Saksassa syntynyt ja Espanjan sisällissodan keskellä varttunut politiikan tutkija Juan Linz (1926–2013) omisti suuren osan akateemisesta urastaan epädemokraattisten valtiojärjestelmien tutkimukseen. 1978 julkaistussa teoksessa The Breakdown of Democratic Regimes Linz esitti lakmustestin (engl. litmus test) varhaista versiota epäsopivien ja epädemokraattisten poliitikkojen tunnistamiseksi. Linzin keskeneräisen esityksen pohjalta Levitsky ja Ziblatt ovat kehittäneet yksinkertaistetun 4-portaisen lakmustestin autokraattien tunnistamisen helpottamiseksi. (Britannica, n.d.; Levitsky & Ziblatt, 2018, 22–24.) Näitä testin kysymyksiä voidaan käytännössä soveltaa suoraan Trumpin kauteen ja presidentinvaalikampanjaan.
Ensimmäisessä osassa määritellään sitoutuminen demokraattiseen järjestelmään. Siinä tarkastellaan henkilön suhtautumista perustuslakiin tai sen mahdollisiin muutoksiin, jollaiseksi voidaan lukea esimerkiksi halukkuus vaalien perumiseen tai mitätöimiseen. Myös suhde väkivaltaan liittyy kysymykseen demokratian arvoihin sitoutumisesta: onko henkilöllä halukkuutta käyttää väkivaltaa tai yleisen levottomuuden lietsontaa vallan voimasuhteiden muuttamiseksi? (Levitsky & Ziblatt, 2018, 23, 65.)
Trump aloitti vaalijärjestelmän mustamaalaamisen jo ennen vuoden 2016 vaaleja.
Ennen kuin vaaleja oli edes käyty, hän monella eri rintamalla, puheissaan ja median välityksellä, väitti vaaleja epärehellisiksi ja järjestetyiksi. Narratiivina muun muassa oli, että peukaloiduissa (engl. rigged) vaaleissa kuolleiden ihmisten nimissä annettaisiin ääniä hänen vastaehdokkaalle Hillary Clintonille, ja miljoonat äänioikeutetut olisivat rekisteröityneenä
äänestäjiksi kahdessa eri osavaltiossa. Väitteille ei koskaan löytynyt todisteita. (Samuelsohn, 2016.) Tällaista puhetapaa voidaan pitää epäluottamuslauseena ja hyökkäyksenä oman maan demokraattista järjestelmää kohtaan. Trump perusteli väitteitään Sean Hannitylle Fox News -kanavalla:
Sean, I’ve been saying for a long time it’s a rigged system. It’s totally – it’s just terrible, what’s going on. And then the politicians play right along with it. I mean, you have 1.8 million people who are dead who are registered to vote, and some of them absolutely vote […] But you have 2.5 million people or so that are registered in two states. That means they’re voting twice. (Trump, 2016b.)
Toisessa lakmustestin osassa määritellään henkilön suhtautuminen vastaehdokkaan legitiimiyteen: pitääkö hän vastaehdokastaan kumouksellisena, uhkana kansalliselle turvallisuudelle, tai ylipäätään soveliaana henkilönä julkiseen virkaan. Hän voi myös nähdä vastustajansa lain rikkojana, tai pitää häntä vieraan vallan asiamiehenä. (Levitsky & Ziblatt, 2018, 23, 66.)
Barack Obaman kohdalla delegitimointi toteutui jo siinä, että Trump kyseenalaisti sillä hetkellä presidentin virassa olleen henkilön amerikkalaisuuden ja oikeuden olla maan presidentti. Trump väitti julkisesti, että Obama olisi syntynyt Yhdysvaltain ulkopuolella (Kelley-Romano & Carew, 2019, 33). Samaa kyseenalaistavaa taktiikkaa hän käytti vastaehdokkaaseensa Hillary Clintoniin, kun Clintonin väitettiin ulkoministerinä ollessaan vaarantaneen kansallisen turvallisuuden suojaamattoman sähköpostin käytöllä (Zurcher, 2016).
Kolmannessa osassa määritetään suhtautuminen väkivaltaan: onko henkilöllä yhteyksiä puolisotilaallisiin ryhmiin tai onko hän yllyttänyt väkivaltaisiin hyökkäyksiin poliittisia vastustajiansa kohtaan. Onko hän kieltäytynyt tuomitsemasta toteutunutta väkivallantekoa tai hyväksynyt menneisyydessä tapahtuneen poliittisen väkivallan? (Levitsky & Ziblatt, 2018, 24, 66.)
Jo ilmoittaessaan aikeista asettua ehdolle 2016 presidentinvaaleissa, populistisesta Trumpista tuli Yhdysvaltojen vaihtoehto- ja äärioikeiston suosikkiehdokas. Mediassa Trumpia toi esille oikeistolaisen uutissivusto Breitbartin Steve Bannon, joka toimi Trumpin
vaalikampanjassa strategiapäällikkönä ja myöhemmin Valkoisen talon hallinnossa, sekä Alex Jones, joka on salaliittoteorioita ja vahvasti oikeistolaista näkemystä edustavan Infowars-sivuston keulakuva. (Cook, 2016; Woodward & Costa, 2021, 7; Britannica, 2021.) Trump itse mielisteli oikeistoa julkaisemalla ja jakamalla antisemitismiin ja oikeiston symboliikkaan viittaavia Twitter-viestejä ja meemejä (Wendling, 2016).
Trumpin suhde radikalisoituneeseen oikeistoon ei jäänyt epäselväksi, kun presidenttikautensa alussa hän ei suostunut suoraan tuomitsemaan sen harjoittamaa väkivaltaa Charlottesvillessa vuonna 2017 (Drobnic Holan, 2019). Woodwardin ja Costan (2021, 8) mukaan presidentti ei halunnut julkisesti arvostella oikeistoa oman kannatuksensa menettämisen pelossa. Väkivaltaisuuksien tuomitsemisen hän kiersi toteamalla vain, että molemmilla puolilla on hyviä ja huonoja ihmisiä:
[…] you had some very bad people in that group, but also had people that were very fine people, on both sides (Drobnic Holan, 2019 [Trump, 2017]).
Vihamielinen suhtautuminen vastaehdokasta kohtaan tuli ilmeiseksi, kun Trump kampanjatilaisuudessaan epäsuorasi ehdotti väkivallan käyttämistä Hillary Clintonia vastaan.
Second Amendment (Legal Information Institute, n.d.) viittasi tässä aseenkanto-oikeuteen:
If she [Hillary] gets to pick her judges, nothing you can do, folks. Although the Second Amendment people, maybe there is, I don’t know. (Trump, 2016a.)
Hyökätessään poliittisia protestoijia vastaan kampanjatilaisuuksissaan, Trump lupasi julkisesti puheessaan maksaa mielenosoittajien pahoinpitelijöiden oikeuskulut (Lopez, 2016):
If you see somebody getting ready to throw a tomato, knock the crap out of them, would ya?
Seriously. Okay? Just knock the hell. I promise you I will pay the legal fees. I promise.
(Amopolo Yebada, 2016 [Trump, 2016].)
Neljännessä testin osassa tarkastellaan ehdokkaan halukkuutta rajoittaa vastustajiensa kansalaisoikeuksia: onko henkilö tukenut lakiesityksiä, joissa rajoitetaan oikeuksia kritisoida hallintoa. Samoin tarkastellaan, onko henkilö uhannut poliittista vastustajaa tai mediaa
oikeustoimilla. Oleellista myös on, kuinka hän suhtautuu muiden maiden hallitusten harjoittamiin sortotoimiin omia kansalaisyhteiskuntia vastaan. (Levitsky & Ziblatt, 2018, 24, 67.)
Kuten jo edellä todettiin, Trump on suhtautunut vihamielisesti poliittisia vastustajiaan kohtaan. Näihin vastustajiin ovat kuuluneet myös tiedotusvälineet, joita hänen retoriikassaan on toistuvasti kutsuttu ”vihamieliseksi valemediaksi” (hostile ’fake’ media) (Gills ym, 2019, s. 293, 296). Myös ehto myötämielisestä suhtautumisesta totalitaristisiin hallintoihin täyttyi:
virassa ollessaan Trump ylisti julkisesti autoritaarisia johtajia, kuten Venäjän Vladimir Putinia ja Pohjois-Korean Kim Jong-unia, jotka kotimaissaan ovat harjoittaneet opposition ja vapaan journalismin sortoa (Cillizza & Williams, 2019).
Trumpin tapauksessa ehdot epädemokraattisille piirteille täyttyivät testin jokaisessa kohdassa. Tulos kertoo siitä kuinka helposti selkeät autokraatin piirteet omaava henkilö voi päätyä poliittiseen valta-asemaan. Poliittinen valta kumpuaa kannattajista, minkä perusteella voidaan kyseenalaistaa kannatuksen rooli: oliko vaihtoehto-oikeiston ja Charlottesvillen tapauksessa Trumpille tärkeintä äänet ja kannatus, riippumatta kannatuspohjasta ja sen arvoista? Oletusarvo on, että poliittinen ehdokas toimii kannatuspohjansa mandaatilla, ja asemaansa päästyään ajaa sen asioita. Tässä tapauksessa kannatuspohjaa edusti vaihtoehto- ja äärioikeisto, joten voidaan legitiimisti kysyä: oliko presidentti äärioikeiston asialla?