Kuntoutuksen toteutus ja merkitys nuorten elämässä

Nuorten osallistuminen oman kuntoutuksensa suunnitteluun ja elämänpäämääriänsä tukevien kuntoutustavoitteiden asettamiseen vaihteli iän, oman motivaation ja ter-veydenhuollon kuntoutussuunnitelmien laadintakäytäntöjen mukaan. Kokemukset osallistumisasteesta ja omista vaikutusmahdollisuuksista vaihtelivat itsemääräämisestä kuntoutujan sivuuttavaan ammatillisten asiantuntijoiden toteuttamaan suunnitte-luun ja tavoitteenasettesuunnitte-luun. Neljäsosa tutkimukseen osallistuneista nuorista koki voineensa vaikuttaa kuntoutuksen suunnitteluun ja toteutukseen siten, että heidän näkemyksensä ja tarpeensa oli huomioitu erittäin hyvin. Joka kymmenes koki, että heidän näkemyksiään ei huomioida kuntoutussuunnittelun tavoitteenasettelussa eikä kuntoutuksen toteutuksessa. Liikuntavammaiset ja koulussa, opiskelu- tai työuralla olevat kokivat vaikutusmahdollisuutensa parhaimmiksi. Kehitysvammaiset ja eläk-keellä olevat kokivat useimmin, että heitä ei kuulla kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tutkimuksen tulos osoittaa, että vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuneet nuoret arvioivat kuntoutuksen suunnittelussa kuulluksi

tulemista aikuisia (ks. Puumalainen ym. 2009, 83–84) kielteisemmin, minkä vuoksi heidän mahdollisuuksiin ilmaista omat mielipiteensä tulee kiinnittää erityistä huo-miota.

Suuri osa nuorista koki, että toteutettu vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntou-tus vastasi määrältään heidän tarpeitaan. Tyytyväisimpiä kuntoutuksen määrälliseen tarvevastaavuuteen olivat liikuntavammaiset ja koulussa, opiskelu- tai työuralla olevat nuoret. Nuorten kokemukset kuntoutuksen sisällöllisestä tarvevastaavuudesta olivat myönteisempiä kuin arviot kuntoutuksen suunnitteluun osallistumisesta ja toteutuk-seen vaikuttamisesta sekä kuntoutuksen määrällisen toteutuksen tarpeenmukaisuu-desta. Vain muutama kuntoutuja oli tyytymätön kuntoutuksen sisällölliseen puoleen.

Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myönteiset vaikutukset ilmenivät selvimmin nuorten fyysisessä kunnossa ja toimintakyvyssä. Nuoret kokivat kuntoutuk-sen vaikuttaneen runsaasti myös arkielämässä suoriutumiseen, kommunikaatiotaitoi-hin, psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä lisänneen luottamusta tulevaisuuteen ja omiin voimavaroihin. Perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa, omissa kognitiivisissa toiminnoissa ja koulussa, opinnoissa tai työelämässä selviytymisessä reilu kolmannes oli havainnut paljon kuntoutuksen aikaansaamia myönteisiä vaikutuksia. Vähiten vai-kutuksia koettiin ammatinvalinnassa, opiskelussa ja työllistymisessä. Nuorten arviot vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen vaikutuksista erityisesti fyysiseen toimintakykyyn ja itsenäiseen arjessa suoriutumiseen ovat yhteneväisiä aikuisten kuntoutujien ja kuntoutukseen osallistuneiden lasten vanhempien arvioiden kanssa (ks. Hokkanen ym. 2009, 111; Martin ym. 2009, 269; Puumalainen ym. 2014, 11–12).

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että useat nuoren elämäntilanteeseen ja terveyteen sekä kuntoutukseen liittyvistä tekijöistä olivat yksittäin yhteydessä koettuihin kun-toutusvaikutuksiin. Merkitsevien selittäjien yhteisanalyysissä kuntoutuksen runsaita vaikutuksia kommunikaatiossa ja kognitiivisissa toiminnoissa selittivät nuoren vahva suhde sukuun ja lähiyhteisöihin sekä osallistuminen toimintaterapiaan. Koettujen selviytymisvaikutusten kannalta keskeisiä tekijöitä olivat nuoren pääasiallinen toi-minta, osallistuminen fysioterapiaan, kuntoutuksen sisällön tarvevastaavuus sekä kun-toutuksen vastuuhenkilön nimeäminen. Kunkun-toutuksen vaikutuksia toimintakykyyn selittivät nuoren ikä, fysio- ja toimintaterapiaan osallistuminen, kuntoutuksen sisällön tarvevastaavuus ja nuoren mielipiteiden huomiointi kuntoutusprosessissa. Nuorten kokemien kuntoutusvaikutusten perusteella on tärkeää kiinnittää aiempaa enemmän huomiota kuntoutujan kuulemiseen ja hänen mielipiteidensä huomioimiseen koko kuntoutusprosessin ajan. Tämä asettaa haasteita ammatillisille asiantuntijoille ja heidän työkäytännöilleen. Heiltä edellytetään aikaa ja kykyjä dialogiseen vuorovai-kutukseen erilaisten ihmisten kanssa sekä kuntoutujan näkemysten ensisijaisuutta suhteessa omiin ammatillisiin intresseihin. Kuntoutuksen myönteisten vaikutusten kannalta on myös olennaista, että kuntoutusprosessin toteutumisen seurantaan ni-metään säännönmukaisesti vastuuhenkilö.

Tutkimuksen tulosten perusteella voi todeta, että vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta suunniteltaessa ja toteutettaessa on kiinnitettävä huomiota kuntoutujan yksilölliseen elämäntilanteeseen ja hänen omiin päämääriinsä. Kuntoutujaa kuulemal-la voidaan asettaa kuntoutustavoitteet, jotka tukevat kuulemal-laajempien elämänpäämäärien tavoittelua ja motivoivat kuntoutusprosessin aikana. Kuntoutuksen tulee kohdentua ja paikantua siten, että se tukee eri elämänvaiheissa ja tilanteissa yksilöllisten kehi-tystehtävien ja elämäntavoitteiden saavuttamista. Jotta kuntoutus on merkityksellistä ja tuottaa toivottuja vaikutuksia on kiinnitettävä huomiota kuntoutujan itsemäärää-miseen, fokusoiduttava hänen tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti sekä tuettava hänen vahvuuksiensa kehittymistä (ks. myös Leplege ym. 2007, 1556–1560; Walker ym. 2007, 366–367; Puumalainen ym. 2014, 15–16; Järvikoski ym. 2015, 110–114).

Kuntoutuspalvelujen järjestämisessä ja toteutuksessa on pyrittävä oikea-aikaiseen kohdentumiseen, turvattava tarvittavien palvelujen jatkuvuus ja kokonaisvaltaisuus muun muassa yhteensovittamalla eri kuntoutusmuotoja toimivaksi kokonaisuudeksi.

Yksilötasolle kohdentuvien interventioiden lisäksi on huomioitava lähiyhteisöjen merkitys kuntoutumisen tukena.

Kelan järjestämiä ammatillisen kuntoutuksen palveluja nuorista oli saanut reilu neljännes, eniten oli myönnetty tukea yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen sekä apuvälineitä opiskeluun ja järjestetty koulutuskokeiluja. Ammatillisia kuntou-tuspalveluja saivat useimmin liikuntavammaiset sekä koulussa, opiskelu- tai työuralla olevat nuoret. Myönnetyt apuvälineet koettiin välttämättömiksi opinnoista suoriu-tumiseksi peruskoulun yläluokilla ja ammatillisissa opinnoissa. Koulutuskokeilut olivat ratkaisevia nuoren suunnitellessa ja tehdessä koulutusuraa koskevia päätöksiä.

Työkokeilut puolestaan mahdollistivat ammattiin soveltuvuuden ja työtehtävistä suoriutumisen selvittelyn. Ammatillisten kuntoutuspalvelujen merkitys ilmeni niillä elämän osa-alueilla, joihin lääkinnällisen kuntoutuksen myönteisten vaikutusten to-dettiin vähiten kohdentuvan. Kelan järjestämät ammatillisen kuntoutuksen palvelut tukivat nuorten ammatin ja työn valintaa sekä opiskeluissa selviytymistä.

Osa tutkimukseen osallistuneista nuorista korosti lomakekyselyn avovastauksis-sa ja haastatteluisavovastauksis-sa, että toteutetuista palveluista ei aina muodostunut joustavasti toimivaa ja heidän tarpeisiinsa vastaavaa kokonaisuutta. Palvelujärjestelmän toimi-vuus on kuitenkin olennainen tekijä joustavan aikuisuuteen siirtymisen kannalta.

Vammaisten nuorten aikuistumista voidaan tukea parhaiten heidän tosiasiallisiin tarpeisiinsa vastaavalla kokonaisvaltaisella yhteistyöllä. Fragmentaaristen palvelujen sijaan tarvitaan laaja-alaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä yhteistyötä nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi (ks. myös Kaehne & Beyer 2009, 143; Linnakangas ym.

2011, 62). Keskeistä on toisiaan täydentävien palvelujen ja saumattomien palveluket-jujen koordinointi kokonaisuudeksi, joka tukee nuoren aikuistumisprosessia (ks. esim.

Hendricks & Wehman 2009, 83; Repetto ym. 2012, 4–5, 11). Onnistunut siirtymä aikuisuuteen mahdollistuu nuoren uskoessa itseensä, muiden uskoessa ja luottaessa

hänen pystyvyyteensä sekä tarjoamalla nuoren tarpeisiin vastaavaa kokonaisvaltaista ammatillista ja epävirallista tukea.