Tutkielman kolmannen tutkimuskysymyksen tavoitteena oli selvittää oliko introverttiudella persoonallisuuden piirteenä ollut jonkinlaista vaikutusta työelämään pääsemiseen ja jo oli, niin millaista. Oliko piirre esimerkiksi auttanut tai hankaloittanut työelämään pääsemistä.
Jotkut vastaajista näkivät, että introverttiudesta oli ollut hyötyä työelämään pääsemisessä, mutta suurin osa koki kuitenkin, että introverttius oli lähinnä hankaloittanut työelämään siirtymistä. Aineistossa esiintyikin voimakkaana erilaiset työnhaku- ja etenkin työhaastattelutilanteet ja useimmat vastauksien teemat linkittyivätkin suuresti työnhaku-ja työhaastettelutilanteisiin – onhan ne juuri se väylä, minkä kautta työelämään useimmmiten päästään. Työhaastattelutilanteet nähtiin usein hyvinkin haastavina ja monet olivat valmistautuneet niihin huolella ja esimerkiksi saattanut miettiä mahdollisia kysymyksiä etukäteen. Monet epäilivät jo etukäteen kykyjään pärjätä haastattelutilanteissaa ja kokivat, että haastattelutilanteet ovat usein menneet täysin penkin alle ja he ovat onnistuneet lähinnä vain nolaamaan itsensä. Haastattelutilanteet koettiin hyvin jännittäviksi eikä näissä tilanteissa voinut pysytellä hiljaa, vaikka usein olikin tottunut olemaan sosiaalisissa tilanteissa enemmän sivusta seuraaja ja pohtimaan vastauksiaan huolella ajan kanssa. Jonkman (2015) kuvailee, miten työhaastettelutilanteissa työnantajat yleensä arvostavat aurinkoista persoonaa ja puheliaisuutta – sitä, että osaa tuoda itseään ja karismaansa esiin. Sujuva rento rupattelu ei kuitenkaan aineiston vastaajilta oikein onnistunut. Jos itsen markkinoimisen taito, rohkeus ja kyky itsen kehumiseen koetaan tärkeiksi päivittäisessä työelämässä, työhaastattelutilanteissa ne korostuivat entistä vahvemmin. Mutta juuri nämä ominaisuudet puuttuivat monilta.
”Työnhaussa en varmaan osaa markkinoida itseäni yhtä hyvin kuin
ekstrovertit, ainakaan haastattelussa, jossa vaaditaan small talkia ja ”dynaamista” itsensä esittelyä. En ole hyvä kertomaan laajasti itsestäni. Vastailen mieluummin yksityiskohtaisiin asiakysymyksiin kuin kerron itsestäni ja vahvuuksistani.”
Jotkut kertoivat suoraan, että olivat päässeet töihin todennäköisesti ainoastaan esimerkiksi suhteiden avulla tai sen vuoksi, että alalla oli ollut suuri työvoimapula eikä heikommin menneet haastattelutkaan olleet torpannut työhön pääsemistä. Useat myös mainitsivat jo työhakemusten tekemisen ja töiden hakemisen masentavaksi, koska niissä tunnuttiin aina haettavan vain dynaamisia multitaskaajia, jotka olivat ulospäinsuuntautuneita ja puheliaita.
Asiantuntijuutta ja keskittymiskykyä ei tunnuttu enää kaivattavan tai ainakaan sitä ei korostettu samalla tapaa. Alasoini (2012, 105–106) tuokin esille, kuinka nykytyöelämä voi olla raadollista – pelkkä työn hoitaminen hyvin ei enää välttämättä aina kuitenkaan riitä vaan työntekijältä odotetaan jonkin lisäarvon tuomista omaan työpanokseensa.
Asiantuntijuus ja työn hoitaminen mallikkaasti ei välttämättä ole tarpeeksi jos työpaikalla kaivataan myös voimakasta ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta. Jotkut sanoivatkin etteivät yksinkertaisesti kokeneet osaavansa valehdella työhakemuksissa tarpeeksi.
”Introvertin on hankala hakea töitä, koska työnhaussa korostuvat sellaiset luonteenpiirteet, joita itsellä ei ole (mm.
ulospäinsuuntautuneisuus, itsevarmuus, röyhkeys). Jos voisi hakea töitä sellaisena kuin on, olisi helpompaa.”
Toisaalta aineistosta löytyi vastakkaisia, positiivisia, kokemuksia myös siitä, että työnhaku- ja työhaastattelutilanteissa oli pärjätty suhteellisen hyvin. Osa toi esille, että kirjallisen työhakemuksen laatiminen onnistui monesti äärimmäisen hyvin ja se ehkä oli auttanut haastetteluun ja työhön pääsemistä. Jotkut mainitsivat, että haastettelutilanteet, joissa oltiin yksin haastattelijan kanssa, eivät olleet niin haastavia kuin vaikkapa ryhmähaastattelut. Tällöin näissä koettiin myös pärjäävän paremmin, isommissa ryhmissä taas monesti jäätiin taka-alalle ja muiden varjoon. Huomionarvoista kuitenkin on, että hyvin monet kertoivat, että haastattelutilanteissa hyvin pärjääminen johtui ainakin osaksi
siitä, että he pystyivät työhaastattelutilanteissa hetkittäin ”peittämään” introverttiudensa, skarppaamaan tai ”huijaamaan” haastattelijoille erilaisen, sosiaalisemman, kuvan itsestään.
Myös verkostoitumisen ja itsen markkinoimisen vaikeus nousi aineisto esiin yhtenä vahvana teemana. Richard Sennett (2007, 11) kuvailee, miten nyky-yhteiskunnalle on ominaista, että vain tietynlaiset ominaisuudet auttavat ihmistä menestymään epävakaissa ja uudenlaisissa olosuhteissa. Nykyään työelämässä korostetaan suuresti verkostoitumisen ja markkinoimisen tärkeyttä työelämään pääsemisessä ja siellä etenemisessä, mutta introvertit kokevat tällaisen yleisesti melko haastavaksi eikä se ole heille kovinkaan luontevaa persoonallisuutensa puolesta – monet tunsivat, että viihtyivät enemmänkin tutussa ympäristössä tuttujen ihmisten kanssa. Vastaajat kertoivat, että sosiaaliset ympyrät olivat melko suppeat myös työelämässä ja jos jonkinlaisia verkostoja oli onnistuttu luomaan, tällaisten suhteiden ylläpitäminen saattoi monesti jäädä ohuenlaiseksi. Erilaiset tilanteet ja tilaisuudet, joissa verkostoituminen olisi voinut olla mahdollista, koettiin monesti hyvin epämiellyttävinä. Sali täynnä ihmisiä, joiden kanssa pitäisi tässä hetkessä verkostoitua ja onnistua brändäämään itseään voitokkaasti, oli ahdistavaa.
”Inhoan sanaa ”verkostoituminen”. Tulee olo, että pitää väen vängällä vääntäytyä joka paikkaan esittäytymään, vaikka ei yhtään huvittaisi. Vaan nyt verkostoituminen on päivän hittisana... * huoh
*.”
Vastaajat kertoivat, että verkostoitumisen puute on myös tarkoittanut esimerkiksi sitä että on usein ollut työnantajalle täysin tuntematon tapaus eikä työhaastattelussa ole näin ollut minkäänlaista etulyöntiasemaa vaan on täytynyt aloittaa tietyllä tapaa tyhjästä. Työelämään pääsemistä oli verkostointitaitojen puuttumisen lisäksi hankaloittanut se, etteivät he olleet osanneet markkinoida itseään tarvittavalla tavalla. Introverttina koettiin ettei ollut luontevaa tuoda itseään esille. Esimerkiksi juuri työnhaku- ja työhaastattelutilanteet olivat sellaisia, joissa olisi pitänyt osata kehua ja mainostaa itseään.
”Minusta tuntuu, että uuteen (mielekkääseen) työpaikkaan pääseminen on vaikeaa. Tiedän vahvuuteni, mutta itseni
tyrkyttäminen työhön ei tunnu luontevalta. Nykymaailman vaatimukset työelämässä tuntuvat myös vääränlaisilta ja kohtuuttomilta.”
Jotkut mainitsivat, että itsensä markkinoimista oli pitänyt tietoisesti opetella, että näissä haastettelutilanteissa oli edes teoreettinen mahdollisuus pärjätä. Raimo Blom ja Ari Hautaniemi (2009) kertovat, miten verkostoitumisen ja markkinoimisen taito ovat nykytyöelämässä äärimmäisen tärkeitä ominaisuuksia. Jos yksilö ei kykene ylläpitämään itsestään kuvaa tarpeeksi kiinnostavana ja potentiaalisena työntekijänä ja markkinoimaan itseään työnantajalle, on useita taidokkaita työntekijöitä jo jonossa tulossa ottamaan hänen paikkansa.
Aineiston kokemuksissa työelämään pääsystä introverttiuden näkökulmasta korostui tunne jonkinlaisesta yleisestä vääränlaisuudesta, mikä on hankaloittanut työelämään pääsemistä tai sinne pyrkimistä. Monet kertoivat että oma ujous, arkuus tai kova jännittäminen oli hankaloittanut suuresti esimerkiki juuri työhaastatteluissa pärjäämistä. Ei oltu uskallettu tuoda oikein itseään esiin oikealla tavalla ja tarvittava rohkeus oli koettu puuttuneen.
Vastaajat kertoivat, että jo pelkkä työhakemusten lueskeleminen sai monesti masentuneeksi, niissä kun haettiin pääsääntöisesti aina juuri ulospäinsuuntauneita hakijoita.
”Työelämään pääseminen on ollut lähes mahdotonta; nuorempana en yksinkertaisesti uskaltanut hakea töihin, se on ollut liian jännittävää. Erityisesti työhaastattelun ajatteleminenkin saa mahan vääntyilemään. - - Yksi vaikea asia on ollut se miten monessa paikkaa hakijaa koskevat toiveet sisältävät vaatimuksen ulospäinsuuntautuneesta luonteesta ja sosiaalisesta reippaudesta, jota on inhottava esittää, jos se ei ole totta, ja pahimmillaan se tekee sairaaksi.”
Vastaajat kokivat myös vahvasti, että juuri esimerkiksi ujous tai hiljaisempi olemus koetaan työnantajan puolelta vahvasti negatiivisina piirteinä ja se laski entisestään uskoa
omaan pärjäämiseen. Oma hermostuneisuus haastattelutilanteissa ei ainakaan auttanut asiaa. Tuntui, että oli aina ikään kuin jo lähtökohtaisesti altavastaajan roolissa hakiessaan työpaikkoja ekstrovertimpien ihmisten keskellä. Toisaalta jotkut myös kertoivat positiivisemmista kokemuksia – pahin arkuus oli saattanut iän myötä kaikota ja nykyään tilanteet olivat ehkä hieman helpompia.
Jos aineistossa esiintyi vahvasti pessimistisyyttä ja kokemuksia siitä, että oma introverttius on luonut heille työnhakutilanteissa jonkinlaisen altavastaajan roolin, löytyi aineistosta myös kokemuksia siitä, että introverttius persoonallisuuden piirteenä on tuonut mukanaan myös hyviä ominaisuuksia, jotka ovat saattaneet auttaa heitä työnhaussa. Jotkut mainitsivat että esimerkiksi läsnäolon ja kuuntelemisen taito ovat olleet positiivisia piirteitä työnhakutilanteissa, kuin myös oma rauhallisuus, joka on saattanut luoda haastattelijalle vaikutelman luotettavuudesta. Kun vain omaa osamistaan ja tarkkuuttaan on päässyt tuomaan esille ja näyttämään, on siitäkin ollut hyötyä.
”Ehkä se [introverttius] on osittain jopa helpottanut. Rauhallisuus ja harkitsevaisuus ovat olleet valttikorttejani työhaastettelussa.”
Aineistosta nousi esille myös näkemyksiä siitä, että joskus työnhakutilanteissa rekrytoijatkin ovat selkeästi ymmärtäneet, että ekstrovertimman porukan joukkoon tarvitaan myös introvertimpia ihmisiä tasapainottamaan – kaikkien ei ole hyvä olla täysin samasta muotista muovattuja. Jotkut työnantajat olivat paremmin ymmärtäneet introvertin työnhakijaa ja vaikka hakija saattaa olla työnhakutilanteessa ehkä varautuneempi ja arempi, saattaa hän työntekijänä monesti olla hyvin tunnollinen, tarkka ja ahkera. Vaikka kokemuksia siitä, että introverttiudesta on ollut hyötyä työnhakutilanteissa ja työelämään pääsyssä, painottui vastaajien kokemukset silti enemmän siihen, että persoonallisuuden piirteestä on ollut enemmän haittaa.
Yrittäjyyteen päätyminen oli myös yksi selkeä aineiston teema. Monet vastaajat olivat kokeneet ”normaalin” työelämän ja palkkatyöläisen roolin itselleen hyvin vieraaksi. Toisen tutkimuskysymyksen kohdalla nousseet intrverttiudesta johtuvat haasteet työelämässä ja työyhteisössä toimimisessa olivat kasvaneet joillakin niin suuriksi, että yrittäjyys oli koettu
ainoaksi luontevaksi vaihtoehdoksi elinkeinon hankkimiselle.
”Olen kokenut työelämään pääsyn hyvin vaikeaksi. Pitkä yksinyrittäjän ja itsensätyöllistäjän urani johtuu lähes yksinomaan siitä, etten pystyisi tekemään alani töitä tavallisella työpaikalla eikä kaltaistani hakijaa myöskään valita (ole valittu) tällaisiin työsuhteisiin.”
” Työelämä on monille introverteille kovaa, sillä monessa työssä ei riitä, että hallitsee työn sisällön erinomaisesti. Jos sosiaalisissa kyvyissä ja jaksamisessa on yhtään hankaluuksia, työpaikat jäävät saamatta. Tunnen monia kaltaisiani introverttejä, jotka ovat pakkoyrittäjiä, koska työsuhteisiin he eivät hyvästä koulutuksesta ja osaamisesta huolimatta pääse. Työelämä palkitsee ja suosii ekstroverttejä.”
Yrittäjänä toimiessa pystyi vapaammin esimerkiksi päättämään työaikansa ja -rytminsä.
Sosiaaliset kontaktit olivat vähäisempiä ja työstä oli vastuussa usein ainoastaan itselleen ja korkeintaan lähipiirilleen tai mahdolliselle yhtiökumppanille. Moni koki, että piirteistä, jotka työelämässä monesti koettiin negativiisina, kuten small talkin ja yhteisten sosialisoimisten välttely, ei yrittäessä toimiessa ollut haittaa vaan päinvastoin enemmänkin hyötyä. Saatiin paljon aikaan, kun pystyttiin työskentelmään yksin omassa rauhassa ja omissa oloissa. Pulkkinen (2009, 326–327) tuo esille, että persoonallisuuden piirteet voivat ohjata jo aikaisessa vaiheessa elämää oman uravalinnan muotoutumista. Jotkin vastaajat olivatkin kokeneet, että he olivat jo varhaisessa vaiheessa tunteneet ettei normaali palkkatyö vaan yksinkertaisesti sovi heille.
”En haaveile enää työelämästä. En usko löytäväni itselle sopivaa työpaikkaa näin vaativassa maailmassa.”
Useampi vastaaja myös pohti mahdollista yrittäjän uraa, vaikkei ollut siihen vielä kuitenkaan ryhtynyt. He kuitenkin kokivat, että yrittäjyys olisi hyvin varteenotettava
vaihtoehto ja sopivampi heille kuin perinteisempi palkkatyöläisyys.
Näiden edellä käsiteltyjen teemojen lisäksi aineistossa oli useampia sellaisia näkemyksiä missä koettiin ettei introverttiudella persoonallisuuden piirteenä ole ollut sen suurempaa vaikutusta työelämään pääsemiseen – vastaajat eivät olleet kokeneet siitä olleen sen suurempaa haittaa kuin hyötyäkään. Vastauksista kävi ilmi myös, että joidenkin kokemukset olivat ettei introverttius persoonallisuuden piirteenä ollut niinkään vaikuttanut työelämään pääsemiseen vaan enemmänkin työelämässä etenemiseen ja siellä pysymiseen.
Tutkimuskysymykseni tarkoituksena oli kuitenkin tarkastella juuri työelämään pääsyä introverttiuden näkökulmasta, joten nämä näkemykset eivät suoranaisesti liity tutkimukseeni enkä niitä sen enempää tässä käsittele.
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA
Nykypäivän työelämä on hektistä ja moniulotteista. Työelämä on muuttunut vuosikymmenien saatossa ja työn uudet muodot ovat syrjäyttäneet perinteisen tiettyyn aikaan ja paikkaan sijoittuneen palkkatyöläisyyden. Työelämä on nykyään entistä epävarmempaa ja joustavuus sekä reagointikyky nopeisiinkin muutoksiin on valttia. Monet saattavat miettiä, kuinka pärjätä tällaisessa muuttuvassa työelämässä. Introvertit ovat tutkielmani aineistossa pohtineet sitä omasta näkökulmastaan. Käyn seuraavassa tiivistetysti läpi tutkimuksen tulokset, sekä pohdin tulosten merkitystä laajemmin työelämän ja yhteiskunnan kentällä, sekä arvioin tiiviisti omaa tutkimusprosessiani.
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää introverteiksi itsensä mieltävien kokemuksia nykypäivän työelämästä ja sinne pääsemisestä. Mielenkiinnon kohteena oli saada tietää, oliko introverttiudesta persoonallisuuden piirteenä ollut mahdollisesti jotain hyötyä tai haittaa työelämässä ja työyhteisössä toimisessa tai työelämään pääsemisessä. Tutkielma pyrki vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
1. Millaista hyötyä introverttiudesta persoonallisuuden piirteenä on ollut työelämässä ja työyhteisössä toimimisessa?
2. Millaisia haasteita introverttius persoonallisuuden piirteenä on aiheuttanut työelämässä ja työyhteisössä toimimisessa?
3. Miten introverttius persoonallisuuden piirteenä on vaikuttanut työelämään pääsemiseen?
Aineistosta kävi ilmi, että introverttius persoonallisuuden piirteenä oli tuonut työelämässä mukanaan sekä hyötyjä että haasteita. Melkein kaikki vastaajat olivat löytäneet persoonallisuuden piirteestään sekä hyviä että huonoja puolia työelämässä ja työyhteisössä toimimisen näkökulmasta, mutta vastauksissa painottui kuitenkin hieman enemmän negatiivisten kokemusten yleisyys ja se, kuinka introverttius oli koettu hankaloittaneen työelämässä toimimista. Työelämään pääsemisen näkökulmasta vastaukset varioivat tasaisemmin ja useampikin vastaajat koki, ettei introverttius persoonallisuuden piirteenä ollut vaikuttanut heidän työelämään pääsemiseen oikeastaan millään tavoin. Kuitenkin
myös tämänkin tutkimuskysymyksen kohdalla löytyi kokemuksia sekä siitä että introverttius oli ollut jollain tapaa sekä hyödyksi että haitaksi.
Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tavoitteena oli selvittää mitä hyötyjä introverttiudesta persoonallisuuden piirteenä oli ollut työelämässä ja työyhteisössä toimimisessa. Vastaajat kertoivat, että introverttius loi heille hyvät mahdollisuudet itsenäiseen ja itseohjautuvaan työskentelyyn, koska he eivät kokeneet tarvetta sosialisoimiseen ja ajatusten vaihtoon muiden kanssa. Itsenäisesti työskennellessä työtapa oli tehokas ja asioihin huolella paneutuva. Itsenäisyyden lisäksi vastaajat kertoivat, että introverttiuteen liittyvästä tunnollisuudesta oli ollut apua työelämässä ja työyhteisössä toimimisessa. Työtehtävät tuli aina hoidettua ajallaan ja tarkasti. Tunnollisuudesta saatiin toisinaan kiitosta, mutta se toi myös negatiivisia piirteitä mukanaan – jotkut työkaverit saattoivat käyttää henkilön tunnollisuutta myös hyväkseen. Tehokkuuden ja hyvän keskittymiskyvyn koettiin myös olevan introversion hyviä puolia. Itsenäinen työskentely omassa rauhassa syvästi keskittyen loi hyvän pohjan tehokkuuteen, jolloin työtehtävät hoituivat nopeasti. Kuuntelu-ja havainnointitaidot olivat myös suuren vastaaKuuntelu-jajoukon mielestä työelämään positiivisesti vaikuttavia ominaisuuksia. Heille introvertimpina ihmisinä tukeuduttiin ja uskouduttiin oman elämän asioista. Kuuntelutaidot saivat kiitosta myös asiakkailta, jotka pitivät siitä, että heille oli aikaa ja heidän näkemyksiään huomioitiin. Hyvien havainnointitaitojen ansiosta tilanteita työpaikalla pystyttiin katselemaan ja tulkitsemaan hieman sivummalta.
Jopa pienet eleet ja erilaiset vivahteet kanssakäymisessä huomattiin. Työympäristön yleinen ilmapiiri oli helposti aistittavissa ja erilaiset syy-yhteydet ihmisten kommunikaatiossa ja työtilanteissa huomattiin herkästi. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kohdalla tuli kuitenkin myös monia vastauksia, joissa vastaajat kertoivat kokeneensa ettei introverttiudesta persoonallisuuden piirteenä ole ollut heille työelämässä minkäänlaista hyötyä.
Toinen tutkimuskysymys paneutui tarkastelemaan, oliko introverttiudesta persoonallisuuden piirteenä ollut työelämässä ja työyhteisössä toimimisessa jotain haittaa.
Varsinkin sosiaalisten tilanteiden ahdistavuus nousi esille. Kaikenlaiset esiintymistilanteet, työskentely tiimeissä tai palavereissa sekä sosialisoiminen tauoilla oli jännittäviä ja epämukavia kokemuksia. Tällaisia tilanteita pyrittiin monesti välttelemään. Myös
kontaktien puute ja vaikeudet työkavereiden kanssa kommunikoinnissa koettiin introverttiuden negatiiviseksi puoleksi ja se harmitti monia. Koettiin, että oltiin ehkä vääränlaisia kommunikoijia, joilta odotettiin suurempaa sosiaalisuutta. Toisaalta myös kontakteja oli suhteellisen hankala solmia työpaikalla osittain oman persoonallisuuden vuoksi. Vastaajat myös kokivat, että he jäivät monesti työelämän tilanteissa taka-alalle – vapaaehtoisesti tai tahtomattaan. Monet eivät viihtyneet valokeilassa vaan halusivat observoida tilanteita syrjemmästä, toiset taas olisivat ehkä halunneet tuoda ajatuksiaan ja mielipiteitään ilmi, mutta jäivät sosiaalisempien ja kovaäänisempien jalkoihin. Myös väärinymmärretyksi joutuminen näyttäytyi yhtenä teemana. Useat olivat kokeneet, että heidät ja heidän käytöksensä tulkittiin väärin, negatiivisessa valossa. Vastaajia myös harmitti ettei työkaverit aina vaikuttaneet olla halukkaita tutustumaan heidän todelliseen minään. Alttius kuormitukselle – niin fyysiselle kuin psyykkisellekin oli myös introverttiuden negatiivisia puolia. Kaikenlainen melu ja keskeytykset häiritsivät töihin keskittymistä – avokonttorit mainittiin painajaiseksi. Myös psyykkinen kuormitus oli suurta sosiaalisten tilanteiden ja liian syvällisen työtehtäviin paneutumisen vuoksi.
Kokemukset työelämään pääsemisestä introverttiuden näkökulmasta oli kolmannen tutkimuskysymyksen aihe. Työhaastattelutilanteet, jotka luonnollisesti oli väylä työelämään, koettiin introverttiuden näkökulmasta monesti jännittävinä ja niihin valmistauduttiin hyvin. Saatettiin kokea olevan liian hiljainen persoona, toisaalta toiset kokivat omasta rauhallisuudesta olleen hyötyä näissä tilanteissa. Omat puutteet verkostoitumis- tai markkinoimistaidoissa nähtiin negativiisena seikkana – ei ollut saatu muodostettua kovin laaja-alaisesti suhteita ja itsen esille tuomista ei koettu luontevaksi, vaikka tiedostettiin, että se on nykypäivän työelämässä melko tärkeää. Työelämään pääsyä koettiin vaikeuttaneen se, että oma persoonallisuus tuntui vääränlaiselta työelämään. Oma ujous ja jännittyneisyys koettiin huonoksi sekä työhaastattelutilanteissa että yleisemmin työnantajan silmissä. Toisaalta oma rauhallisuus ja kyky läsnäoloon oli tuntunut auttavan osaa työelämään pääsemisessä ja he kokivat, että työnantajat ovat osanneet arvostaa näitä ominaisuuksia. Kuitenkin monet vastaajat kertoivat päätyneen yrittäjäksi, koska kokivat ettei ”normaali” työelämä sopinut heille. Yrittäjinä he saivat itse päättää työstään ja työtavoistaan.
Aineiston vastaukset piirtävät kuvan introvertista itsenäisenä ja tehokkaana työntekijänä.
Introvertit ovat työpaikan tunnollisia ahertajia, jotka eivät pidä itsestään ääntä, mutta suorittavat vaaditut tehtävät varmasti. Introverttit ovat työpaikan havainnoijia ja kuuntelijoita. Heitä, joille avaudutaan työpaikan ongelmista tai kerrotaan kuulumisia.
Introvertit antavat suunvuoron ja jaksavat herkeämättä kuunnella niin asiakkaita kuin työtovereitaankin. He myös havainnoivat työpaikan ilmapiiriä herkillä tuntosarvillaan ja muodostavat niistä kuvan työyhteisön tilanteesta. Introverteiksi itsensä mieltävät kuitenkin kokevat, että sosiaalinen rasitus ja sosiaaliset tilanteet ovat toisinaan liikaa. Tunnollinen ahkeruus aiheuttaa joskus sen, että he jäävät taka-alalle eivätkä aina ehkä saa tarvitsemaansa arvostusta. Tunnollisena ja tehokkaana työntekijänä kuormitus on monesti voimakasta, jopa liikaa.
Aineistosta löytyi niin positiivisia kuin negatiivisiakin kokemuksia ja tuntemuksia. Olen iloinen siitä, miten paljon vahvuuksia introverttius oli työelämässä toimimiseen tuonut.
Introverttiuden piirteet eivät aina olleetkaan se heikko kohta, vaan esimerkiksi työhaastattelutilanteissa löytyi kokemuksia sekä heikosti menneiden tilanteiden lisäksi myös hyvin sujuneista haastattelutilanteista. Introvertit piirteet toimivat monesti myös työtä edistävinä tekijöinä tai persoonallisuuden piirteellä ei vastaavasti koettu olevan sen suurempaa merkitystä työn saamisen näkökulmasta. Jos taas jotkin ominaisuudet oli aiemmin todettu hankaloittaviksi, oli niitä saatettu yrittää hioa tai kompensoida jollain tapaa. Positiivista on myös se, kuinka monet vastaajat kertoivat arvostavansa introverttiuden piirteitään ja kuinka he olivat oppineet hyväksymään sen, että vaikkeivat muut heitä aina täysin ymmärtäneetkään, olivat he hyviä juuri sellaisina kuin olivat.
Harmittavaa mielestäni kuitenkin on, miten monet kokivat olevansa suoranaisesti vääränlaisia työelämään ja sinne pääseminen oli tuntunut monille kovin hankalalta. Moni oli päätynyt yrittäjyyteen, koska oli kokenut nykyisen työelämän epäsopivana itselleen ja useampi oli sairastunut työuupumukseen. Yrittäjyys on hyvä ja kannustettava asia, mutta pakkoyrittäjyys ja tunne siitä ettei normaali palkkatyö vain anna tarpeeksi tilaa omalle persoonallisuudelle toimia, ei ole millään tasolla kestävää tai suotavaa niin yksilön kuin yhteiskunnankaan kannalta.
Tutkielman tulokset korreloivat vahvasti teorian kanssa. Piirteet, jotka introverttien
kohdalla yleensä nähdään vahvuuksina, näyttäytyivät sellaisina myös työelämässä toimisessa, ja piirteet, jotka monesti ajatellaan heikkouksina, olivat saattaneet luoda haasteita työelämässä toimimiseen. Toisaalta on vaikea tehdä erottelua siitä, mikä piirre on hyvä ja mikä huono – esimerkiksi varautuneisuus ja viihtyminen taka-alalla eivät mielestäni ole huonoja piirteitä, mutta työelämässä toimiessa nämä koettiin enemmän juuri haittaaviksi ominaisuuksiksi. Yhteiskunta tarvitsee kaikenlaisia, myös introvertteja, osaajia. Alasoini (2012, 103–104) kuvailee, että 1990-luvun lama sai kurjuutensa lisäksi aikaan myös positiivisia muutoksia organisaatioissa. Yleisesti ottaen esimerkiksi tiimi- ja avokonttorimainen työskentely nähdään tällaisina uudenlaisina moderneina muutoksina, jotka loivat puitteet paremmalla kommunikaatiolle ja yhteistyölle. Aineiston perusteella voidaan kuitenkin päätellä, etteivät nämä modernit muutokset toimi yhtä hyvin introvertimmille työntekijöille. Avokonttorit mainittiin kammottavina työskentely-ympäristöinä ja tiimityöskentelyjä jännitettiin ja niissä jäätiin tai jättäydyttiin monesti taka-alalle.
Modernista organisaatiokehityksestä tunnutaan näkevä välillä pelkästään se aurinkoisempi
Modernista organisaatiokehityksestä tunnutaan näkevä välillä pelkästään se aurinkoisempi