Tuotteiden konfiguroinnin tutkiminen alkoi useita vuosia sitten, kun mikrotietokoneiden valmistuksessa havaittiin ongelmia. Tuotteesta oli mahdollista rakentaa miljoonia erilai-sia muunnokerilai-sia, mutta samaan aikaan siihen liittyi lukuierilai-sia rajoitukerilai-sia (Forza & Salvador 2006). Nykyään markkinoilla on laaja valikoima konfiguroitavia tuotteita ja palveluja. Pe-rinteisiä esimerkkejä tuotteista ovat autot, teollisuuskoneet ja tietoliikennejärjestelmät (Sinz & Haag 2007). Perustuote on usein pelkistetty, ja tarjolla on paljon muunnoksia sekä lisäominaisuuksia, jolloin asiakastarve saadaan täytettyä tehokkaammin.
Aiemmin teollisuutta hallitsi massatuotanto, mutta tämänhetkisen trendin mukaan val-mistajalähtöisestä tuotannosta siirrytään kohti asiakaslähtöistä toimintaa, jossa asiak-kaan tarpeita huomioidaan läpi tuotantoprosessin (Aleksic et al. 2017). Yritystoiminta kansainvälistyy ja muuttuu maailmanlaajuiseksi, ja samaan aikaan alueellisesti toimivat yritykset vähenevät. Tuotteiden on vastattava nopeasti ja joustavasti muuttuvaan ja eri-koistuneeseen kysyntään, jossa asiakkaat ovat entistä vaativampia. Onnistunut konfigu-roinnin hallinta parantaa asiakastyytyväisyyttä ja lisää yrityksen kannattavuutta, koska resursseja pystytään käyttämään tehokkaammin. (Riitahuhta & Pulkkinen 2001; Chan-dra & Grabis 2016)
2.1 Tekninen konfigurointi
Konfigurointi perustuu tarvittavien tietojen tuottamiseen, jotta tuote voidaan valmistaa oikeanlaiseksi. Konfiguraatio on osien tai elementtien järjestelyä, joka antaa kokonaisuu-delle sen luontaisen muodon (Chandra & Grabis 2016, s. 3). Teollisessa valmistuksessa tuotteet kuvataan perinpohjaisesti ja yksiselitteisesti, sillä tämä mahdollistaa tehokkaan, koordinoidun ja laadukkaan valmistuksen (Forza & Salvador 2006, s. 86). Tuotemallien suunnittelussa otetaan huomioon, kuinka paljon mallilla on teknistä joustavuutta ja mil-laiset mahdollisuudet asiakkaalla on vaikuttaa lopputuotteeseen. Konfiguroitava tuote si-sältää sellaisia elementtejä, jotka on suunniteltu uudelleen käytettäväksi. Asiakkaan vaa-timusten mukaan malliin konfiguroidaan oikeat mitat ja piirteet, kuitenkin tuoterajoitukset huomioiden. (Pakkanen et al. 2019)
Asiakaskohtaisesti valmistetun ainutlaatuisen tuotteen kustannukset voidaan jakaa kar-keasti kahteen osaan: vakio-osaan ja muuttuvaan osaan. Vakio-osan kustannukset muo-dostuvat usein materiaaleista ja komponenteista, jotka ovat standardihintaisia. Kustan-nusten kannalta ei ole juuri merkitystä missä tai kuka vakio-osan valmistaa. Puolestaan
muuttuvan osan kustannuksiin vaikuttaa merkittävästi työn suunnittelusta aiheutuvat ku-lut, joihin sisältyy esimerkiksi tuotesuunnittelua, tuotannon hallintaa, tuotannon aikatau-lutusta ja laadun varmistamista. Nämä kulut nostavat yrityksen muuttuvia kustannuksia huomattavasti. Suunnittelun kehittämisellä ja tehostamisella ainutkertaisten tuotteiden kustannuksia ja läpimenoaikoja voidaan pienentää merkittävästi. (Aleksic et al. 2017)
2.2 Vahvuudet ja heikkoudet
Asiakkaat vaativat tuotteelta alhaista hintaa, korkeaa laatua ja nopeaa toimitusaikaa, sekä näiden lisäksi odotetaan, että yksilölliset vaatimukset ja tarpeet otetaan huomioon (Aleksic et al. 2017). Asiakastyytyväisyys on yksi tärkeimmistä liiketoiminnan strategian kulmakivistä, joten edellä mainittuihin haasteisiin vastaaminen on tärkeää. Konfiguroin-nin avulla löydetään hyviä ratkaisuja, mutta toisaalta niihin liittyy myös todellisia haas-teita. Onnistunut konfigurointi edistää seuraavanlaisia tavoitteita (Juuti 2008, s. 33):
• asiakastarpeiden hallinta sekä niiden täyttäminen
• toimitusaika
• kustannusten hallinta
• tuotteen laadun hallinta
• tuoteportfolion hallinta
• brändin hallinnointi.
Lisäksi tuotteiden elinkaaret ovat entistä hallitumpia sekä komponenttivarastoja voidaan pitää pienempinä, jolloin kiinteitä kustannuksia syntyy vähemmän. Konfiguroitavilla tuot-teilla pystytään mukautumaan markkinoiden poikkeustilanteisiin nopeammin, koska tuo-tekehitys on suunniteltu joustavaksi. (Pulkkinen & Riitahuhta 2001, s. 9)
Konfiguroitaviin tuotteisiin liittyy suuri dokumentaation tarve, sillä eri variaatioista syntyy paljon datatietoa. Yrityksen on tehtävä strateginen päätös siitä, kuinka tietomääriä käsi-tellään, sillä eri tavoissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Varmin tapa on valmistella kaikki asiakirjat valmiiksi ennen tilauksien vastaanottamista. Toinen tapa on muodostaa vain pakolliset asiakirjat tilauksen yhteydessä. Dokumentaatioiden tekeminen ja niiden ylläpitäminen ovat iso kuluerä yrityksille, mutta toisaalta kun ne tehdään valmiiksi etukä-teen, niin tilausprosessissa vältytään turhilta viivästyksiltä. Seuraava kuvaaja esittää do-kumentointikustannuksien syntymistä.
Kuva 1. Strategian valinta vaikuttaa tuotedokumentaation kustannuksiin (Muokattu lähteestä Forza & Salvador 2006, s. 89).
Tuoterakennepuu eli BOM (bill of materials) tarkoittaa tuotteen osaluetteloa, josta käy ilmi tarvittavat komponentit ja niiden lukumäärät (Chatras et al. 2016). Forzan ja Salva-dorin (2006) mukaan tuoterakennepuu on yleisin tapa esittää tuotteen rakenne. Kuvasta 1 huomataan, että dokumentointikulut pienenevät, kun tuoterakennepuut tehdään vasta tilausten aikana, jolloin vältytään turhilta dokumentaatioilta ja tilauksia voidaan ottaa aiemmin vastaan. Toisaalta riski myöhästymiseen kasvaa, kun dokumentointi jätetään tilauksien yhteyteen. Mitä enemmän asiakas vaikuttaa tuotteen rakenteeseen sitä suu-remmiksi kustannukset nousevat, jos dokumentaatiot valmistellaan ennen tilauksien vas-taanottamista. Tämä johtuu siitä, että asiakasvaatimukset nostavat tuotevariaatioiden lu-kumäärää huomattavasti.
Konfiguroitavia tuotteita valmistava yritys kohtaa usein haasteita tuotannonsuunnitte-lussa. Ongelmakohdat liittyvät usein kapasiteettiin, sillä on hankala määrittää, kuinka paljon tietylle tuotteelle sitä tulisi kohdistaa. Suunnittelussa täytyy huomioida koneiden käyttöasteet, eli on mietittävä mikä tuote valmistetaan milläkin koneella. Toisaalta tuote-variaatioiden kohdalla törmätään varastointiin liittyviin ongelmiin. Mitkä tulisi varastoida
ja mitä ei kannata varastoida? Usein yrityksen sisällä on hankaluuksia välittää tietoa ta-saisesti eri osastoille ja jäsenille, jolloin siitä seuraa, että kapasiteettia ja varastoja ei käytetä optimaalisella tavalla. (Chandra & Grabis 2016, s. 9)
2.3 Tietojärjestelmät
Yrityksen tietoinfrastruktuurin kaikkien osien on oltava valmiina käsittelemään suuria da-tamääriä, ennen kuin uusi tuote voidaan tuoda markkinoille. Usein suunnittelijoiden tuot-tamia CAD-tiedostoja ja muita tuotteeseen liittyviä tiedostoja hallinnoidaan ja tuetaan PDM (Product Data Management) -järjestelmällä. Suunnittelutyön jälkeen tuotteen uu-simmat ja päivitetyt tiedot löytyvät järjestelmästä, ja tämän lisäksi sitä voidaan käyttää tuotteen elinkaaren hallinnointiin (Simpson et al. 2007, s. 491).
Myyntityö automatisoituu jatkuvasti ja siihen liittyviä digitaalisia myyntityökaluja hyödyn-netään yhä enemmän B2B-markkinoilla. Niillä pystytään edistämään asiakasarvon luo-mista ja parantamaan yrityksen tehokkuutta (Mahlamäki et al. 2020). Konfiguraattori on ohjelmisto tai verkkopalvelu, jonka avulla potentiaalista asiakasta tuetaan myyntitapah-tumassa. Mahlamäen et al. (2020) mukaan se on digitaalinen työkalu, joka ohjaa käyttä-jää konfigurointiprosessin ajan. Sen avulla on tarkoitus löytää yrityksen valikoimasta pa-ras vaihtoehto asiakkaalle sekä määrittää siihen tarvittavat tuotetiedot (Sandrin et al.
2017). Konfiguraattori luo sellaisen markkinatarjonnan, jolla pystytään vastaamaan asi-akkaan vaatimuksiin siten, että myyntiyhtiön toiminta säilyy kannattavana (Mahlamäki et al. 2020).
2.4 Konfigurointiprosessi
Forza ja Salvador (2006, s. 16–17) painottavat vuorovaikutuksen merkitystä konfiguroin-tiprosessin onnistumisessa. Konfiguroitava tuote perustuu asiakkaan toiveisiin ja vaati-muksiin, joten tarvittavien tietojen hankkiminen edellyttää vahvaa molemminpuolista vuorovaikutusta. Perinteisessä yritysten välisessä liiketoiminnassa myyjä etsii sopivia asiakkaita, jonka jälkeen heille myydään oman yrityksen tuotteita, toivoen, että ne sopi-vat heidän tarpeisiinsa ja vaatimuksiinsa (Mahlamäki et al. 2016). Nykypäivänä digitaa-lisesti ohjattu myynti on yleistä, jolloin asiakas pääsee tutustumaan tuotevalikoimaan etukäteen. Tämä tarkoittaa, että asiakkaalla on usein vuorovaikutustilanteessa jo run-saasti tietoa tuotteesta (Mahlamäki et al. 2016).
Teollisuuden globaalit markkinat yhdistävät ihmisiä eri kulttuuritaustoista, joten vuorovai-kutus on haastavaa, sillä asiakkailla on erilaisia työskentely ja ajattelutapoja. Pulkkisen ja Riitahuhdan (2001, s. 50–51) mukaan, jos asiakas ei pysty ilmaisemaan tarpeitaan
selkeästi tai annettuja tietoja tulkitaan väärin, niin voi syntyä kahdenlaisia ongelmia. En-sinnäkin yrityksen tarjoama tuote ei välttämättä vastaa täysin asiakkaan tarpeisiin, jolloin tulevaisuudessa voi olla hankalaa tehdä pettyneen asiakkaan kanssa yhteistyötä. Toi-sena ongelmana ilmenee riski siitä, että myydään asiakkaalle tuote, jota yrityksen oma tuotestrategia ei tue. Tämän seurauksena yritys ajautuu pois omalta osaamisalueeltaan ja lopputulos on usein heikko.
2.5 Tuoteperhe
Tuoteperheiden suunnittelua ja kehittämistä käytetään Pakkasen et al. (2016) mukaan tilanteessa, kun halutaan lisätä suunnittelun uudelleenkäyttöä ja tuottaa lisää tuotevari-aatioita. Juuti (2008, s. 33) määrittelee, että konfiguroitavan tuotteen voi ajatella tuote-perheenä, mikä perustuu ennalta määritettyihin elementteihin. Yleisesti tuoteperhe koos-tuu joukosta tuotteita, joilla on yhteisiä elementtejä, kuten komponentteja, moduuleja, valmistus prosesseja, alajärjestelmiä tai kokoonpanotoimintoja. Näiden elementtien avulla on mahdollista tarjota variaatiota eri markkinasegmenteille. Tuoteperheen jäsen-ten yhjäsen-teneväisyys ei ole sattumaa, vaan yleensä ne ovat rakennettu saman alustan ym-pärille. Yksittäiset tuotevariaatiot tehdään esimerkiksi lisäämällä, vähentämällä tai kor-vaamalla moduuleja alustalta. (Simpson et al. 2014)
Tuoteperheessä voidaan hyödyntää yhteisiä komponentteja, joten tuotteiden valmistus pystytään toteuttamaan taloudellisesti kannattavalla tavalla. Tavoitteena on tarjota laaja valikoima markkinoille alhaisin valmistuskustannuksin (Simpson et al. 2014, s. 707).
Markkinoilla tuotteiden monimuotoisuus voidaan ajatella vaihtelevan standardituotteista ainutkertaisiin kokonaisuuksiin. Tuoteperhe soveltuu parhaiten sellaiselle markkinalle, jossa tuotteiden monimuotoisuus on keskitasoa (Pakkanen et al. 2019, s. 38).
2.6 Tuotealusta
Tuotemäärät kasvavat nopeasti, joten valmistajilla on vaikeuksia sopeutua usein tapah-tuviin suunnittelumuutoksiin ja prosessivaihteluihin, koska tuotteiden ja tuotannon ra-kenne monimutkaistuu. Useilla teollisuuden aloilla toimivaksi tavaksi on havaittu tuote-perhe, jossa kaikilla tuotteilla on yhteinen alusta (Jiao et al. 2007, s. 11). Alustan tehtä-vänä on tukea erilaisia tuotevariaatioita ja sen tulee pysyä kilpailukykyisenä useiden elin-kaarien ajan. Yleensä suurin osa yrityksen ydinarvosta muodostuu alustassa käytettä-västä tekniikasta, joten sen takia alustan kehittäminen on tärkeä osa liiketoimintaa.
Ke-hityksestä tekee erityisen vaikeaa se, että pitää ennustaa tulevaisuuteen suunnittelu-työtä tehdessä, ja toisaalta tuotteiden monimuotoisuus lisää alustan vaatimuksia. (Simp-son et al. 2007, s. 49)
Huangin et al. (2005) mukaan tuotteiden yhteiset komponentit, tuoterakenteet ja valmis-tustavat määrittelevät alustan. Yhteiset ominaisuudet kertovat, kuinka paljon tuotevari-aatiot jakavat resursseja ja varoja. Kun tuotteille käytetään yhteistä alustaa, niin samoja resursseja voidaan käyttää useaan kohteeseen, jolloin valmistuksen kokonaiskustan-nukset pienenevät. Samoilta toimittajilta voidaan tilata suurempia eriä, jolloin yksikkö-hinta todennäköisesti pienenee. Alustan tuotekehityksellä voidaan luoda kilpailukykyinen massaräätälöity tuotevalikoima markkinoille. Toisaalta alustan tuotekehitys ei ainoas-taan pienennä kustannuksia, vaan se myös mahdollistaa nopeat tuotevalikoiman muu-tokset, mikä vahvistaa kilpailuetua. Kun alustaa hyödynnetään oikein, niin se lisää lop-putuotteiden moninaisuutta ja vähentää erilaisten komponenttien ja materiaalien luku-määrää. (Huang et al. 2005, s. 269–270)