Lasten osallisuuden tiedostaminen ja tunne osallisuudesta

Emme voi puhua lapsen osallisuudesta yhteisölliseen toimintaan, ellei hän itse tiedosta osallisuuttaan, tunne voivansa vaikuttaa asioihin tai tunne kuuluvansa yhteisöön. Osallisuuden tunne voi syntyä ulkopuolisen silmin tarkasteltuna aktiivisessa mukanaolossa tai sivusta seuraamalla. Se on henkilön subjektiivinen kokemus. Tuntiessaan osallisuutta tilanteesta tulee sen kokijalle merkityksellinen.

Näin ollen voidaan olettaa, että osallisuus lisää mm. sitoutumista ja oppimista.

Lapset eivät juurikaan tiedostaneet olevansa osallisena päättämässä tai suunnittelemassa lapsiryhmä- ja päiväkotitasoista toimintaa. Sen sijaan yksilötasolla tapahtuvissa toiminnoissa, kuten leikeissä lapset kokivat voivansa vaikuttaa ja saavansa tehdä päätöksiä itsenäisesti, yhdessä muiden lasten sekä aikuisten kanssa.

Päiväkotitoimintaan liittyviä mieluisimpia asioita kuvatessaan olivat juuri lasten henkilökohtaiseen tasoon kuuluvat ja lasten osallisuutta sisältäneet asiat lapsille merkityksellisimpiä.

Joidenkin haastattelujen tuloksissa lapset kertoivat hyvin vahvasti olevan päättämässä omiin toimintoihin liittyvistä asioista. Haastateltavien lasten ikä ja kehitystaso voi vaikuttaa vastauksiin mm. kuinka he käsittävät kysymykset ja

millaisia vastauksia he tuottavat. Esimerkkinä eräässä 3- ja 4-vuotiaista lapsista koostuneessa haastatteluryhmässä lapset kokivat olevansa hyvinkin vahvasti itse päättämässä päivälevosta:

MI: Entäs sitten kukas päättää päiväunista?

SIRU (4v): Minä.

HEINI (3v): Minä.

MI: Mitä sä siitä päätät?

SIRU: No että nukutaan.

Vastaavanlainen ilmiö oli havaittavissa myös tässä seuraavassa keskustelussa, jossa lapset ovat neljävuotiaita:

MI: Kuka päättää asioista?

LAURA (4v): Minä.

MARJO (4v): Minä.

IINA (4v): Minä.

MI: Kun te ootte täällä, ni päätät sää täällä päiväkodin asioista?

LAURA: Joo.

MI: Mistä kaikista asioista sä päätät?

LAURA: No vaikka jos kiljutaan tai juostaan, ni minä sanon että SEIS!

IINA: Ja mää määrään sitä, että pitää mennä pöytään ja syödä vaikka.

MARJO: Ja mää määrään sitä että ei saa piirtää, lattiaan eikä seinään eikä penkkiin.

IINA: Mää määrään sitä että ei saa liimata toisten papereihin eikä liukumäkeen eikä toisen naamaankaan saa maalata. Mää määrään sitä.

Edellä kuvatuissa esimerkeissä lapset kuvaavat hyvin vahvasti olevansa vastuussa omasta käyttäytymisestään ja ”määräävät” itsensä toimimaan tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Esimerkit ilmentävät tietynlaista oman toiminnan ohjauksen tiedostamista. Herääkin kysymys, onko tämä osallisuutta vai itsesäätelyä aikuisten asettamien vaatimusten täyttämiseksi? Kuvastaako tämä sitä, että lapset tiedostavat oman toiminnan vaikutuksen hyvinkin syvällisesti? Siinä tapauksessa sen voitaisiin tulkita kertovan osallisuuden tieto- ja tunnetason kokemuksesta.

Lapset tiedostivat vahvasti aikuisten vastuun ja kertoivat aikuisten olevan vastuussa päiväkodin asioista. Tämän lapset kokivat vaihtelevasti hyvänä ja huonona. Lasten

kertoman mukaan aikuisilla oli myös paljon enemmän valtaa suhteessa lapsiin.

Lapset arvioivatkin aikuisten tekemiä päätöksiä sekä hyviksi että huonoiksi.

Osa lapsista kertoi voivansa lähestyä aikuista helposti, jos he tarvitsevat esimerkiksi apua tai jotain välineitä. Vastauksista voidaan päätellä, että rohkeus lähestyä aikuista vaihtelee eri lasten kesken, samoin kuin lasten tunne kuulluksi tulemisesta. Siinä missä toinen lapsi kertoo aikuisille haluavansa jalkapallomaalin ja pallon käyttöönsä, tyytyy toinen lapsi liian pieneen vilttiin majaleikeissään pyytämättä isompaa aikuiselta.

Vastausten perusteella voidaan todeta, että suurin osa lapsista tulee kuulluksi jollain tasolla. Esimerkkeinä lapset toivat esiin itse ehdottamiaan toiveita tai ideoita, jotka olivat toteutuneet. Joillakin lapsilla tuntemuksena oli, että aikuiset tietävät mistä he pitävät ja antavat heidän toteuttaa omia mielenkiinnon kohteitaan.

MI: Tietääks Irmeli, Teija ja Päivi mistä te tykkäätte?

NEEA (6v): Ei

JOONA (6v): Joh, minun ainakin tietää.

MI: No sinusta tietää, mistä..

JOONA: Noh, jalkapallo.

MI: Ne tietää, että sä tykkäät jalkapallosta.

JOONA: Jep, koska mä harrastankin.

MI: Onko ne antanu pelata jalkapalloa?

JOONA: On!!!

Lapset kertoivat myös joistain spontaaneista hetkistä, jolloin ovat ehdottaneet tai kysyneet lupaa haluamaansa toimintaan päiväkodin arjessa ja saaneet näin toteuttaa omaan mielenkiintoon liittyviä asioita. Tässä esimerkissä päiväkodin ulkovaraston pohjanvalu herätti lasten mielenkiinnon ennen aamupalaa. Lapset esittivät toiveen saada siirtyä viereisen lapsiryhmän tiloihin, joista tämän tapahtuman näki

”paraatipaikalta” ikkunasta.

HEIKKI (5v): Mennään kattoo betoniautoa!

MI: Sanoit sä sillee?

HEIKKI: Sanoin.

MI: Pääsitteks te kattomaan betoniautoa?

HEIKKI: Kyllä.

Joidenkin lasten haastatteluissa tuli ilmi lasten ehdotuksia, joita oli kuultu ja

toteutettu lapsiryhmän toimintasuunnitelmassa. Tällöin lasten ehdotusten luonne vaihteli, oliko se tarkoituksellisesti kysyttyä tietoa, jolloin lapset oli otettu mukaan esim. viikkosuunnitelman tekoon vai oliko lasten ehdotukset spontaaneja, jolloin aikuisten tekemää viikkosuunnitelmaa muokattiin lasten ehdotusten mukaiseksi.

MI: Kysytäänkö sun mielipiteitä?

LAURA (4v): Joo.

MI: Mitä sä oot kertonu omia mielipiteitä?

LAURA: En mitään.

MI: Onko mihinkään asiaan kysytty mitä lapset haluaa?

LAURA: Joo. Sanna tai sä taisit olla tuolla niin mä kysyin että millon meillä on luisteluu.

MI: Niin, me muuten perjantaina puhuttiin siit luistelusta...

Edeltävä esimerkki kuvaa lapsen aloitteesta lähtevää toimintaa viikkosuunnitelmaa laadittaessa. Aineistosta löytyi vain pari tällaista lasten kuvaamaa tilannetta, jolloin heidän ehdotuksensa olisi otettu viikko-ohjelmaan. Voidaankin todeta, että lasten tuottaman aineiston mukaan spontaania lasten toiveiden kuuntelua oli suhteessa enemmän kuin pedagogisesti suunniteltua lasten mukaan ottamista esim.

toiminnansuunnitteluun.

Kun lapsilta kysyttiin mitä he toivoisivat aikuisten tekevän, toivoivat he aikuisten osallistuvan enemmän leikkeihin.

MI: Jos saisit ite päättää täältä jotain, nii mitä muuttaisit ja päättäisit?

TERO (6v): Ehkä sääntöjä.

MI: Mitä sääntöjä sä vaihtasit?

TERO: Että lapset saa määrätä.

MI: Mitä sä määräisit?

TERO: Ihan mitä tahansa. Kaikkee.

MI: Kerro mulle jotain, mitäs aikuiset sitten tekis kun sä määräisit?

LARI (6v): Niitten pitää leikkiä.

Osallisuuden kokemus voi muodostua missä tilanteessa tahansa. Se edellyttää kuitenkin tietyntason tunnetta siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön, voi vaikuttaa sen asioihin, tulee kuulluksi ja saa osallistua omien kykyjensä ja halujensa mukaan.