pan. Peruuttamaton lapsen ja isän eron hetki. Pohjaton suru kuristaa kurkkuani, su-mentaa silmäni.
Sukulaisemme Voitto Ollonqvist astuu kukitetun kummun äärelle.
- Leo Suvenmaalla oli kolme suurta rakkautta, su-kulaismies aloittaa.
Havahdun. Mitä paljas-tuksia tällaisella hetkellä?
- Ne rakkaudet olivat puoliso Lempi, malmikivet ja Someron murre. Helpo-tuksen huokaus. Koko elä-mäkerran tiivistys muuta-maan sanaan, juuri niihin oikeisiin.
Tuostä isänikin olisi var-masti pitänyt. Melkein kuulen hänen hersyvän hy-väksyvän naurahduksensa.
Liian myöhään saa huo-mata, miten vähän lapsi kaikkein läheisimmistään muistaa tai edes tietää. On-neksi isäni ja äitini jälkeen-sä jättämistä päiväkirjois-ta olen voinut poimia edes sirpaleita heidän merkittä-vimmistä elämänvaiheis-taan. Tällaisen palapelin sain kootuksi Someron "Ki-vitaskun" ja hänen "Västä-räkkinsä" taipaleesta.
Apostolinkyydillä kouluun Jo lapsena Leo Aukustil-la oli tapana keräillä tas-kuihinsa erikoisen näköi-siä pikkukiviä. Ulrika-äiti ei moisesta tavasta juuri ilah-tunut. Moitti, kun sai usein paikattavakseen rikki kulu-neita taskuja.
- Kyl sääki yks kivitasku olet. Ei arvannut, että
poi-ka löytäisi joskus tosi ar-vokiven ja opastaisi muita-kin ympäri maata niitä et-simään.
Ensin oli kuitenkin tai-vallettava opintiet. Alakoulu oli vielä lähellä kotia, mutta jatko-opiskelun kanssa oli toisin. Kansakoulunopetta-ja Kustaa Hossi oli tuohon aikaan kunnioitettu johto-hahmo kunnan monissa si-vistyshankkeissa. Koettipa taivutella jopa Leon Ulri-ka-äitiä panemaan poikansa lisäoppiin Somerolle perus-teilla olleeseen yhteiskou-luun.
Vähävarainen mäkitupa-lainen, silloin jo yksinhuol-tajaäiti, ei sellaisesta oli-si uskaltanut unekoli-siakaan.
Onneksi jotkut armeliaat, koulua Somerolle hankki-neet, avasivat muutamil-le lapsilmuutamil-le mahdollisuuden
vapaaoppilaspaikalle, niin myös Römmin kuopukselle.
Yhteiskouluun, kauas Kivisojalta “Joinsuuhuun”
(keskustaan) Leo Aukusti taivalsi “jalkasiin” tai “suk-seemall”. Ihmeellisen uuden tiedon hankkimiseen hän paneutui sen, minkä piden-tyneeltä koulumatkaltaan ja kotiaskareiltaan jaksoi. Päi-väkirja kertoo älyttömän ai-kaisista ylösnousuista ja tai-valluksista kouluun. Joskus pahoilla säillä lähempä-nä koulua asuvien toverien luona löytyi onneksi yö-kortteeri.
Kouluaineista varsinkin kemia ja fysiikka innosti-vat Leoa. Myös äidinkielen kotiaineet häneltä hersyivät järjettömän pitkiksi. Jos-kus kymmenien sivujen pi-tuiset vuodatukset koetteli-vat opettajan kärsivällisyyttä Leo Suvenmaan ja
Luu-mäeltä kotoisin olleen Lempi s. Karhun tiet kohtasivat Helsingissä. Vihillä päätet-tiin käydä vuonna 1939.
Sota-aika näkyy vihkiparin juhla-asuissa. Morsius-kimppukin paleltui talven kireässä pakkasessa, äitini muisteli myöhemmin. Siksi se lienee jätetty pois hääku-vastakin.
Kivitasku oli koonnut kotinsa vitriiniin edestavan kivi-kokoelman. Sitä esiteltiin kodissa vierailleille mielellään.
Vuorossa on yksi kauneimmista kotimaisista korukivistä:
spektroliitti.
Irmeli Suvenmaan albumista Irmeli Suvenmaan albumista
Someron Joulu 2014
- isä meille lapsilleen myö-hemmin naureskellen ker-toi.Vapaa-aikanaan (=öisin) nuori Leo innostui kaiken-laisista orastavista uuden ajan keksinnöistä ja saattoi saada ensimmäisen kipinän tulevaan teknisen alan lei-pätyöhönsä. Oman patteri-radion nuori poika värkkäsi tuosta vain, kenties sen ajan Tee se itse -oppaan "Koulu-laisen muistikirjan" innos-tamana ja opasinnos-tamana. Oli varmasti jännittävää kuulla tuosta kotitekoisesta värkis-tä viestejä, ehkä ulkomail-ta asti.
"Naapurin emäntä tu-li mamman tykön ehtokyl-lään. Lykkäsin ration liuk-kaastas kammarin peiton alla. Ei sitä kaikkein tartte tiätäät, mitä mää hommaan, kertoi päiväkirja.
Keskikoulu tuli näistä öi-sistä harrastuksista huoli-matta suoritetuksi.
Unelma kaivoksesta
Isästäni oli suuri kunnia Suomelle saada
isännöi-täväksi kesäolympialaiset vuonna 1952. Hänelle tuos-ta vuodestuos-ta tuli muutenkin ikimuistettava.
Merkkivuoden kunniaksi Helsingistä Somerolle rai-vattiin uusi upea tieyhteys.
Jo tuolloin Kivitasku-lem-pinimellä kutsuttu isäni lähti tutkimaan tarkemmin kaivureiden paljastamia tienluiskia. "Pässillä" kö-rötelleen kuljettajan tarkka silmä keksi tietyömaalta ta-vallista ruosteisemman ki-venlohkareen. Ruosteisuus kertoi, silloin vielä geologi-an harrastelijalle, että muri-kassa voisi piillä arvometal-leja.
"Porsasmäen" löydökses-tä malmiyhtiölle lähetetty näyte raivasi täysin uuden elämänuran isälle. Sähkö-ala sai tehdä tilaa seuraaval-le rakkaudelseuraaval-le, malmikivilseuraaval-le.
Isäni näyttää panneen kaiken taitonsa likoon saa-dakseen tehokkaat lisä-tutkimukset käyntiin So-merolla. Hänen nimissään tehtiin löytöalueelle jo-pa ennakkovaraus
kevääl-lä 1954. Sittemmin se siir-rettiin Malmikaivos Oy:l-le. Kyseinen yhtiö hankki puolestaan Tupalan alueelle kaivospiirioikeuden.
Tupalan tarina sai jatkoa vasta 25:n vuoden kuluttua, kun Tupalan kaivospiirioi-keudet siirtyivät vaihtokau-passa Outokumpu Oy:lle.
Uusi yhtiö käynnisti alueella vihdoin perusteel-liset malmikartoitukset ja kiintokallion koeporaukset.
Jo niiden perusteella voi-tiin päätellä useiden ar-vometallien, mm. sinkin, lyijyn ja jopa hopean, pi-toisuuksien olevan huo-mattavia - jopa koko Ete-lä-Suomen suurin mainit-tujen metallien esiintymä, ennustettiin. Jopa syväkai-rauksetkin saatiin käyntiin.
Isäni toiveista ja kovis-ta ponnisteluiskovis-ta huolimat-ta unelma kaivokseshuolimat-ta So-merolla ei toteutunut hänen eläessään. Malmitonne-ja olisi kaivosyhtiön arvion mukaan saatu liian vähän.
Arvometallien pitoisuus oli sittenkin liian pientä. Li-säksi todettiin, että suurin osa kiintokalliosta olisi vie-reisen järven alla. Se olisi li-sännyt malmin hyödyntä-miskustannuksia.
Pettymys isälle, joka eh-kä jo oli nähnyt unelmis-saan kotikuntansa nousun sananmukaisesti "kultakan-taan".
Liekö onni vai epäonni?
Nyky-Suomessa ei kaivok-sen tuloa lähiseudulle enää oteta hurraten vastaan. Sel-laista asennetta isäni olisi varmasti ollut vaikea ym-märtää.
Osittain tämän löydök-sen ja jo paljon aikaisem-min Pajulasta löytämänsä - koko maassa harvinaisen - petaliitti-näytteen johdosta, isälleni myönnettiin aikoi-naan myös valtionpalkinto.
Someroa tutkinut kai-vosyhtiö Outokumpu Oy oli onneksi tajunnut, et-tä tavallisten kansalaisten lähettämistä näytteistä oli suuri apu koko maan mal-milähteiden paikantami-seen. Isäni lisäsi löylyä ja sai yhtiön pestaamaan itseop-pineen mutta innokkaan maallikon kansanvalistus-työhön.
Someron "Kivitasku"
sai aikaan ihmeellisen in-nostuksen aallon eri puo-lille maata. Isäni kier-si koko Suomea Hangos-Harrastelija-geologin suurimpia riemun ja ylpeyden hetkiä
oli malmiyhtiön koeporausten käynnistyminen omassa koti-pitäjässä. Tupalassa, hieman keskusten ulkopuolelta paikal-listetusta kiintokalliosta nousi näytepötköjä metrikaupalla tarkemmin analysoitaviksi.
L. Suvenmaa Oy:n sähköliike nk. Tapion talossa vuonna 1938. Liikkeessä myytin lamppujen ja valaisimien ohessa muitakin sähkövehkeitä ja mm. radioita. Niitä myös kor-jattiin. Kyseinen, muutaman muunkin yrittäjän yhteinen liiketalo on jo purettu pois Someron city-ilmeen kohotuksen tieltä.
Jatkuu sivulla 60
Irmeli Suvenmaan albumista Irmeli Suvenmaan albumista
ta Lappiin ja idästä länteen.
Työmatkoista kertyi tuhan-sia kilometrejä itse ajaen tai julkisilla kulkuneuvoil-la. Yksinäisiä öitä matkus-tajakodeissa, satoja esitelmiä koululaisille, yrityksille, yh-distyksille ja kuntapäättäjil-le.Isäni tuntui olleen kuin omassa elementissään nuorten tai korkeasti oppi-neidenkin kuulijoiden edes-sä. Kansan antama titteli
"Kivihullu" oli hänestä jopa mieleinen.
Kaiken motiivina "Kivi-taskulla" oli vain ajatus saa-da jo silloin Suomi nou-suun. Strategiana oli: va-lista, kilpailuta ja palkitse.
Näillä kivitalkoilla maan eri puolilta tulvi varmas-ti kymmeniätuhansia näyt-teitä keräilypaikoille. Lu-paavimpien murikoiden löytäjät palkittiin ja sanan-mukaisesti "kullanarvoisim-mat" otettiin kaivosyhtiön tarkempaan tutkimusohjel-maan.
Huippuhetki isäni elä-mänpolulla koitti kuiten-kin, kun Vammalassa käyn-nistyi siellä ”Kivitaskun”
organisoiman malminetsin-täkilpailun hedelmänä to-dellinen kaivos. Tosin esiin-tymästä riitti louhittavaa vain muutamiksi vuosik-si. Muistona tästä elämän-vaiheesta on isäni haudalle viety hänen aikoinaan hio-tuttamansa kuutio kyseises-tä malmikiveskyseises-tä.
Sen seurana on toinen-kin kiviharrastuksen muis-to: Koijärven kirjokives-tä lohkaistu ja hiottu näy-tekuutio. Kyseistä kivilajia on käytetty myös maamme suurmiesten edustusasun-non, Mäntyniemen sisus-tuksessa. Tämän isä, minun suurmieheni, ylpeänä muis-ti aina mainita esitellessään vierailijoille oman kotinsa kivikokoelmia.
"Kivitasku" tallensi murreaarteita
Suvenmaan nuoren parin ensimmäinen vuokrakoti oli löytynyt jo ennen sotaa So-merolta nk. Sahan talon ylä-kerrasta. Onneksi alakerras-sa asustivat Horilat, Kaija ja Tapio. Naisilla oli toisistaan seuraa ja tukea.
Miehetkin löysivät toi-sensa yhteisen kiinnostuk-sen kautta. Todennäköisesti silloin jo sota-aikana, ja var-sinkin rauhan koitettua isän-maalle, suomen kielen täy-sinoppinut, yhteiskoulun lehtori tajusi Someron mur-teen taitajan arvon. Lienee tunnettua, että sittemmin lu-kuisia murrekirjoja tuottanut Tapio Horila poikkesi isä-ni pakeilla ´tarkistuttamas-sa´ Someron murteisia teks-tejään. Isä oli moisesta ääret-tömän “ylpjä”, tottakai.
Paras ja tutuin isän mur-relähde oli oma äiti, Ulri-ka Söderström, s. Somerol-la 1881. Mieleeni on elävästi painunut, miten isä hykerte-li riemusta, kun kuuhykerte-li äidil-tään jonkun tavallista erikoi-semman murresanan, niin kuin vaikkapa "pualetoin"
(esim. lapsesta, tottelematon)
"meneynny" (esim. naisesta, elähtänyt), "rontmänttinäs", (mullinmallin).
Mamma, niin kuin isänäi-tiä perheen kesken kutsut-tiin, asui kodissamme mei-dän lapsenlasten lapsuudesta asti aina kuolemaansa saak-ka. Monesti näin jälkeenpäin olen kunnioittanut vanhem-piani tästä omaishoitoratkai-susta. Mamma välitti meille lapsenlapsilleen paitsi mur-retta myös monenlaista kan-sanperinnettä. Sain seurata myös, millaista oloa vanhuu-dessa on odotettavissa.
Aina työmatkoillaankin ja varsinkin vapaa-aikanaan isäni ylläpiti myös murrehar-rastustaan. Kunkin paikka-kunnan ikäihmisiä puhutta-malla hän pyrki keräilemään vanhaa muistitietoa eri aloil-ta. Esimerkiksi aarnivalkea-tarinat ja -maastot kiinnos-tivat erityisesti. Jotenkin isä ounasteli kyseisen luonnon-ilmiön liittyvän malmikivien läheisyyteen.
Isä tallensi murrehaas-tattelujaan, aluksi kynäl-lä vihkoihin ja luentomap-pien lehdille. Myöhemmin vakiovarusteena vapaa-ajan
murreretkillä kulki kelanau-huri ja tekniikan yhä kehi-tyttyä, kasettinauhuri. Perin-nöksi jälkipolville häneltä jäi kokonainen vuori nauhoja ja kasetteja. Sääli vain, että tek-niikka on edennyt vielä niis-täkin, digi- ja cd-aikaan.
Onneksi Helsingin yli-opistolla on tallennettu-na äänitearkistomateriaalia ja opinnäytetöitä Someron murteesta. Ja onneksi So-meron kaupungissakin vielä on Someron murteen ja pe-rinteen vaalijoita, niin kuin edelleen Ollonqvistin Voitto ja Someron Joulu.
Minuun isäni tartutti rak-kautensa Someron murtee-seen ja luonnonihmeiden ihasteluun.
Tallessani on vieläkin pie-ni ruutuvihko, johon isän in-nostamana olen kirjannut kuulemiani murresanoja ja sananparsia. Aina uudestaan minua jaksaa naurattaa seu-raava muistiinpano mam-malta: "Tönttääs taas, sano Mäntyläm muari pässii, kum pässi hänem pääs saunam pessään tönttäs."
Huomaan myös tarkkai-levani erikoisia kiviä maas-toissa, niin kotimaassa kuin ulkomailla lomilla liikkues-sani. Usein matkalaukkuuni sujahtaa muistoksi näitä luo-mutuomisia kotipihojeni ko-ristukseksi. On siinä tulevil-la arkeologeiltulevil-la pohtimista, miten kyseiset kivilajit ovat vaikkapa Afrikasta tai Ne-palista kauas Pohjolaan kul-keutuneet.
Myös tosi rakkaudessa
"myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan asti" isä oli esikuvallinen. Äitini joudut-tua elämänsä loppuvaihees-sa loppuvaihees-sairaalahoitoon isä kävi lä-hes joka päivä ilahduttamas-sa "Västäräkkiään", kunnes kuolema heidät erotti.
Isäni nautti kirjallisista töistä. Siitä kertoi säännöllinen päiväkirjan pitäminen lähes läpi aikuiselämän.
Irmeli Suvenmaa - jatkoa sivulta 59
Irmeli Suvenmaan albumista
Someron Joulu 2014
S
ain somerolaisilta lap-suudenystäviltäni syn-tymäpäivälahjaksi upe-an kirjupe-an ”Someron kartupe-anot”.Ensimmäiseksi etsin Harjun kartanon esittelyn ja silmäilin kuvat. Ja oi, siinä se oli, ilma-kuva Harjun kartanosta kaik-kine rakennuksineen, vasem-malla väentupa. Aivan liiku-tuin. Kuvassa on se rakennus ja pihapiiri, josta minulla on ensimmäiset hauraat muis-tot, sillä siellä asuimme toisen evakkomatkan jälkeen.
Kotiseudulle Muolaan pi-täjän Telkkälän kylään oli päästy palaamaan kevääl-lä 1942. Koko kykevääl-lä oli täysin raunioina talvisodan jäljiltä, mutta vanhempani muiden evakosta palaavien tavoin al-koivat toiveikkaina rakentaa.
Uudessa kotitalossa oli jo kat-to ja uunitkin muurattu, kun tuli äkkilähtö toiselle evakko-matkalle. Neuvostoliittohan aloitti 9.6.1944 suurhyök-käyksen Karjalan kannaksel-la ja siviiliväestön oli kiireesti paettava sodan jaloista.