– Niin, mutta muistathan sen, että olet nyt vaimoni.
Enää en salli sinun nolaavan itseäni roikkumalla jon-kun miehen kaulassa kuin mikäkin halpa hutsu, ei, sinä pysyt kotona, Pete sanoi.
– Mutta…, aloitin, ja Pete nousi vihaisena ylös työ-tuoliltaan.
Säpsähdin säikähtäneenä, kun huomasin hänen il-meensä.
– Sinä olet yksinkertainen, tyhmä nainen, Nelli. Si-nulta ei onnistu yhtään mikään, et tajua selkeää suo-men kieltä etkä ymmärrä vaieta silloin, kun se olisi viisasta. Älä ärsytä minua enempää, Pete sanoi katsoen minuun silmät tulta salamoiden.
– Mutta Pete, minun on päästävä ulos. Seinät kaatu-vat kohta päälleni, jos en saa lähteä tästä asunnosta muualle kuin töihin, sanoin uhmaten kaikkia niitä merkkejä, jotka olivat kyllä näkyvissä Peten käytökses-sä.
– Sinä haluat ulos, vai? Pete kysyi pehmeästi.
Tässä vaiheessa minun olisi jo pitänyt lopettaa, mutta tahdoin niin kovasti pikkujouluihin, että en nähnyt vaaraa.
– Niin tahdonkin, sanoin.
– Hyvä on, pääset ulos toiveesi mukaan, Pete sanoi yhä pehmeällä äänellä ja käveli luokseni.
Hän tarttui kiinni tukastani, raahasi minut ovelle ja työnsi minut ulos parvekkeen ovesta tönäisten minut polvilleni parvekkeen lattialle.
– Äläkä turhaan huolehdi, kyllä minä sinusta vielä kunnollisen vaimon koulutan. Se vaatii ehkä aikaa, mutta olen varma, että se onnistuu, kunhan ensin ym-märrät asemasi minun vaimonani, hän sanoi edelleen rauhallisella äänellä.
Sitten hän sulki oven perässään. Ulkona oli pimeää ja pakkasta. Minulla oli sentään nyt enemmän päälläni kuin viimeksi, mutta myös ilma oli kylmempää. Kun koputin lasioveen tarpeeksi kauan, Pete tuli ovelle.
– Jos et lopeta tuota meteliä tällä sekunnilla, minä sidon sinut parvekkeen nurkkaan ja sitten saat olla koko yön ulkona, Pete huusi lasin läpi, ja minä lopetin oven hakkaamisen voimattomana.
En pääsisi pois parvekkeelta, ennen kuin Pete päästäisi minut pois. Vastapäisessä talossa joku poltti tupakkaa parvekkeella, ja hätkähdin.Toivoin, ettei hän ollut näh-nyt mitään. Käperryin keräksi lattialle ja hytisin. Yritin ajatella lämpöisiä ajatuksia, etelän aurinkoa ja saunaa, mutta se sai ilman tuntumaan entistä kylmemmältä.
Hieroin jalkojani ja käsiäni ja toivoin, että Pete jo pääs-täisi minut sisään. Minulla ei ollut kelloa, joten en tien-nyt kuinka kauan olin jo kyhjöttätien-nyt siinä, kun parvek-keen ovi viimein aukeni.
– Oletko ollut ulkona tarpeeksi, vai vieläkö tarvitset lisää aikaa? Pete kysyi ivallisesti, kun nousin ylös ja yritin päästä sisälle hänen ohitseen.
– Kyllä, olen saanut olla tarpeeksi ulkona, sanoin nöyrästi ja kuljin Peten ohitse makuuhuoneeseemme.
Puin päälleni villapaidan ja käperryin kahden peiton alle, mutta hytisin edelleen kylmästä. Kuuma tee voisi tehdä hyvää, mutta en tiennyt, uskaltaisinko mennä keittämään teetä. Kun kylmä ei hellittänyt, päätin mennä. Sain laittaa vedenkeittimen päälle Peten sano-matta sanaakaan. Hän oli tietokoneellaan ja jutteli il-meisesti juuri Teemun kanssa. Kuuma teekupponen auttoi oloani hieman, vaikka minun ei edelleenkään ollut lämmin.
Istuessani siinä keittiönpöydän äärellä ja katsoessani Peteä kaipasin yhtäkkiä valtavasti häntä sellaisena, kuin hän oli ollut tutustuessamme. Kaipasin hänen hellyyt-tään ja rakkauttaan, halusin, että hän voisi pitää minua vertaisenaan. Olin yksinäinen ja hellyydenkipeä, ja mie-tin, uskaltaisinko mennä hänen luokseen. Katselin häntä enkä uskaltanut mennä. Tiesin, että silloin kun hän teki työjuttujaan, häntä ei saanut häiritä, enkä ha-lunnut uutta reissua parvekkeelle.
Hän lakkasi tekemästä töitä yhdeltätoista. Olin val-vonut ja odottanut häntä sängyssä, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Kun Pete tuli nukkumaan, hän pysyi visusti omalla puolella sänkyään. Minä liikahdin arasti häntä kohti.
– Pete? minä kysyin varovasti.
– Niin?
– Oletko sinä minulle vielä vihainen? Saisinko tulla sinun syliisi? kysyin kuiskaten.
– Miksi? Pete kysyi äreänä.
– No koska minulla on ikävä sinua, kaipaan hellyyt-täsi, sanoin arasti.
– Osta puudeli, Pete sanoi tylysti ja käänsi selkänsä.
Minä nieleskelin hetken hänen tylyjen sanojensa ai-heuttamia yksinäisyyden ja turhautumisen kyyneliä.
Kaipasin niin edes yhtä hellää sanaa, edes yhtä hyväk-syvää elettä häneltä, että olin valmis melkein mihin vain saadakseni hänen rakkautensa.
– Pete, ole kiltti, anelin, sillä ylpeydestäni ei ollut enää murustakaan jäljellä.
– Sinä olet säälittävä, luuletko sinä että tämäniltaisen jälkeen ansaitset minulta yhtään mitään? Et totellut, niin kuin naisen kuuluu totella miestään, etkä osoitta-nut minua kohtaan kunnioitusta, ja nyt sitten anelet,
että minun pitäisi vielä palkita sinun niskurointisi, niin-kö? Pete sähähti ja kääntyi minua kohti.
Hänen silmänsä hohtivat kylmyyttä, ja värähdin pelosta.
– Anteeksi, minä toimin väärin sinua kohtaan, muti-sin hiljaa.
– Toivottavasti ymmärrät, miten kiitollinen saat olla siitä mitä nyt teen, hän sanoi.
Sitten hän kohottautui päälleni ja suuteli minua tukis-taen minua hieman.
– Jos kerran haluat minun pitävän sinua hyvänä, saat tehdä ensin muutaman asian, Pete sanoi sitten.
Nyökkäsin nöyränä ja kävelin vaatekaapille, sillä tiesin jo, mitä hän käskisi minun tehdä. Jouduin ostamaan hänen hellyytensä alistumalla hänen käskyihinsä, mutta sekin oli jo menettänyt merkityksensä. Jossakin vai-heessa minulla oli vielä ollut jotakin, jota saattoi kutsua ylpeydeksi, mutta ei enää. Hän oli nujertanut minusta viimeisenkin ylpeyden pisaran kieltämällä minulta kai-ken inhimillisen läheisyyden silloin, kun en ollut toimi-nut täsmälleen niin kuin hän oli käskenyt.
Mikko oli pyytänyt meitä vierailulle perheensä luok-se, ja olin miettinyt päivän töissä, kuinka kertoisin asi-an Petelle. Minun pitäisi saada asia kuulostamaasi-an siltä kuin en oikeastaan haluaisi mennä, silloin minulla ehkä olisi pieni mahdollisuus saada Pete suostuteltua lähte-mään ajamaan Mikon perheen luo kylään. Halusin nähdä pikkuisen Iidan, jota veljeni palvoi. Vanhempa-nikin olivat täysin Iidan lumoissa eivätkä jaksaneet vihoitella Mikolle siitä, että tämä ei kertonut Iidasta ennen kuin tytön syntymän jälkeen. Minä en ollut päässyt Iidan ristiäisiin, koska Pete ei ollut suostunut ajamaan kahtasataa kilometriä niin merkityksettömän