Yleisen kirkkohistorian professori Kaar-lo Arffman julkaisi Teologisen Aika-kauskirjan numerossa 2/2012 kirja-ar-vostelun professori (emeritus)Martin E.
Martyn kirjoittamasta ja allekirjoitta-neen suomentamasta teoksesta Kristitty
maailma, jonka Kirjapaja julkaisi vuonna 2010. Arvostelussaan Arffman kiinnitti runsaasti huomiota kääntäjän työskente-lyyn ja ratkaisuihin.
Professori Arffmanin mukaan
”Teoksesta olisi saanut luultavasti
huo-mattavasti paremman, jos suomentaja olisi pyytänyt joitakin suomalaisia van-hemman kirkkohistorian tuntijoita luke-maan ja korjaaluke-maan käsikirjoitusta”.
Huolimatta siitä, että olen keskustellut professori Martyn kanssa teoksen sisäl-löstä ja sopinut muutamista pienistä si-sällöllisistä täsmennyksistä hänen kans-saan, otin tehtävän vastaan nimenomaan kirjan kääntäjänä, en kustannustoimitta-jana, editoijana tai kirkkohistorian asian-tuntijana. Näin ollen kirjan sisällölliset vahvuudet ja virheet jäänevät yhä tekijän vastuulle ja mahdolliset käännös- tai kir-joitusvirheet kääntäjän harteille.
En suinkaan lähde kiistämään, ettei-kö käännöksessäni kenties ole puutteita – Saksan valtiopäivien kohdalla olisi esi-merkiksi ollut parempi puhua ruhtinais-ta eikä prinsseistä –, mutruhtinais-ta Arffmanin arvostelussaan esittämä käännöksen tyy-liä koskeva kritiikki (”Tässä lienee aina-kin osaksi kysymys kääntäjän ratkaisuis-ta ja tyylistä”, ”saatratkaisuis-taa olla kysymys sii-täkin, että suomentaja on kääntänyt Martyn ajatuksen väärin”) ja muutamat muut huomiot muuttuivat ymmärrettä-viksi vasta, kun Arffman myönsi allekir-joittaneelle, ettei hän ole lukenut alku-kielistä teosta.
Henkilökohtaisesti pidän huonona tieteen tekemisenä sitä, että yksittäisten havaintojen perusteella tehdään yleistyk-siä tai oletusten perusteella esitetään väitteitä ilman, että niiden todenperäi-syyttä tarkistetaan. Käännöstyön ar-viointi ilman alkukielistä tekstiä liikkuu kiusallisen lähellä sitä, että konsertti ar-vioidaan äänitteen tai teatteriesitys pel-kän käsikirjoituksen perusteella.
Mah-dollisia virheitäni – silloin kun niitä pe-rustellusti esitetään – en lähde kiistä-mään, mutta käännöstyöstä on nähdäk-seni hedelmällistä keskustella vasta siinä vaiheessa, kun keskustelukumppani on perehtynyt käännöksen ohella myös al-kukieliseen tekstiin.
Kristitty maailma on jakanut kirja-arvostelijoiden näkemyksiä, mutta hive-nen yllättäen myös teoksen käännöspro-sessi on herättänyt vahvoja reaktioita.
Kun kerroin Helsingin yliopiston kirkko-historian osastolla muutama vuosi sitten aikovani kääntää Martyn yleisesityksen suomeksi, minua kehotettiin (jos kohta ei Arffmanin itsensä toimesta) luopumaan hankkeesta ja suomentamaan jonkun toi-sen teoktoi-sen, mikäli olin kiinnostunut kir-jojen kääntämisestä. Kun näin ei tapah-tunut, minulle kerrottiin teoksen ilmes-tymisen jälkeen, ettäKristitty maailmaei tulisi syrjäyttämään Arffmanin teosta Helsingin yliopiston kirkkohistorian pe-rusopetuksessa.
Ennen Kristityn maailman ilmesty-mistä professori Arffmanin kirjoittama Kristinuskon historia oli ainoa suomen-kielellä julkaistu oppikirjatyyppinen kris-tinuskon historian yleisesitys lähes 40 vuoteen, sikäli kun ennen vuosituhannen vaihdetta suomenkielisenä ilmestyneitä Weilin+GöösinKristinuskon historia -sar-jan ensimmäisiä osia taiAndrea Duén ja Juan Maria Laboan Kristinusko 2000 vuotta -teosta ei lasketa kyseiseen kategoriaan. Yhtä kaikki, Arffmanin yleisesitys oli ja on vuosien ajan nautti-nut niin opetuksellisesta kuin kaupalli-sestakin monopoliasemasta ainakin Hel-singin yliopiston teologisen tiedekunnan
peruskurssien opetuksessa ja kenties laa-jemminkin Suomessa. Teosta on paitsi käytetty oppimateriaalina kirkkohisto-rian peruskursseilla myös myyty vuosit-tain luennoilla huomattavia määriä teo-logian opiskelijoille.
Kristityn maailman suomentamisen tarkoituksena ei kuitenkaan ollut min-kään yksittäisen teoksen syrjäyttäminen, mitä nähtävästi pelättiin, vaan uuden näkökulman tarjoaminen paitsi teologian opiskelijoille myös kirkkohistoriasta kiin-nostuneelle laajemmalle suomalaiselle lukijakunnalle. Miksi sitten Kristityn maailman kääntäminen on herättänyt hämmennystä ja vastustusta, ja miksi sen sisältö on jakanut Suomessa niin voimakkaasti mielipiteitä?
Minulla ei ole ollut kiistoja tai eripu-raa kenenkään asiaan liittyvän osapuo-len kanssa, joten kyse ei ole henkilökoh-taisista kaunoista, joita niitäkin toki aka-teemisessa maailmassa riittää. Tieteen tekeminen on Suomessa taloudellisesti nappikauppaa, ainakin teologian osalta, joten en usko myöskään kaupallisten nä-kökohtien olevan ensisijaisena huolen ai-heena. Kyse lienee tieteellisten historia-käsitysten törmäämisestä eli juuri mainit-semani uuden näkökulman tarjoamasta haasteesta. Miten 1900-luvun merkittä-vimpiin yhdysvaltalaisiin historiantutki-joihin ja teologeihin lukeutuneen Martyn historiakäsitys sitten poikkeaa monen suomalaisen kirkkohistorioitsijan tavasta jäsentää kristinuskon historiaa?
Ensimmäinen, joskaan ei merkittä-vin, ero liittyy historian kirjoittamiseen.
Martin Marty on yli 60 vuotta kestäneen akateemisen uransa aikana kirjoittanut
lukuisia perusteelliseen lähdetyöskente-lyyn pohjautuvia tutkimuksia sekä laati-nut useita yhdysvaltalaista teologis-yh-teiskunnallista tiedemaailmaa edistänei-tä teorioita, mutta viimeisten vuosikym-menten aikana hän on keskittynyt lähin-nä tutkimustuloksia selittäviin ja tiedettä popularisoiviin teoksiin, joiden ensisijai-sena tarkoitukensisijai-sena näyttäisi olevan ym-märryksen ja oivallusten herättäminen.
Marty on myös taitava tarinankertoja, joka kykenee tarinan avulla tekemään monimutkaisesta yksinkertaisen ja puu-duttavasta viihdyttävän.
Hänen ongelmanaan on puolestaan se, ettei jokaista yksityiskohtaa välttä-mättä tarkisteta riittävällä huolellisuu-della, jolloin teoksiin saattaa jäädä pieniä ja kenties kiusallisiakin epätarkkuuksia tai virheitä, mihin kääntämäni teoksen esipuheessa itsekin viittasin. Tätä ei vält-tämättä pidetä anglo-amerikkalaisessa kustannus- ja tiedemaailmassa kardinaa-lisyntinä, jos teoksella on muutoin erityi-sen arvokasta annettavaa. Vaikka äsket-täiset kokemukseni osoittavat, että sa-manlaiseen suurpiirteisyyteen saattavat sortua hetkittäin myös Martyn suomalai-set kollegat, monen kotimaisen kirkko-historioitsijan ehdottomia hyveitä ovat nimenomaan tarkkuus, huolellisuus ja perusteellisuus. Ehkä juuri tästä syystä useissa Kristittyä maailmaa koskevissa arvosteluissa on keskitytty ensisijassa vuosilukujen, henkilö- tai paikannimien ja sisällöllisten yksityiskohtien korjaami-seen ja samaan aikaan lähes sivuutettu se, mitä kyseinen teos monen muun tuo-reen kansainvälisen tutkimuksen ja tie-tokirjan tavoin kertoo kristinuskon
histo-riasta ja välillisesti jopa suomalaisesta kirkkohistoriankirjoituksesta.
Moni arvostelija on kiinnittänyt huo-miota siihen, että Marty luopuu kristin-uskon historiaa selittäessään perinteises-tä Eurooppa-keskeisyydesperinteises-tä. Tämän on esitetty olevan amerikkalainen piirre, muttaKristitty maailmaei ole myöskään Amerikka-keskeinen. Se rakentuu kym-menestä niin sanotusta kohtauksesta, joista kahdeksan on jaoteltu maantieteel-listen alueiden mukaan. Tämäkään rat-kaisu ei ole ongelmaton, mutta sen vah-vuutena on, että monissa yleisesityksissä katveeseen jäävät Latinalainen Amerik-ka, Afrikka ja Aasia saavat likipitäen yhtä suuren painoarvon kuin Pohjois-Amerikka ja Eurooppa. Kristinuskon en-simmäisten vuosisatojen ja viimeisten vuosikymmenten valossa ratkaisu on pe-rusteltu siinä missä pitkälle viljelty Eu-rooppa-keskeisyyskin.
Vertailukohtana voidaan todeta, että Arffmanin kirjoittaman Kristinuskon historian lähes 270 sivusta ainoastaan 20–25 sivua on varattu Euroopan ulko-puoliselle maailmalle. Latinalaisen Ame-rikan rikkaasta ja omintakeisesta 500-vuotisesta kristillisestä historiasta Arff-man kertoo viiden sivun verran, kristin-uskon kasvun ja teologisen kehityksen tämän hetkisestä ydinalueesta Afrikasta 3–4 sivua sekä monimuotoisesta ja haas-tavasta Aasiasta noin viisi sivua, mikäli Bysanttia ei lasketa Aasian piiriin. Poh-jois-Amerikan osuus on hivenen edellisiä suurempi, mutta siitä huolimatta Kris-tinuskon historiaon pitkälti Rooman val-takunnan ja Euroopan kristinuskon his-toriaa.
Edellä kuvattu painotuksellinen ongel-ma ei koske yksin ongel-maantieteellisiä aluei-ta. Luterilaisesta reformaatiosta Arff-man kirjoittaa yhteensä 12 sivua, mutta maailmanlaajuisesti suuremman ja vai-kutusvaltaisemman kalvinismin synnys-tä ainoastaan kaksi sivua. Arffman kri-tisoi Martyä ortodoksisen kristinuskon liian pienestä roolista mutta sortuu sa-maan omassa teoksessaan, jossa itäisen kristinuskon osuus on vain murto-osa läntisen kristinuskon osuudesta. Räjäh-dysmäisesti kasvavaa ja leviävää karis-maattista liikettä käsitellään Arffmanin Kristinuskon historiassapuolestaan vain sivun verran, vaikka sen merkitystä maa-ilmanlaajuiselle kristinuskolle voitaisiin tänä päivänä hyvin verrata reformaa-tioon.
Arffmanin Kristinuskon historia on yksityiskohtainen, huolellisesti laadittu ja hyvin kirjoitettu kirja. Kritiikkini ei siis kohdistu kirjan toteutukseen vaan siihen, millaisia valintoja siinä on tehty.
Arffmanin versio kristinuskon historias-ta lähtee liikkeelle Rooman valhistorias-takunnas- valtakunnas-ta ja etenee varsin suoraviivaisesti tämän päivän eurooppalaiseen katolisuuteen ja luterilaiseen protestanttisuuteen, jolloin kaikki muut kristinuskon muodot ja le-vinneisyysalueet jäävät ikään kuin jon-kinlaisiksi sivupoluiksi tai kiinnostaviksi detaljeiksi. Erityisen vahvasti Kristinus-kon historianfokus sijaitsee saksankieli-sessä maailmassa. Paavit, keisarit ja vaa-liruhtinaat, Wittenbergin reformaattorit sekä saksalaiset pietistit ja yliopistoteolo-git ovat tarinan päähenkilöitä niin Arff-manille kuin monelle muulle kristinus-kon historiaa selittävälle suomalaiselle.
Arffman perustelee ratkaisuaan totea-malla, että teos on kirjoitettu pohjoismai-sille lukijoille. Valinta ei ole perusteeton, mutta onko se maailmanlaajuista kristin-uskoa selitettäessä riittävä? Jos paino-tukset johtavat siihen, että kokonaiskuva kapeutuu tai vääristyy, ratkaisu tuskin palvelee parhaalla mahdollisella tavalla edes pohjoismaista lukijaa.
Vieläkin merkittävämpi, jos kohta ei yhtä helposti havaittava, rajoittava piirre koskee historian selitystä. Tässäkin koh-din esimerkiksi sopii Arffmanin Kristin-uskon historia, joka keskittyy hallinto-, organisaatio- ja aatehistoriaan, kun taas Marty pyrkiiKristityssä maailmassa se-littämään niiden rinnalla myös kristinus-koa, kristittyjenelämääsekämaailmaa, jossa kristityt elivät ja elävät. Tässä ei ole kysymys ainoastaan kahden omassa maassaan arvostetun kirkkohistorian professorin erilaisista mieltymyksistä vaan laajemminkin (kirkko-)historian ymmärrykseen liittyvistä kulttuuri- ja traditioeroista.
Moni historiatieteen lähestymistapa, jolla on kansainvälisesti pitkät perinteet, on vastikään rantautunut tai vasta tulos-sa otulos-saksi suomalaista kirkkohistorian tutkimusta, eikä uusiin tulokkaisiin suh-tauduta aina yksinomaan myönteisesti.
Suomessa ajoittain esiintyvistä ennakko-luuloista huolimatta arjen historialla, psykohistorialla, transnationalistisella historialla ja monella muulla ”uudella”
lähestymistavalla voi olla paljon annetta-vaa kristinuskon historian ymmärtämi-selle. Koska erilaisia näkökulmia ja me-todeita monipuolisesti hyödyntävää tut-kimusta on pitkään harjoitettu
Yhdysval-loissa ja monin paikoin Euroopassa, nii-den anti on jo ehtinyt jättää jälkensä kansainvälisesti julkaistuihin yleisesityk-siin.
Vaikka Marty ei alleviivaa monitie-teisyyttä(än), sen tarjoamat näkökulmat on kudottu osaksi Kristittyä maailmaa.
Hän ei pelkää astua alueille, jotka suoma-laisessa teologiassa on tavattu varata ek-segeeteille. Hän tarttuu kristinuskon ja muiden uskontojen – erityisesti juutalai-suuden ja islamin mutta ajoittain myös hindulaisuuden ja luonnonuskontojen – sekä ateismin välisiin uskontodialogisiin haasteisiin. Uskonnon ja ympäröivän kulttuurin väliseen vuorovaikutukseen liittyvät ilmiöt, kuten synkretismi, akko-modaatio ja teologian kontekstualisointi, ovat eri maanosia ja aikakausia käsitel-täessä alati läsnä. Kristinuskoa ja sen vaiheita selittäessään Marty ei sivuuta sosiologisia, psykologisia tai väestötie-teellisiä näkökulmia, jotka suomalaisessa kirkkohistoriassa uhkaavat jäädä poliit-tisten ja aatehistoriallisten tulkintojen varjoon. Marty myös ravistautuu irti kansallisvaltioihin liiaksi takertuneesta ajattelusta ja maailman jäsentämisestä, josta ArffmaninKristinuskon historiaon tyyppiesimerkki.
Vaikka Martin E. Martyn Kristitty maailma saattaa joidenkin yksityiskoh-tien kohdalla sisältää ”vanhentuneita kä-sityksiä”, kuten professori Arffman ar-vostelussaan toteaa, sen historiakäsitys ja näkökulmat ovat kaikkea muuta kuin vanhentuneita. ToisaaltaKristittyä maa-ilmaaei voi myöskään pitää lähestymis-tavaltaan niin ”tuoreena” tai ”uutena”, kuin mitä Arffman antaa ymmärtää, sillä
samaiset näkökulmat ovat olleet luonnol-linen ja itsestään selvä osa kansainvälistä kirkkohistorian tutkimusta jo vuosien el-lei vuosikymmenten ajan.
Suomalaisten kirkkohistorioitsijoi-den ja teologien reaktiotKristityn maail-manäärellä kielivät ennen muuta siitä, että kristinuskon historiaa koskevan kansainvälisen tutkimuksen tuntemus on meillä aivan liian heikolla tasolla, eikä allekirjoittanut pidä itseään tässä poik-keuksena. Kyseistä puutetta ei ainakaan korjaa Arffmanin yleisesityksensä lopus-sa tarjoama luettelo suomenkielisestä li-sälukemistosta. Hyvien suomalaisten tie-tokirjojen joukossa on nimittäin lukuisia vanhoja, sisällöllisesti vanhentuneita ja/tai tieteelliseltä tasoltaan heikkoja teoksia, mitä lisälukemista etsivät opis-kelijat tai kirkkohistoriasta kiinnostu-neet ”maallikot” eivät välttämättä tie-dosta. Tämä näkyy joka vuosi myös teo-logisen tiedekunnan opiskelijoiden kir-joittamissa kirkkohistorian esseissä, sillä kirjallisuutta etsiessään he luottavat kirkkohistorian peruskurssilla oppikirja-na käytettävän teoksen tarjoamiin vink-keihin.
Kuka kirkkohistorian asiantuntija voisi kuitenkaan hyvällä omalla tunnolla suositella karismaattisen liikkeen histo-riasta kiinnostuneelleSeppo A. Teino-senvuonna 1965 kirjoittamaa teosta Ny-kyajan lahkottaiGunnar Westinin Va-paan kristillisyyden historiaa, jonka al-kuteos kirjoitettiin vuonna 1958. Karis-maattisen liikkeen räjähdysmäinen leviä-minen ja monimuotoistuleviä-minen on nimit-täin tapahtunut vasta kyseisten teosten kirjoittamisen jälkeen. Lähetystyön
his-toriasta olisi puolestaan löydettävissä ajankohtaisempaa kirjallisuutta kuin Martin SchlunkinKristillisen lähetys-työn historia, joka suomennettiin kyllä vuonna 1973 mutta jonka alkuteos sai päivänvalon vuonna 1925. Vastaavia esi-merkkejä voisi nostaa myös monen muun aihepiirin kohdalta. Mikäli Arffman ei halua, voi tai saa kustantajalta lupaa esitellä tuoretta kansainvälistä kirjalli-suutta (edellä mainittujen teemojen koh-dalla vaikkapa Allan Andersonia, Kirsteen KimiajaTimothy Yatesia), olisi parempi jättää koko luettelo pois kuin johdattaa lukijat Westinin pariin.
Kristityn maailman ongelma on sii-nä, että se puutteistaan huolimatta pal-jastaa Suomessa yhä vallitsevan kirkko-historian selitysmallin vanhentuneisuu-den ja riittämättömyyvanhentuneisuu-den. Eurooppa-kes-keisen, kansallisvaltio-ajattelun rajoitta-man sekä aate- ja organisaatiohistoriaan keskittyvän perinteisen historiallisen narratiivin sijaan tarvittaisiin useita me-todisesti ja näkökulmaltaan erilaisia seli-tysmalleja. Konsensuksen sijaan tarvit-taisiin keskustelua. Jos jotain yhtäläi-syyksiä Kristityn maailman kääntämis-prosessin ja teoksen sisällön herättämis-tä reaktioista on mahdollista löyherättämis-tää, niiherättämis-tä kaikkia näyttäisi yhdistävän pyrkimys säi-lyttää tai suojata auktoriteetteja, jollaiseksi vallitsevaa historianselitystä voidaan kut-sua. Noiden auktoriteettien horjuttaminen ei ole minun päämääräni vaan ainoastaan sen esittäminen, että on olemassa myös muita mahdollisia tapoja nähdä ja ymmär-tää kristinuskon historiaa.
Ilokseni voin todeta, että tilanteeseen ollaan havahtumassa niin Itä-Suomen
kuin Helsinginkin yliopistoissa. Esimer-kiksi Helsingin yliopiston teologisen tie-dekunnan uusiksi pääsykoekirjoiksi on valittu MartynKristityn maailman ohel-la Juha Sihvolan palkittu Maailman-kansalaisen uskonto. Kumpikin teos ky-kenee sekä ravistelemaan vakiintuneita käsityksiä että tarjoamaan tuleville opis-kelijoille uutta ajateltavaa maailmanlaa-juisesta kristinuskosta ja sen historiasta.
Suosittelen lämpimästi, että jokainen Kaarlo ArffmaninKristinuskon historian lukija tarttuisi seuraavaksi Martin Mar-tyn Kristittyyn maailmaan, ja
päinvas-toin. Tasokkaiden kirjojen ei nimittäin tarvitse välttämättä kilpailla keskenään, vaan parhaimmillaan ne voivat paitsi täydentää toisiaan myös haastaa lukijoita pohtimaan sitä, millaisia valintoja kirjoit-tajat ovat päätyneet tekemään ja miksi.
Mikäli kiinnostuksenne kristinuskon his-toriaa kohtaan on vielä tämän jälkeen hengissä, älkää tyytykö Gunnar Westi-niin tai Martin Schlunkiin vaan etsikää tai vaatikaa uudempaa ja parempaa. Aina ne eivät tosin ole yksi ja sama asia.
Juha Meriläinen
Vartija 50 vuotta sitten
Kommunismia vastustava porvarillisuus on taipuvainen unohtamaan, että kommu-nismi on saapunut sammuttamaan tulipaloa, jonka me olemme sytyttäneet. Mutta nyt olisi kirkon – jos se tahtoo pysyä lähettäjälleen uskollisena – opeteltava lähes-tymään kommunismia ilman lyömäaseita. Näemme kommunismissa karkeita vir-heitä, mutta meidän on kärsivällisesti pyrittävä keskustelemaan sen kanssa. Mi-kään muu lähestymistapa ei olisi historiallisesti eikä kristillisesti oikea. Muuten on olemassa vain asenteellista kivettymistä ja ideologista ruiskumaalausta. Mutta po-litrukkia ei voiteta politrukilla. Pitää uskaltaa mennä edemmäksi.
– Leino HassinenVartijassa2/1962