Lähdesuoja tunnustetaan laajasti ja lähdesuojan asema on vahva. Tämä näkyy myös suomalaisessa viestintäoikeudellisessa keskustelussa. Lähdesuoja liitetään luonnollisena ja olennaisena osana sananvapauteen.
Lähdesuojan keskeisimpänä tarkoituksena on sananvapauden ydinalueelle kuuluvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun, yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen sekä vallankäytön valvonnan turvaaminen. Tosin lähdesuojaa käytetään myös esimerkiksi julkaistaessa niin sanottuja julkkisjuoruja viihdelehdissä, joiden toimituksiin ihmiset voivat lähettää juttuvinkkejä tekstiviestillä, puhelimitse tai internetin kautta. Lähdesuoja soveltuu yhtälailla poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kuin viihteelliseen ja kaupalliseen viestintään.52 Lähdesuoja koskee sananvapauslain 16§:n sanamuodon mukaan kaikkia yleisön saataville toimitettujen viestien kirjoittajia eli median lisäksi myös blogeja, kotisivuja ja vaikka keskustelupalstoja.53
Tiilikan mukaan lähdesuoja edesauttaa monipuolisten tietojen ja valtavirrasta poikkeavien mielipiteiden esittämistä. Se suojaa tietojen antajaa korvaus- ja rangaistusvaatimuksilta, kostotoimilta ja esimerkiksi työ-, opiskelu- tai perheyhteisön hyljeksinnältä, johon avoin tietojen antaminen saattaisi johtaa. Tiedon todenperäisyyttä ei voida kyseenalaistaa sen esittäjän henkilöllisyyteen liittyvien seikkojen nojalla. Toisaalta tiedon esittäminen lähdesuojan turvin saattaa yleisesti ottaen vähentää sen uskottavuutta yleisön silmissä.54 4.1 Lähdesuojan synty Suomessa
Laki lehdistön uutislähdesuojasta 176/66 syntyi ”elävän elämän tuloksena” ja luontaisesti uutisjutun seurauksena. Helsingin Sanomien toimittaja Irene Huurre kirjoitti 1965 jutun, jossa kerrottiin Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) sadoista käyttämättömistä levyautomaateista eli jukeboxeista. Tuohon aikaan äänilevymusiikki teki läpimurtoaan Suomessa, mutta vain harvoilla oli varaa ostaa levysoittimia. Siten baarien ja ravintoloiden jukeboxeilla oli merkitystä suurelle yleisölle. RAY osti vuosittain 180 000 singlelevyä ja se oli
52 Päivi Tiilikka, Sananvapaus, yksilönsuoja, lähdesuoja, Ruotsissa, Norjassa ja Alankomaissa, 2010, s. 48.
Oikeusministeriö selvityksiä ja ohjeita 54/2010.
53 Riku Neuvonen, Sananvapauden sääntely Suomessa, 2011, s. 244–245.
54 Tiilikka, 2010, s. 48.
lisäksi sitoutunut ostamaan yli 75 prosenttia kotimaasta hankittavista äänilevyistä Musiikki-Fazerilta. RAY valtasi Jukebox-markkinat. Vuonna 1963 RAY:llä oli 1200 soitinta, seuraavana vuonna jo 1500. Laajentumisella oli sikäli merkitystä, että ostaessaan Musiikki Fazerin 61 valmiiksi sijoitettua musiikkisoitinta, RAY sitoutui ostamaan ainakin 75 prosenttia kotimaasta hankittavista äänilevyistä Musiikki Fazerilta seuraavan kolmen vuoden aikana eli vuosina 1963–1965.55
Irene Huurteen artikkeli käyttämättömistä jukeboxeista nosti julkisen hälyn. Toimittaja haastettiin oikeuteen ja toimittajaa vaadittiin 100 markan uhkasakon uhalla paljastamaan lähteensä. Huurre kieltäytyi. Helsingin hovioikeus kumosi sakkotuomion 12.11.1965. Tapaus herätti huomiota ulkomaita myöten ja johti lähdesuojalain säätämiseen. Laki 176/66 saikin liikanimen ”Lex Huurre”. Näin Irene Huurteesta tuli Suomen lähdesuojan äiti. Laki lehdistön uutislähdesuojasta 176/66 hyväksyttiin eduskunnassa 25.2.1966. Olavi Merimaan toimikunta rajasi uutislähdesuojan alkuun vain painoviestimiin. Toimikunta jätti uutistoimistot sekä radion ja television ulkopuolelle lähdesuojan ulkopuolelle. Tämä korjattiin lakimuutoksella 220/1971, jolloin lähdesuoja ulotettiin radioon ja televisioon. Laki astui voimaan syyskuussa 1971.56
4.2. Lähdesuojan sääntely
Nykyisin lähdesuoja on suojattu sananvapauslaissa, jonka 4 luvun 16§:n mukaan:
Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot. Julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on lisäksi oikeus olla ilmaisematta viestin laatijan henkilöllisyyttä.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu oikeus on myös sillä, joka on saanut mainituista seikoista tiedon ollessaan viestin laatijan taikka julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan palveluksessa.
Velvollisuudesta ilmaista 1 momentissa tarkoitettu tieto esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä säädetään erikseen.
55 Tuomo Mörä (toim.), Lähdesuoja – Normit, ideaalit ja käytännöt, 2011, s. 32.
56 Mörä, 2011, s. 32.
Tämän lisäksi lähdesuoja annetaan sekä esitutkintalaissa että oikeudenkäymiskaaressa.
Esitutkintalain 7 luvun 8§:n mukaan:
Todistajan on totuudenmukaisesti ja mitään salaamatta ilmaistava, mitä hän tietää tutkittavasta asiasta. Jos hän kuitenkin olisi tutkittavaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10–14
§:n, 16–21 §:n taikka 22 §:n 1 ja 2 momentin nojalla oikeutettu tai velvollinen kieltäytymään todistamasta, hän on vastaavasti oikeutettu tai velvollinen siihen myös esitutkinnassa.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään todistajan oikeudesta tai velvollisuudesta kieltäytyä todistamasta, todistaja on kuitenkin velvollinen todistamaan, jos:
1) oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 tai 3 momentissa, 12 §:n 1 tai 2 momentissa, 13 §:n 1 tai 3 momentissa, 14 §:n 1 momentissa taikka 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostuu todistamiseen;
2) tutkittavana on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, taikka tällaisen rikoksen yritys tai osallisuus siihen, ja tuomioistuin voisi tutkittavaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä velvoittaa todistamaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 3 momentin, 13 §:n 2 tai 3 momentin, 14 §:n 2 momentin taikka 20 §:n 2 momentin nojalla;
3) tutkittavana on rikos, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 9 §:n 3 momentin nojalla tuomioistuimessa ei olisi oikeutta tai velvollisuutta kieltäytyä todistamasta, eikä todistaja ole mainitun luvun 20 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20§:n mukaan:
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003) tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa kieltäytyä todistamasta siitä, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot tai laatinut yleisön saataville toimitetun viestin.
Tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai joka koskee salassapitovelvollisuuden rikkomista rangaistavaksi säädetyllä tavalla.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun § 22:ssä todetaan lisäksi, että oikeus kieltäytyä todistamasta säilyy, vaikkei asianosainen ole enää siinä asemassa, jossa hän on saanut tiedon todistettavasta seikasta.
Toisin sanoen; toimittaja voidaan todistajana velvoittaa paljastamaan lähteensä esitutkinnassa, mikäli tutkittavana on rikos, josta säädetty rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Oikeudenkäynnissä toimittaja voidaan velvoittaa todistuksen nojalla paljastamaan lähteensä, mikäli kyse on rikoksesta, josta säädetty rangaistu on kuusi vuotta vankeutta tai kyse on rikoksesta, joka koskee salassapitovelvollisuuden rikkomista säädetyllä tavalla.
Käytännössä kun media julkistaa salassa pidettävää tietoa ja epäillään, että tieto on saatu salassapitovelvollisuutta rikkomalla, tilanne on hyvin usein se, että salassapitorikosten tutkinta ei etene esitutkintaa pidemmälle. Samalla on kuitenkin myös niin, että vaikka lainmukaiset edellytykset lähdesuojan murtamiseen täyttyisivät, lähdesuojan murtamista esitetään erittäin harvoin. Lähdesuojaa ei ole Suomessa murrettu koskaan.