Green, L. 2008. Music, Informal Learning and the School:
A New Classroom Pedagogy. Aldershot: Ashgate Publishing.
usiikin muodollisten ja epä-muodollisten oppimiskäytän-teiden vertailu on saanut ver-rattain runsaasti tilaa viime aikojen musiikkikasvatusta koskevissa keskusteluissa.
Rockbändejä, musiikin verk-koyhteisöjä sekä muita kou-lujen ja musiikkioppilaitosten ulkopuolel-le jääviä oppimisympäristöjä tarkasteulkopuolel-levat tutkimukset ovat tarjonneet mielenkiin-toisia näkökulmia ja haasteita niin instru-menttipedagogiikan kuin yleisen musiikin-opetuksen kentälle. Ajankohtaisen puheen-vuoron aiheeseen tarjoaa Lucy Green, joka tuoreessa kirjassaan (2008) tarkastelee, kuinka laajasti musiikin epämuodollisia oppimiskäytänteitä on mahdollista ja hyö-dyllistä soveltaa muodolliseen musiikkikas-vatukseen.
Green on Lontoon yliopiston musiik-kikasvatuksen professori, joka on tullut kansainvälisesti tunnetuksi erityisesti po-pulaarimuusikkojen oppimista koskevista kirjoituksistaan. Hän hyödyntääkin popu-laarimuusikkojen epämuodollisia oppimis-käytänteitä koskevaa tutkimustaan (2002) uuden hankkeensa taustateoriana.
Kirjassa esiteltävä tutkimus- ja kehit-tämishanke oli vuosina 2002–2006 osa laa-jaa, kansallista Musical Futures -musiikki-kasvatusohjelmaa Iso-Britanniassa. Projek-tiin osallistui kaikkiaan 21 yläastetta, 32 musiikinopettajaa ja yli 1500 oppilasta.
Kirja tarjoaa yksityiskohtaisen ja teoreet-tisen analyysin projektin kulusta sekä sen musiikkikasvatukselle tarjoamista sovellus-mahdollisuuksista etuineen ja haasteineen.
Green aloittaa kirjansa kuvailemalla populaarimuusikkojen epämuodollisten oppimiskäytänteiden pääpiirteet. Samalla hän asettaa hankkeelleen teoreettiset kul-makivet sekä ehdottamansa uuden peda-gogiikan perusperiaatteet. Ensimmäisessä
luvussa Green lisäksi esittelee projektin tutkimusmetodit sekä tarjoaa läpileikka-uksen brittiläisen musiikin opetussuunni-telman kehityshistoriaan vertaillen eri ai-kakausien painotuksia ja strategioita Mu-sical Futures -projektin arvoihin ja tavoit-teisiin.
Projektin pedagogista ja opetussuun-nitelmallista sisältöä esittelevässä osiossa Green kuvailee myös opettajien ensireak-tioita hanketta kohtaan. Tässä, kuten halki kirjan, Green havainnollistaa sekä projek-tin kulkua että oppilaiden ja opettajien näkökulmia tarjoamalla lukijalle otteita oppitunneista ja haastatteluista. Onkin mielenkiintoista saada kokonaiskuva eri-tyisesti opettajien asenteiden muuttumi-sesta seitsenvaiheisen projektin kuluessa;
alkuvaiheiden epäilyt ja suoranaiset pelot muuttuvat loppua kohden yhä positiivi-semmiksi arvioiksi oppilaiden suoriutumi-sesta uudenlaisessa oppimistilanteessa.
Seuraavissa luvuissa Green keskittyy tutkimaan oppilaiden omaa musisointia sisältäviä oppimiskäytänteitä, erityisesti niitä, jotka sisältävät keskeisesti musiikin kuuntelua. Green esittelee käsitteen “mu-siikin luonnolliset oppimiskäytänteet” aset-taen nämä intuitiiviset musiikin omaksu-mistavat vastakkain oppiainesisältöihin perustuvien opetuskäytänteiden kanssa.
Projektin keskeinen periaate on, että mu-siikin oppiminen aloitetaan oppilaiden itse valitsemasta musiikista ja sitä lähestytään ensisijaisesti äänitteeltä korvakuulolta ko-pioiden. Tämän vuoksi Green painottaa musiikin kuunteluun liittyvien kykyjen merkitystä ja tutkii, kuinka oppilaiden-kuuntelutaidot näyttivät syventyvän ja ar-vostus musiikkia kohtaan kasvavan – sekä oppituntien aikana että projektin ulkopuo-lella – korvakuulolta kopioinnin ja oman musisoinnin kautta. Musiikin arvostus – käsitteen (music appreciation) sijaan Green
M
Ajankohtaista Actual
ehdottaa käytettäväksi “kriittinen musikaa-lisuus”, jonka hän yhdistää käsitteisiin
“kriittinen lukutaito” ja “kriittinen peda-gogiikka”. Green uskoo, että epämuodol-lisia oppimistapoja hyödyntävät käytänteet, jotka sisältävät korvakuulolta oppimista sekäoppilaiden itse valitsemaa musiikkia, varustavat oppilaat tiedostamaan ja arvi-oimaan analyyttisemmin niin musiikkisä-vellyksiä ja -esityksiä kuin musiikkiteolli-suuden usein manipuloivia käytänteitä.
Greenin päätelmä näyttää siis olevan, että rohkaisemalla ja auttamalla oppilaita lisää-mään ja syventälisää-mään musiikin kuuntelu-taitoja rohkaisemme ja autamme heitä musiikin soivien ja kulttuurillisten merki-tysten lisääntyvään kriittiseen arviointiin.
Green tutkii oppilaiden näkemyksiä musisoinnista ja projektin pedagogiikasta mielihyvän näkökulmasta. Hän yhdistää oppimisprosessiin liittyvän mielihyvän oppilaiden motivaatiotasoa kohottavaksi tekijäksi ja näin ollen keskeiseksi osaksi kasvatuksellista prosessia sekä painottaa tuloksia, joiden mukaan oppilaat kokivat itsemääräämisoikeuden projektin pedago-giikan miellyttävimmäksi ja motivoivim-maksi tekijäksi. Green ehdottaakin auto-nomisten oppimiskäytänteiden omaksu-mista ja sopeuttaomaksu-mista muodollisempien opetusmetodien rinnalle.
Myös toveripohjaiseen oppimiseen liit-tyvät tekijät nousevat projektin tarkaste-lun keskiöön. Green tutkii epämuodolli-sen pedagogiikan haasteita, jotka liittyvät yhteistyöhön, osaamiseen ja ryhmään mukaan ottamiseen tarkastellen erityises-ti oppilaiden välisiä vuorovaikutussuhtei-ta. Opettajien haastattelut ennen ja jälkeen projektin paljastavat opettajien odottaneen heikompaa yhteistyötasoa sekä vähäisem-pää johtajuuden ja muusikkouden ilme-nemistä. Opettajat ovat positiivisesti yllät-tyneitä oppilaidensa laajasta osaamisen ta-sosta, kokemuksista ja asenteista.
Lopuksi Green tarkastelee kuinka epä-muodolliset oppimiskäytänteet olisivat sovellettavissa länsimaisen klassisen mu-siikin opetukseen. Projektin 6. ja 7. vaihe eroavat edeltävien vaiheiden periaatteista, sillä musiikki ei ole oppilaiden itse
valit-semaa eikä useinkaan heille entuudestaan tuttua. Musiikkia lähestytään kuitenkin korvakuulolta kopioiden ja oppilaiden itse valitsemia instrumentteja hyödyntäen.
Green tarkastelee oppilaiden mielipiteitä klassisesta musiikista ja tarjoaa joitakin ideoita, kuinka klassista musiikkia koske-vat, stereotyyppiset käsitykset voitaisiin haastaa ehdotetun pedagogiikan puitteis-sa. Samalla Green palaa “kriittisen musi-kaalisuuden” käsitteeseen esittämällä joh-topäätökseen, jonka mukaan oppilaiden musiikillinen suhtautuminen ja tietoisuus,
“kriittinen musikaalisuus”, näyttää aukea-van, kun oppilaiden kuuntelukokemukset kytkeytyvät merkityksellisesti jonkinastei-seen sosiaalijonkinastei-seen toimintaan, joka on sekä autonomista että yhteistoiminnallista. Hän painottaa lisäksi, että näiden kokemusten on yhdistyttävä musiikin soivien merki-tysten suoraan tuottamiseen tavalla, joka sisältää sekä “flown” että leikkisyyden ele-mentit, ja että oppilaat on altistettava “to-dellisen” musiikin kokonaisille sävellyksille.
Huolimatta kirjan rohkeasta alaotsi-kosta (Uusi luokkahuonepedagogiikka), Green painottaa, että hänen kirjassa eh-dottamansa pedagogiikka toimii vain mui-den opetuskäytäntöjen lisänä. Hän myön-tää avoimesti ehdottamansa pedagogiikan varjopuolet, kuten taloudelliset ja aikara-joitteet. Projektin ja kirjan yksi tärkeim-mistä anneista on mielestäni kuitenkin avoin asenne nuorten kulttuuria, arvoja ja oppimistapoja kohtaan. Erityisen virkistä-vältä tuntuu hankkeen keskittyminen op-pilaiden musiikintuottamisen prosesseihin pikemmin kuin valmiiden aikaansaannos-ten arviointiin. Tämä tulee selvästi ilmi varsinkin projektin klassista musiikkia si-sältävässä vaiheessa, jossa oppilaille on annettu täysi vapaus sovittaa valitsemansa sävellys mitä tahansa saatavilla olevia inst-rumentteja hyödyntäen. Autenttista kuu-lokuvaa tai “oikein” tekemistä tärkeämpiä elementtejä ovat siis musiikin kuuntele-minen ja ymmärtäkuuntele-minen sekä luova so-veltaminen ja esittäminen.
Oppilaiden persoonallisen luovuuden painottamisesta huolimatta projektin pai-nopiste on kuitenkin valmiiden
sävellys-Ajankohtaista
Actual
ten kopioimisessa eikä oppilaiden oman muusikin tekemisessä. Tämä on valitetta-vaa, sillä loppuen lopuksi kirja keskittyy kuvaamaan ennemminkin (luovaa) repro-duktio-prosessia kuin oppilaiden oman musiikillisen äänen etsintää.
Musiikkikasvattajan kannalta hämmen-tävää on myös opettajan rooli projektissa.
Green on epäilemättä vakuuttunut siitä, että ehdotetun pedagogiikan sisältämät ainek-set ovat omiaan herättämään oppilaissa
“kriittisen musikaalisuuden”. Samalla hän tuntuu kuitenkin jättävän opettajan pro-sessin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, joka seuraa sivusta oppilaitaan, joista osa saa-vuttaa “kriittisen musikaalisuuden” kuin itsestään, toisten pääsemättä alkua pidem-mälle koko taipaleella. Valitettavasti Gree-nin sinänsä mielenkiintoinen ajatusraken-nelma “kriittisestä musikaalisuudesta” jää siis ohuehkoksi ja ehdotetun luokkahuo-nepedagogiikan opettajan ja oppilaan vä-linen vuorovaikutussuhde epäselväksi.
Useat Greenin kirjassa esiintuomat piirteet, kuten toveripohjainen oppiminen ja populaarimusiikin opetussuunnitelmaan sisällyttäminen, ovat olleet Suomessa ja
muissa Pohjoismaissa jo vuosia osa koulu-jen musiikkikasvatuskäytänteitä. Siksi on harmillista, että Greenin näkökulma ra-joittuu vain Iso-Britannian rajojen sisäpuo-lelle. Skandinaavisen musiikkikasvatuksen edistyksellisyyden mainitseminen vain yh-dessä alaviitteessä on myös omiaan hei-kentämään hankkeen uskottavuutta ja kan-sainvälistä merkittävyyttä. Paikoitellen hämmennystä herättävistä kohdista huo-limatta suosittelen Greenin kirjaa niin musiikkikasvatuksen tutkijoille kuin käy-tännön toimijoille opettajista opetushal-linnon alalla työskenteleviin. Uskon kir-jassa esiintuotujen kysymysten ja ehdotus-ten tuovan tärkeän lisän musiikin opetus-suunnitelmaa ja -käytäntöjä koskevaan keskusteluun.
Lähteet
Green, L. 2008. Music, Informal Learning and the School: A New Classroom Pedagogy. Aldershot:
Ashgate Publishing.
Green, L. 2002 [2001]. How Popular Musicians Learn. Aldershot: Ashgate Publishing.
Sidsel Karlsen