Lainsäätäjän velvollisuus toteuttaa yksilön oikeudet

Monet laillisuusperiaatteen yksilöille takaamat oikeudet ovat erityisesti lainsäätäjään kohdistettuja velvollisuuksia.⁴⁰⁰ Ennustettavuus on tästä hyvä esimerkki: jotta ihmiset voisivat ymmärtää rikosoikeutta, tulee heidän saada siitä sellaista tietoa, jonka avulla he kykenevät ymmärtämään sitä. Lainsäädännön painoarvo on tässä yhteydessä suuri. Laki

396 Usein puhutaan myös positiivisesta ja negatiivisesta preventiosta. Ks. esim. Tolvanen 2015, s. 10 ja Nuutila 1997, s. 29.

397 Ellilä & Honkasalo 1966, s. 7-8, Nuutila 1997, s. 30.

398 Frände on väitöskirjassaan tarkastellut aihetta päinvastaisesta näkökulmasta: miten yleispreventio vai-kuttaa laillisuusperiaatteeseen. Hän päätyy siihen, että yleispreventiolla on vaikutusta lähinnä taannehtivan rikoslain kieltoon. Ks. Frände 1989, s. 146-148.

399 Ks. Nuutila 1997, s. 30.

400 Ks. PeVL 23/1997 vp, s. 3.

68 on rikosasioissa ensisijainen ja tärkein oikeuslähde, ja se tulisi pyrkiä muotoilemaan mah-dollisimman selkeäksi ja ymmärrettäväksi.

Kuten edellä on todettu, rikoslaki ei ole eikä voi olla sellainen, etteikö sitä jouduttaisi aina tulkitsemaan. Ei ole mahdollista muotoilla rikosten tunnusmerkistöjä sellaisiksi, että nii-hin sisältyisivät kaikki ne tapaukset, joinii-hin rangaistussäännöksen perustana oleva oikeus-ajatus, ns. ratio legis, soveltuisi.⁴⁰¹ Matti Niemivuo käyttää tässä yhteydessä kuvaavaa esimerkkiä vertaamalla lakia kainalosauvaan: se tukee, mutta jokaisen on käveltävä itse.⁴⁰² Lakiteksti ei voi antaa suoraa vastausta jokaiseen kysymykseen. Joitain vaatimuk-sia lakitekstille voidaan kuitenkin esittää.

Laillisuusperiaatteeseen kuuluva epätäsmällisyyskielto määritellään yleensä positiivisesti:

lain säännösten on oltava tarkkarajaisia.⁴⁰³ Täsmällisyysvaatimus muotoillaan puolestaan ennakoitavuuden kautta: säännöksen sanamuodon perusteella tulisi olla ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa.⁴⁰⁴ Jos käytettäisiin negatiivista määri-telmää, voitaisiin havaita joitain vaatimuksia, jotka lainsäätäjän olisi huomioitava. Epä-täsmällisyyskielto voidaan määritellä negatiivisesti vaikkapa näin: lain säännökset eivät saa olla niin epäselviä, ettei tavallinen kansalainen niiden perusteella voi riittävästi enna-koida rikoslain soveltamista.

Lainsäätäjä on vaikean, oikeastaan mahdottoman tehtävän edessä. Rikossäännösten tulisi olla sekä riittävän tarkkoja että tarpeeksi yleisluonteisia samanaikaisesti.⁴⁰⁵ Tavalliselle ihmiselle suotuisin lainsäätötapa olisi todennäköisesti vanhanaikainen kasuistinen tapa, jossa jokainen kuviteltavissa oleva teko säädettäisiin laissa erikseen.⁴⁰⁶ Nykyaikana tämä ei ole luonnollisestikaan enää realistinen vaihtoehto, sillä säädettäviä yksittäistapauksia olisi aivan liikaa. Toisaalta liiallista yleisluonteisuuttakin tulee välttää, sillä tällöin on vaa-rana lainkäytön ennustettavuuden loukkaaminen.

Tässä yhteydessä on syytä huomioida rikoslain 4 luvun 2 §:ssä säädetty kieltoerehdys.

Pääsääntöhän on, ettei lain tuntemuksen puute vapauta vastuusta (ignorantia iuris non excusat), eikä lain tuntemuksen puute ole myöskään anteeksiantoperuste (ignorantia iuris non nocet). Rikoslain 4 luvun 2 §:ssä säädetään kuitenkin poikkeuksesta, jonka mukaan

401 Ellilä & Honkasalo 1966, s. 11–12.

402 Niemivuo 2012, s. 169.

403 Pellonpää 2011, s. 312, Nuutila 1997, s. 66.

404 Ks. esim. PeVL 40/2002 vp, s. 7.

405 Ks. Nuutila 1997, s. 66–67.

406 Esimerkiksi vuoden 1734 laki oli kirjoitettu siten, että sitä saattoi lukea periaatteessa kuka tahansa.

Niemivuo 2012, s. 171.

69 jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, jos ereh-tymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana lain puutteellisen tai virheellisen jul-kistamisen vuoksi, lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden vuoksi tai viranomaisen vir-heellisen neuvon tai muun vastaavan syyn vuoksi. Oikeuskirjallisuudessa sekä oikeus-käytännössä oikeuserehdyksiä oli pidetty sekä vastuusta vapauttavana että sitä lieventä-vänä perusteena jo aiemminkin, sillä täysin poikkeukseton ankara vastuu olisi epäoikeu-denmukainen.⁴⁰⁷

Lain puutteellisen tai virheellisen julkistamisen tulee olla ilmeinen ja annetun tiedon olen-naisesti väärä, jotta se perustaisi vastuuvapauden. Lain sisällön vaikeaselkoisuuden tulee puolestaan aiheuttaa ylivoimaisia tai kohtuuttoman suuria selvittämisvaikeuksia, ennen kuin sen nojalla voisi vapautua vastuusta. Laillisuusperiaate on epätäsmällisyyskiellon ja analogiakiellon kautta rajoittanut tämän kohdan soveltamisalaa. Alue, jolla lain sisällön vaikeaselkoisuus voisi olla syynä vastuusta vapauttavaan kieltoerehdykseen, jää hyvin kapeaksi. Epäselviä rikoslakeja ei ylipäätään saisi säätää. Jos näin olisi päässyt tapahtu-maan, tulisi lakia tulkita ahtaasti.⁴⁰⁸

Erityinen vaikeaselkoisuus ja viranomaisen virheellinen neuvo liittyvät toisiinsa, sillä ti-lanteessa, jossa lakia voidaan pitää erityisen vaikeaselkoisena, kyse on usein juridisen koulutuksen omaavan henkilön vaikeudesta tulkita sitä. Rikosoikeuden ydinalueen ulko-puolinen lainsäädäntö on usein maallikolle tuntemattomampaa, jolloin hän usein kääntyy asiantuntijan puoleen. Mikäli asiantuntija ei kykene antamaan maallikolle varmaa tietoa lain sisällöstä, voidaan olettaa erityisen vaikeaselkoisuuden olevan käsillä.⁴⁰⁹ Tilanne on kuitenkin hyvin harvoin sellainen, että erityistä vaikeaselkoisuutta voidaan soveltaa, sillä lakia joudutaan usein tulkitsemaan, ja tulkinnat voivat olla erilaisia.⁴¹⁰

Viranomaisen virheelliset neuvot lienee yleisimmin soveltuva kieltoerehdyksen kohta.

Hyvään hallintoon kuuluu viranomaisten velvollisuus neuvoa asiakkaitaan sekä ohjata mahdollisesti väärälle viranomaiselle osoitettu kysymys asianmukaiselle viranomaiselle.

Maallikolla on harvoin aihetta epäillä viranomaiselta saamansa neuvon paikkaansa pitä-vyyttä. Hänen tulee kuitenkin huomata, että esimerkiksi asianajajalta saadut neuvot eivät kuitenkaan vapauta rangaistusvastuusta.⁴¹¹

407 HE 44/2002 vp, s. 112.

408 HE 44/2002 vp, s. 113–114. Ks. myös esim. PeVL 28/2001 vp, s. 5, jossa korostetaan tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden vaatimusta.

409 Frände 2012, s. 186-187.

410 HE 44/2002 vp, s. 113. Ks. myös Niemivuo 2012, s. 169.

411 Frände 2012, s. 188. Ks. myös Tapani & Tolvanen 2008, s. 340–341.

70 Lainkohdassa mainittuja ”muita rinnastettavia seikkoja” voivat olla muun muassa se, ettei asiantuntija-apua ole ollut kohtuudella saatavissa, Suomeen tulleiden tai täällä oleskele-vien ulkomaalaisten tietämättömyys jostain muusta kuin oikeuden ydinalueeseen kuulu-vasta seikasta tai viranomaisen antaman ohjeen epäselvyys tai tulkinnanvaraisuus. Vas-tuusta vapautumista arvioidaan aina kokonaisarvosteluna, johon vaikuttavat esimerkiksi anteeksiannettavuuden ilmeisyys sekä arvio siitä, olisiko rikoksentekijältä kohtuudella voitu edellyttää, että hän olisi ottanut ja saanut asioista selvää. Myös rikoksentekijän am-matti ja asema saattavat vaikuttaa kokonaisarvosteluun.⁴¹² Esimerkiksi taksikuskin tulee olla aina tietoinen liikennesäännöistä.

Kieltoerehdys ei sovellu tilanteisiin, joissa henkilö on tehnyt oman tulkintansa lain sisäl-löstä kuvitellen sen olevan oikea. Tulkinnan tekijä on vastuussa omien tulkintojensa vir-heellisyydestä, eikä tällaisessa tilanteessa ole mahdollista antaa henkilölle suojaa rangais-tusvastuuta vastaan.⁴¹³ Kaikkien ihmisten oletetaan myös tuntevan rikosoikeuden ydin-alueen sisältö, eikä voida pitää uskottavana, ettei henkilö tiennyt esimerkiksi varastami-sen olevan kiellettyä. Ydinalue kuuluu kansalaisten yleiseen yhteiskuntamoraaliin. Ydin-alueen ulkopuolelle, etäämmälle yleisestä yhteiskuntamoraalista kuuluvien säännösten osalta kieltoerehdys voisi tulla kyseeseen.⁴¹⁴

5.2.2. Laillisuusperiaatteen vaikutus lainsäätäjän ja tuomioistuimen keskinäiselle