Kotoutumisen tavoitteena työllistyminen ja osallisuus

Suomessa asuvan ulkomaalaistaustaisen ja vieraskielisen väestön määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä jatkuvasti. Kun vuonna 1990 maassamme asui 24 783 vieraskielistä henkilöä ja kymmenen vuotta myöhemmin 99 227, niin vuoden 2019 lopussa Suomessa asui jo 412 644 henkilöä, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame. Tämä tarkoittaa, että tällä hetkellä noin seitsemän prosenttia koko Suomen väestöstä määritellään vieraskielisiksi. Noin puolet vieraskielisistä asuu pääkaupunkiseudulla. Suurimmat vieraskielisten ryhmät maassamme ovat venäjää, viroa ja arabiaa äidinkielenään puhuvat. (Tilastokeskus 2019.)

Ulkomaalaistaustaisiksi kutsutaan henkilöitä, joiden vanhemmat tai ainoa elossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Vuonna 2019 ulkomaalaistaustaisia oli Suomessa runsaat 423 000. Heistä ensimmäisen polven ulkomaalaistaustaisia oli 351 721 (83 %) ja toisen polven 71 773 (17 %). (Tilastokeskus 2019b.) Sekä ensimmäisen että toisen polven maahanmuuttajat voivat opiskella suomea toisena kielenä ja tähän joukkoon viittaan tässä tutkimuksessa nimikkeellä S2-oppijat/opiskelijat tai maahanmuuttajat.

Suomeen muutetaan monesta syystä, eniten perheen, työn tai opiskelun vuoksi, mutta myös esimerkiksi kansainvälisen suojelun tarpeesta tai kiintiöpakolaisena. Maahan muuttavat ihmiset eivät luonnollisesti ole yhtenäinen joukko, vaan eri ikäisiä ja taustaisia, väliaikaisesti tai pysyvästi asuinmaataan vaihtaneita henkilöitä. Monikielisen ja -kulttuurisen väestön lisääntyminen on vaikuttanut sekä lainsäädäntöön että koulutuspolitiikkaan. Perustuslaki (731/1999) turvaa maahanmuuttajien yhdenvertaisuutta syntyperäisten suomalaisten kanssa esimerkiksi takaamalla oikeuden maksuttomaan perusopetukseen (16 §) ja oikeuden oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen (17 §). Peruspyrkimyksenä suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on edistää maahanmuuttajien joustavaa ja tehokasta kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään, edellyttäen, että myös oman äidinkielen, kulttuurin ja uskonnon rooli huomioidaan (Latomaa 2007: 320). Kotoutumisen joustavuudesta ja tehokkuudesta on käyty paljon keskustelua ja niihin on pyritty vaikuttamaan niin lainsäädännön, poliittisten linjausten ja päätösten kuin kansalaisyhteiskunnan keinojenkin avulla.

Kotoutumisen tarkoitus on päästä yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi osallistumalla ja työllistymällä. Yhtenä avaintekijänä kotoutumisessa ja työllistymisessä on riittävä suomen kielen taito. Suomen (tai ruotsin) opetuksen tavoitteena on tarjota maahanmuuttajille mahdollisuudet toimia tasavertaisina ja aktiivisina jäseninä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kielikoulutusta onkin pyritty kehittämään määrätietoisesti, ja kehitetään koko ajan, erilaisten maahanmuuttajaryhmien tarpeet ja tavoitteet huomioiden. (Latomaa 2007: 318, 320.) Maahanmuuttajille ei ole luotu Suomessa omia koulutusjärjestelmiä, vaan heidät on haluttu integroida osaksi olemassa olevia koulutusmuotoja. Maahanmuuttaja voi osallistua samaan koulutukseen kuin ikätasoisensa kantaväestö, heti kun hän on saavuttanut riittävät kielelliset ja muut tarvittavat valmiudet. Näiden valmiuksien saavuttamiseksi oppivelvollisuusikäisille on tarjolla perusopetukseen valmistavaa opetusta. Myöhemmin lukiokoulutukseen on saatavilla myös valmistavaa koulutusta ja ammatillisiin opintoihin valmentavaa koulutusta (Vaarala, Reiman, Jalkanen & Nissilä 2016: 16–

17.)

Aikuinen kotoutuja ja kielenoppija tarvitsee monenlaista kielitaitoa. Opiskellessa, työelämässä ja vapaa-ajalla kielenkäyttötarpeet voivat vaihdella paljon. Yleiskielen ja ammattikielen suhdetta S2-viitekehyksessä ovat tutkineet esimerkiksi Kela ja Komppa (2011), jotka havaitsivat, että sairaanhoitajan työssä ammattikieli ja yleiskieli eivät ole tarkasti eroteltavissa, vaan että ne sekoittuvat, ja työssä pärjäämiseen tarvitaan molempia. Ammattikieli ei aina ole myöskään vaativampaa kuin sosiaalisen kanssakäymisen kieli, vaan esimerkiksi nopeat monenkeskiset puhetilanteet voivat olla haastavampia kuin ammattikielellisesti mutkikkaat, mutta ennakoitavat ja rutiininomaiset kokoustilanteet (Jäppinen 2011). Toisaalta esimerkiksi itsenäisesti suoritettava lääkärin työ vaatii erittäin korkeatasoista ammatti- ja yleiskielen hallintaa (C1–C2-taso), jotta työstä voisi suoriutua sujuvasti ja luotettavasti (Tervola 2019). Riittävä kielitaito voi ammatista ja työtehtävästä riippuen olla hyvin monenlainen (esim. Tarnanen & Pöyhönen 2011), mutta melko tavallista on, että työpaikoilla ja joissakin oppilaitoksissa edellytetään ns. keskitason osaamista eli eurooppalaisen viitekehyksen tasoasteikkojen B1-tasoa (ks. arviointia käsittelevä luku 4). Myös Suomen kansalaisuutta haettaessa vaaditaan todistus keskitason kielitaidosta, jonka voi osoittaa esimerkiksi suorittamalla yleisen kielitutkinnon (YKI-tutkinto) hyväksytysti tasolla 3.

Maahanmuuttoviraston linjauksen mukaan tämä vastaa ”tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa”.

Kielitaidon voi osoittaa suorittamalla (tasolla 3) jonkun kolmesta mahdollisesta osakoeyhdistelmästä: puhuminen ja kirjoittaminen, puheen ymmärtäminen ja kirjoittaminen tai

tekstin ymmärtäminen ja puhuminen. (OPH: Kielitaidon osoittaminen 2020).

Aikuisen maahanmuuttajan kotoutumis- ja koulutuspolkua ovat hahmotelleet esimerkiksi työryhmä Ohranen, Vaarala, Huhta, Kivisik, Feller ja Stordell (2015) hankkeessa, jossa suunniteltiin kotoutumiskoulutusta varten kielitaidon lähtötason arviointimallin valtakunnallistamista. Työttömän aikuisen maahanmuuttajan kotoutumispolku alkaa alkukartoituksella, joka tehdään kotoutumiskoulutuksen aluksi. Kotoutumiskoulutukseen kuuluu suomen tai ruotsin kielen opintoja, tarvittaessa luku- ja kirjoitustaidon opetusta sekä yleisiä yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja jatkokoulutukseen valmistavia sisältöjä (Maahanmuuttajien kotoutumispalvelut 2020). Kotoutumiskoulutus toteutetaan lähinnä työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena, mutta myös omaehtoinen opiskelu on mahdollista. (OPH TOT2017.) Alkukartoitus on työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimisto) tai kunnan palvelu, jonka tarkoitus on selvittää maahanmuuttajahakijan elämäntilanne ja palvelutarpeet. Siihen voi sisältyä esimerkiksi alkuhaastattelu, kielitaidon testausta, tarvittaessa luku- ja kirjoitustaidon kartoitusta ja opiskelutaitojen selvittelyä. Alkukartoituksen tulosten perusteella päätetään kotoutumisssuunnitelman tarve ja suositellaan sopivaa polkua kohti työllistymistä.

Kotoutumissuunnitelma on yksilöllinen ja siihen kirjataan palvelut, joita maahanmuuttaja tarvitsee kotoutumisensa ja työllistymisensä tueksi. (Ohranen ym. 2015: 3, 10–12.)

Alkukartoituksen jälkeen henkilö ohjataan sopivalle kurssille tai omaehtoiseen opiskeluun.

Maahanmuuttajien koulutustausta voi vaihdella lukutaidottomasta monta tutkintoa suorittaneeseen korkeakoulutettuun, joten tarjolla täytyy olla monenlaisia väyliä edetä. Hakijan on mahdollista tarvittaessa osallistua luku- ja kirjoitusopetukseen tai edetä hitaan, perustahtisen tai nopean kotoutumiskoulutuksen mukaisesti. Kuviossa 1 on havainnollistettu maahanmuuttajan mahdollista kotoutumisen polkua Ohrasen ym. (2015: 10) selvityksessä esiintyneen kuvion pohjalta.

Kuvio 1. Aikuisen maahanmuuttajan kotoutumisen polkuja kohti työelämää. Lyhenteet: PEVA = perusopetukseen valmentava koulutus, VALMA = ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus, LUVA = lukioon valmentava koulutus. Muokattu Ohrasen ym. (2015) raportista.

Päätavoitteena kaikilla poluilla on työllistyminen ja sitä kautta yhteiskunnan jäseneksi pääseminen.

Polku on jokaisella erilainen ja harvoin etenee lineaarisesti; usein ihmiset opiskelevat ja työskentelevät samanaikaisesti, kertaavat samantasoisia kursseja, työskentelevät ja palaavat takaisin opiskelemaan. Myös muuttuva työelämä vaatii ihmisiltä lisä- ja uudelleenkouluttautumista.