Lokaalius - ”En tunne että kuuluisin sinne”

Martta: Kaivoksela on GETTO.

E: Ja tuntuuks susta että sä sopeudut sinne?

Martta: (naurua) Joo.

Aliisa:No maine taitaa olla semmonen että täällä (Tammisalo) asuu aika rikkaita ihmisiä, mutta ei se sillee ei sitä huomaa ku täällä asuu tai kyllä täällä on ihanaa olla ja täällä on kuitenkin kommuuneita muitaki kyl tääl on ihanaa.

Henna: Asun Töölössä ja alueen maine on iha hyvä, mutta en tiedä sopeudunko (naurua) aah tunnen olevani alempiarvoinen kuin tää asuinalue.

Martta, Aliisa ja Henna asuvat eri puolilla pääkaupunkiseutua. Martta asuu Vantaan Kaivokselassa ja kuvailee paikkaa ”getoksi”, johon kuitenkin sopeutuu. Hän ei toisaalta korosta erityisemmin kuuluvansa alueelle ja nauraa ”getto” määritelmälle.

Vähävaraisella alueella asuminen on Martan vastauksessa naurun aihe. Aliisa asuu Helsingin Tammisalossa ja kuvaa seutua rikkaiden ihmisten alueeksi. Hän huomauttaa, etteo Tammisalon rikkautta huomaa ja sanoo että ”tai kyllä täällä on ihanaa olla ja täällä on kuitenkin kommuuneita”. Näin Alisa vähättelee toisaalta Tammisalon hyvää mainetta. Tuomalla esille kommuuniasumisen, Aliisa erottelee itsensä alueen rikkaasta maineesta. Haastateltava kuitenkin toiseli että alueella ”on ihanaa”, ja on ainoa haastateltavista joka kuvaili asuinaluettaan erityisen positiivisesti. Henna puolestaan asuu Helsingin Töölössä ja tuntee olevansa ”alempiarvoinen kuin tää asuinalue”. Henna ei ilmaissut sopeutumista alueelle. Haastateltavan köyhyyden kokemuksen voi tulkita aiheuttavan sopeutumattomuuden tunteita Töölössä, jolla on alueena hyvä (rikas) maine.

Haastateltavat vertaavat omaa positiotaan sekä habitustaan asuinalueen maineeseen ja muihin asukkaisiin arvioidessaan alueelle sopeutumista ja kuuluvuutta.

Martan, Aliisan ja Hennan kokemukset sopeutumisesta asuinalueilleen, sekä narratiivit tulotasosta vastaavat toisiaan hyvin. Martta kertoi ettei tulotasolla ole hänelle merkitystä ja toisaalta hän sanoi myös sopeutuvansa Kaivokselan ”gettoon”. Aliisa ansaitsi mielestään todella hyvin ja koki rikkaana pitämänsä Tammisalon mielekkäänä paikkana asua. Henna koki olevansa köyhä ja tunsi alemmuutta hyvämaineisessa Töölössä.

Ympäristöön samaistuminen tai siihen sopeutumattomuus liittyvät haastateltavien tapauksessa ainakin omaan tulotasoon ja sen kokemukseen (Ks. myös Skegss 1997).

Olivian kokemukset tulotasosta ja sopeutumisesta omalle asuinalueelle eivät vastaa toisiaan. Päin vastoin, ne risteävät monen eronteon kautta.

Olivia: Mä asun Vantaalla ja sellasessa paikassa kuin Havukoski ja se on musta aikasellanen mikäköhän luokka se vois olla, varmaa ehkä alempi, alempi luokka. Et siel on aika paljon tota maahanmuuttajia ja ehkä vähän sellasia vähäosasia jaa se maine on mun mielestä aika hurja ehkä Havukoskella vaikka siellä on kyllä aika paljon lapsiperheitä et mun mielestä on niinku huononpiaki tai huononpia miten mä nyt sanon tän et se näkyy tossa (naurua) lainausmerkeissä huononpi, enemmän ehkä huononpia alueita on just esim jakomäki tai joku tällänen myyrmyyrmäki vantaalla [..] Ja en hirveesti ää niinku tunne että kuuluisin sinne pakko myöntää.

Olivia myöntää, ettei hän tunne kuuluvansa Havukoskelle. Olivia kuvailee Havukoskea hurjamaineiseksi ja alempiluokkaiseksi. Haastateltava mainitsee myös että Havukoskella asuu ” paljon tota maahanmuuttajia”,”lapsiperheitä” ja ”ehkä vähän sellasia vähäosasia”. Näin hän tekee eroa itsensä ja näiden ryhmien välille. Olivian oma habitus ei vastaa hänen määritelmäänsä ihmisistä, jotka Havukoskella asuvat. Olivian asuinpaikka, lokaalius, risteää hänen tulotasonsa ja korkeakouluopiskelijana olemisen kokemuksensa kanssa. Vaikka haastateltavan voisi hänen kuukausitulojensa (365 euroa) perusteella sijoittaa vähävaraisten joukkoon, ei Olivian oma kokemus tulotasosta vastaa vähävaraista. Tekemällä eroa itsensä ja asuinpaikkansa välillä, haastateltava määrittelee omaa habitustaan tulotasosta riippumattomaksi. Samalla kun Olivia erottelee itseään Havukosken muista asukkaista, hän erottelee itsensä myös alueen maineesta, jonka sanoi olevan ”alempiluokkainen”. Olivian habitus ei toisin sanoen vastaa alempiluokkaisen habitusta.

Myös Laura nostaa esille asuinalueisiin liittyvät arvolataukset narratiivissaan lokaaliudesta.

Laura: Ajettiin mun porukoille, neki siis asuvat Vantaalla ja sillä (kaveri) oli varmaa joku tälläi ennakkoluulo. Et se on kuitenkin ihan siisti omakotitaloalue Vantaalla. Et sit ku ajettii sinne ni se tyyppi oli sillee et ai sun porukat asuu täällä,ai et tää on vähä tällänen Vantaan paikka. Ni sit mä vaan mietin et tää on ihan samanlainen paikka kuin mikä tahansa Helsingin puolella oleva omakotitaloalue et tääl on kaikki omistusasuntoja niinku omakotitalo- ja rivitaloalueita et vaan se et se on Vantaan puolella ei tarkoita et tää on täynnä spurguja tai sillee. Et siin vaihees tuli ehkä vähä sellai, et vaan sen takii et sun vanhemmat tienaa enemmän kuin mun vanhemmat ni ei niinku tarkota et mä asun jossain slummissa tai et mun vanhemmat asuu slummissa.

Narratiivissa nousevat esille asuinalueisiin liittyvät ennakkoluulot ja asenteet. Laura puolustaa vanhempiensa asuinseutua Vantaalla korostamalla, kuinka alueella on

”omistusasuntoja niinku omakotitalo ja rivitalo alueita”. Kuten tulotasonarratiiveja analysoitaessa tuli ilmi, Lauran vanhemmat ansaitsevat hyvin, eikä rahasta ole ollut pulaa. Vantaalla asuminen asettaa tämän kuitenkin kyseenalaiseksi ainakin Lauran kaverin silmissä ja täten Laura puolustaa seutua. Laura huomauttaa narratiivissaan, etteivät tulotaso ja asuinseutu välttämättä määrittele toinen toistaan. Toisaalta Laura myös painottaa sitä, että vaikka kaverin vanhemmat tienaavat enemmän, ei se alenna hänen omien vanhempiensa tulotasoa. Vantaalla asuminen näyttäytyy Lauran narratiivissa puolusteltavana ja perustelua vaativana asiana, jotta se ei määrittele yksilön positioita negatiivisella tavalla.

Myös Tuulia teki huomioita tiettyjen asuinseutujen maineesta ja siitä, miten asuinalue voi vaikuttaa yksilön subjektipositioihin ja identiteettiin. Tuulian narratiivissa korostuu lokaaliuden merkitys Helsingissä, sekä erot Suomen ja ulkomaiden välillä

Tuulia: Mä koen että ihmiset jotka tulee vähä varakkaammista perheistä kuten minä ni mä tiedän et mulla on sellai tukiverkosto. Että tota ihan niinku vaikka tota samoilla henkisillä ja älyllisillä resursseilla mä uskallan tehdä enemmän, koska mä tiedän et jos mä putoon ni mut nostetaan sieltä ylös. Ku toisaalta jos sä tuut jostain Kontulasta, tai jostain siellä, asunu koko ikäs ni sullei todennäköisesti ei oo sitä samaa itseluottamusta sun tilanteeseen. Et tietysti on pahempia paikkoja kuten esimerkiksi joku britit ja sit monet paikat Lähi-Idässä ja muualla Aasiassa, et Suomessa halutaan sitä mediassa häivyttää et ku me ollaan hyvinvointiyhteiskunta ni sen ei kuuluis kuulua hyvinvointiyhteiskuntaan.

Tuulian oma, varakas tausta nousee hänen narratiivissaan esille. Lokaalius vaikuttaa Tuulian narratiivissa yksilön resursseihin tehdä asioita elämässä. Helsingin Kontula linkittyy narratiivissa vähäosaisiin, huonoon itseluottamukseen ja turvaverkon puutteeseen. Tuulia sanoo että henkilöllä, joka on asunut koko ikänsä Kontulassa

”todennäköisesti ei oo sitä samaa itseluottamusta”. Tuulia ymmärtää esimerkiksi Iso-Britannian, Lähi-idän ja Aasian käsittävän tietysti ”pahempia paikkoja” kuin Kontula.

Kontulan vertaaminen esimerkiksi Lähi-Itään kertoo Tuulian pitävän Kontulaa kuin eri maana, jossa asiat ovat ”pahemmin” kuin esimerkiksi Lauttasaaressa, jossa Tuulia on itse asunut äitinsä kanssa. Tuulian narratiivi paljastaa asuinseutujen arvolatauksen, sekä

niihin liittyvät mielikuvat. Toisaalta narratiivi myös kertoo Tuulian omasta hyväosaisuudesta ja siitä, ettei hän oikeastaan tiedä millaista Kontulassa on asua.

Haastateltava sanallistaa yksilön älyllisten ja henkisten resurssien hyödyntämisen mahdollisuudet selkeästi. Tuulian oma itsevarmuus ei johdu siitä, että hänellä olisi omasta mielestä enemmän älyllisiä ja henkisiä resursseja kuin Kontulalaisella. Tuulialla on hyväosaisuutensa takia turvaverkko, joka auttaa häntä kurottelemaan korkealla olevia tavoitteitaan. Samat henkiset ja älylliset resurssit eivät realisoidu yksilöillä samalla tavalla, vaan myös lokaalius määrittää yksilön mahdollisuuksia hyödyntää kykyjään ja taitojaan (Järvinen 2007, 49).

Eri pääomat ja suhtautuminen niihin heijastuivat hyvin esille lokaaliutta käsittelevissä narratiiveissa, joissa haastateltavat rakensivat eroja tai yhtäläisyyksiä oman habituksensa sekä asuinympäristönsä välille. Alueiden maine ja siellä asuvien ihmisten habitus vertautuvat haastateltavien narratiiveissa, ja määrittävät tietylle alueelle kuulumisen. Samastumisen tietynlaiseen asuinalueeseen ja siellä asuviin ihmisiin voi päätellä kertovan siitä, minkälaiseen joukkoon yksilö tuntee kuuluvansa. Oliver ja O’Reillyn (2010, 61) tutkimuksessa todettiin yksilön hakeutuvan niiden joukkoon, joiden habitus vastaa tämän omaa habitustaan. Asuminen alueella, jonka ihmisten habitus ei vastaa omaa habitusta voikin aiheuttaa epämukavuuden tunteita (Oliver ja O’Reilly 2010, 61). Tämä nousi esiin Hennan haastattelussa, jossa hän ei kokenut kuuluvansa Töölöön. Kuulumattomuuden tunne heijastaa habituksen poikkeavuutta, ei niinkään sitä etteikö Henna kuuluisi ”hyvälle” asuinalueelle, jollainen Töölön katsotaan olevan.