Kuntoutujien ja heidän läheistensä näkemykset kuntoutumisen edistämisestä kuntoutuskeskuksessa ja terveyskeskuksissa

Tutkimukseen osallistuneista kuntoutujista puolet (n = 23) oli alle 65-vuotiaita ja kolme neljäsosaa (n = 30) eli parisuhteessa. Noin puolella kuntoutujista (n = 20) oli läheinen mukana haastattelussa. Kuntoutujien ja heidän läheistensä näkemysten erottaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä läheiset saattoivat kertoa ja tulkita kuntoutujien kokemuksia omasta näkökulmastaan. Jonkin verran läheisten tutkimukseen osallistumiseen vaikuttivat pitkät matkat ja haastatteluaikojen yhteen sovittamiseen liittyvät tekijät. Tutkimusasetelma pohjautuikin eteen tuleviin luonnollisiin tilanteisiin, joita ei pyritty tietoisesti muuttamaan.

Kuntoutujien näkemyksiä tarkasteltaessa on otettava huomioon, että terveyskeskusten kuntoutujilla oli mahdollisuus muodostaa käsityksensä kuntoutuksen toteutuksesta keskimäärin pidemmän arviointijakson kuluessa kuin kuntoutuskeskuksen kuntoutujilla. Eri kuntoutusympäristöjen välinen ero alkuvaiheen tavoiteasettelun suhteen saattoi ilmentää sekä terveyskeskusten työntekijöiden esille tuomaa arvioinnin vaikeutta kuntoutumisen etenemisestä alkuvaiheessa että kuntoutujien omaa tilannetta, jossa mielikuvaa tavoitteiden asettamisesta oli kenties vaikea tavoittaa (Burton 2000b).

Jokainen hoitoympäristö on erilainen. Erilaisuus ilmenee usein jo yksikön tunnelmassa ja ilmapiirissä. Hyvän hoitoympäristön piirteitä ovat Perälän (1997) mukaan tarkoituksenmukaisuus ja turvallisuus. Hyvä hoitoympäristö edistää myös terveyttä ja itsemääräämistä ja kunnioittaa yksityisyyttä. Tässä tutkimuksessa hyvä ja välitön ilmapiiri korostui kuntoutuskeskuksen kuntoutujien arvioinneissa terveyskeskusten kuntoutujien arviointeja enemmän, vaikka myös terveyskeskuksissa kuntoutetuista potilaista yli puolet mainitsi hyvästä ilmapiiristä. Burtonin (2000b) tutkimuksen mukaan taas toivon täyttämä ilmapiiri auttoi ensiviikkojen nopeaa kuntoutumista. Erityismaininnoissa kuntoutuskeskuksen kuntoutujat painottivat lisäksi ympäristön rauhallisuutta. Voitaneen sanoa, että kuntoutujat vaistoavat hyvin herkästi ilmapiirin.

Riittävä tiedonsaanti sairaudesta ja kuntoutumisen etenemisestä tuli niin ikään selkeämmin esille kuntoutuskeskuksessa kuin terveyskeskuksissa. Onkin tärkeää pohtia, miten sekä ammatillinen koulutus että työyhteisöissä toteutettu sisäinen koulutus tukevat työntekijöiden valmiuksia välittää kuntoutujille aktiivisesti tietoa kuntoutumisprosessin etenemisestä. Metsämuuronen (2000) arvioi tulevaisuudessakin hoitotyöntekijöiltä odotettavan juuri ohjaamisen, tukemisen ja koordinoinnin taitoja. Laakkosen (2004) mukaan osaamisvaatimukset kuitenkin vaihtelevat eri toimintayksiköissä.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on tullut esiin hoitajien ajan puute kuntoutujien omatoimisen harjoittelun mahdollistamiseen ja ohjaamiseen erityisesti viikonloppuisin (Long ym. 2002;

Long ym. 2003). Tässä tutkimuksessa omatoimiharjoitteiden toteuttamiseen saatua ohjausta toivat esille kuntoutuskeskuksen kuntoutujat terveyskeskusten kuntoutujia enemmän. Hoitajien haastatteluissa tuli esiin ajan puute terveyskeskuksissa, mikä vaikeutti omatoimisen harjoittelun ohjaamista.

Tämän tutkimuksen mukaan kuntoutuskeskuksen kuntoutujat toivat terveyskeskusten kuntoutujia enemmän esille kuntoutujan saamaa hyvää ohjausta sekä sairaanhoitajan toimintaa kokonaisuutena. Onkin mahdollista, että sairaanhoitajan toiminta vahvistuu hyvin toimivassa moniammatillisessa tiimissä, joka luo suotuisan ammatillisen kasvuympäristön asiantuntijuuden kehittymiselle (Laakkonen 2004). Se, että kuntoutujien näkemykset moniammatillisen tiimin toiminnasta eivät poikenneet eri toimintaympäristöissä, voi kertoa myös kuntoutujien todellisista edellytyksistä arvioida ulkopuolelta tiimityön toimivuutta.

Toimintaympäristöt eivät myöskään poikenneet toisistaan, kun tarkastelun kohteena oli sairaanhoitajien ystävällinen kohtelu, kaikkien osapuolien osallistuminen tavoitteiden asettamiseen, riittävä tiedonkulku ja kuntoutujan saama ohjaus jatkohoidosta.

7.2.3 Aivohalvauspotilaiden alkuvaiheen jälkeinen kuntoutuminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät kuntoutuskeskuksessa ja terveyskeskuksissa

Erilaisissa toimintaympäristöissä kuntoutettujen aivohalvauspotilaiden kuntoutumistuloksia ei tämän tutkimuksen asetelman ”luonnollisuuden” vuoksi voida suoraan verrata keskenään. Kuntoutuskeskukseen tullessaan kuntoutujilla oli kulunut sairastumisesta keskimäärin kuukausi, kun taas terveyskeskuksiin kuntoutujat saapuivat noin kahden viikon kuluttua sairastumisesta. Arviointijakson lopussa kuntoutuskeskuksen kuntoutujilla oli kulunut sairastumisesta keskimäärin kaksi kuukautta ja terveyskeskusten kuntoutujilla kaksi ja puoli kuukautta.

Eri toimintaympäristöjen kuntoutujat erosivat toisistaan lähtötilanteessa iän, terveydentilan ja fyysisen toimintakyvyn perusteella siten, että kuntoutuskeskukseen tulleet kuntoutujat olivat nuorempia, vähemmän muita sairauksia potevia ja heidän fyysinen toimintakykynsä oli parempi kuin terveyskeskusten kuntoutujilla. Tutkimusten mukaan (Jörgensen ym.

2000; Langhorne 2001) ikä sinänsä ei kuitenkaan vaikuta kuntoutumismahdollisuuksiin.

Kuntoutuskeskuksen kuntoutujilla oli takanaan spontaanin toipumisen aikaa noin kaksi viikkoa enemmän kuin terveyskeskusten kuntoutujilla ennen ensimmäistä alkuvaiheen jälkeistä toimintakyvyn mittausta. Tämä selittänee osaltaan heissä tapahtunutta muutoksen keskimääräistä pienuutta suhteessa terveyskeskuksen kuntoutujiin Barthel Index -mittarilla arvioituna. Terveyteen liittyvään elämänlaatuun voivat sen sijaan vaikuttaa

kuntoutumistulosten lisäksi esimerkiksi ikä ja muut sairaudet (Niemi ym. 1989; Aalto ym.

1999; Kattainen 2004).

Tutkimusten (esim. Musicco 2003) perusteella on olemassa näyttöä siitä, että noin 80 % fyysisestä kuntoutumisesta tapahtuu kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Eri toimintaympäristöissä kuntoutujien fyysisessä toimintakyvyssä tapahtunut muutos tuleekin suhteuttaa kuntoutumisprosessin vaiheeseen. Myös käytettyjen arviointimenetelmien herkkyys muutosten havaitsemiseksi vaihtelee, ja esimerkiksi Barthel Index -mittari on herkin juuri alkuvaiheessa tuomaan esille päivittäisissä toiminnoissa selviytymistä kuvaavaa muutosta (Mahoney & Barthel 1965). Tässä tutkimuksessa noin kolmen kuukauden kuluttua oli kotiutunut 93 % (n = 25) kuntoutuskeskuksen kuntoutujista ja 65 % (n = 11) terveyskeskusten kuntoutujista.

Terveyteen liittyvässä elämänlaadussa RAND-36 -mittarilla mitattuna ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja kuntoutujien välillä eri toimintaympäristöissä fyysisen toimintakyvyn osiota lukuun ottamatta. Kuntoutujien subjektiivisten arvioiden mukaan lähes kaikkien osioiden arvot olivat väestön vertailuarvoja alhaisemmat (Aalto ym. 1999, 36). Vähiten eri toimintaympäristöissä kuntoutettujen potilaiden arvot erosivat väestöarvoista ”psyykkisen hyvinvoinnin” ja ”koetun terveyden osioissa”. Terveyskeskuskuntoutujien kohdalla edellä mainittujen osioiden arvot jopa ylittivät 65 vuotta täyttäneiden väestöarvot. Elämänlaatuun merkittävästi vaikuttava tekijä onkin potilaan subjektiivinen näkemys omasta tilanteestaan (Niemi ym. 1989; Kauhanen ym. 2000). Tässä tutkimuksessa terveyteen liittyvää elämänlaatua arvioitiin vain kerran kuntoutumisprosessin aikana. Toistomittauksilla olisi voitu saada tietoa kuntoutustoimien vaikuttavuudesta terveyteen liittyvään elämänlaatuun (Lukkarinen 1999; Kattainen 2004; Kuivalainen 2004). Kuntoutujien mielialassa ja läheisten jaksamisessa ei myöskään ollut eroja eri toimintaympäristöissä. Selviä masennusoireita ilmeni lähes puolella kuntoutujista, mikä vastaa aikaisempien tutkimusten esille tuomia tutkimustuloksia (Kauhanen ym. 1999; Johnson ym. 2006). Samoin puolella tutkimukseen osallistuneista kuntoutujien läheisistä ilmeni stressioireita arviointijakson lopussa.

Tämän tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että kaikkien osapuolien osallistumisella tavoiteasetteluun, riittävällä tiedon saannilla kuntoutumisesta, omatoimisuuteen kannustamisella ja jatkohoidosta saadulla ohjauksella on merkitystä fyysisen

kuntoutumisen kannalta. Nämä tekijät voivat kuvastaa myös kuntoutujan sitoutumista omaan kuntoutumisprosessiinsa.