Toinen tutkimuskysymykseni ”Millaista virkakielikäsitystä muutokset heijastelevat?” liittyy läheisesti kieli-ideologioihin ja niiden tutkimukseen. Kieli-ideologioiden tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat kieleen liittyvät uskomukset, arvostukset, luokittelut, neuvottelut ja keskustelut sekä kielelliset käytännöt ja prosessit. Kieli-ideologiat vaikuttavat esimerkiksi siihen, millaisina kielivarieteetit näyttäytyvät ja millainen arvo ja merkitys eri kielimuodoilla on eri tilanteissa. (Mäntynen, Halonen, Pietikäinen & Solin 2012: 325, 329.) Kieli-ideologi-alle läheinen käsite on myös kieliasenteen (language attitude) käsite, jota hyödynnetään sosiolingvistisessä tutkimuksessa (Pälli 1999: 123; Mäntynen 2012: 323; Saviniemi 2015:
27). Kalaja (1999: 47) ja Saviniemi (2015: 27) määrittelevät kieliasenteet reaktioiksi kielelli-seen ärsykkeekielelli-seen. Ne kohdistuvat eri kieliin tai saman kielen murteisiin – alueellisiin tai sosiaalisiin – tai niiden puhujiin (Kalaja 1999: 46; Saviniemi 2015: 27). Yksi esimerkki sosiaalisista murteista on tässä tutkimuksessa tarkasteltu virkakieli.
Kielikäsitys taas on Variksen (2012: 30, 32) mukaan kollektiivinen näkemys siitä, millaisia rakenteita kielessä on ja miten sitä käytetään. Varis on tarkastellut väitöstutkimuk-sessaan kielikäsitystä yläkoulun äidinkielen oppikirjoissa. Niistä luettavissa oleva kielikäsitys
on oppikirjantekijäjoukon yhteinen, eikä sitä siten olisi mahdollista selvittää yksittäisiä henki-löitä haastattelemalla (mts. 30). Variksen tutkimusasetelma on siis osittain samanlainen kuin tämän tutkimuksen – tosin hyödynnän myös kyselyä tekstejä selkeyttäneiden viraston työntekijöiden virkakielikäsityksen selvittämisen tukena, koska toisin kuin oppikirjoissa, kir-jeissä ei ole kielen kuvausta vaan ne ovat pelkkiä kielen ilmentymiä.
Tässä tutkimuksen kohteena olevalla virkakielikäsityksellä tarkoitan siis niitä rakenteita ja ilmauksia, joita (tekstiaineiston ja kyselyn perusteella) pidetään virkakieleen sopivina.
Opetussuunnitelmien kielikäsityksiä tutkineen Kauppisen (2007: 29) mukaan kielikäsityksillä on yhteys myös ihmis-, oppimis- ja tiedonkäsityksiin: ne eivät siis kerro vain kielestä vaan myös ihmisestä kielellisenä olentona. Kielikäsityksen kanssa ainakin osin päällekkäinen ja synonyyminen käsite on kielinäkemys (esim. Vaattovaara & Soininen-Stojanov 2006: 223–
226). Saviniemi (2015: 30) toteaakin, että kieli-ideologioiden, kielikäsitysten ja -näkemysten sekä kieliasenteiden suhteet eivät ole kovin selvät, eikä niitä sovi kokonaan erottaa toisistaan.
Saviniemen (mts. 31–32) tavoin näen kielikäsityksen osana kieli-ideologiaa.
Kielenhuollon arkki-ideologioina pidetään imperialismia, nationalismia, kansainväli-syyttä, demokraattisuutta ja traditionalismia (Joseph 1987: 45–48; Sajavaaran 2000: 85–89 mukaan Dahlstedt 1967: 101–103, 105–112). Saviniemen (2015: 291) mukaan ne eivät näy sellaisinaan niissä kielenhuoltodiskursseissa, jotka hänen aineistossaan aktivoituvat. Savi-niemi (mp.) on kuitenkin havainnut demokratian ajatuksen näkyvän esimerkiksi ymmärrettävyyden ja yleisön huomioon ottamisen kautta. Demokraattisuus juuri kielen ymmärrettävyyden ja sitä kautta kansalaisoikeuksien toteutumisen vuoksi on myös yleensä keskeinen virkakielenhuollon taustaideologia: ihmisillä on oikeus saada viranomaisilta itseään koskevaa tietoa ymmärrettävässä muodossa (Hallintolaki § 9, 44–49; Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta § 12; ks. myös KJV 1981: 17).
Kieli-ideologioiden tutkimuksessa on hyödynnetty ja yhdistelty erilaisia näkökulmia ja menetelmiä, kuten lingvististä antropologiaa, sosiolingvistiikkaa ja diskurssintutkimusta.
Aineistotkin ovat olleet vaihtelevasti erilaisia puhuttuja, kirjoitettuja, multimodaalisia ja virtuaalisia tekstejä. (Mäntynen ym. 2012: 333.) Suomessa keskeinen kieli-ideologoiden näkökulmasta tutkimusala on Mäntysen ym. (mts. 335) mukaan ollut kirjakielen kehityksen ja kielenhuollon tutkimus. Esimerkiksi Saviniemi (2015) on kansanlingvistisessä väitöstutkimuksessaan tutkinut paikallis- ja sanomalehtien sekä Yleisradio Oy:n toimitushenkilökunnan kielenhuoltotietoja, -käytäntöjä ja -diskursseja. Hän tarkastelee asen-teita siitä näkökulmasta, miten ne esitetään kielellisesti (ks. mts. 28).
Myös tämä tutkimus asettuu osittain kielenhuollon tutkimuksen kentälle. Tässä kieli-ideologioita tarkastellaan kuitenkin siten, miten ne heijastuvat kirjeisiin tehdyissä muutok-sissa, ja toisaalta mitä ihanteita ja tavoitteita kyselyvastauksissa ilmenee. Mäntysen ym.
(2012: 333) mukaan käytettyjen menetelmien ja aineistojen on kuitenkin mahdollistettava sekä yksilön että yhteisön käsityksien, käytänteiden, toiminnan ja kokemusten tarkastelu.
Irvinen (2002: 24–25) mukaan kieliyhteisön jäseniä haastattelemalla ei saada riittävästi tietoa tutkittavista kieli-ideologioista. Tässä tutkimuksessa hyödynnänkin kyselyä vain tekstianalyy-sin tukena. Kyselyllä saadaan tärkeää tietoa tekstien uudistustyön tavoitteista ja ihanteista, mutta niiden toteutumista voidaan paremmin tarkastella teksteistä itsestään. Toistuvat kielelli-set valinnat vahvistavat ja luonnollistavat normeja ja hyvää kieltä koskevia uskomuksia (Mäntynen ym. 2012: 333).
Kroskrityn (1999a) toimittaman kokoelman artikkelit sijoittuvat lingvistisen antropolo-gian kentälle, ja niissä käsitellään kieli-ideologioita ja diskursiivisia käytänteitä valtion muodostamisen, nationalismin ja etnisten ryhmien säilyttämisen sekä kansallisten, etnisten ja ammatillisten identiteettien rakentamisen näkökulmasta. Omassa artikkelissaan Kroskrity (1999b) esittelee kieli-ideologioiden neljä keskeistä ominaisuutta. Ensinnäkin kieli-ideologiat representoivat tiettyjen sosiaalisten tai kulttuuristen ryhmien käsitystä kielestä ja diskurssista.
Se, mitä yhteisön jäsen pitää kielessä ja diskurssissa oikeana, moraalisesti hyvänä tai esteetti-sesti miellyttävänä, perustuu hänen kokemukseensa ja liittyy usein hänen poliittis-taloudelli-siin intresseihinsä, ja kielenkäytöllä pyritään tukemaan näitä intressejä. Toiseksi kieli-ideologioista on syytä puhua monikossa, koska sosiokulttuurisen ryhmän sisällä on useita merkittäviä sosiaalisia muuttujia (kuten yhteiskuntaluokka, sukupuoli, suku, kuuluminen johonkin eliittiin, ikäluokka jne.), jotka voivat tuottaa eriäviä näkökulmia, joilla osoitetaan ryhmään kuulumista. Kolmanneksi yhteisön jäsenet voivat ilmaista vaihtelevilla tasoilla tietoisuutta paikallisista kieli-ideologioista. (Mts. 8, 12, 18.) Ideologiat voivat olla joko jäsen-ten eksplisiittisesti ilmaisemia tai ne voivat olla nähtävissä kielen käytöstä (mts. 18–19;
Silverstein 1979 Kroskrityn 1999b: 18 mukaan). Neljänneksi yhteisön jäsenten kieli-ideolo-giat toimivat välittäjinä sosiaalisten rakenteiden ja puhetapojen välillä. Ne siis toimivat eräänlaisena siltana jäsenten sosiokulttuurisen kokemuksen ja heidän kielellisten ja diskursiivisten resurssiensa välillä. (Kroskrity 1999b: 21.)
Philips (1999) esittelee melko äärimmäinen esimerkin kielimuotojen esteettisestä ja moraalisesta arvottamisesta artikkelissaan, jossa hän käsittelee Tongassa käytyjä oikeusprosesseja. Siellä ”huonon kielen” (bad language) käyttö voi olla rangaistavaa – jopa
sellaisessa tilanteessa, jossa sanoja ei ole suunnattu niiden kuulijalle tai tämä kuulee niistä vasta jälkeenpäin (mts. 252–255).
Heikkisen (2002b: 17) mukaan virkateksteistä voidaan nähdä, millaisia tapoja muodos-taa merkityksiä pidetään virkakulttuuriin sopivina. Jos samoista asioista puhumiseen käyte-tään erilaisia ilmauksia, myös tuotettavat merkitykset ovat erilaisia. Heikkinen (mp.) esittää-kin mahdolliseksi ratkaisuksi virkakielen kehittämisessä koko virkakulttuurin muuttamista lähemmäksi sitä todellisuutta, josta on helppo puhua yleiskielellä.
Virkakieli on yksi kielen rekisteri, ja ideologioiden näkökulmasta onkin kiinnostavaa tarkastella sitä tilanteessa, jossa sitä pyritään tavalla tai toisella muokkaamaan. Tässä tarkasteltavissa kirjeissä muokkaus tapahtuu kohti yleiskieltä. Asiakasviestinnässä käytetyn kielen järjestelmällinen muokkaaminen on yksi viranomaisen tapa kyseenalaistaa omia vallitsevia kielenkäytön konventioitaan ja niitä sääteleviä normeja. Yksi kieli-ideologioiden ilmenemismuoto ovatkin vakiintuneet ja hyväksytyt kielenkäyttötavat (Mäntynen ym. 2012:
328).
Toisistaan voidaan erottaa standardiuden ja sopivuuden ideologiat. Näistä ensimmäisen mukaan standardin mukainen kieli on yleisesti ottaen hyvää ja jälkimmäiseen taas sisältyy esimerkiksi ajatus tiettyyn tekstilajiin sopivasta kielen varieteetista. (Fairclough 1992a;
Mäntynen 1996; Mäntynen ym. 2012: 328.) Yleinen virkakieltä koskeva sopivuuden ideolo-gia on (osittain) kirjattu mm. luvussa 1.2 mainittuihin oppaisiin ja sen keskeisimmät periaat-teet – asiallisuus, selkeys ja ymmärrettävyys – myös hallintolakiin (§ 9). Näiden lisäksi taus-talla vaikuttaa myös joukko kirjoittamattomia sääntöjä, kuten vahvoja tekstilajeihin ja rekiste-riin liittyviä konventioita (esim. Tiililä 2007: 49–56). Kun esimerkiksi tässä tarkasteltavia asiakaskirjeitä uudistettaessa on keskusteltu niihin sopivista rakenteista, sananvalinnoista ja sävystä, on käyty kieli-ideologista keskustelua (ks. Mäntynen ym. 2012: 331).
Mäntynen ym. (2012: 329–330) esittävät, että kieli-ideologioiden ja kielenkäytön suhde on vuorovaikutteinen siten, että ne muokkaavat toinen toisiaan. Vaikka kielenkäyttötilanteen taustalla on aina jokin ideologia, se myös muokkaa näitä taustaideologioita (mp.). Näin ollen voidaan olettaa, että kun virkatekstejä ja muuta kielenkäyttöä uudistetaan useissa organisaatioissa, myös teksteihin ja kieleen kohdistetut odotukset eli normit ja laajemmat ideologiat muuttuvat.
Tavallisesti organisaatiot asettavat asiakasviestinnälleen joitakin tavoitteita. Nämä tavoitteet on voitu kirjata tiedotus- tai viestintästrategiaan, joka toimii viestinnän pohjateks-tinä (Heikkinen 2002d: 28). Organisaatiosta riippuen viestintästrategiat voivat olla kytkök-sissä myös moniin muihin teksteihin, kuten lakeihin, katsauksiin, suunnitelmiin, sopimuksiin
ja toisiin strategioihin (mts. 33). Virasto voi esimerkiksi pyrkiä viestinnällään luomaan itses-tään kuvaa palvelevana organisaationa, ei käskevänä ja hallitsevana auktoriteettina (Kankaan-pää 2002: 68).
3 AINEISTO JA MENETELMÄT
Tässä luvussa esittelen tutkimusaineistoni sekä käyttämäni analyysimenetelmät. Luvussa 4.1 esittelen ensin tekstiaineiston (4.1.1) ja sitten kyselyaineiston (4.1.2). Luvussa 4.2 taas käsitte-len menetelmät.
3.1 Aineiston esittely