Kuviossa 2 Maailman kielet tieteenteon kontekstissa siis 1. tasolla oleva hyperkeskeinen englanti on ainut globaalisti käytetty tieteen kieli. Tasolla 2. superkeskeiset kielet on sellaisia kieliä, koita käytetään yhtä valtiota laajemmalla alueella, kuten esimerkiksi ranska, espanja, venäjä, kiina, japani, arabia, hindi, saksa tai portugali. Suomen kieli ja muut pohjoismaiset
1. taso: hyperkeskeinen englan1.
2. taso: superkeskeiset kielet.
3. taso: 100 kansallises1 tai alueellises1 keskeistä kieltä.
4. taso: 98 % maailman kielistä.
kielet ovat vasta kolmannella tasolla 100 kansallisesti tai alueellisesti keskeistä kieltä. Tällai-set alueellisesti keskeiTällai-set kielet eivät ole levinneet kansainvälisesti laajaan käyttöön. Neljän-nellä tasolla on 98 % maailman kielistä, jotka voidaan ajatella tieteenteon kannalta perifeeri-siksi, eli ne ovat erilaisten pienten yhteisöjen äidinkieliä, mutta niillä ei ole virallisen kielen statusta niissä valtioissa, joissa niitä puhutaan, esimerkiksi karjalan kieli Venäjällä. Perifeeri-sistä kielistä ei puhuta tieteen kielinä, sillä niiden ajatellaan olevan asemaltaan ja leksikaali-selta korpukleksikaali-seltaan epäsopivia tieteen kieleksi. (Hamelin 2007: 54 mukaan de Swaan 1993, 2001.) Kielten hierarkia tieteenteossa ei ole 2000-luvun ilmiö, vaan korkeimman opetuksen ja tieteellisen julkaisun kielenä on ollut historian saatossa useita kieliä. Esimerkiksi 1900–
luvulla kansainvälisessä tiedemaailmassa oli käytössä kolme valtakieltä: ranska, saksa ja eng-lanti (Ammon & McConnell 2002: 11). Englannin merkitys tieteenkielenä voimistui kuitenkin nopeasti ensimmäisen ja varsinkin toisen maailmansodan jälkeen kun Yhdysvalloista tuli ta-louden ja politiikan edelläkävijä (Hamel 2007: 55–56). Suomessa englannin levittäytymistä ovat edesauttaneet yhteiskunnan rakennemuutokset ja länsimaisten arvojen sekä angloamerik-kalaisen kulttuurin ja politiikan arvostus (englannin yleistymisen syistä Suomessa tarkemmin ks. Leppänen & Nikula 2008: 16–20).
Englannin asemaa Suomessa ovat selvittäneet Sirpa Leppänen ym. tutkimushankkeessa English voices in Finnish Society vuosina 2003–2006, joka on osa Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimuksen huippuyksikköä, eli VARIENG-hanketta. Tutkimus-hankkeen ja VARIENG-tutkimusyksikön tutkimushankkeiden pohjalta on julkaistu vuonna 2008 kirja Kolmas kotimainen: Lähikuvia englannin käytöstä Suomessa. Kirjassa on esitelty-nä tutkimuksia siitä, millaisissa tilanteissa ja miten suomalaiset ottavat englannin kielen käyt-töönsä. (Leppänen, Nikula & Kääntä 2008: 7.) Kirjassa tuodaan esille näkökannan, jonka mu-kaan englanti ei valtaa suomen kieleltä tilaa, vaan suomen kielen puhujat käyttävät englantia kielellisenä resurssina suomen kielen rinnalla (Leppänen ym. 2008: 424–426). Kirjassa esitel-lään, kuinka tilanteinen kielen valinta voidaan jakaa kolmeen mahdolliseen suomen ja eng-lannin kontaktimuotoon, joissa suomalaiset käyttävät englantia:
1. Kontaktitilanne: Kokonaan tai pääasiassa englanninkieliset kielenkäyttötilanteet.
2. Kontaktitilanne: Kaksikieliset kielenkäyttötilanteet, joissa osallistujat käyttävät sekä englannin että suomen kieltä.
3. Kontaktitilanne: Pääosin suomenkieliset kielenkäyttötilanteet, joissa on myös eng-lanninkielisiä elementtejä.
Kontaktitilanteessa 1. englanti valitaan yhteiseksi käyttökieleksi yleensä siksi, että se on osallistujien ainut yhteinen kieli, esimerkiksi yliopiston kansainvälisessä tutkijaseminaarissa.
Englanti toimii pääasiallisena kielenä myös silloin, kun se on valittu yhtiön viralliseksi kie-leksi tai kun suomalaisessa luokkahuoneessa opetetaan englanniksi. Kontaktitilanteessa 2.
kieltä vaihdetaan tiheämmin kuin tilanteessa 1. Esimerkiksi verkkokeskustelut ja fanifiktio ovat sellaisia kielenkäytön tilanteita, joissa kieltä vaihtamalla, eli koodinvaihdolla rakenne-taan omaa kielenkäytön tyyliä. Kolmannessa kontaktitilanteessa suomen kielen joukkoon se-koittuu englanninkielisiä tai englantiperäisiä yksittäisiä sanoja tai lausekkeita. Tällaisista kie-lenkäyttötilanteista esimerkkeinä on nimetty videopelitilanteet tai nuorille suunnatut radio-ohjelmat. (Leppänen & Nikula 2008: 22–24.) Vaikka tutkimukseni ei keskity englannin kielen käyttöön opetuskielenä, kielten rinnakkaista käyttöä ja koodinvaihtoa esiintyy myös yliopisto-opetuksessa, joten Leppäsen ja Nikulan (mp.) esittelemät koodinvaihtotilanteet selittävät osal-taan mahdollista suomen ja englannin rinnakkaista käyttöä yliopiston opetuskielenä.
Vuonna 2009 Leppänen ym. julkaisivat teoksen Kansallinen kyselytutkimus englannin kielestä Suomessa. Käyttö, merkitys ja asenteet, jossa työryhmä selvitti kyselyn avulla muun muassa suomalaisten suhtautumista englannin kieleen ja sen tulevaisuuteen Suomessa (Lep-pänen ym. 2009: 5). Tutkimuksessa pyydettiin eri väestöryhmiin kuuluvia vastaajia arvioi-maan eri kielten osaamistarvetta asemaa 20 vuoden kuluttua. Oman tutkimukseni kannalta on merkittävää, että tutkimuksen kokonaisaineistosta lähes kaikkien vastanneiden väestöryhmien arvio suomen kielen tarvitsemisesta tulevaisuudessa oli yli 95 %. Vain maahanmuuttajien ja tieteentekijöiden arvio suomen kielen tarpeesta jäi alle 95 %:n. (Leppänen ym. 2009: 136.)
Tässä tutkimuksessa keskityn siis selvittämään suomen kielen asemaa Jyväskylän yli-opistossa nimenomaan opetuskielenä. Leppäsen ym. (2009) tutkimustulos tieteentekijöiden suomen kielen osaamistarpeesta onkin kytköksissä tämän tutkimuksen aiheeseen, sillä yliopis-tojen opetuskieli on myös tieteentekijöiden kieli. Emme siis voi erottaa korkeimman opetuk-sen kieltä ja tieteen kieltä toisistaan.
2.3 Sosiolingvistiikka ja asennetutkimus
Tutkimukseni teoreettinen viitekehys sijoittuu sosiolingvistiikan ja laadullisen asennetutki-muksen kenttään, joskin metodina keskityn käyttämään laadullista sisällönanalyysia selvittä-essäni asenteita suomen kieltä kohtaan korkeimman opetuksen kielenä. Jotta asenteita voidaan tarkastella luotettavasti, ensin tulee ymmärtää, mitä tarkoitetaan asenteella ja miten asenteet muodostuvat. Yksinkertaisimmillaan asenteella tarkoitetaan opittua myönteistä tai kielteistä
tapaa suhtautua johonkin asiaan (Kantolan 2013: 20 mukaan Fishbein & Ajzeen 1975: 6).
Sosiolingvistiikassa asenne on taas usein tarkoittanut mielipidettä nimenomaan kielestä ja sen käyttäjistä (Paavola 1987: 9; Gardner 1982: 132–133; Edwards 1982: 20). Gordon W. Allport (Erwinin 2001: 12 mukaan Allport 1954) on määritellyt asenteen laajemmin: ”asenne on opit-tu taipumus ajatella opit-tuntea ja käyttäytyä erityisellä tavalla tiettyä kohdetta kohtaan”. Allportin mukaan asenne siis opitaan, eikä asenne ole pelkästään mielipide, vaan se on kokonaisvaltai-nen tapa tuntea ja käyttäytyä tietyllä tavalla.
Yhteiskuntatieteistä erityisesti sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa ollaan oltu kiin-nostuneita asenteista. Sosiaalipsykologiassa asenne ymmärretään henkilön suhtautumisena johonkin ilmiöön kokonaisvaltaisesti. Belgialainen sosiaalipsykologi Nuttin tutki asenteita tuttuus-ilmiön avulla. Nuttinin tutkimuksissa selvisi, että ihmisellä on taipumus pitää siitä, mikä on hänelle entuudestaan tuttua, tai jonka hän omistaa. (Helkama, Myllyniemi & Lieb-kind 2001: 189–190.) Tuttuus-ilmiötä ei siis pidä tarkastella vain kahtiajaolla äidinkieli – vie-ras kieli, vaan tuttuus rakentuukin aina käyttöympäristössään, käyttäjiensä määrittämänä. Kie-lenkäyttäjä, joka haluaa kuulua johonkin tiettyyn ryhmittymään, esimerkiksi akateemiseen tiedeyhteisöön, käyttää tiedeyhteisön vallitsevaa kieltä.
Asenteeseen vaikuttaa siis se, mihin ryhmittymään henkilö haluaa kuulua, ja onko ilmiö henkilölle tuttu entuudestaan. Tästä esimerkkinä William Labovin tutkimus The Social Moti-vation of a Sound Change jossa selvisi, että pienellä murrealueella jo pienet kouluikäiset osoittavat mieltymästään kotipaikkaansa käyttämällä enemmän murretta kuin sellaiset, jotka halusivat pois. Labovia pidetään sosiolingvistiikan isänä, sillä tutkimuksissaan hän on selvit-tänyt englannin murrepiirteiden yhteyttä puhujien asenteisiin ja sosiaaliseen taustaan. (Mieli-käisen 1981: 113 mukaan Labov 1963.) M.A.K. Halliday (1978: 183) kuvailee Labovin (1967) tutkimustuloksia teoksessaan Language as social semiotic. The social interpretation of language and meaning. Hallidayn mukaan yksi Labovin merkittävimmistä löydöistä oli se, että riippumatta sosiaalisesta luokasta, ihmisten asennoituminen vaihtelee puhujan kielenkäy-tön vaihtelun mukaan.
Suomessa asennetutkimus yleistyi sosiolingvistiikassa 1970-luvulla, kun havaittiin, että kielellisiä variaatioita voidaan selittää sosiaalisten muuttujien avulla. Tutkijat huomasivat, että sosiaalinen konteksti vaikuttaa puheeseen ja kielen katsottiin heijastelevan sosiaalista todelli-suutta. (Lehtinen 1999:151–152.) Sosiolingvistinen tutkimus on ollut tieteidenvälistä tutki-musta, sillä sosiolingvistiikan parissa on tutkittu esimerkiksi monikielisyyttä (sosiologia), murteita (kielitiede) ja asenteita (sosiaalipsykologia) (Määttä 1999: 28). Suomalaisen sosio-lingvistiikan kiinnostuksen kohteena ovat olleet lähinnä murteenpuhujat ja pienten
paikallis-murteiden väliset suhteet. (Nuolijärvi & Sorjonen 2005: 11–13.) Vaikka Suomessa sosioling-vistiikka on keskittynyt dialektologiaan ja variaatiotutkimukseen, sosiolingsosioling-vistiikka sisältää myös siis kielellisten asenteiden tarkastelun.
Ensimmäinen suomen kieltä koskeva asennetutkimus ilmestyi vasta vuonna 1980-luvun lopulla, kun Liisa Paavola (1987) selvitti ruotsinkielisten asenteita äidinkieltään ja suomen kieltä kohtaan osana Helsingin kaksi kieltä -hanketta. Hankkeen tarkoituksena oli selvittää suomen kielen ja ruotsin kielen vuorovaikutusta sekä tutkia suomenkielisten ja ruotsinkielis-ten yhteiseloa Helsingissä. Paavolan tutkimuksessa suomenkielisruotsinkielis-ten kanssa naimisissa olevien ruotsinkielisten kielellisiä asenteita tutkittiin tilanteisen käytön näkökulmasta ja ruotsinkielis-ten suomen kieltä koskevia asenteita tutkittiin osana suomalaistumista. (Paavola 1987: 1.) Tutkimuksessa selvisi, että sellaiset jo lähes täysin suomalaistuneet ruotsinkieliset, jotka käyt-tivät ruotsia enää suhteellisen harvoin, olivat välinpitämättömimpiä ruotsin häviämisen suh-teen, vaikka suomalaistuminen koettiin edelleen negatiivisena (mts. 268).
Paavolan lisäksi Suomen kielisosiologian piirissä on tehty muutamia muitakin vähem-mistöryhmittymien kielellisiin asenteisiin keskittynyttä tutkimusta. Esimerkiksi saamen kielen ja ruotsin kielen käyttöä ja niihin liittyvää kielenvaihtoa suomen kieleen ovat selvittäneet Marjut Aikio (1988) väitöskirjassaan Saamelaiset kielenvaihdon kierteessä: kielisosiologinen tutkimus viiden saamelaiskylän kielenvaihdosta1910–1980 ja Marika Tandefelt (1988). Lisäk-si Anna-Riitta Lindgren (2000) tutki HelLisäk-singin saamelaisten kielellistä identiteettiä ja asentei-ta. Tutkimuksessaan Lindgren haastatteli pääkaupunkiseudulla asuvia, saamelaista syntyperää olevia henkilöitä ja selvitti heidän saamen kielen käyttöään urbaanissa ympäristössä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin haastateltujen suhtautumista saamelaisuuteen ja saamen kieleen.
Lindgrenin mukaan saamelaisten suhtautuminen saamelaisuuteen ja saamen kieleen vaihteli positiivisesta (toiveet kielen elpymisestä) negatiiviseen (saamelaisuus nähtiin vanhan ajan elämänmuotona). Lindgrenin mukaan tulevaisuudessa pääkaupunkiseudun saamelaisten saa-men kielen käyttöön vaikuttaa myös globaalistuminen ja valtaväestön asenteet saamelaisia kohtaan. (Lindgren 2000: 244–247.) Vaikka Lindgrenin tutkimus on keskittynyt vähemmistö-kielen asemaan Suomessa, sen tulokset saamelaisten kielivalinnoista ja suhtautumisesta äidin-kieleensä liittyvät myös omaan tutkimukseeni, koska tutkimuksessani selvitän suomenkielisen yliopiston opiskelijoiden ja henkilöstön suhtautumista suomen kieleen.
Samankaltaiseen tutkimustulokseen Labovin (1963) kanssa on päätynyt esimerkiksi Laura Kantola (2013: 20), joka selvitti pro gradu tutkielmassaan Verkkokeskustelijoiden asen-teet julkisuuden henkilöiden murteella puhumista kohtaan ei-lingvistien kieliasenteita diskurs-sintutkimuksen keinoin. Kantola on löytänyt aineistostaan neljä eri diskurssia: tunne-,
vuoro-vaikutus-, rekisteri- ja asiantuntijadiskurssi, joiden avulla hän on luokitellut asenteita. Lisäksi Kantola on tutkinut sitä, mitkä asiat mahdollisesti vaikuttavat asenteisiin. (Mts. 75, 77.) Kan-tolan tutkimuksessa selvisi, että osa ihmisistä ajattelee, että murre ei sovi naisille, ja murteen-puhuminen saattaa jopa ”laskea naisen ulkonäköpisteitä”. Lisäksi Kantolan informantit koki-vat, että jos henkilö edustaa jotakin instituutiota, hänen ei sovi puhua murteellisesti. (Mts. 77.) Kantolan tutkimuksessa ilmi tulleet tavat asennoitua murteellisesti puhuviin julkisuuden hen-kilöihin viittaavatkin tietynlaisiin yhteisiin asenteisiin.
Halliday (1978: 184, 233–234) selventää, että jo 13–18-vuotiaana ihminen oppii tunnis-tamaan tällaisen kielenkäytön vaihtelun, variaation, sosiaaliset merkitykset, vaikka eri kielen-käytön muotojen eroja ei erikseen opettaisi. Näihin yhteisiin asenteisiin Hallidayn mukaan siis sosiaalistutaan, vaikka alueelliset murteet ovat väistyneet esimerkiksi nuorisoslangin tieltä.
Kun kieltä ajatellaan funktionaalisuuden näkökulmasta, kielellisen variaation tehtävä onkin osoittaa henkilön sosiaalinen asema suhteessa muihin eli hierarkia, kuten ikä tai yhteiskunta-luokka. Variaation rinnalla Halliday käyttää termiä rekisteri (register). Rekisterillä Halliday viittaa siis lähinnä siihen käyttökontekstiin, jossa kieltä käytetään. Yhteiskunnan rakenne määrittää sen, kuka (sosiaalisesta hierarkiasta riippuen) pääsee osalliseksi mihinkin rekiste-riin. Esimerkkinä Halliday mainitsee hallinnossa käytettävän standardisoidun, kansallisen yleiskielen ja maanviljelyksessä käytetyn paikallisen murteen. Hallidayn mukaan murre edus-taa rekisteriä: kun kuulemme paikallismurteen, suljemme osan tuntemistamme rekistereistä pois, koska niihin ei liity murteen puhuminen. (Halliday 1978: 110–111, 185–186.)
Tässä tutkimuksessa kieleen suhtautumista analysoidaankin nimenomaan yliopistokon-tekstissa, joten kielen tuttuuden tunnistaminen aineistosta antaa viitteitä siitä, mikä kieli on korkeimman opetuksen kannalta tärkeimmässä asemassa. Tuttuus-ajatuksen pohjalle muodos-tuu siis tämän tutkimuksen hypoteesi: opiskelijoille tutuin kieli on oma äidinkieli, Jyväskylän yliopistossa useimmilla suomi, joka siis tuttuus-ajatusta mukaillen on mielekkäin myös ope-tuskielen näkökulmasta. Toisaalta tuttuus-ilmiön tarkastelulla voidaan havaita myös suomen kielen aseman muuttuminen, eräänlainen merkityksen menetys. Tällöin suomen kieltä ei voi-dakaan enää pitää tutuimpana kielenä, vaan jopa vieraana kielenä yliopiston käyttöympäris-tössä.
Tutkimuksessani hyödynnän myös sosiaalisen representaation käsitettä, joka voidaan ajatella tulkintamallina, jota yksilö käyttää ympäröivän sosiaalisen maailman ja aineellisen ympäristön havainnoinnissa. Sosiaalisen representaatioteorian kehittäjä Serge Moscovici ni-meää representaatioille kaksi tehtävää: toisaalta representaatio on yksilön väline järjestyksen luomiseen ja aineellisen maailman hallintaan, toisaalta representaatiolla luodaan jonkin
yhtei-sön koodi, jonka avulla nimetään ja luokitellaan muun muassa ympäröivää maailmaa. (Hel-kama ym. 2001: 185.)
Eräs sosiaalinen representaatio voisi olla vaikka käsite pakkoruotsi. Käsite on tuttu suomalaisille, mutta ei välttämättä esimerkiksi saksalaisille. Pakkoruotsi voidaan ajatella ruot-sin kielen aseman, ja Suomen ja Ruotruot-sin yhteisen historian sosiaaliseksi representaatioksi.
Jokainen suomalainen ymmärtää, että käsitteen alkuosa pakko viittaa yhteiseen historiaan Ruotsin kanssa ja samalla siihen, että ruotsi ei oppiaineena ole kovin suosittu Suomessa. Pak-koruotsiin siis liittyy sellaisia kulttuurisidonnaisia asioita, jotka eivät avaudu kulttuuriin kuu-lumattomille. Tässä esimerkissä sosiaalinen representaatio siis antaa merkityksen ja tulkinnan sellaiselle arkitodellisuutemme osa-alueelle, joka on saksalaisille vierasta. (Helkama ym.
2001: 186.) Tutkimuksessani olen siis pyrkinyt löytämään niitä sosiaalisia representaatioita, joita yliopistossa käytetään puhuttaessa suomen kielestä opetuskielenä.
Asennetutkimuksessa siis yksilön sisäiset piirteet tai taipumukset on ajateltu arvoja muokkaaviksi, mutta asenteen voidaan ajatella olevan myös sosiaalisessa kanssakäymisessä otettu positio. Tässä tutkimuksessa asennetta tarkastellaankin nimenomaan ilmiönä, jossa yk-silön arvottaminen saa merkityksensä vasta silloin, kun yksilö asettuu johonkin tiettyyn ase-maan sosiaalisessa todellisuudessa. (Vesala & Rantanen 2007: 15–16; Billig 1996: 270.)
Eli haastattelemineni opintoasiainpäälliköiden ilmaisemat representaatiot suomen kie-lestä voidaan nähdä yliopisto-organisaation asenteina, eikä pelkästään haastatellun yksilön asenteina, sillä opintoasianpäälliköt ovat asettuneet virkansa puolesta vastaamaan organisaati-on positiosta ja opetuskieltä koskevat asenteet ja arvottamiset ovat syntyneet sosiaalisessa kontekstissa yhdessä muiden organisaatiossa toimivien ihmisten kanssa. Gordon Allport on esittänyt ajatuksen juuri tällaisesta jaetusta asenteesta, jossa esimerkiksi jollakin tietyllä ih-misryhmällä tai esimerkiksi tässä tutkimuksessa organisaatiolla on yhteinen, omassa sosiaali-sessa kontekstissaan syntynyt arvomaailma (Vesala & Rantanen 2007: 16; Allport 1954: 31–
34, 45).
Tutkimukseni rakentuukin osittain sen ajatuksen varaan, että Jyväskylän yliopistolla or-ganisaationa on yhteinen, jaettu asenne opetuskieltä kohtaan. Tutkimukseni avulla voidaan myös tehdä havaintoja siitä, ulottuuko jaettu asenne organisaation sisällä opiskelijoihin asti.
Eli voidaanko aineistostani löytää samanlaisia arvottamisia niin organisaation strategiateks-tien, työntekijöiden kuin opiskelijoidenkin kesken. Jos sekä kirjalliset dokumentit, haastattelut kuin opiskelijoiden kyselyt antavat viitteitä samanlaisesta suhtautumisesta suomen kieltä koh-taan, tällöin voidaan puhua Thomasin ja Znanieckin (Vesalan & Rantasen 2007: 23 mukaan Thomas ja Znanieck 1974) esittelemästä sosiaalisesta arvosta. Tällöin yksilön, esimerkiksi
opiskelijan halu saada opetusta suomeksi, voidaan nähdä sosiaalisena arvona yliopiston ope-tuskieltä kohtaan.
Asenne ei siis ole vain yksilön suhtautumista johonkin asiaan, vaan asenne muodostuu myös siinä sosiaalisessa kontekstissa, jossa sitä ilmaistaan. Tutkimuksessani asenteella tarkoi-tankin Vesalan ja Rantasen (2007: 28) esittelemään määritelmää asenteesta, jossa joku, tässä tutkimuksessa esimerkiksi opiskelija tai yliopisto organisaationa, arvottaa jotakin kohdetta, tutkimuksessani suomen kieltä korkeimman opetuksen kielenä. Arvottaminen on siis myön-teistä tai kielmyön-teistä arviointia jostakin kohteesta, ja arvottamista havainnoidaan argumentaation pohjalta (mp.). Jotta asenteita voidaan havainnoida aineistosta, tulee aineistoa hahmotella osakokonaisuuksiksi tutkimusasetelman mukaan. Koska tutkija jaottelee samantyyppisestä subjektiasemasta samankaltaista kohdetta samankaltaisesti arvottavat omiin havaintoluokkiin-sa, osakokonaisuuksia voidaan kutsua jo asenteiksi. (Mts. 39.) Tässä tutkimuksessa hyödyn-nän tätä osakokonaisuusjaottelua juurikin asenteiden tunnistamisessa siten, että olen eritellyt aineiston kannanotoista variaatiota ja ryhmitellyt keskenään samankaltaiset kannanotot.
Tässä tutkimuksessa keskityn relationistiseen asennenäkemykseen, eli asenne ilmiönä muodostuu osana kommunikaatiomaailmaa ja ihmisten vuorovaikutusta (Vesalan & Rantasen 2007: 29 mukaan Billig 1996). Tutkimukseni ei kuitenkaan ole retoriikan tutkimusta, vaan hyödynnän tutkimuksessani relationistista näkemystä siten, että asenteet ja arvottaminen ha-vaitaan opetuskieltä koskevasta argumentoinnista ja pääpaino analyysissani on sillä, miten suomen kieltä arvotetaan korkeimman opetuksen kielenä.
Vaikka suomalainen sosiolingvistiikka liittyy vahvasti murteiden variaatiotutkimukseen, asennetutkimus ja yhteistyö naapuritieteiden kanssa on yhä yleisempää. Paunonen (2009:
564–565) toteaakin, että suomalaisessa sosiolingvistiikassa olisi vielä runsaasti tarvetta asen-netutkimukselle ja että asennetutkimusten tulokset tarjoavat olennaista taustatietoa muun mu-assa käytännön kielensuunnitteluun. Tutkimukseni tuokin siis oman panoksensa sosiolingvis-tiikan asennetutkimuksen kenttään nimenomaan kielen aseman suunnittelun näkökulmasta.
3 AINEISTO JA MENETELMÄT
3.1 Aineisto
3.1.1 Yliopiston kirjalliset dokumentit
Olen valinnut tarkastelun kohteeksi sellaiset yliopiston strategiset tai velvoittavat dokumentit, jotka koskevat opetuskielen valintaa.Yliopiston kirjalliset dokumentit ohjaavat tiedekuntien, opettajien ja opiskelijoiden toimintaa. Vaikka suuri osa opiskelijoista ei välttämättä ole tutus-tunut esimerkiksi tutkintosääntöön, silti se ohjaa muun muassa opintosuoritusten kieleen liit-tyvää toimintaa. Toisaalta opetussuunnitelmat ovat opiskelijoille tuttuja ja jokainen yliopisto-opiskelija lukee jossain vaiheessa ainakin oman pääaineensa opetussuunnitelmaa, sillä sen pohjalta opiskelija laatii myös oman, henkilökohtaisen opetussuunnitelmansa. Suurin osa täs-sä tutkimuksessa käytettävistä dokumenteista on sellaisia, että niiden kohdeyleisönä voidaan pitää yliopiston henkilökuntaa. Esimerkiksi kielipolitiikan toimenpideohjelma on suoria oh-jeistuksia antava asiakirja, jota tiedekuntien henkilökunnan pitäisi käyttää ohjenuorana suun-nitellessaan opetusta. Tässä tutkimuksessa keskityn analysoimaan vain niitä strategisten do-kumenttien osia, jotka liittyvät opetuskieleen. Tutkimuksessa käytettäviä kirjallisia dokument-teja ovat:
- Jyväskylän yliopiston strategia Laatua ja liikettä – Jyväskylän yliopisto 2017, joka on hy-väksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.3.2010.
- Strategian toimenpideohjelma vuosille 2013–2014.
- Tutkintosääntö, joka on hyväksytty Jyväskylän yliopiston hallituksessa 11.3.2010.
- Jyväskylän yliopiston kielipoliittinen ohjelma, joka on hyväksytty yliopiston hallituksessa 25.1.2012.
- Kielipolitiikan toimenpideohjelma 2012–2013, joka on luovutettu rehtori Aino Salliselle 14.6.2012.
- Seurantaraportti: Jyväskylän yliopiston kielipolitiikka ja toimenpideohjelma, joka on luovu-tettu rehtori Matti Manniselle 20.1.2014.
- Valittujen tiedekuntien opetussuunnitelmat.
Yliopiston strategiassa on esitelty tavoitteita ja niiden edellyttämiä toimenpiteitä niin tutkimukselle, koulutukselle kuin yhteiskunnalliselle vuorovaikutuksellekin (Laatua ja liikettä
2010). Näiden painoalojen kehittämisen käytännön toteutus on esitelty erillisessä toimenpide-ohjelmassa. Jyväskylän yliopiston kielipoliittinen ohjelma on laadittu pitkälti strategiaa nou-dattaen. Kielipoliittisessa ohjelmassa on esitelty tavoitteita kolmelle osa-alueelle: yliopisto työyhteisönä, yliopisto opiskeluympäristönä ja yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Myös kielipoliittisella ohjelmalla on oma toimenpideohjelmansa, johon on erikseen kirjattu niin tavoite, toimenpiteet, vastuullinen taho, kuin kustannusvaikutuksetkin.
Yliopiston tutkintosääntö eroaa strategiasta ja kielipolitiikasta siten, että tutkintosääntö on velvoittava asiakirja. Tutkintosääntö on yliopiston sisäinen määräys, jonka käytöstä on säädetty yliopistolain (24.7.2009/558) ensimmäisen luvun 28 §:ssä:
Yliopiston johtosäännöt ja määräykset
Yliopiston toiminnan ja hallinnon järjestämisestä määrätään yli-opiston johtosäännössä ja muissa vastaavissa yliyli-opiston sisäisissä määräyksissä.
Näin ollen yliopistolaki velvoittaa yliopistoa järjestämään toimintansa ja hallintonsa tutkinto-säännön mukaisesti. Strategia ja kielipoliittinen ohjelma ovat sen sijaan yliopiston omia linja-uksia ja suuntaa antavia näkemyksiä siitä, miten yliopistoa tulisi kehittää. Tutkintosäännössä on säädetty velvollisuuksista muun muassa opetusta, ja opetusta järjestävän yksikön, opettajan ja opiskelijan velvollisuuksia koskien.
Aineistooni kuuluu Jyväskylän yliopiston kolmen tiedekunnan opetussuunnitelmat, koska maisterintutkielmaan ei ollut mahdollista sisällyttää koko yliopiston opetuskielen tut-kimusta. Aloitin tiedekuntiin tutustumisen lukemalla niiden opetusohjelmia ja -suunnitelmia.
Tämän jälkeen valitsin tarkastelun kohteeksi sellaiset tiedekunnat, joiden opetussuunnitelmis-sa on myös jonkin verran muun kuin suomenkielistä opetusta. Lisäksi aineiston rajaamiseen vaikutti ennakko-oletukseni tieteenalojen kielellisistä perinteistä.
Tässä tutkimuksessa kirjallisista dokumenteista painottuu eniten kielipolitiikka ja sen toimenpideohjelma, sillä kielipolitiikka on hallinnollinen asiakirja, joka ohjaa yliopiston hen-kilökuntaa kielivalinnoissa. Ennakko-oletukseni on, että kielipolitiikassa näkyvät arvot ohjaa-vat opetuskieltä koskevia valintoja. Analyysi keskittyy myös opetussuunnitelmiin, sillä niissä näkyy opetuskielen tämänhetkinen tilanne tiedekunnissa. Kirjallisia dokumentteja analysoi-daan aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmää käyttäen. Olen viitannut dokumentteihin analyysissa käyttämällä seuraavia lyhenteitä: Jyväskylän yliopiston strategian toimenpideoh-jelmasta käytän lyhennettä STRATO, kielipoliittinen ohjelma on analyysissa KIEPO, kielipo-litiikan toimenpideohjelma on KIETO, opetussuunnitelmiin viittaan lyhenteillä OPS1, OPS2
ja OPS3. Jyväskylän yliopiston strategiaan viittaan sanalla strategia, tutkintosäännöstä ja seu-rantaraportista puhun niiden omilla nimillään.
Vaikka kirjallisia dokumentteja on useita, niissä esiintyvää, opetuskieltä koskevaa oh-jeistusta on vähän. Tämän vuoksi kirjalliset dokumentit toimivat lähinnä tutkimuskysymyksiä ja analyysia tukevana aineistona, ja analyysin pääpaino on haastatteluissa ja kyselyn vastauk-sissa. Analyysin painottaminen opintoasiainpäälliköiden ja opiskelijoiden vastauksiin on pe-rusteltua myös siksi, että tutkimukseni kohteena ovat suomen kieleen kohdistuvat asenteet ja kirjallisissa dokumenteissa suomen kieli on sivuosassa.
Jyväskylän yliopistolla on tämän tutkielman valmistuessa jo uusi kielipolitiikka ja sen toimenpideohjelma, jotka on hyväksytty 22.4.2015. Lisäksi yliopistolla on uusi strategia vuo-sille 2015–2020 (hyväksytty 17.12.2014) ja sen toimenpideohjelma vuovuo-sille 2016–2020, joka on hyväksytty 16.2.2016. Myös tutkintosääntö on ehtinyt uudistua (hyväksytty 16.3.2015) ja uusi tutkintosääntö astuu voimaan 1.8.2015. Olen kuitenkin kerännyt aineistoni edellisten strategisten dokumenttien voimassaoloaikana ja laadin sekä haastattelun että kyselyn edellis-ten dokumenttien analyysin pohjalta. Näin ollen en kesken tutkimuksen alkanut vaihtaa ai-neistoani näihin uusiin dokumentteihin, mutta esittelen uusia strategisia tekstejä lyhyesti lu-vussa 7 Johtopäätökset.
3.1.2 Haastattelut
Dokumenttiaineiston lisäksi olen kerännyt aineistoa haastattelemalla niiden kolmen tiedekun-nan opintoasiainpäällikköä, joiden opetussuunnitelmia käytän aineistona. Jokainen opintoasi-ainpäällikkö edustaa omaa tiedekuntaansa vastaamalla kysymyksiin tiedekuntansa näkökul-masta. Lisäksi kysymyksillä kartoitetaan opintoasiainpäälliköiden näkemyksiä ja asenteita esimerkiksi siitä, miten opetuskieli vaikuttaa opiskelijoiden motivaatioon. Tutkimuksessa voidaan kuitenkin olettaa, että opintoasianpäällikön näkemys opetusta koskevista asioista edustaa koko tiedekunnan asennoitumista kyseiseen aiheeseen.
Lähetin opintoasiainpäälliköille sähköpostia ja pyysin heitä osallistumaan tutkimukseen tiedekuntansa edustajana. Haastattelussa tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon tietoa tutkittavasta aiheesta, joten on perusteltua kertoa haastateltaville etukäteen haastattelussa
Lähetin opintoasiainpäälliköille sähköpostia ja pyysin heitä osallistumaan tutkimukseen tiedekuntansa edustajana. Haastattelussa tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon tietoa tutkittavasta aiheesta, joten on perusteltua kertoa haastateltaville etukäteen haastattelussa