Tässä luvussa käsittelen haastateltavien muistoja vanhemmista ja lapsuuden kasvuympäristöstä. Haastattelusitaateissa kuvaillaan muun muassa lasten ja vanhempien välisiä vuorovaikutussuhteita, toisen vanhemman poissaolevuutta ja yksinhuoltajuutta.
Haastateltavat kertoivat muistoja myös siitä, miten vanhemmat arvostivat työntekoa. Muistot lapsuudesta ovat melkoista vuoristorataa, niissä ei juuri esiintynyt erityisen turvallisia aikuisia isoäitiä lukuun ottamatta. Taloudellisesti perheiden arki oli melko turvattua, ehkä juuri siitä syystä, että työntekoa arvostettiin. Työnteko saattoi olla myös eräänlainen ihmisyyden mittari.
Haastateltavien muistot kasvuympäristöstä ja vanhemmista sisälsivät paljon pelkoa, epävakautta ja huolta.
Isästä ei hirveesti ollut iloa, se oli hyvin sellainen kotona hiljainen, ei puhunut paljoo.
Haastateltava kertoo, miten isä oli kotona hiljainen ja poissaoleva. Isä on ollut fyysisesti läsnä perheessä, mutta sosiaalisesti hän on ollut poissaoleva ja etäinen. Poissaoleva isä saattaa vaikuttaa kielteisesti lapsen psyykkiseen hyvinvointiin ja kehitykseen. Ristiriitaisuus voi syntyä siitä, että isä on fyysisesti paikalla, mutta käytännössä hän on ainoastaan omissa oloissaan hiljaisena. Poissaolevan isän ja lapsen suhde ei välttämättä muodostu läheiseksi ja turvalliseksi tavalla, joka kantaisi myös lapsen kohdatessa erilaisia haasteita elämässään.
Mä en tie, et oonko mä koskaan kokenut meidän äidin kanssa sellaista, et me oltaisiin perhe, enemmänkin se on ollut semmoista, et me asutaan samassa asunnossa, meidän äiti hoitaa sen elämän ja mä hoidan mun elämän ja siinä välissä on semmonen raja. Mä en oo ikinä kokenut, että me oltais semmonen, et me puhallettais yhteen hiileen. Meil on äidin kanssa sellanen asialinja, et joku siitä puuttuu.
****
Mulla ei oo isää ja äitiä, mulla on mutsi ja äijä.
Nämä haastattelusitaatit kuvaavat lapsen ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta ja tunnesidettä sekä sitä, minkälaiseksi tunneside on muodostunut vuosien varrella.
Ensimmäisessä haastattelusitaatissa kuvaillaan, miten haastateltavan ja äidin välinen tunneside on ollut etäinen ja arki on kulkenut eteenpäin erillään. Haastateltava on saattanut kokea elävänsä tietynlaisessa tyhjiössä, ilman äidin läsnäoloa ja tukea. Äiti oli paikalla fyysisesti, mutta tunne-elämän näkökulmasta katsottuna etäinen. Toinen haastattelusitaatti kuvastaa vahvasti sitä, minkälainen suhde haastateltavalla on ollut vanhempiinsa. Lapsen ja vanhempien välinen suhde on ollut etäinen, jolloin lapsen ja vanhemman välille ei ole muodostunut vahvaa ja myönteistä tunnesidettä.
Mä oon asunut aina mun äidin kanssa kahdestaan. Mä en oo nähnyt mun isää ihan ku kerran tai pari. Tutustuin mun isään vasta aikuisena.
****
Suurimman osan ajasta äiti on kasvattanut mut ilman isää tai sit on ollut joku randomi. Sellainen isähahmo multa on puuttunut ihan kokonaan ja kuri, kunnioitus ja kaikki tällainen on puuttunut.
Haastateltavat toivat haastatteluissa esille sen, miten he kasvoivat ilman isää, jopa niin, ettei heillä ollut lapsuudessa minkäänlaista isäsuhdetta. Ensimmäisessä sitaatissa haastateltava kertoo lapsuudestaan ilman isäsuhdetta. Hän on nähnyt lapsuudessaan isäänsä vain muutamia kertoja ja tutustuminen isään tapahtui vasta aikuisiällä. Isä on ollut lapsen ajatuksissa tuntematon hahmo, jolloin lapsuudesta on puuttunut oleellisesti tieto ja tuntemus omista juurista, isästä ja isän suvusta. Tuntemattomaksi jäänyt isä on voinut vaikuttaa myös haastateltavan identiteettiin ja identiteetin kehittymiseen.
Toisessa haastattelusitaatissa haastateltava tuo esille, miten hän on kasvanut ilman biologista isää. Äidillä on kuitenkin ollut miesystäviä, mutta luotettava ja läheinen mieshahmo on puuttunut. Haastateltava kuvaa äidin miesystäviä randomeiksi. Äidin parisuhteet olivat satunnaisia. Haastateltavan ja äidin miesystävän välille ei syntynyt tunnesidettä, jossa hän olisi voinut toimia hyvänä kasvattajana ja miehenmallina. Haastateltava on kasvattanut itse itsensä, ilman aikuisen valvontaa ja rajoja.
Rikollisen ja päihdetaustan mä sain varmaan jo äidinmaidossa. Kotona oli päihteiden käyttöä ja oltiin sosiaalitoimen asiakkaita ja siinä oli sellaisia rikollisia isäpuolia.
****
Jos mutsilla oli jotain irtosuhteita, ni kun se nikkasi mulle silmää, ni mä tiesin pölliä sen lompakon povitaskusta tai jotain. Et meillä oli sellaista yhteistyötä siinä sitten.
Haastateltava kuvaa kuinka hän tulkinnut lapsuuden kasvuolosuhteita ja ympäristön vaikutuksia sille, miten hän on kiinnittynyt päihteisiin ja rikollisuuteen kiinnittävään alakulttuuriin. Rikollisuuden ja päihteiden käyttö voivat olla osittain perinnöllisiä.
Rikollisuuden ja päihteiden käytölle voidaan hakea osittain selitystä sosiologisesta selitysmallista, jossa rikollisuus ja päihteet opitaan sosiaalisen oppimisen teoria kautta. Myös ylisukupolvinen selitysmalli on vahvasti yhteydessä sosiaalisen oppimisen teoriaan, eli yksilö voi kasvaa sellaisessa kasvuympäristössä, joka altistaa rikoksien tekemiseen ja päihteiden käyttöön. (Haapasalo 2008, 49–50.)
Haastateltava on oppinut äitinsä opastuksella varastamaan lompakoita äidin satunnaisilta miesystäviltä. Varastamisen taito on opittu lapsesta saakka äidin ohjaamana. Kasvuympäristö, jossa päihteet ja rikollisuus ovat vahvasti mukana voivat johtaa hyvin vahvasti siihen, että lapsuudessa opitut tavat seuraavat aikuisuuteen asti. (Em.) Pienellä lapsella ei ole synnynnäistä taitoa erottaa oikeaa ja väärää toisistaan, jolloin lapsi tarvitsee siihen aikuisen ihmisen, joka ohjaa oikeaan suuntaan. Pieni lapsi ei voi toimia muuten, kuin noudattamalla äitinsä käskyä, eli varastamalla lompakoita. Tämä voidaan näkemykseni mukaan nähdä myös yhtenä selviytymisstrategiana, eli lapsi tottelee käskystä välttääkseen ikävät seuraukset, kuten fyysisen väkivallan. Äidin mieliksi tekeminen on voinut olla erityisen tärkeää, jolloin oma fyysinen koskemattomuus on tullut turvatuksi. (Purola 2000, 16.)
Ja sitten niitä poliiseja kävi siinä, mä en saanut niille puhua tai avaa niille ovia.
****
Välillä poliisit tuli hakemaan äidin ja jouduin olemaan hoidossa äidin kaverin luona.
Haastateltavien lapsuuteen kuului muistoja myös poliiseista. Muistot poliisien kotikäynneistä säilyvät mielessä aikuisuuteen asti. Poliisien kohtaaminen kodissa voi olla pienelle lapselle pelottava kokemus. Ensimmäisessä haastattelusitaatissa äiti on opettanut haastateltavalle viranomaisvastaisuutta. Viranomaisvastaisuus näkyi siinä, ettei haastateltava saanut puhua poliisien kanssa tai avata heille kotiovea. Poliisi on kuvastanut negatiivista hahmoa.
Mä hoidin sisarustani niinko varmaan muutaman kuukauden ikäisestä, kun äiti ja joku isäpuoli oli baarissa ja et ei ymmärretty, ettei mun sellaista vastuuta tarvitse ottaa.
Haastateltavan lapsuuteen on kuulunut myös liiallista vastuunkantoa pienestä, vain muutaman kuukauden ikäisestä sisaruksesta, äidin ja miesystävän baarireissujen ajan. Haastateltava on ihmetellyt lapsena sitä, mikseivät aikuiset ymmärtäneet, että vauvasta huolehtiminen on ollut lapselle liian suuri vastuu.
Meijän äiti teki aika paljon töitä, sillä oli ollut aika rahallisesti vaatimaton lapsuus ja se jossain vaiheesa sanos, että hän oli päättänyt sit kun saa lapsen, ni hän haluu et on niinko kaikki, ni sit se tarkotti sitä, et se heräs neljän aikaan ja meni X-paikkaan töihin ja sit sieltä X-työhön toiseen paikkaan. Se teki vuorotyötä ja oli aika paljon siellä töissä.
****
Ihan työnarkomaaneja ne vanhemmat oli.
****
Äitihän oli ihan selkeä työnarkomaani. Ja sitten sitä työn merkitystä korostettiin, mitä mä en sit ottanut ollenkaan vastaan. Et jotenkin niinku, kun mä löysin huumeet, ni se oli mun ratkaisu siihen, etten mä lähde mukaan sellaiseen oravanpyörään.
Näistä sitaateista ilmenee vanhempien työssäkäyntiin liittyviä muistoja, hieman erilaisista näkökulmista. Lisäksi mielenkiintoista on, miten kaksi haastateltavaa on käyttänyt samanlaista ilmaisua vanhemmistaan kuvatessaan vanhempien työnteon määrää, eli kuvasivat vanhempiaan työnarkomaaneiksi. Työnarkomaanius voidaan nähdä myös osaltaan negatiivisena merkityksenä, koska vanhemmat olivat paljon töissä ja lapsi vietti aikaansa yksin kotona, ilman vanhempien läheisyyttä ja läsnäoloa. Erään haastateltavan mielestä lapsuuden perheessä korostettiin erityisen paljon työntekoa. Työasenne ei iskostunut haastateltavaan. Hän löysi työnteon tilalle alakulttuurin, joka kiinnitti hänet päihteisiin.
Mä vaan muistan riitoja ja saatanan tappeluita. Ni vittu ne tappeli siitä, et kumpi ottaa, kumpi saa lapset. Eihän siinä oo mitään hyvää muisteltavaa siinä ajassa. Ei mul oo ollut niinko oikeesti sellaista lapsuutta, et siel olis mitään sellaista järkevää tai hyvää muistettavaa.
Lapsuuden muistoista nousi esille myös vanhempien välisen riitelyn kuuntelemista ja katkeruutta siitä, minkälaista huoltajuuskiistaa perheessä käytiin vanhempien eron aikana.
Huoltajuuskiistassa vanhemmat tappelivat muun muassa lasten asuinpaikasta. Lasten etu ja hyvinvointi unohtuivat huoltajuuskiistojen aikana, jolloin haastateltava saattoi jäädä yksin riitojen väliin. Perheen ilmapiiri on ollut riitaisa. Haastattelusitaatin viimeinen lause on melko pysäyttävä kuvaus siitä, ettei lapsuudesta ollut sellaisia hyviä tai järkeviä muistoja, joita kannattaisi tai haluaisi muistaa. Vanhempien jatkuvat riitelyt ja huoltajuuskiistat ovat jättäneet haastateltavaan syvät arvet. Kipeät ja traumaattiset asiat voivat olla sellaisia, joita ihminen pyrkii tarkoituksellisesti unohtamaan.
Kyl se rikollisen maailman ihannointi ja niiden arvojen omaksuminen oli mun heikko lenkki, joka sieltä lapsuudesta mulle jäi.
Lapsuuden kasvuympäristö on tuottanut sosiaalisesti rikollisuutta ihannoivia arvoja, joita haastateltava on omaksunut itselleen. Yleisesti rikollisuuden ihannointi voi kuulua alakulttuuriseen selitysmalliin. Esimerkiksi nuorisorikolliset ihannoivat kokeneempia rikoksentekijöitä, joilta voi esimerkiksi oppia uusia rikollisia toimintatapoja. Rikollisuus on melkein päivittäin esillä erilaisten medioiden tuottamana. Rikollisuuteen liittyvät uutiset, dokumentit ja televisiosarjat sekä elokuvat tuovat jokaisen ihmisen kotiin tietoa rikollisuudesta ja rikollisesta maailmasta. Kotona pyssyleikkien lomassa pieni poika saattaa nähdä televisiosta väkivaltaisia rikosohjelmia, jolloin innostus ja ihannointi pyssyleikkeihin voi vahvistua entisestään. Mikäli kasvuympäristössä esiintyy lisäksi muita altistavia tekijöitä, saattaa rikollisuuden ihannointi iskostua mieleen. (Laitinen & Aromaa 2005, 63–64.)
Lapsuuden kasvuympäristöön voidaan liittää useita selitysmalleja, sekä sosiologisia että psykologisia selitysmalleja. Lapsen kasvuympäristö voi sosiaalistaa lapsen väkivaltaiseen ja rikolliseen käyttäytymiseen. Malli opitaan kasvuympäristössä, jossa lapsi pääsääntöisesti kasvaa ja kehittyy. Vaikka lapsi tiedostaisi kasvuympäristön olevan jollakin tapaa erilainen kuin muiden ikätoverien, saattaa hän silti kasvaa kasvuympäristönsä muokkaamaksi.
Rikollisuutta ja päihteiden käyttöä voidaan selittää muun muassa sosiaalisen oppimisen teorialla. Lapsi näkee päihteiden käytön ja rikollisen toiminnan mukana arjessa, jolloin hän sosiaalistuu ympäristönsä vaikutuksesta päihteille ja rikollisuudelle. (Laitinen & Aromaa 2005, 55–57; Laine 2014, 132–134; Dunderfelt 2011; Haapasalo 2008.)