Myös viimeisen työpajan aluksi meitä odotti positiivinen yllätys, kun paikalla oli taas ennakoitua enemmän osallistujia. Työpajaan osallistui yhteensä yhdeksän työntekijää, kolme asukasta ja kaksi omaista. Kolmannen työpajatyöskentelyn tavoitteena oli päästä konkreettiselle tasolle ja luoda toimintasuunnitelmat kolmelle valitulle kehittämistavoitteelle, jotka oli muodostettu aiempien työpajojen lopputulosten pohjalta. Kehittämistavoitteina olivat arkisen läsnäolon ja ulkoiluhetkien lisääminen sekä viriketoiminnan kehittäminen. Tavoitteiden laadintaan vaikutti lisäksi se, että niiden tuli olla riittävän konkreettisella tasolla, jotta ne saataisiin osaksi arjen toimintaa.
Työpajan alussa kertasimme nopeasti kahden edellisen työpajan tuloksia. Aiempien työpajojen valmiit fläppipaperit olimme asettaneet huonetilan seinälle, josta osallistujat pystyivät muistuttelemaan mieleen, mitä työskentelyn aikana oli aikaansaatu. Tunnelma oli selvästikin odottava, sillä viimeisen kerran tarkoituksena oli luoda konkreettisia toimintasuunnitelmia kehittämistavoitteille. Henna (ohjaaja) alusti työskentelyä kertomalla työpajan ”tavoitteena olevan konkreettinen toimintasuunnitelma, jota voidaan lähteä seuraamaan. Eli mennään ihan käytännön tasolle että lähdetään listaamaan milloin tehdään mitäkin toimia, kuka sen tekee tai missä yhteydessä? … Niin että huomisesta aamusta lähtien voidaan alkaa sitä toteuttamaan.”
Työskentelymuotona käytettiin pienryhmätyöskentelyä. Työpajan aluksi Henna jakoi ryhmän kolmeen ryhmään, jotka koostuivat niin työntekijöistä, asukkaista kuin omaisista. Pienryhmätyöskentely toteutettiin kolmessa työvaiheessa siten, että jokainen ryhmä sai äänensä kuuluviin kaikkiin työstettäviin kehittämistavoitteisiin.
Työtilan seinälle oli kiinnitetty kolmeen eri kohtaan fläppipaperit, joiden ääressä pienryhmät työskentelivät. Paperit oli asetettu selkeästi eri kohtiin, jotta työskentelyssä ryhmät eivät häiriintyisi toisten tekemisestä. Jokainen ryhmä aloitti yhden kehittämistavoitteen työstön ja loi pohjatyön sille. Näin toimintasuunnitelmat täydentyivät vaihe vaiheelta erilaisilla näkemyksillä.
Eri kehittämistavoitteiden työstäminen aloitettiin pohtimalla, mitä tavoitteen saavuttamiseksi pitää tehdä ja mitä se edellyttää toimijoilta. Arjen tasolla tapahtuvan toiminnan saavuttamiseksi tavoitteita lähestyttiin pohtimalla vastuukysymyksiä, kuten missä ja milloin toiminta tapahtuu ja kenen toimesta, kuka hoitaa toimintaa, miten tavoitetoiminta saadaan osaksi arkea, mitä esteitä sen saavuttamiselle voi olla ja miten esteistä selvitään. Ryhmän pohdinnat ja toimintaaskeleet esitettiin post it -lapuilla ja fläppipaperin kuvitteellisella aikajanalla. Fläppipaperille oli luotu aikajana, joka kulki paperin vasemman reunan toiminnan nykytilanteesta oikean laidan kehittämistavoitteeseen. Aikajanalle kiinnitettiin täytettyjä post it -lappuja kuvaamaan tavoitteen saavuttamisen toimenpiteitä. Edellisten työpajojen tapaan yhdelle lapulle kirjattiin yksi asia, jolloin aikajana täyttyi pienin askelin tavoitteen saavuttamisen elementeistä.
Ryhmät työskentelivät tiiviisti fläppipaperin äärellä. Suurin osa istui huonetilan penkeillä lähellä fläppipaperia ja kirjoittivat lapuille esille nousseita asioita. Ryhmät työskentelivät hyvin lähellä toisiaan, sillä kolme pienryhmää sai aikaan pienessä huonetilassa paljon ääntä. Ajoittain ääntä joutui korottamaan kunnolla, jotta toiset ryhmäläiset kuulivat puhetta, sillä puheen sorina huoneessa kaikui aika ajoin.
Keskustelu oli hyvin vilkasta ja avointa. Kaikki osallistuivat pienryhmätyöskentelyyn pohtimalla tavoitetta ja sen edellyttämiä toimenpiteitä. Välillä ryhmät hiljentyivät miettimään uusia huomioitavia asioita. Näkemyksistä keskusteltiin arjen ja käytännön läheisesti yhdessä. Jokaiselle annettiin puheenvuoroja ja muistettiin myös kuunnella toisia. Työskentely sujui hyvässä hengessä naurun siivittämänä.
Työpajatyöskentelyssä ohjaajalla oli aktiivinen rooli. Henna, Kaisa ja Kimmo ohjasivat ryhmiä fläppipaperin täydentämisessä Tiinan seuratessa toimintaa ja huolehtiessa aikataulussa pysymisestä. Ohjaajat kirvoittivat keskustelua erilaisilla kysymyksillä ja kannustivat osallistujia kirjaamaan kaikkia esille tulleita ideoita lapulle ja tuomaan sen näin näkyväksi kaikille. Huoneen peränurkassa työskentelevä neljän hengen ryhmä pohti arkisen läsnäolon lisäämistä. Kaisa esitti tarkentavia kysymyksiä: ”Mitä nämä ovat? Mitä siihen kuuluu?” Pekan (työntekijä) vastattua kysymyksiin Kaisa kannustaa: ”No niin, sitten lappuja seinälle.”
Palvelutalon esimies Eeva poistui paikalta ensimmäisen työstövaiheen lopussa.
Keskustelun ollessa edelleen käynnissä oli aika vaihtaa työskentelypaikkoja. Tiina (ohjaaja) korotti ääntä keskustelun päälle: ”Valitettavasti joudun nyt tätä keskustelua hiljentää... valmistautukaa vaihtamaan.” Osallistujat vaihtoivat työskentelypaikkoja hymyssä suin.
Vaihdon aikana ryhmät kiersivät seuraavan kehittämistavoitteen äärelle. Työvaiheen alussa ohjaajat kertasivat ja selostivat, mitä ensimmäisessä vaiheessa ryhmät olivat saaneet aikaiseksi, ja alustivat näin uuden ryhmän toiminnan aloittamista.
Ryhmäläiset kuuntelivat mietteliäinä, mitä edellinen ryhmä oli paperille tuottanut.
Ryhmät jatkoivat edellisen ryhmän aloittamaa tuotosta tehden tarpeellisia lisäyksiä ja muutoksia aiempaan luonnokseen heidän näkemyksiensä mukaisesti.
Palvelutalon asukkaista Toivo istui oven vieressä penkillä seuraten toimintaa.
Asukkaat Siiri ja Paavo liikkuivat ryhmänsä mukana osallistuen toimintaan tuoden myös omia näkemyksiä ja tuntemuksia esille. Heitä myös osallistettiin keskusteluun esittämällä kysymyksiä, kuten ”mitä te haluaisitte [palvelutalon toiminnalta]?”
Omaiset olivat pienryhmissä aktiivisia keskustelijoita ja kyselivät myös henkilökunnalta tarkennuksia heitä ihmetyttäviin asioihin. Osallistujat puhuivat asioista arjen kielellä ja kertoivat avoimesti käytännön esimerkkejä arjen toiminnasta ja erilaisista tilanteista. Asioista uskallettiin puhua, vaikka asiakkaita – asukkaat ja omaiset – oli läsnä. Työvaiheen lopussa Tiina (ohjaaja) joutui keskeyttämään puheen sorinan taas, jotta aikataulussa pysyttäisiin.
Ensimmäisen kahden työvaiheen aikana ryhmät olivat saaneet luotua fläppipaperille jo melko selkeän kuvan toimenpiteistä kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi, eikä viimeisen vaihdon jälkeen paljoa lisäyksiä suunnitelmiin tullut. Ohjaajat kyseenalaistivat asioita ja kyselivät aktiivisesti ryhmäläisten näkemyksiä. Puheen ja keskustelun kautta pyrittiin löytämään vielä täydennyksiä konkreettisiin toimintasuunnitelmiin. Vain muutamia lappuja lisättiin fläppipaperille enää tässä vaiheessa.
Tauon jälkeen käytimme tilaisuuden loppupuolen yhteiseen keskusteluun, jolloin tarkastelimme toimintasuunnitelmia yksi kerrallaan koko ryhmän kesken
keskustellen asioista yhteisesti. Tämän viimeisen työvaiheen tarkoituksena oli koota yhteen työpajan pienryhmätyöskentelyjen tulokset ja tehdä tarvittavat lisäykset esimerkiksi vastuualueista ja vastuuhenkilöistä sekä tarkemmista aikatauluista. Tällä tavoin pyrimme viimeistelemään toimintasuunnitelmat käytännön tasolle, jotta niitä olisi mahdollista alkaa toteuttamaan arjen työssä.
Kimmo (ohjaaja) aloitti työvaiheen alustuksen: ”Katsotaan niitä [fläppipapereilla olleita toimintasuunnitelmia] yhdessä ja tarviiko niitä vielä muokata...” Kaisa (ohjaaja) keskeytti kuitenkin tehtävänannon kehottamalla osallistujia siirtymään lähemmäksi seinää: ”Ja ennen kuin jatkat yhtään enempää saanen pyytää, että tulette tänne lähemmäksi, että teillä on edes pieni mahdollisuus nähdä seinälle.”
Osallistujat nousivat reippaasti, siirsivät penkkinsä lähemmäksi seinää ja istuutuivat puolikaaren muotoiseen muodostelmaan kuuntelemaan kertausta kehittämiskohteista.
Ensimmäisenä kehittämistavoitteista käsittelimme viriketoiminnan kehittämistä, mikä tuli vahvasti esille prosessin aikana työntekijöiden, asukkaiden ja omaisten odotuksissa. Työpajan aikana osallistujat olivat rakentaneet fläppipaperille toimenpiteitä, joiden avulla viriketoiminnan kehittämisessä onnistuttaisiin.
Tavoitteen osalta oli keskitytty siihen, millaista toimintaa se käytännössä voisi olla, kuinka usein sitä järjestetään, kuka tapahtumia järjestää ja mitä toimenpiteitä tapahtumien järjestäminen käytännössä edellyttää.
Kimmon (ohjaaja) kerrattua aiemmat tuotokset hän esitti osallistujille kysymyksen:
”Mitä ongelmia toimenpiteiden toteuttamisessa voi olla?” Anneli (työntekijä) toteaa ensimmäisenä: ”No se että minun mielestä pitäisi kuitenkin sillä lailla ajatella vastuuhenkilöitä, kuka mitäkin tekee...” Tässä vaiheessa kysymys tuli palvelutalon esimiehen Eevan poissaolosta, sillä monet asiat ovat hänen päätöksensä takana ja hänen läsnäolonsa olisi ollut päätösten kannalta tärkeää. Osallistujat vitsailivatkin vastuunjaosta keskusteltaessa, että laitetaan kaikki Eevan vastuulle. Naurun tauottua toimintaa jatkettiin kuitenkin ilman esimiehen läsnäoloa hyvillä mielin.
Aloimme nimetä toimenpiteille vastuuhenkilöitä ja keskustelimme kehittämistoiminnan ensimmäisistä vaiheista. Annelin vastustellessa vastuuhenkilöksi nimeämistä yhteen kehittämistavoitteen vaiheeseen työpajan
ohjaaja Kimmo huomautti: ”Tämä ei ole työsopimus.” Annelin suostuttua ottamaan vastuuta jatkettiin pohtimalla, millä aikataululla hän lupaa suorittaa ensimmäisen vaiheen. Kaisa (ohjaaja) ottaa aktiivisen roolin ja kysyy, ”milloin ehdit ottamaan yhteyttä?”, johon Tiina (ohjaaja) jatkaa ”tällä viikolla? ensi viikolla?” Eri toimenpiteistä ja niiden edellyttämistä toiminnoista keskustelimme koko ryhmän kanssa ja vuoropuhelussa tuli myös uusia ideoita esille. Esimerkiksi puhuttaessa viikoittaisista toiminnoista Anneli esitti yllättäen, että ”sinähän voisit Pekka olla kuntosalivastaava!” Kaisa esittää kysymyksen Pekalle (työntekijä): ”Miltä sellainen kuulostaisi?” Pienen mutinan jälkeen Pekka kuitenkin itsekin innostuu ja myöntyy myhäillen: ”No voinhan minä olla.”
Arkinen läsnäolo nousi prosessin aikana esille useaan otteeseen eri työpajoissa.
Kehittämistavoitteena arkisen läsnäolon lisäämisen pohtiminen oli vaikeaa, sillä se on laaja käsite ja luo koko toiminnalle pohjaa. Työskentelyssä ei luotu erillistä toimintasuunnitelmaa tietylle ajanjaksolle kehittämistavoitteen saavuttamiseksi.
Fläppipaperille tuotokseksi muodostui ymmärrys siitä, mitä läsnäolo on käytännön arjessa, eikä erillisiä vastuuhenkilöitä nimetty toiminnoille, vaan jokainen työntekijä on toiminnassaan vastuullinen noudattamaan niitä. Osallistujat olivat yhdessä luottavaisia kehittämistavoitteen sisällöstä ja ymmärsivät itsekin pohdintojen kautta toiminnan haasteet ja ajan rajallisuuden. Kaisan (ohjaaja) kysyessä kommentteja tai lisäyksiä esitykseen Siiri (asukas) vastaa, että ”kaikkia hyviä asioitahan siinä on”.
Ohjaajat Kaisa ja Henna ottivat fläppipaperin seinältä. Osallistujat vetivät henkeä ja valmistautuivat viimeisen työstövaiheen aloittamiseen. Seinälle asetettiin viimeinen kehittämistavoite, jonka työstäminen aloitettiin edellisten vaiheiden tavalla Hennan kerratessa tuotoksen. Viimeinen käsiteltävä kehittämistavoite oli ulkoiluhetkien lisääminen, minkä työntekijät ja omaiset kokivat tärkeäksi asiaksi. Työpajassa keskusteltiin siitä, ettei ulkoilun tarvitse aina olla järjestettyä ja pitkäkestoista, vaan pienetkin happihyppelyt voivat riittää. Keskusteluissa tuli esille, että toiminnassa pitää olla pelisilmää, mitä tehdään eli ymmärretään myös asukkaan odotuksia ja toiveita.
Konkreettisten toimintasuunnitelmien valmistuttua työpajan lopuksi osallistujilta kysyttiin tunnelmia ja ajatuksia työskentelystä. Anneli (työntekijä) oli hyvin
positiivisella mielellä, että asioista puhutaan yhdessä ja niitä käsitellään tällaisessa työpajassa: ”Sitten on kuitenkin tuo, että koko henkilökunta sitoutuu.” Kysyttäessä sitoutumista toimintaan ja jokaisen oma-aloitteisuutta toimenpiteiden tekemiseksi Virpi (työntekijä) vitsailee: ”Voi että.. mie en muista mittään.” Kaisa kiiruhtaa sanomaan, että ”me voidaan kyllä jättää nämä [tuotokset] teille seinälle muistutukseksi”. Kehittämistavoitteita oli pohdittu käytännön läheisesti ja osallistujat olivat itse rakentaneet toimenpiteet kokemustensa perusteella. Näin myös sitoutuminen toimintaan koettiin helpompana.
Osallistujien iloiset ilmeet viestittivät tyytyväisyyttä työpajatyöskentelyyn ja sen aikaansaannoksiin. Virpi nosti esiin asioista ääneen puhumisen merkityksen:
”Kertaus on aina opintojen äiti.” Anneli lisäsi tähän: ”Kyllä tämä antaa lisää pontta tuohon työhön, koska helpostihan siihen urautuu. Että kiva että on tämmösiä…
Kaiken kaikkiaan tosi positiivinen. Herättelee meitä vähän.” Jenni (työntekijä) jatkoi vielä: ”Ihan hyvähän näitä on käydä välillä läpi, hyvä juttu!”