Liikuntasuhteella ei viitata ainoastaan nykyhetkeen, sillä sen muodostuminen alkaa jo varhaislapsuudessa. Liikkumalla ja liikuntaan liittyvien kokemusten kautta lapsi kohtaa liikunnan sosiaalisen maailman ja sen eri merkitykset. Tutkimusten perusteella kohtaamiset liikunnan sosiaalisen maailman kanssa lapsena vaikuttavat aikuisuuden liikuntasuhteeseen merkittävästi. Näin ollen liikunnallinen aktiivisuus lapsuudessa voi johtaa liikunnalliseen aktiivisuuteen myös aikuisuudessa. (Koski 2004, 195–197.)
Sosialisaatiolla tarkoitetaan käyttäytymisen muutoksia, jotka johtuvat sosiaalisesta vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa. Vuorovaikutuksessa hän oppii yhteisössä kulloinkin hyväksytyt toiminta- ja ajattelutavat. Se on elämänmittainen prosessi, jossa tietyt tiedot, taidot, normit, arvot, asenteet ja käytännöt siirtyvät sukupolvelta toiselle tiedostetun kasvatuksen lisäksi yhä vuorovaikutteisemmin ja monipuolisemman kommunikaation välityksellä. (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2000, 77.) Kukaan ei kasva ja kehity eristyksissä muusta maailmasta ja muista ihmisistä, vaan ihmisen identiteetin muodostumiseen vaikuttaa aina häntä ympäröivä yhteisö. Näin ollen sosialisaatioprosessi sekä yhdenmukaistaa yksilöitä että luo yksilöiden omaa identiteettiä. Sosialisaatio luo myös perustan liikuntasuhteen rakentumiselle. (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2000, 82; Kauravaara 2018, 48–49.) Jo varhain lapsuudessa omaksutut toimintatavat, kuten liikunnan harrastaminen, saattavat ajan myötä muodostua tottumuksiksi (Takala 1979, 133). Liikunnallinen elämäntapa kehittyykin sosialisaatioprosessissa ja vakiintuu hiljalleen kohtuullisen pysyväksi. Tämän takia lapsuudesta perityillä liikuntatottumuksilla on suuri merkitys fyysisesti aktiivisen elämäntavan muodostumisessa.
20
Berger ja Luckmann (1994, 149) jakavat sosialisaation primaari- ja sekundaarisosialisaatioon.
Primaarisosialisaatio ajoittuu lapsuuteen, jolloin yksilö samaistuu merkityksellisiin toisiin.
Primaarisosialisaatiota pidetään erityisen tärkeänä lapsen samaistumisen kannalta, sillä tällöin hän voi sisäistää merkityksellisen toisen maailman ainoana maailmana, eikä vain yhtenä monista mahdollisuuksista. Tästä syystä lapsuuden elinympäristöllä ja vanhemmilla on suuri merkitys yksilön sosiaalistumisessa. Vaikka primaarisosialisaatiota pidetään tärkeimpänä, sitä seuraavalta sekundaarisosialisaatiolta ei voida välttyä. Sekundaarisosialisaatio tapahtuu primaarisosialisaation jälkeen ja se kohdistuu sellaiseen sisäistettyyn käsitykseen, jolla on taipumusta säilyä. Sekundaarisosialisaatiossa yksilö johdetaan kodin ulkopuolella oleville sektoreille, jolloin siihen ei liity samanlaista tunnepohjaista latausta kuin varhaislapsuuden primaarisosialisaatiossa. Sekundaarisosialisaatio onkin primaarisosialisaatiota alttiimpi syrjäytymään eikä se juurru niin helposti syvälle yksilön tietoisuuteen. (Aarresola ym. 2018, 36; Berger & Luckmann 1994, 150–151.) Kuitenkin vielä aikuisenakin liikuntasuhde voi muuttaa muotoaan ja jotkut saattavatkin löytää itselleen sopivan harrastuksen ja kipinän liikkumiseen vasta aikuisiällä. Tämän tutkielman kannalta onkin syytä muistaa, että yksilön liikuntasuhteen rakentuminen on pitkä prosessi, joka jatkuu koko eliniän ajan.
Postmoderneissa sosialisaatiotarkasteluissa sekundaarisosialisaatio on saanut uusia tulkintoja esimerkiksi elämäntyyliä ja yksilön valintoja tarkastelevissa kirjoituksissa. Merkitysten muodostaminen ja tuottaminen on nähty yhä tärkeämmäksi, sillä se mahdollistaa yksilöllisten valintojen tekemisen. Yksilöllistymistä pidetäänkin ajallemme tyypillisenä trendinä, kun elämäntyyliä on helppo muokata ja rakentaa erilaisilla kulutusvalinnoilla. Yksilöllistymisen saamasta huomiosta huolimatta on syytä muistaa, että se on edelleen yhteiskunnallisesti tuotettua. Vaikka liikunnan harrastaminen on aina lähtökohtaisesti vapaaehtoista ja yksilön oma valinta, on syytä huomioida, että ihmisen toimintaan, valintoihin ja käyttäytymiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Liikkumiseen vaikuttavat yksilön halun lisäksi vallitsevat kulttuuriset ja rakenteelliset reunaehdot. Näin ollen yksilön ja yhteisön yhteisvaikutus on huomioitava myös sosialisaatioprosesseissa. (Aarresola ym. 2018, 37–38; Kauravaara 2013).
Sosialisaatioon vaikuttavat monenlaiset sosialisaatioympäristöt, kuten perhe, kaverit, koulut, päiväkodit, media, internet sekä muut sosiaaliset organisaatiot. Yksilöt ovat sosialisaatioprosessissa aktiivisia toimijoita, jotka muokkaavat ja uusintavat sosiaalista
21
ympäristöään omalla toiminnallaan. Yhteiskunnan fyysiset ja kulttuuriset rakenteet asettavat kuitenkin tietyt raamit toimijuudelle. (Kauravaara 2018, 49.) Kussakin kulttuurissa määritellään erikseen se, mikä on suotavaa ja hyväksyttävää sekä mikä puolestaan on noloa ja paheksuttavaa.
Käyttäytyminen on luonteeltaan dynaamista, mikä tarkoittaa sitä, että se vaihtelee ja muuttuu ajan myötä. Ihmisten käyttäytymistä tuleekin aina tarkastella ihmisen omista lähtökohdista käsin Aina ei myöskään riitä, että yksilö haluaa tehdä jotain ja toimia tietyllä tavalla. Arjessa tulee vastaan yllättäviäkin asioita, jotka eivät mahdollista tiettyjen suunnitelmien toteuttamista.
Näin ollen, jotta toiminta on mahdollista, on myös olosuhteiden ja elämäntilanteen oltava suotuisat. (Kauravaara 2018, 48.) Liikunnan asemaan vaikuttavat myös elämän muut painopisteet ja elämäntilanne yleisesti. Usein aikuisiällä ihmisten liikunta-aktiivisuus vähenee, sillä työt ja perhe-elämä vievät paljon aikaa ja energiaa. Ruuhkavuosina on usein tingittävä omista menoistaan, sillä aikaa on rajallisesti käytettävissä.
22
4 ARKIELÄMÄN VALINNAT –MIKÄ NIITÄ SELITTÄÄ?
Ihmisillä on monenlaisia vapaa-ajan viettotapoja ja mieltymyksiä, jotka ilmentävät heidän elämäntyyliään ja kulttuurista makuaan (Kauravaara 2018, 48; Purhonen ym. 2014). Liikunta on tärkeä vapaa-ajan viettotapa suomalaisille ja suomalaiset harrastavat laaja-alaisesti eri liikunta- ja urheilulajeja (Vehmas 2015, 197). Liikunta joutuu kuitenkin kilpailemaan ihmisten kiinnostuksesta muiden vapaa-ajanvietteiden kanssa, minkä takia kuntokeskuksetkin joutuvat koko ajan kehittämään palveluitaan ja monipuolistamaan tarjontaansa. Kuten jo aiemmin todettiin, liikuntasuhde määrittää sen, kuinka kiinnittynyt yksilö on liikunnan sosiaaliseen maailmaan. Pelkän liikuntasuhteen ja liikkumiselle annettujen merkitysten tarkastelu ei kuitenkaan riitä, vaan on pohdittava myös muita yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita sekä sosiaalista ympäristöä, jotka kaikki vaikuttavat ihmisten valintoihin. On kiinnostavaa pohtia sitä, miksi ihmiset tekevät tiettyjä valintojaan arjessa, miksi he päätyvät harrastamaan tiettyä liikuntamuotoa ja miten harrastus kiinnittyy osaksi heidän elämäntapaansa. Tässä tutkimuksessa liikkuminen nähdään nimenomaan arkielämän valintana ja kulutusvalintana.
Tässä luvussa luodaan katsaus sosiologian klassikoiden teorioihin, jotka tarjoavat niin toimintateoreettisia kuin rakenneteoreettisiakin lähestymistapoja ihmisten valintojen ymmärtämiseksi (Jokinen & Aro 2014, luku 7). Tarkastelen Max Weberin toimintateoreettista näkökulmaa, jossa toiminta nähdään ensisijaisesti sosiaalisena toimintana. Weberin teorian rinnalla esittelen ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun distinktioteoriaa, jossa elämäntyylin ajatellaan määräytyvän yksilön sosiaalisen aseman eli pääomien perusteella (Kahma 2011, 7).
Teorian olennaiset käsitteet, habitus, pääomat ja kentät, voivat toimia apuna merkitysten tarkastelussa. Distinktioteoriaa on pidetty käyttökelpoisena lähestymistapana modernin elämän kuluttajakysymyksissä, sillä käyttäjä- ja kulutuskohderyhmät sekä kulutustuotteisiin liittyvä taistelu paremmuudesta on tärkeä tunnistaa. Teoria auttaa muun muassa erilaisten kuluttajasegmenttien muodostumisen ymmärtämiseen. (Leskinen & Soronen 2006.) Lisäksi sivuan Arto Noron (2007) kehittämiä postmodernin ajan kuluttajateorioita, jotka saattavat toimia apuna merkityksen tarkastelussa.
23