Hinta 35 e Sähkökirjan
hinta 27 e
Guillaume le Blanc Juoksu. Fyysisiä mietiskelyjä (Courir. Méditations physiques, 2012)
Suom. Tapani Kilpeläinen 181 sivua ISBN 978-952-7189-33-7 Sähkökirjan ISBN 978-952-7189-34-4
040 721 4891
142 niin & näin 1/2019
kirjat
H. K. Riikonen
Kansainvälisestä kansallismieliseen
Pekka Valtonen, Kosmopoliitteja ja kansallismielisiä. Aatteiden kamppailu sotienvälisessä Suomessa.
Gaudeamus, Helsinki 2018. 367 s.
S
otienvälisen Suomen suhteita Eurooppaan, kansainväli-syyteen ja kansallismielikansainväli-syyteen on tutkittu monissa eri yhteyksissä sekä yleiseltä että yksittäisten toi-mijoiden ja vaikuttajien kannalta.Pekka Valtonen on ajallisesti en-simmäisen maailmansodan lopusta 1930-luvun puoliväliin ulottuvassa teoksessaan luonut eräänlaisen, toi-sinaan varsin värikkäänkin kronikan ajan tapahtumista ja keskeisistä hahmoista toisaalta olemassa olevan runsaan tutkimuskirjallisuuden (Risto Alapuro, Pauli Heikkilä, Matti Klinge, Heikki Mikkeli, Jukka Nevakivi, Toivo Nygård, Juhani Paa-sivirta, Timo Soikkanen ja monet muut), toisaalta arkistomateriaalin ja aikalaisdokumenttien pohjalta.
Tärkeänä kysymyksenä on, miten 20-luvun kosmopoliittisuus muuttui 30-luvulla kansallismielisyyteen. Val-tosen valitsema aihe merkitsee hänen kohdallaan uutta aluetta, sillä aikai-semmin hän on kirjoittanut laajasti Etelä-Amerikan ja Karibian histo-riasta sekä Kaarle V:n ajan Euroo-pasta.
Kirjansa ensimmäisessä luvussa Valtonen on esittänyt taustoittavan katsauksen Euroopan tilanteeseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen poliittiselta, taloudelliselta ja ideo-logiselta sekä tekniikan kehityksen kannalta. Siinä tulee esille jo joukko
sellaisia liikkeitä ja järjestöjä, joiden varaan koko kirja paljolti rakentuu.
Erityisesti huomio kiinnittyy kes-keisiin kansainvälisiin järjestöihin ja liikkeisiin, joihin suomalaiset osallis-tuivat, samoin suomalaisten omiin järjestöihin. Edellisiä ovat intellek-tuelleihin vedonneet sotaa ja natio-nalismia vastustanut Clarté-liike, Kansainliitto ja kreivi Richard N.
Coudenhove-Kalergin Paneurooppa-liike, jälkimmäisiä monien muiden joukossa Tulenkantajat-ryhmä, Akateeminen Karjala-Seura ja Itse-näisyyden Liitto. 20- ja 30-lukujen toistensa kanssa kilpailevien tai rii-televien järjestöjen toiminnasta Val-tonen antaa havainnollisen kuvan.
Järjestöjen ohella toisen kes-keisen näkökulman muodostavat käsiteltävänä aikana kirjoitetut, ajan-kohdan tilannetta tarkastelleet pam-fletti- ja esittelytyyppiset teokset.
Niitä kirjoittivat esimerkiksi Edward R. Gummerus, Uuno Hannula, Lauri Ingman, Felix Iversen, Urho Kekkonen ja Yrjö Ruutu. Listaan voidaan liittää myös Jussi Teljon teos Sodanjälkeinen maailma 1920–1935.
kirjat
Aineistosta löytyy myös nimimerkki Antti Erään (toimittaja Leo Pesonen) teos Valtiollinen tervahöyrymme.
Ajankohtaista ajatusurheilua. Val-tosen teoksen kirjallisuusluettelon osana oleva ”Aikalais- ja muistelma-kirjallisuus” osoittaa, miten runsasta tällainen kirjoittelu oli. Tuolloisella lukijalla oli niistä mahdollista saada tietoa, millaisia ajankohtaisia on-gelmia maailmalla oli ja mitä Euroo-passa ajateltiin.
Valtosen teoksessa nousee esille joukko merkittäviä kulttuurivaikut-tajia, joiden toiminnan ja ajattelun päälinjat tulevat selkeästi esille.
Näitä ovat eräiden tulenkantajien ohella esimerkiksi Harri Holma, Eino Kaila, V. A. Koskenniemi, Jarno Pennanen, Hagar Olsson, Hjalmar Procopé, Yrjö Ruutu, Erkki Räikkönen, Maila Talvio ja hänen puolisonsa, slavisti J. J. Mikkola sekä Johannes Öhquist. Muutamat näistä ovat kiinnostavia nimenomaan ide-ologisen kehityksensä kannalta.
Paneurooppa-liikettä kannattanut Jarno Pennanen kääntyi vasemmis-tolaisuuteen, mutta samoin Paneu-rooppaa kannattanut Johannes Öh-quist Kolmannen valtakunnan ihai-lijaksi. Maila Talvio ja J. J. Mikkola olivat 1900-luvun alussa olleet huo-mattavan kansainvälisiä, mutta 30- ja 40-luvuilla heidän toimintansa muuttui saksalaismieliseksi. Kos-kenniemen ja Talvion osalta lienee hyväksyttävä Valtosen yhteenveto heidän ajattelustaan:
”Kummankaan kohdalla fasismin liehittely ei mennyt niin pitkälle, että se olisi pyyhkinyt laajemman eurooppalaisen kulttuuriperinnön merkityksen heidän ajattelustaan ja korvannut sen vain uudella Italialla tai Saksalla. Fasismissa vetosi lähinnä bolševisminvastaisuus, Hitlerin Saksan osalta myös perinteinen sak-salaismielisyys Suomessa sekä vuoden 1918 muistot. Koskenniemeä ja Tal-viota kuten niin monia aikakauden suomalaisia on pidettävä Saksan ystä-vinä ja ymmärtäjinä enemmän kuin Hitlerin liittolaisina. Kuinka pitkälle ystävyys ja ymmärrys itse kunkin kohdalla venyi, on päättymättömien arviointien varassa. Joka tapauksessa
pikemminkin kuin fasisteja he olivat suomalaiskansallisia nationalisteja kosmopoliittisine sävyineen.” (213) Kaikkein erikoisin ideologinen ke-hitys oli Yrjö Ruudulla. Hän kuului jääkäriliikkeen alkuunpanijoihin ja osallistui sisällissodassa valkoisten puolella taisteluihin. Sitten hän in-nostui heimoaatteesta, minkä jälkeen hän ryhtyi hahmottelemaan jonkin-laista valtiososialismia mutta ajoi sa-malla suomalaisuusaatetta. Seuraavaa vaihetta edusti kansallissosialismi tai kansallinen sosialismi. Vähitellen hänen yhteytensä vasemmistoon tii-vistyivät.
Valtosen esittelemien toimijoiden joukkoon kuuluu myös erikoislaa-tuisena persoonallisuutena Aarne Selinheimo. Monenlaisilla aloilla toiminut ja epäsovinnaisia ratkaisuja elämässään tehnyt Selinheimo, joka välillä ansaitsi elatuksensa jopa pö-lynimurikauppiaana, ajoi erityisesti rauhanasiaa. Siihen hän käytti kaikki rahansa onnistuen solmimaan myös ulkomaisia yhteyksiä.
Yksittäisten toimijoiden ohella Valtonen muistuttaa aiheellisesti siitä, mikä varsin huomattava mer-kitys ylioppilailla noina aikoina oli.
Yliopiston johdon ohella myös valta-kunnan johdon oli reagoitava yliop-pilaiden toimintaan.
Tämäntapaisten teosten on-gelmana on aina aineiston valikointi, edustavuus ja kattavuus. Monet niistä toimijoista – henkilöistä tai järjestöistä – joita Valtonen esittelee, olivat hyvin julkisuudessa esillä.
Mutta muodostaako heidän toimin-tansa koko kuvan 30-luvusta? Oliko Suomi sittenkään niin kansallismie-linen 30-luvulla kuin yleisesti aja-tellaan? Huomiota herättää etenkin se, että vaikka järjestöjen julkaisuista ja aikakauslehdistä puhutaan aiheel-lisesti omassa luvussaan, sanoma-lehdistö ei ole kovinkaan näkyvästi esillä Valtosen teoksessa 30-lukua käsiteltäessä. Helsingin Sanomilla oli esimerkiksi oma ulkomaankirjeen-vaihtajansa ensin Kansainliitossa ja sitten Lontoossa, lehden myöhempi päätoimittaja Yrjö Niiniluoto. Hän raportoi erittäin uutterasti Eng-lannin tapahtumista ja politiikasta.
Sanomalehdillä oli myös lukuisia naisavustajia, jotka raportoivat eri maista. Esimerkiksi Liisi Karttunen raportoi jatkuvasti Italian tapahtu-mista. Ainakin sanomalehden luki-joilla oli mahdollisuus saada moni-puolista kuvaa siitä, mitä maailmassa tapahtui. Myöskään sotienvälisen ajan runsasta matkakirjallisuutta ei ole huomioitu Koskenniemen teoksia lukuun ottamatta. Edes Olavi Paavolaisen laajoja matkoja ja matkakirjoja ei tarkemmin käsitellä, joskin ne ilmestyivät 30-luvun jälki-puoliskolla.
Lauri Viljanen mainitaan sessa useaan kertaan ja hänen teok-sensa Taisteleva humanismi (1936) kerran alaviitteessä. Mistään ei kui-tenkaan käy ilmi, miten laajamit-taista, liberaalin humanismin sävyt-tävää kritiikkiä Viljanen harjoitti vuodesta toiseen Helsingin Sano-missa. Hänen kirjoittamansa arvos-telut kattoivat niin kotimaisen kuin ulkomaisenkin kirjallisuuden. Myös Koskenniemi kirjoitti paljosta muus-takin kuin hänelle erityisen läheisestä saksalaisesta ja ranskalaisesta kirjal-lisuudesta. Raoul af Hällströmin, jonka kriitikontoiminta monipuo-lisuudessaan hyvinkin vertautuu Olavi Paavolaiseen, osuus jää lähinnä mainintaan hurvittelusta tulenkan-tajien kanssa Pariisissa. Roland af Hällströmin toiminta elokuva-ar-vostelijana kyllä mainitaan, mutta ei hänen huomattavan monipuolista tietokirjaansa Filmi – aikamme kuva (1936).
Hitlerin Mein Kampfia käsitel-täessä olisi syytä mainita Rafael Kos-kimiehen sitä koskeva laaja artikkeli
”Hitler ja hänen oppinsa” teoksessa Kirjallisia näköaloja (1936). Alun perin artikkeli oli ilmestynyt 1933 – siis jo paljon ennen teoksen suomen-tamista. Coudenhove-Kalergin Pa-neuropa-teoksen suomennos (1930) mainitaan aiheellisesti samoin kuin teoksen suomentajan, turkulaisen latinan kielen lehtorin Weikko Pa-karisen Paneurooppa-harrastus. Sen sijaan jää mainitsematta, että Cou-denhove-Kalergilta suomennettiin myös teos Stalin & Kumpp.
Valtosen teoksessa ovat varsin laajalti esillä ajankohtaisiin ilmiöihin
144 niin & näin 1/2019
kirjat
kantaa ottaneet kirjailijat. Aikansa suosittu ulkomainen viihdekirjal-lisuus ja viihde yleensäkin jäävät kuitenkin 30-luvun osalta käsitte-lemättä. Voi myös valittaa sitä, että usein hyvinkin kansainväliset eri taiteiden, maalaustaiteen, musiikin ja arkkitehtuurin edustajat jäävät 30-luvun osalta mainitsematta. Esillä ei myöskään ole Suomessa vierailleita taiteilijoita ja tutkijoita. Itse asiassa 20-luku on teoksessa käsitelty varsin monipuolisesti, mutta 30-luku ai-nakin jossain määrin yksipuolisesti.
Valtonen on havainnollistanut ja värittänyt teostaan sattuvasti eräillä pikanteilla yksityiskohdilla ja kurio-siteeteilla. Teokseen sisältyy esimer-kiksi mainio sitaatti Urho Kekkosen Erkki Räikköstä ivaavasta artikke-lista, jossa todetaan muun muassa:
”Hän hyökkäsi kuin kuningas Jehu filistealaisten kimppuun, äänestytti itsensä puheenjohtajaksi ja erotti en-tiset johtokunnan jäsenet, valituttaen
tilalle lakeijoitaan.” Kotimaan oloista vieraantuneen diplomaatti Harri Holman vierasvoittoinen puhetapa ja itseoppineen Kalevala-tutkijan J.
E. Kaukomaan toivomus Euroopan yhdysvaltojen mahdollisimman pi-kaisesta toteutumisesta ovat myös Valtosen teoksen antia.
Kosmopoliitteja ja kansallismie-lisiä on toteutettu varsin huolitel-lusti. Teoksen muutamia harvoja epätarkkuuksia on henkilöhake-mistossa oleva Lauri Viljasen väärä kuolinvuosi 1994 (po. 1984). J.
J. Sederholm ei ollut maantieteen professori, vaan geologi, Geologisen toimikunnan johtaja. Diplomaatti Yrjö-Koskisen etunimi ei ole Aarne vaan Aarno. Nimimerkki A. N. on melkoisella varmuudella Berliinissä kirjeenvaihtajana toiminut Ada Norna. Valtosen käyttämästä varsin kattavasta tutkimuskirjallisuudesta jää kaipaamaan Clas Zilliacuksen artikkelia ”Världsherraväldets
lokala-visor. Ultra, Quosego och andra han-dlingar från modernismens 1920-talet” (johdanto Ultran ja Quosegon faksimilelaitokseen, 2014), Juhani Paasivirran Suomea ja Eurooppaa käsittelevää teosta (sen englannin-kielinen versio on kylläkin mukana) sekä Ohto Mannisen ja Raimo Sa-lokankaan Eljas Erkon elämäkertaa.
Kuvitus olisi voinut olla monipuoli-sempikin. Vastapainona ovat lukuisat sattuvasti valitut sitaatit aikalaisteks-teistä.
Kaiken kaikkiaan Pekka Valtonen on antanut sangen monipuolisen ja värikkäänkin kuvan sotienvälisen ajan kilpailevista aatteista ja järjes-töistä sekä ideologisesta hapuilusta.
Kokonaiskuvan täydentämiseen tar-vittaisiin kuitenkin vielä muitakin näkökulmia ja muuta lähdemateri-aalia esimerkiksi tutkijoiden ja tai-teilijoiden ulkomaisten kontaktien, kouluopetuksen ja sanomalehdistön osalta.
”Tätä nykyä Ernst Cassirerin ja Martin Heideggerin väittelyä Davosissa pidetään eräänä ajattelun
historian merkkitapauksista.”
Wolfram Eilenberger
Taikurien aika
Filosofian suuri vuosikymmen 1919–1929
Filosofi Wolfram Eilenberger kuvaa teoksessaan hämmäs-tyttävää älyllisen luovuuden aikakautta, jolloin suuret ajattelijahahmot Ludwig Wittgenstein, Walter Benjamin, Ernst Cassirer ja Martin Heidegger huipensivat saksankie-lisen filosofian hetkeä ennen toisen maailmansodan suurta katastrofia.
Eilenberger johdattaa lukijan neljän merkittävän filoso-fin ristiriitaisiin elämänvaiheisiin ja heidän kirjoituksiinsa, joiden ajatuskuviot heijastuvat meidän päiviimme saakka.
Saksalainen WOLFRAM EILENBERGER (s. 1972) väitteli tohtoriksi Zürichissä vuonna 2008 Mihail Bahtinin kulttuurifilosofiasta.
Eilenberger on kirjoittanut filosofiaa ja jalka-palloa käsitteleviä teoksia, ja hän kirjoittaa myös päivä- ja aikakauslehtiin.
NIIN & NÄIN -LEHDEN
TILAAJILLE JA LUKIJOILLE TEOS -
25
%siltalankirjakauppa.fi, alennuskoodi niin&näin
kirjat
Tuomas Taskinen
Mielettömällä matkalla ei-minnekään
Georges Perec, Talvinen matka (Le Voyage d’hiver, 1979). Suom. Sami Sjöberg.
Poesia, Helsinki 2017. 28 s.
S
ami Sjöbergin käännös Geor-ges Perecin (1936–1982) Tal-visesta matkasta (Le Voyage d’hiver, 1979) on kaivattu lisä Perec-suomennosten kasvavaan kir-jastoon. Perecin myöhäistuotantoon kuuluva lyhyt novelli on nauttinut Oulipo-ryhmän keskuudessa eri-tyistä asemaa Perecin pitkien ro-maanien Elämä. Käyttöohje (La Vie mode d’emploi, 1978, suom. Ville Keynäs 2006) ja La Disparition (1969, Keynäksen suomennos te-keillä) rinnalla. Oulipon piirissä Talvinen matka on kasvanut kol-lektiiviromaaniksi, johon ryhmän jäsenet ovat kirjoittaneet Perecin ta-rinaa laajentavia novelleja. Mukaan lukien Jacques Roubaud’n vuonna 1992 julkaistu ensimmäinen ”jatko-osa” näitä novelleja on ilmestynyt tähän mennessä 21, ja niitä on odo-tettavissa yhä lisää.Teemu Ikosen toimittama Me-netelmällisen kirjallisuuden antologia sisältää Markku Eskelisen ja Jaakko Yli-Juonikkaan tekstikokonaisuuden
”200 578 509 309 952 Talvimatkaa”, jossa kirjoittajat ovat mukaillen kääntäneet Perecin novellin, jakaneet sen neljääntoista fragmenttiin, ja sen jälkeen muokanneet tekstipalasia monimutkaisella proseduurilla siten, että niitä saadaan yhteensä 140. Yh-distelemällä fragmentteja Raymond Queneaun ”sonettikoneen” Cent Mille Milliards de Poèmes (Satatu-hatta miljardia runoa, 1961) tavoin, saa kirjoittajien mukaan otsikon mu-kaisen määrän ”Talvimatkoja”.
Talvisen matkan vaikutus, teks-tuaalisissa jäljissä mitattuna pitkä, on helppo ymmärtää. Osaltaan kyse on Perecin liki myyttisestä asemasta Oulipon historiassa; toisaalta Tal-visen matkan jatko-osien kielipos-kiset piirteet ilmentävät oulipolaista suhtautumista klassikoihin, mikä on ”samaan aikaan kunnioittava ja travestinen”1. Oulipo-klassikoksi Tal-vinen matka on kuitenkin poikkeuk-sellinen sikäli, että siinä ei käytetä ryhmän kirjoitusta määrittäviä kir-joittamisen rajoitteita. Siinä missä oulipolaisten rajoitteiden merkitystä on toisteltu paikoin väsymykseen asti ”luovuuden” ja ”inspiraation”
vastustuksena (tuoreena esimerkkinä Jan Baetens Menetelmällisen kirjalli-suuden antologiassa2), Talvinen matka
onkin viehättävä teksti siksi, että se ilmentää oulipolaisuutta traditiotie-toisessa sensibiliteetissään ennemmin filosofisesti.3 Kuten Sjöberg vihkoon kirjoittamassaan erinomaisessa jäl-kisanassa toteaa, Talvinen matka ja sitä seuranneet jatko-osat käsitte-levät ennen kaikkea oulipolaiselle ajattelulle keskeistä ”ennakoivan pla- gioinnin” käsitettä.