Kiihtyneen globalisaation seuraukset ja kritiikki

1990-luvun puolivälistä lähtien venäläisen median kehitys on edennyt suurin piirtein samassa tahdissa kansainvälisen kehityksen kanssa, kun lehdistö vuosikymmenen jälki-puolella alkoi kaupallistua vauhdilla. (Zassoursky, Ivan 2002: 74–77.) Nykyinen venä-läinen lehdistö, tv tai radio ei ole seurausta niinkään Neuvostoliitosta tai Neuvostoliiton jälkeisestä transition ajasta vaan maailmanlaajuisesta kehityksestä (Vartanova 2002:

67). Esimerkiksi venäläiset sanoma- ja aikakauslehdet muistuttavat ulkonäöltään, sisäl-löltään ja journalistisilta periaatteiltaan enemmän brittiläisiä tai yhdysvaltalaisia kuin neuvostoaikaisia venäläisiä julkaisuja (Koikkalainen 2009: 21).

Valtiovallalla on Venäjällä pitkät perinteet tiedotusvälineiden käytöstä omien päämääri-ensä ajamiseen, mutta nykyinen tilanne ei kriitikoiden mielestä ole paljon entistä sys-teemiä parempi: uusilla mediamoguleilla on tapana käyttää sananvapautta rahanteon välineenä, eikä media vapaudestaan huolimatta ole vallan vahtikoira vaan rahasampo, joka myy itseään sensaatioilla (Zassoursky 2002: 159). Saman vauhtisokeuden on väi-tetty vaivaavan myös journalisteja: Neuvostoliiton viimeisinä vuosina toimittajien oli vielä vaikea omaksua markkinasuhteiden ideologiaa, mutta nykyisin se tuntuu syrjäyttä-neet kaikki muut ajattelutavat (Fomicheva 2009: 202). Vapautuminen valtiovallan tiu-kasta lieasta on joidenkin mielestä johtanut ojasta allikkoon, sillä muutamien monikan-sallisten mediakonsernien hallitsema joukkotiedotus ei aina olekaan sananvapauden vaan rahanteon asialla (Zasurski 1999: 28–29).

Kun esimerkiksi aikakauslehdet muistuttavat yhä enemmän ”tavallisia” kulutustavaroita (Aleksejeva 2001: 40–41), kehityksen on pelätty johtavan lehtien estetisoitumiseen, tekstin vähenemiseen ja sisällön heppoisuuteen (Zelenin 2008: 156–157). Nauka i žizn -tiedelehden luontokäsityksen kehitystä 1980-luvulta nykypäivään tarkastellut A. V. Ze-lenin toteaa, että viihteellistymisestään huolimatta lehti

pyrkii säilyttämään terveen konservatismin ja kieltäytyy ajattelemattomasta kaupallisesta propagandasta, jota jotkin 1990-luvun ylimenovuosina syntyneet,

”uudenlaista lukijaa” tavoittelevat populaarit tiedelehdet eivät ole onnistuneet pakenemaan (2008: 156–157).

Vaikka Zeleninin peittelemätön halveksunta kohdistuu etenkin tieteellisiin aikakausleh-tiin, se kuvaa muidenkin tiedotusvälineiden kehitystä. Kun lehdistömarkkinat ovat täyn-nä uusia nimikkeitä ja samaan aikaan kansalaisten tulot eivät riitä lehtien tilaamiseen tai ostamiseen, ihmiset ovat siirtyneet katsomaan televisiota, joka on sähkölaskua ja televi-sion hintaa lukuun ottamatta ilmaista. Jos lehteä tilataan, se on useimmiten jokin paikal-linen sanomalehti, joista myös mainostajat ovat yhä kiinnostuneempia. Pessimistisem-pien kuvailujen mukaan lehdistön ahdinko on johtanut laatujournalismin kriisiin: älylli-nen ja analyyttiälylli-nen julkiälylli-nen keskustelu on vähentynyt, ja sen ainoita ylläpitäjiä ovat oi-keastaan talouteen keskittyneet laatulehdet. On Venäjällä kuitenkin yhä analyysiin ja taustoittavuuteen pyrkiviä laatulehtiä, jollaisena pidetään esimerkiksi Russki Reporteria, mutta sen levikki suurissa kaupungeissa on huono. (Vartanova & Smirnov 2009: 30–

31.) Viihteellistymisen kritiikki on sinänsä ymmärrettävää, mutta toisaalta on huo-mautettava, että ei venäläisen printtimedian tilanne sisällöllisesti aivan toivoton ole. Lu-kijana voi sanoa, että monissa venäläislehdissä käydään esimerkiksi televisioon verrat-tuna vivahteikasta ja avointa yhteiskunnallista keskustelua, jutut vaikuttavat edelleen olevan pidempiä kuin esimerkiksi suomalaisissa sanomalehdissä ja myös laadukkaita aikakauslehtiä ilmestyy.

Siirtymässä sosialismista uuteen yhteiskuntaan media on ollut mukana tuottamassa käsi-tyksiä siitä, mitä on hyvä elämä. Toisin sanoen tuottamassa käsitystä hyvinvoinnista ja siitä, mikä on tavoiteltavaa. Kuvaavaa on, että nykyisin hyvinvointi, blagopolutšije, vi-lahtelee venäläisessä mediakielessä ja etenkin aikakauslehdissä useammin kuin pere-stroikan aikaan viljelty käsite vyživanije, selviytyminen. (Litovskaja, Rozenholm, Sav-kina & Trubina 2008: 8–9.) Etenkin kiiltäväkantiset aikakauslehdet ovat vakiinnuttaneet Venäjän kieleen myös uuden lainasanan glamur. Aluksi glamour oli puhdasta lainaa ja imitaatiota, mutta sittemmin käsite on sopeutunut kieleen ja kulttuuriin, ja nykyisin ve-näläinen glamur on erityinen kulttuurinen ilmiö. (Litovskaia & Shaburova 2010: 194.) Hyvinvointi ja glamour ovat esimerkkejä siitä, miten media heijastelee kulttuurin muu-toksia: kun ihmisten kaikki voimavarat eivät mene selviytymiseen, alkavat myös elä-mänlaadun parantaminen ja luksus kiinnostaa. Toisaalta kiiltäväkantisten lehtien maa-ilmankuva saattaa luoda paineita niille, joiden tavoitettavissa se ei ole.

Glamourin diskurssi markkinoi elämäntapaa, jonka piirteitä ovat individualismi, luksus, kansainvälisten trendin ja tyylien seuraaminen sekä pyrkimys henkilökohtaiseen menes-tykseen. Etenkin television viihteellinen ohjelmisto ja kiiltäväpaperiset aikakauslehdet ylläpitävät glamourin kuvastoa, johon kuuluu esimerkiksi rikkauden, kauneuden ja nuo-ruuden nostaminen elämän tärkeiksi arvoiksi. Samaan kuvastoon tai diskurssiin kuulu-vat myös julkisuuskultti sekä eksklusiivisuuden ja saavutettavuuden yhteen sovittami-nen, jota sovelletaan esimerkiksi mainonnassa: hankkimalla tuotteen voi tulla sitä mai-nostavan julkkiksen kaltaiseksi. Venäläisessä glamourissa on kuitenkin edellä kuvattu-jen hyvin ”amerikkalaisten” piirteiden lisäksi jotain omaakin: etenkin Putinin president-tikaudella mediassa on herännyt nostalgissävytteisiä, patrioottisia ajatuksia mahtavasta Venäjästä. (Menzel 2008: 4.)

Glamour-lehdistö, johon myös Afiša ainakin ulkoisesti ja hintansa puolesta kuuluu, on Menzelin mukaan mukana muutoksessa, joka on vienyt tekstiorientoituneesta kulttuuris-ta kohti visuaaliskulttuuris-ta kulttuuria ja ideologisten sloganeiden yhteiskunnaskulttuuris-ta kaupallisten sloganeiden kulutusyhteiskuntaan. Jopa venäläisen asialehdistön lippulaiva Ogonjok kilpailee nykyisin visuaalisuudella ja glamourilla markkinoilla, joita värittävät Cosmo-politanin, Celebrityn ja Marie Clairen kaltaisten kansainvälisten lehtibrändien venäläiset versiot. Ulkomaalaisten brändien rinnalla ilmestyy myös venäläisiä glamourlehdiksi lu-ettavia nimekkeitä. Niiden ote käsittelemiinsä aiheisiin on usein hieman informatiivi-sempi ja perinteiinformatiivi-sempi kuin ulkomaisten, visuaalisuutta ja lyhyitä artikkeleita suosivien formaattien: useissa lehdissä on esimerkiksi terveyteen liittyvää informaatiota ja kuva-uksia eri maista. Kansainvälisen glamourlehdistön markkinoiman viileän tyylikkään, sitoumuksista ja traditioista vapaan elämäntyylin vastapainoksi venäläisessä lehdistössä esille pääsee useammin myös perhearvojen ja kulttuuriperinnön kaltaisia, auttamatto-man vanhanaikaisia ja epämuodikkaita aiheita. (Menzel 2008: 6-7.)

Uudet käsitteet ja lainasanat kertovat siitä, miten media tuo vieraita piirteitä venäläiseen kulttuuriin. Olisi kuitenkin yksinkertaistus sanoa, että vieraat tai ulkomaalaiset piirteet olisivat silkkaa kulttuuri-imperialismia ja kotimaiset tai kansalliset piirteet aina jotakin hyvää ja säilyttämisen arvoista. Rajanveto ”kansallisen” ja ”globaalin” välillä on usein teoreettinen konstruktio. Median rooli globalisaatiokehityksessä on välittää globaaleja tai ulkomaisia vaikutteita kansalliseen kontekstiin, jolloin kansallisen ja globaalin rajat hämärtyvät lopulta niin, että toista on vaikea erottaa toisesta. (Rantanen 2002: 4.) Gla-mourin tuleminen Venäjälle ja muuttuminen glamuriksi on tästä hyvä esimerkki: on sel-vää, että ilmiö on alun perin lainaa, mutta sittemmin siitä on tullut osa venäläistä kult-tuuria, eikä se enää ole samanlaista kuin muissa kulttuureissa.