemen ym. (2008: 248) mukaan maatalousyrittäjien stressi johtuu muun muassa henki-sen tuen puutteesta, ongelmista perhesuhteissa, taloudellisista paineista ja omista pystyvyyden kokemuksista. Yrittäjiä tulisi tukea sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä ja parantamisessa.
Rissasen ym. (2006: 3-4) mukaan stressiä lisää edellä mainittujen tekijöiden lisäksi myös esi-merkiksi kielteinen suhtautuminen Euroopan unioniin, ongelmat terveyskäyttäytymisessä (esimerkiksi vähäinen liikunta) ja työolosuhteet (pääasiassa pöly ja melu).
Suomen EU-jäsenyyden aikana vuodesta 1995 vuoteen 2008 tiloista oli lopettanut noin 30 %, jolloin jäljellä oli noin 65 000 tilaa. Myös maitotilojen määrä on tänä aikana laskenut, mutta samalla niiden eläinmäärä on kasvanut, jolloin yrittäjien työmääräkin on kasvanut. Vuonna 2008 EU uudisti maatalouspolitiikkaansa siten, että maitokiintiöitä ja muita tuotantorajoituk-sia alettiin purkaa. Myös yleinen hintakehitys vaikutti maatalouden kannattavuuteen. Juuri vuonna 2008 maataloustulo oli Suomessa EU-ajan alhaisimmalla tasolla laskien yhden vuo-den aikana jopa 15 %. (Niemi & Ahlstedt 2009: 7-8.)
Maatalousyrittäjien, yrittäjien ja palkansaajien työkykyä vertailevassa tutkimuksessa (Pelto-niemi 2005: 45–46) todetaan, että maatalousyrittäjien työkykyindeksi on keskimäärin 10 % alhaisempi kuin muilla ammattiryhmillä. Tämä johtuu Peltoniemen mukaan muun muassa maataloustyön fyysisistä vaatimuksista sekä työterveyshuollon palveluiden käyttämättä jättä-misestä varsinkin eläkeiän kynnyksellä. Toisaalta Peltoniemen mukaan työkykyindeksin käyt-täminen ei välttämättä sovellu maatalousyrittäjien työkyvyn selvittämiseen, mikä perustelee tämän tutkielman tärkeyttä. Peltoniemen mukaan maatalousyrittäjän työ ei helpotu fyysisesti työntekijän vanhetessa, vaikka koneellinen työ lisääntyy kokoajan. Fyysisen työn osuus on silti suuri verrattuna palkansaajiin ja useampiin yrittäjiin. Lisäksi maatalousyrittäjien
ikäja-kauma on perinteisesti ollut muita ammattiryhmiä iäkkäämpää (Peltoniemi 2005: 44, Wilmi 1994: 17). Tämä asettaa lisähaasteen myös työhyvinvoinnille. Peltoniemen mukaan työky-kyindeksi laskee kaikissa ammattiryhmissä noin 50 ikävuoden jälkeen, mutta erityisen suurta laskua tapahtuu maatalousyrittäjillä.
Maatalousyrittäjillä on muihin yrittäjiin verrattuna ainutlaatuinen sijaisjärjestely, lomitus.
Maatalouslomittaja tuuraa yrittäjää työssään, jolloin yrittäjä voi pitää lomaa ja yrityksen toi-minta ei keskeydy. Päätoimisella ja Myel-vakuutetulla maatalousyrittäjällä, jolla on koti-eläimiä tilallaan, on oikeus 26 lomapäivään vuodessa. Tuotantoeläinten lukumäärästä ja työn-tekijän työpanoksesta riippuen osan lomapäivistä voi joutua pitämään yhtä aikaa tilan muiden yrittäjien kanssa. Lisäksi eläinten määrä vaikuttaa lomapäivän tuntimäärään, se ei ole auto-maattisesti 8 tuntia. Kunnan järjestämän lomituksen olleessa kyseessä vuosilomaan saa sisäl-tyä enintään 3 sunnuntaita tai pyhäpäivää. (Mela 2015.) Lomituksen suhteen maatalousyrittä-jien tilanne on parempi verrattuna muihin yrittäjiin, koska he pystyvät saamaan lomansa ajak-si ajak-sijaisen. Tähän järjestelyyn ollaan pääsääntöisesti tyytyväiajak-siä. (Mäkelä-Pusa ym. 2011: 30.) Maatalousyrittäjien eläkelaitos eli Mela on yksi tärkeimmistä maatalousyrittäjien sidosryh-mistä. Mela on vastuussa maatalousyrittäjien lakisääteisestä eläkevakuutuksesta (Myel), joka on useimmille maatalousyrittäjille pakollinen. Lisäksi Mela vastaa maatalousyrittäjien tapa-turmavakuutuksista, maksaa tarvittaessa sairauspäivärahaa sekä hoitaa yrittäjien lomitusta.
Myel:iin kuuluu myös kuntoutuspalvelut, esimerkiksi ASLAK-kuntoutus. (Mela 2015.) Maa-talousyrittäjien sosiaaliturva on siis pääsääntöisesti järjestetty oman ja erityisen eläkelaitoksen kautta. Lakisääteisen sosiaaliturvan lisäksi maatalousyrittäjät voivat ottaa lisäturvaa niin halu-tessaan myös muualta. Ammattiryhmänä maanviljelijöiden sosiaaliturva on kehittynyt 1960-70 –lukujen vaihteesta 2000-luvulle tultaessa huomattavasti. Alun perin etuuksiin kuului pel-kästään vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläke. Vuosikymmenten mittaan Mela-turva on täydentynyt muun muassa sukupolvenvaihdoseläkkeellä, luopumistuella ja sairauspäivärahal-la, joten kokonaiseläkkeen taso on lähentynyt keskivertaista palkansaajaa. (Vesa & Rahola 2007: 207-219, Wilmi 1994: 159-162.) Vaikka Mela on keskeinen vaikuttaja jän eläke- ja työhyvinvointiasioissa, myös muilla sidosryhmillä on vaikutusta maatalousyrittä-jän hyvinvointiin.
MTK järjestää liittoon kuuluville maatalousyrittäjille esimerkiksi ryhmämuotoista ja työky-kyä ylläpitävää ja valmentavaa TYK-kuntoutusta (Kelan lakisääteinen ammatillinen
kuntou-tus). MTK myös kehittää maatalousyrittäjien työhyvinvointipalveluita, kuten työterveyshuol-toa, lomitusta ja sosiaaliturvaa. Myös vapaaehtoistoimintaan perustuva maaseudun tukihenki-löverkosto on MTK:n hallinnoima. (MTK 2015.) Kolmas maatalousyrittäjien huomattava si-dosryhmä ProAgria (entinen Maaseutukeskus) tuottaa maksullisia palveluja sekä neuvontaa kaikissa maatalouteen liittyvissä asioissa, esimerkiksi viljelyyn, karjanhoitoon ja yrityksen hallinnointiin. Hyvinvointipalveluihin kuuluu muun muassa johtamiskoulutus, kriisiapu ja työterveyshuollon asiantuntija. Voimavarariihi-palvelussa yrityksen toimintaa tarkastellaan talouden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta muutostilanteiden aikana. (ProAgria 2015.) Yh-dessä nämä palveluntuottajat muodostavat hajanaisen palvelujärjestelmän, jonka roolia ja vai-kutusta tässä tutkielmassa tullaan osittain selvittämään.
Suomessa oli vuonna 2014 70 754 työssäkäyvää Myel-vakuutettua (Mela 2014). Vuonna 2014 työterveyshuollon kattavuus oli 70 % maidontuottajista, mutta vain 39 % kaikista Myel-vakuutetuista (Mäittälä 2014: 2). Työterveyshuoltoon liittyminen ei ole pakollista, mutta se edellyttää Myel-vakuutusta. Maatalousyrittäjien työterveyshuollon tehtävinä on muun muassa tukea yrittäjien jaksamista, työkykyä ja ennaltaehkäistä työperäisiä sairauksia. Myös kuntou-tukseen ohjaaminen on työterveyshuollon vastuulla. Maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon kuuluu olennaisena osana terveystarkastus ja tilakäynnit. Tilakäynti suoritetaan vähintään nel-jän vuoden välein. Tilakäynteihin suostuva yrittäjä saa 20 % alennuksen tapaturmavakuutuk-sesta. Käynnin aikana ja sen jälkeen ammattihenkilöt (työterveyshoitaja, maatalouden asian-tuntija, fysioterapeutti ja lääkäri) arvioivat tilan ja työtilojen riskejä sekä ohjeistavat ja neuvo-vat, miten työoloja voi kohentaa. Tilakäyntiä täydentämään yrittäjille tehdään työolohaastatte-lu kahden vuoden välein työterveyshuollossa. (Kinnunen & Eskola 2009: 55-58.)
Työterveyshuollon palveluihin kuuluu myös sairaanhoito yleislääkäritasolla ja perustason la-boratorio sekä kuvantamistutkimukset. Yleislääkäri voi tarvittaessa konsultoida muita työter-veyshuollon asiantuntijoita. Lisäksi työterveyshuollosta maatalousyrittäjä saa neuvoja työky-vyn ylläpitoon ja elämäntapoihin. Yrittäjillä on myös mahdollisuus vaikuttaa työterveyshuol-lon sisältöön yhteistyöryhmän kautta. (Kinnunen & Eskola 2009: 55-58.) Maatalousyrittäjien työterveyshuolto on pääsääntöisesti kunnallisten terveyskeskusten työterveyspalveluiden va-rassa. Ongelmia ja haasteita aiheuttaa varsinkin harvaan asutuilla seuduilla näiden yksiköiden pieni koko ja työntekijöiden osa-aikaisuus (Kinnunen & Taattola 2007: 4-11).
Karttusen ym. (2012: 17) mukaan maatalousyrittäjien työajan ei tulisi pääsääntöisesti olla yli 8-9 tuntia taukoineen. Tämän rajan ylittyessä pitemmällä aikavälillä vaikutukset terveyteen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen alkavat näkyä. Työpäivä saisi olla kiireisessä sesongissa mak-simissaan 12 tuntia, ja työvuorojen väliin tulisi jäädä 11 tunnin lepotauko. Toisaalta pitkän työpäivän hyötyjäkin on olemassa, yrittäjä voi vaikuttaa tuloihinsa ja toteuttaa itseään. (Gray ym. 2004 : 18.) Lisäksi jos yrittäjä pystyy vaikuttamaan työpäivänsä kulkuun ja voi määritellä taukojensa ajankohdan, tämä lieventää edellä mainittuja negatiivisia vaikutuksia (Kecklund 2005: 325).
Kallioniemen ym. (2012: 3) mukaan maidontuottajien keskeisimpiä voimavaratekijöitä ovat perhe ja tilan eläinten hyvinvointi. Suurimpia työhyvinvointia haittaavia tekijöitä ovat EU:n arvaamaton maatalouspolitiikka, median huono kuva maatalousyrittäjistä ja yhteiskunnan suhtautuminen heitä kohtaan. Myös maidontuotannon tulevaisuus koettiin suureksi haittaa-vaksi tekijäksi. Maidontuottajat kokivat työssään enemmän työn imun keskeisiä elementtejä (uppoutuminen ja omistautuminen) kuin suomalainen työssäkäyvä väestö, vaikka yleinen työn imun kokeminen ei eronnutkaan tästä ryhmästä. Huomattavaa on, että maatalousyrittäjis-tä miehet koki tilastollisesti merkitsevästi enemmän uppoutumista ja omistautumista verrattu-na työssäkäyviin miehiin. (Kallioniemi ym. 2011: 54.) Toisaalta yli puolet maidontuottajista kokivat jonkinasteista työuupumusta, ja melkein puolet (42 %) jonkinasteista stressiä. Stressin kokeminen oli myös noussut vajaassa kymmenessä vuodessa noin 10 %. (Kallioniemi ym.
2011: 58.) Maatalousyrittäjien työhyvinvointia edistäviä tekijöitä ovat Mäkelä-Pusan ym.
mukaan (2011: 45) myös mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja työn hallinta.
Melbergin (2003: 69-70) tutkimuksessa norjalaisten maatalousyrittäjien työhyvinvointiin on todettu vaikuttavan joko heidän poikkeuksellinen kykynsä sopeutua, käsitellä ja vastustaa stressiä, tai heidän elämäntyylinsä kokonaisvaikutus. Elämäntyylissä arvostettiin raikkaassa ulkoilmassa työskentelyä, eläinten hyvinvointia ja työn tiettyjä vapauksia sekä riippumatto-muutta. Läheiset suhteet (esimerkiksi puoliso ja vanhemmat) tarjosivat sosiaalista tukea, joilla koettiin olevan myönteinen vaikutus hyvinvointiin. Taloudellinen epävarmuus koettiin suu-rimmaksi stressiä aiheuttavaksi tekijäksi.
3 Tutkielman tarkoitus ja tutkimuskysymykset
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mistä isännät kokevat työhyvinvoinnin heidän kohdal-laan muodostuvan. Työhyvinvointi ymmärretään tutkittavien kohdalla kattokäsitteenä, jota työkyvyn eri ulottuvuudet mahdollistavat. Maatalousyrittäjän työ on tutkimusten perusteella koko elämän kattava elinkeino ja jopa elämäntapana, jolloin ongelmat muilla elämänalueilla voivat heijastua myös työhön ja päinvastoin. Työn mielekkyyden ja merkityksellisyyden ko-keminen on tutkielman kannalta olennaista, minkä vuoksi työhyvinvoinnin ilmenemistä mah-dollisina työn imun kokemuksina tarkasteltiin myös. Työhyvinvoinnin ylläpitämisen keinot ja mahdollisuudet maatalousyrittäjän arjessa, joko henkilökohtaisella tasolla tai muiden osapuol-ten toimesta, on tarkoitus kartoittaa tutkielmassa. Lisäksi selvitetään, minkälaisia interventioi-ta ja käytännön toimia haasinterventioi-tatelinterventioi-tavat kokevat interventioi-tarvitsevansa ennalinterventioi-taehkäisemään työhyvinvoin-tia haittaavia tekijöitä, ja toisaalta edistämään työhyvinvointyöhyvinvoin-tia.
Tutkimuskysymykset:
1. Mitä maidontuottajaisännät pitävät työhyvinvointia ylläpitävinä ja heikentävinä tekijöinä.
2. Millaisia keinoja heillä on tällä hetkellä käytössä työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi?
3. Minkälaista työhyvinvointia ylläpitävää ja edistävää toimintaa he kokevat tarvitsevansa?
4 Tutkielman toteutus