Lapsuus

Sini, Kirsikka, Maria ja Jasmin ja Milla. Kaikki äitejä. Kaikki äidit ovat jo vuosia kärsineet vakavasta päihderiippuvuudesta, ja kolmen äidin lapset on otettu huostaan. Iältään äidit ovat 30–46-vuotiaita.

Ryhmätapaamisten aikana tarkoitukseni oli antaa näille äideille oma ääni ja mahdollisuus kertoa oma tarinansa. Narratiivisessa tutkimuksessa korostuu nimenomaan tutkittavien oma ääni ja tutkimuksesta saatava tieto muodostuu tutkijan ja tutkimuksen kohteena olevi-en ihmistolevi-en läheisestä ja dialogisesta vuorovaikutuksesta.

Voimauttavan valokuvan menetelmässä omiin lapsuuden muistoihin palaaminen vanhojen valokuvien avulla on tärkeä työskentelyn muoto. Ensimmäisellä ryhmätapaamisellamme äidit toivat mukanaan itselleen merkityksellisiä kuvia lapsuudestaan. Osalle äideistä oli hy-vin helppoa valita ne kuvat, joita työpajaan halusi tuoda ja osalle äideistä se oli vaikeam-paa. Yhdelle äidille valinta on helppo, koska hänestä ei ole lapsena otettu kuin muutama kuva.

Äitien palatessa vanhojen lapsuuden kuvien äärelle muistui heidän mieliin monet hyvät ja onnelliset hetket lapsuudesta. Pienelle lapselle äidin, isän tai huoltajan hyväksyvä katse on äärimmäisen tärkeä. Useimmille meistä vanhemmista on tuttua lapsen jatkuva ”Äiti, isi – kato mua!”-lause. Katsominen ja nähdyksi tuleminen on Savolaisen (2008, 165) syvästi merkityksellistä, kun lapsi rakentaa joko yhteyden tai ulkopuolisuuden kokemusta.

Äitiyden eheään identiteettiin kuuluu Virokankaan (2013, 76–80) mukaan läheisesti naisen oma kokemus lapsuudesta saadusta hoivasta ja turvallisuudesta.

Kuvia katsellessamme äitien valokuvissa näkyvät tärkeät sisarukset, läheiset, lapsuuden le-lut ja leikkikaverit saivat keskustelujemme aikana uuden merkityksellisyyden.

95 Osalle äideistä lapsuus ja sen tuomat muistot tuovat edelleen mieleen kipeitä ja haavoitta-via asioita: vanhempien alkoholismi, jatkuvat muutot paikasta toiseen, vaihtuvat päiväkodit ja koulut sekä kodin riitaisa ja väkivaltainen ilmapiiri. Tutkimusten mukaan (mm. Väyry-nen 2007; HiltuVäyry-nen 2015) on usein niin, että lapsuudessa omien vanhempien piittaamatto-muus ja perhe-elämän rikkonaisuus altistaa myöhemmälle omalle ongelmalliselle päihde-käyttäytymiselle.

Albumityöskentelyn aikana äidit kertovat toisilleen ja meille ohjaajille useita tarinoita lap-suudestaan. Nämä tarinat olivat lähellä ”elämänkerrallista työskentelyä”, jota paljon käyte-tään sekä kasvatus- että sosiaalityössä. Tässä ryhmätapaamisessa ei ollut mahdollista kuul-la äitien koko elämäntarinaa, mutta Känkäsen (2013) mukaan valmista tarinaa tärkeämpi onkin kertomisen prosessi ja sen herättämät tunteet ja ajatukset. Valokuvien avulla äidit muistivat lapsuudestaan tärkeitä ja herkkiä yksityiskohtia, jotka ehkä ilman kuvien läsnä-oloa eivät olisi tulleet esille ja kuvien avulla joidenkin äitien oli helpompi kertoa tunteis-taan ja ajatuksistunteis-taan.

Lapsuudesta keskustellessamme pohdimme äitien kanssa näiden hyvien ja huonojen koke-musten ja muistojen merkitystä. Kaikki äidit toteavat, että ilman lapsuuden kokemuksia he eivät olisi niitä ihmisiä, joita nyt ovat. Lapsuuden vaikeat kokemukset ovat äitien mielestä toisaalta myös vahvistaneet ja kasvattaneet heitä ihmisinä kestämään niitä asioita, joita heille on tapahtunut. Savolaisen (2008, 168) mukaan kipeiden asioiden kohtaaminen on tärkeä osa eheytymistä ja oman elämäntarinan pääosaan siirtymistä.

Oman toiminnallisen ryhmäni aloittaminen nimenomaan albumityöskentelyn avulla on ollut harkittu asia. Hannulan (2000) mukaan Freire korostaa, että tämä hetki ja tulevaisuus ovat tietoisuuden syntymiselle tärkeitä, mutta myös menneisyys ja koko ihmisen historia ja aikaisempien sukupolvien historia vaikuttaa tietoisuuden lisääntymiseen. Menneiden ta-pahtumien selvittäminen ja niistä tietoiseksi tuleminen edistää ihmisen kasvua omaksi, va-paaksi yksilöksi. (emt., 91–97.)

Albumityöskentelyn avulla äidit tutustuivat paremmin toisiinsa ja toistensa elämäntarinoi-hin. He aktivoituivat tehtävän annon myötä palaamaan lapsuuden hyviin ja merkittäviin muistoihin. Aikaisempien sukupolvien tapahtumat ja koko perheen ja suvun historia vai-kuttaa tietoisuuden lisääntymiseen omasta itsestä. Palaaminen onnellisiin ja hyviin lapsuu-den muistoihin oli äideille selkeästi tärkeää.

96 Äidit kertoivat, että he eivät ole pitkiin aikoihin syystä tai toisesta katsoneet lapsuuden kuviaan ja niiden etsiminen aktivoi monia sekä hyviä että huonoja muistoja. Kuva, olipa se miten vanha tahansa, saa meissä usein aikaan monenlaisia tunteita. Rosilon (2012) mukaan emme vain katso kuvaa järkemme avulla, vaan kuva herkistää meissä kykymme käyttää tiettyä mentaalista tietoa. Tämä mentaalinen tieto on usein aliarvostettua, mutta se pitää sisällään koko kokemusmaailmamme, muistomme ja käsityksemme elämästä. (emt., 130–

132.) Savolaisen (2014) mielestä ihmisen on välttämätöntä luoda omasta elämäntarinastaan eheä mielikuva, jotta hänen kasvunsa mahdollistuisi.

Tomperin (2005, 21) mukaan Freire korostaa tietoisuuden merkitystä ihmisen kehityksessä ja mahdollisessa muutoksessa. Äitien tietoisuus omasta tilanteesta lisääntyi jokaisen työpa-jan keskustelun aikana. Uskon, että keskustellessamme työpajassa äitien lapsuudesta ja lap-suuteen liittyvistä vaikeista kokemuksista lisääntyi meidän kaikkien ymmärrys siitä, miten äitien omien vanhempien päihteiden käyttö, jatkuvat muutot paikasta toiseen ja turvatto-muus ovat vaikuttaneet äitien elämään ja niihin valintoihin, joita he ovat tehneet.

Savolaisen (2008) mukaan kaiken sosiaalisen auttamistyön tärkein kysymys on se, miten on mahdollista muuttaa ihmisen sisäistä käsitystä omasta itsestä silloin, kun hänen todelli-suutensa on lapsesta asti rakentunut lohduttomaksi. Ihmisen tulevat, hyvät ja luottamuksel-liset ihmissuhteet rakentavat toivoa paremmasta, mutta silti lapsuuden kokemuksista va-pautuminen on vaikeaa.

Albumityöskentelyn avulla ihminen voi rakentaa eheää elämäntarinaansa ja rakentaa loh-dullisia mielikuvia kipeiden kokemusten tilalle. Ymmärtäessään omaa elämää muovanneet asiat ja syy-yhteydet voi häpeän ja vihan tunteen tilalle tulla asioiden hyväksyntä ja paran-tava surun kokemus. (emt, 167–168.) Freiren teoria korostaa vapautumista sorrosta ja alis-tamisesta. Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääntyessä myös äitien vapautuminen omasta syyllisyydestä ja häpeästä voi toivoakseni vähentyä.

Voimauttavan valokuvausmenetelmän avulla kipeiden kokemusten tilalle rakennettaan valoisia ja voimaannuttavia muistoja ja kokemuksia.

Äidiltä, jolla on päihdeongelma, on voinut puuttua hyväksyvä katse lapsuudesta. Lapselle kokemus itsestä rakentuu kuitenkin toisten ihmisten läsnäolosta ja katseesta. (Savolainen 2008, 165). Nyt äidit saivat runsaasti hyväksyviä katseita osakseen muilta äideiltä ja meiltä ohjaajilta.

97 Tässä valokuvauksen menetelmässä on myös tärkeää, että omia ja toisten kuvia katsotaan arvostavasti ja hyväksyvästi. Rakastavalla katseella voi toiselle välittää hänen merkityksel-lisyytensä. Toisaalta katseella voi (emt., 165) myös mitätöidä ja alistaa ja hyvinkin pienillä nonverbaalisilla eleillä ja ilmeillä jättää toinen ulkopuoliseksi. Freiren teoria (1972) koros-taa, että rakkaudellisen dialogin avulla voimme vähentää sortoa ja yhteiskunnallista epäta-sa-arvoa. Sosiaalityössä asiakkaiden voimaantuminen mahdollistuu, kun kohtaamme heidät mahdollisimman rakkaudellisesti ja dialogisesti.

Työpajan aikana jakamamme kokemukset ja innostuneet kertomukset lisäsivät yhteisölli-syyttä ja Kurjen (2002, 29) mukaista ”sosiokulttuurista innostamista”. Sosiokulttuurisen in-nostamisen avulla tähdätään Kurjen mukaan nimenomaan laadulliseen muutokseen. Kurki (2000) kritisoi länsimaalaista ajattelua liian rationaaliseksi, joka ei jätä tilaa taiteelle ja uu-den kokemukselle. Sosiaalityössä etsinnän ja uuuu-den kokeilun avulla voimme löytää jotakin aivan uutta ja merkityksellistä. Lisäksi toiminnan kautta tapahtuva ymmärryksen lisäänty-minen mahdollistaa sosiaalityössä myös kriittisen ajattelun lisääntymisen. (emt., 163–164.) Freiren ajatus tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta maailmasta lähtee siitä, että ihmisen tulee saada kuulua yhteisöön, jossa hänen tulee saada osakseen kunnioitusta. Albumityös-kentelyn aikana äidit tunsivat selkeästi kuuluvansa joukkoon, saavansa kunnioitusta osak-seen ja heitä yhdistivät monet lapsuuden kokemukset.