Koulukiusaaminen ja kouluväkivalta

Koulussa viihtymisen ja työskentelyn kannalta on olennaisen tärkeää, että koulu on turvallinen ympäristö, jossa voi opiskella itselleen otollisella tavalla. Koulussa tapahtuva epäsosiaalinen käyttäytyminen heikentää työskentelyilmapiirin. Epäsosiaalinen käyttäy-tyminen voi olla koulukiusaamista, kouluväkivaltaa, sukupuolista häirintää, ulkopuolelle sulkemista, rasismia – käsitteitä on monia. Yleisimmin käytettäneen koulukiusaamisen käsitettä. Kiusaamisessa voi hahmottaa kaksi olennaista kriteeriä: yhtäältä on kysymys yksilön kokemuksesta ja toisaalta sosiaalisista suhteista ja valtaepätasapainosta, jonka seurauksena kiusattu ei pysty puolustautumaan. (Hamarus & Kaikkonen 2011.) On siis tarkasteltava kiusaamisen kokemista ja yksilölle aiheutuvaa mielipahaa, mutta ymmärret-tävä myös kiusaamisen ryhmäulottuvuuksia (Salmivalli 1998) sekä siihen liittyviä yhtei-söllisiä ulottuvuuksia.

Vaikka koulun negatiivisissa piirteissä ei ole syytä tarpeettomasti velloa, osoittaa kiusaa-misen ilmiö selkeästi, että nuorten keskinäinen toiminta vaikuttaa merkittävällä tavalla moniin koulun toimintoihin. ”Oppilaiden väliset suhteet ovat kiusaamisessa ja ennak-koluulojen syntymisessä merkittävä tekijä”, kirjoittaa Päivi Hamarus (2006b, 12). Kiusaa-misen ja syrjinnän kautta tapahtuvat rajanvedot ovat osa oppilaiden keinovalikoimaa, jolla piirretään rajaa meihin ja muihin, joilla sekä rakennetaan jäsenyyksiä että tuotetaan erontekoja (Lahelma 2004). Kiusaamisen ymmärtäminen ja siihen puuttuminen edellyt-tävät siis tajua nuorten ryhmäsidonnaisuuksista sekä heidän toiminnastaan.

Käytetyin kiusaamisen määritelmä lienee Dan Olweuksen: kiusaamisesta on kyse silloin, kun yksilö toistuvasti altistuu yhden tai useamman henkilön kielteisille teoille. Olwe-uksen mukaan negatiiviset teot ovat jatkumo, joka ulottuu poissulkemisesta fyysiseen väkivaltaan. (Olweus 1992, 14.) Kiusaaminen ei tämän määritelmän mukaan ole satun-nainen ilmiö, vaan toistuva ja pysyvä tapa käyttäytyä toista kohtaan.

Kaikki kiusaaminen ei tule koulun aikuisten tietoon. Kouluterveyskyselyssä 9 prosenttia pojista kertoo, että heitä kiusataan kerran tai useammin viikossa, tytöistä 7 prosenttia.

Harvemmin kuin kerran viikossa kiusattuja on pojista 30 prosenttia ja tytöistä 25 prosenttia.

(Kouluterveyskysely.) Tämä siis tarkoittaa, että joka yhdestoista poika joutuu

viikoit-tain kiusatuksi ja tytöistä joka neljästoista. Neljä poikaa kymmenestä joutuu kiusaamisen kohteeksi joskus ja noin kolme tyttöä kymmenestä. Marginalisoitumisen uhka koskettaa suurta oppilaiden joukkoa, mutta muita pysyvämmin marginaaliin joutuu suppeampi joukko. Kiusatuksi joutumista selitetään kiusatun erilaisuudella, sillä, että hän poik-keaa normista, mutta kiusatuksi joutuminen myös marginalisoi nuorta. (Aaltonen 2006, 109.) Kiusatuksi joutuminen ikään kuin vahvistaa itse itseään. Kiusaaminen on ongelma kaikille, mutta erityisesti sen kasautuminen lisää negatiivisia vaikutuksia.

Kiusatuksi tulemisen kokemukset ovat pääsääntöisesti negatiivisia. Kiusaaminen vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin ja mielialaan, mutta aiheuttaa myös psykosomaattisia stressi-oireita sekä sosiaalisten suhteiden ongelmia, kuten pelkoa tai ujoutta (Pörhölä 2008, 96). Kiusaamisen pelko aiheuttaa kouluissa paljon turvattomuutta ( Jukarainen, Syrjä-läinen & Värri 2012, 249). Yliopisto-opiskelijoita koskevassa tutkimuksessa lähes puolet kiusatuista kertoivat saavansa kiusaamisesta negatiivisia kokemuksia, kuten alentunutta toimintakykyä, motivaation puutetta, mielialan laskua, itsetunnon alenemista, masen-nusta, jännittämistä, pelokkuutta ja eristäytymistä (Lappalainen ym. 2011, 74–75). Kiusaa-misen kohteeksi joutuminen hävettää ja vaikuttaa nuoriin siten, että he esimerkiksi eivät uskalla tulla joukkoon. Kiusattu eristäytyy, hänen statuksensa alenee – ja valitettavasti alhainen status merkitsee heikkoja toimintamahdollisuuksia sekä fyysisessä että sosiaali-sessa tilassa (ks. Huuki 2010a):

– No, Sallahan on niinku periaatteessa rinnakkaisluokalla, mutta meillä on yhteisiä tunteja jonkin verran.

– Joo.

– Ja välitunnilla ollaan, meillä on niinku vähän samanlaista tuttavapiiriä, niin se ei tuu ollenkaan meiän porukkaan, sen takia et se niinku pelkää.

– Ymm.

– Että me ei puhuta sille ja nolataan se.

– Ymm.

– Ja joka käy taas mulle, ett mä en niinku halua olla missään tekemisissä sen kanssa.

– Ymm.

– No se on sitten siellä omana ryhmänään siellä vähän sillei.

(Hamarus 2006a, 182.)

Kiusaamisen ryhmäulottuvuudet näkyvät esimerkiksi siinä, ettei kiusaamiseen uskalleta puuttua; pelätään, että joudutaan itsekin kiusatuksi ja oma sosiaalinen status alenee (Hamarus 2006a). Nuoret puuttuvatkin kiusaamiseen lähinnä silloin, kun heillä on läheinen suhde kiusattuun. Muissa tilanteissa kiusaamiseen omaksutaan varovainen tai passiivinen asenne. (Souto 2011, 86.) Onkin todettu, että mitä korkeampi status tai suositun maine kiusaamiseen puuttuvalla oppilaalla on, sitä paremmin se mahdollistaa muillekin oppilaille kiusaamiseen puuttumisen. Kiusaamiseen puuttuminen on sosiaalinen riski: kiusatut ovat sosiaalisesti marginaalisessa asemassa, kiusaajat yleensä korkeamman statuksen oppi-laita. (Pöyhönen, Juvonen & Salmivalli 2010.) Koska kiusaamisen motiivina on luokan ja koulun sosiaalisessa asemassa nouseminen, vaikuttaa sivustaseuraajien toiminta olennai-sesti kiusaajiin: hiljaisuus ja puuttumattomuus voivat vahvistaa kiusaamisen vaikutusta

sekä kiusaajan että kiusatun näkökulmasta. Jos kiusaamista seuraavat tai sen huomaavat eivät puutu tilanteeseen, kasvaa ei-toivottavien seu rausten riski. (Kärnä ym. 2010).

Kiusaaminen vaikuttaa laajalti nuorten koulukokemukseen. Sillä on yksilöllisiä, ryhmä-tason ja yhteisöllisiä ulottuvuuksia. Kiusaamisen yhteisöllisten ulottuvuuksien selvitte-leminen on toistaiseksi kesken. Teemu Kaupin arvion mukaan esimerkiksi oppilaiden vanhempia ei juurikaan ole huomioitu kiusaamista koskevissa tutkimuksissa. Opetta-jien kiusaamaksi joutuvien lasten ja nuorten kokemuksia ei juuri ole selvitetty – vaikka heidän määränsä onkin vähäinen, on tässä olemassa tietoaukko. (Kauppi 2011.) On myös esitetty, että tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota kiusatuksi joutuneitten oppilaitten ryhmäsuhteisiin ja autettava heitä toimimaan paremmin vertaistensa joukossa (Pörhölä 2008, 101).

Kaikki tutkijat eivät ole tyytyväisiä kiusaamisen käsitteeseen. Nähdään, että se on terminä varsin laaja eikä toisaalta kata kovin hyvin kiusaamisen vakavampia muotoja, joita muualla kuin koulussa kutsuttaisiin epäilemättä väkivallaksi. Koulukiusaamista voidaan pitää turhan väljänä terminä, joka ei riittävästi tuo esiin eri tekojen vakavuusasteita (Turvallisuustyöryhmän muistio, 1.2.) Tämän takia on lähdetty siitä, että koulukiusaa-misen oheen tarvitaan kouluväkivallan käsite, joka tuo esiin koulussa tapahtuvat alistavat teot⁶. Argumenttina on tällöin, että väkivalta on niin vakava aihepiiri, että sen käsitte-lyyn osana koulun arkitodellisuutta tarvitaan oma suoramerkityksinen sana. Samalla on ehkä pyritty rajaamaan väkivaltaa enemmänkin fyysiseen väkivaltaan ja tarkoitukselli-sesti jätetty henkinen väkivalta tematisoimatta (esim. Kiilakoski 2009a). Väkivallan käsite tuo mukaan valtaulottuvuuden: väkivalta rakenteina, tekoina ja prosesseina alistaa toista ja ehkäisee häntä toteuttamasta mahdollisuuksiaan. Se kytkeytyy esimerkiksi sukupuo-leen, seksuaalisuuteen ja siihen statukseen, mikä oppilaalla koulussa on. Kouluväkivallan tarkastelu voi auttaa myös kiinnittämään huomiota sukupuoleen koulussa, sillä väkivalta saattaa liittyä olettamuksiin siitä, mikä on miehekästä käytöstä. (Huuki 2010a, Manninen 2010b.) Väkivalta liittyykin nuorten statuksiin ja ryhmäsuhteisiin. Olennainen asia väki-vallassa on sosiaalinen ympäristö, ja ryhmäprosesseilla on keskeinen merkitys väkivallan torjunnassa (Savolainen 2005).

Väkivalta näyttää olevan koulussa verrattain yleistä, mutta sen määrä vaihtelee koulusta ja luokasta toiseen ja näyttää saavan eri muotoja sukupuolen mukaan (Sunnari 2009, 15).

Väkivallan käsittelemisen keskeisyyttä nuorten maailmassa korostaa se, että väkivallan uhriksi joudutaan todennäköisimmin nuorena. Väkivallan kokeminen näyttää myös lisääntyneen ajan kuluessa. Nuorten ei myöskään ole helppoa puhua väkivaltakokemuk-sistaan. Päivi Honkatukian arvion mukaan suurin osa nuorten kokemasta väkivallasta jää piiloon. (Honkatukia 2011.) Koulun pitäisi olla turvallinen ympäristö, ja turvallisuudesta vastaa koulutuksen järjestäjä. Voidaan siis väittää, että koulussa tapahtuvaan väkivaltaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Lasten ja nuorten itsensä kokemasta fyysisestä väkivallasta on verrattain niukalti tietoa.

Vuonna 2008 kerätyn lapsiuhritutkimuksen tulokset muodostavat tärkeän tietopohjan siitä, miten lapset ja nuoret itse ovat kokeneet väkivallan. Erityisen tärkeää tämä tieto on siksi, että koska lasten ja nuorten väkivalta jää viranomaistiedon ulkopuolelle, kuva heihin

6 Kouluväkivallan ja koulukiusaamisen käsitteiden suhde vaihtelee tutkijoiden mukaan. Osa mieltää kouluväkivallan olevan se osa koulukiusaamisen janasta, jossa on kyse fyysisestä toiminnasta ja pa-kottamisesta. Osa pitää koulukiusaamista ja kouluväkivaltaa enemmän tai vähemmän päällekkäisinä käsitteinä.

kohdistuvasta väkivallasta on muodostettava nimenomaan kysymällä aiheesta heiltä itsel-tään. Tulosten mukaan keskeisimmät väkivallan näyttämöt ovat koti ja koulu, molemmat keskeisiä kasvatusinstituutioita ja samalla paikkoja, joissa nuoret viettävät eniten aikaa.

Esimerkiksi väkivaltaa kokeneista yhdeksäsluokkalaisista pojista 44 prosenttia ilmoittaa tulleensa pahoinpidellyksi koulussa kahden edellisen kuukauden aikana (seuraavaksi suurin luokka on katu, 22 prosenttia). Tytöistä vastaava luku on 8, heillä suurin prosentti eli 50 prosenttia tapahtuu kotona. (Ellonen ym. 2008, 175.) Luku siis kertoo, että väki-vallan näyttämönä koulu on keskeinen, mutta väkiväki-vallan kohteeksi joutuminen eroaa voimakkaasti sukupuolittain. Uusimmassa kouluterveyskyselyssä 20 prosenttia koulu-kiusatuista yläkoululaisista pojista ilmoittaa joutuneensa edellisen lukukauden aikana fyysisen väkivallan kohteeksi, tytöistä 6 prosenttia (Kouluterveyskysely).

Poikien kiusaaminen purkautuu tyttöjä useammin fyysiseksi väkivallaksi. Väkivalta koulussa näyttää olevan selkeästi sukupuolittunutta. Sitä voikin pitää maskuliinisena keinona, jolla otetaan julkista tilaan haltuun, suljetaan sieltä ei-toivottuja käyttäytymis-tapoja ja ihmisiä. Se on keino ratkaista sukupolven sisäisiä ristiriitoja ja osoittaa toisille nuorille heidän paikkansa. Väkivalta kietoutuu aiempiin tapahtumiin, heijastelee ihmisten välisiä suhteita ja sillä on ryhmä- ja yhteisötason taustatekijöitä.

Mä otin sen [viidesluokkalaisen pojan] pään kainaloon ja annoin sille tosi kovaa aivohierontaa. Niin se lähti siitä että ”ai saakeli”. Alko pitää päätänsä. Kaikki pojat tuli ja alko taputtaa mua selkään että ”hyvä jätkä. Tuo äijä piti kusettaa jo kauan sitte.”

(Huuki 2010b, 13.)

Kaikkinensa nämä luvut, kuten tilastotieto ylipäätään, herättää kysymyksen, miten väki-vallan yleisyyteen tulisi suhtautua – onko se sopivalla tasolla, tulisiko sitä vähentää vai onko kaikki väkivalta ylipäätään liikaa. Väkivaltatutkimukset osoittavat myös, että olennaista on kiinnittää huomiota väkivallan kasautumiseen – kouluväkivallasta ei voi suoraan päätellä, tuleeko lapselle psykososiaalisia ongelmia, vaan lisäksi monien muiden seikkojen ohella tulisi ottaa huomioon, altistuuko hän väkivallalle muissakin tilanteissa (Ellonen & Peltonen 2011, 20).