Kerronnalliset syvärakenteet

Kulttuuripoliittisissa kiistoissa kamppaillaan kielenkäytön tasolla määritel­

mistä: mikä on kiistan kohde ja syy sekä mitä täytyy tapahtua, jotta kiista rat­

keaisi. Kulttuuripoliittisessa prosessissa poliittinen puhuja tuottaa 'kulttuurista' valikoivia merkityksiä oman näkökulmansa ja omien tarkoitusperiensä mukai­

sesti. Hän ei kuitenkaan voi määrätä, miten hänen tekstinsä tulevat luetuksi.

Teksti on taistelukenttä, jossa kamppaillaan merkitysten tuottamisesta. Tekstit eivät sisällä kiinteitä koodeja, eikä niillä ole ennalta annettua merkitystä.

(Lehtonen 1996, 177.) Kulttuuripolitiikka on 'kulttuuriin' liittyvien asioiden, ongelmien ja ilmiöiden nimeämistä. Jokainen siinä tuotettu määritelmä on raja­

us, negaatio. 'Poliittiset mahdollisuudet' realisoituvat eksplisiittisiksi aina ja vain rajaamalla niitä. Sama prosessi kuitenkin paitsi tuottaa politiikkaa myös kaventaa sitä - ja altistaa itsensä uusille politisoinneille. Vastaansanomatto­

minkin monologi on osoitettavissa vähintään jännitteiseksi dialogiksi. (Ks. esim.

Ryan 1989, 6-8 ja 113-114.)

Greimasin (1980) teorian kerronnallinen syvärakenne on yksi perusteltu tapa tarkastella politiikkaa merkityksenantona. Greimasin teorian fundamentaa­

linen syntaksi pyrkii tiivistämään sen, miten kertomus on jäsentynyt paradig­

maattisesti. Fundamentaalisyntaksi perustuu käsitykseen elävien olentojen la­

jisidonnaisesta kyvystä havaita objektien välisiä eroja. Fundamentaalisyntak­

sissa merkityksenmuodostuksen alkeistermit muodostavat toisensa binäärisen logiikan mukaan. Ns. semioottinen neliö havainnollistaa tätä merkityksen muodostumista (kuvio 2). (Greimas & Courtes 1982, 308-311.)

Sl ( ) S2

TXT

KUVIO 2 Semioottinen neliö (lähde: Greimas ja Courtes 1982, 309)

Tutkimuksen empiirisen analyysin avain on semioottinen neliö. Se käsittää ominaisuuden (sl), sen vastakohdan (s2), ominaisuuden puuttumisen (-sl) sekä ominaisuuden vastakohdan puuttumisen (-s2). Ristikkäiset akselit kuvaavat vastakohtaisuutta tai ristiriitaa, pystyakselit täydentävyyttä tai implikaatiota ja vaakasuorat akselit vastakkaisuutta. (Greimas ja Courtes 1982, 309.) Termien sl ja -sl sekä s2 ja -s2 välillä on ristiriita, koska ne eivät voi olla samanaikaisesti olemassa. sl ja s2 ovat puolestaan toisilleen vastakkaisia termejä (Silvo 1988, 44).

Semioottinen neliö voidaan rakentaa lähtien liikkeelle yhdestä perusar­

vosta tai ominaisuudesta etenemällä neliöön sisältyviä akseleita pitkin. Tavalli­

sesti neliötä lähdetään purkamaan termistä sl, josta johdetaan sen vastakohta­

termi -sl. Termi -sl viittaa termiin s2, josta puolestaan saadaan -s2. Neliön toimintaperiaate selkiytyy, kun mieltää perustermit sl ja s2 siten, että ne kum­

pikin sisältävät piilevät vastakohtansa. Semioottinen neliö on luonteeltaan epä­

symmetrinen siten, että termi sl painottuu analyysissa. Toinen ratkaiseva termi neliön käytön kannalta on -s2, koska se on päättelyanalyysin viimeinen osa, josta koko tulkintaprosessin onnistuminen riippuu. -s2 on käytännössä neliön vaikeimmin avautuva osa. Se on samalla myös neliön nurkista potentiaalisesti voimakkain, sillä siihen sisältyy usein uuden keksimisen tai löytämisen siemen.

(Jameson 1987, XV-XVI.)

Semioottinen neliö on formaali malli, jonka termien suhteet ovat puhtaasti loogiset. Sen esittämät suhteet eivät riipu siitä, mitä semanttisia sisältöjä sl ja s2 saavat. Neliötä ei pidä loogisesta luonteestaan huolimatta rinnastaa teoreettisiin matemaattis-loogisiin rakennelmiin, sillä neliö on ensisijaisesti käytännöllinen analyysiväline. (Greimas & Courtes 1982, 311.) Mallina, jossa merkityksenmuo­

dostus etenee vastakkaisiin arvoihin ristiriitapäättelyn kautta, semioottinen ne­

liö tuo Silvon (1988, 45) mukaan esille ne semanttiset arvot, joista kertomus ei ääneen puhu. Näin kertomuksista voidaan tarkastella myös niiden hiljaista, mutta merkityksenmuodostuksen kannalta tärkeää läsnäolevaa (immanenttia) maailmaa.

Fredric Jamesonin (1987, xv-xvi) mielestä neliön kaikki termit olisi käsitet­

tävä polyseemisinä. Tällöin jokaisella niistä on synonyyminsä ja synonyymien synonyymit, mikä laajentaa mahdollisten käsitteiden kirjoa lähes loputtomiin ja toimii tehokkaana heuristisena välineenä. Arvojen jäsentyminen perusarvojen varastoiksi tai evaluatorisiksi arvoryppäiksi synnyttää arvojen mikrojärjestel­

män eli aksiologian. (Silvo 1988, 44). Loogisten ominaisuuksien lisäksi semi­

oottiseen neliöön liittyy arvottava ulottuvuus: asemien sl ja -s2 sanotaan asettuvan euforiselle (positiiviselle, haluttavalle) ja s2 ja -sl dysforiselle (nega­

tiiviselle, ei-haluttavalle) akselille (Greimas & Courtes 1982, 96, 109-110, 346).

Fundamentaalisemantiikka (mt., 275-276) koostuu niistä tekstin perusar­

voista, jotka voivat asettua semioottisen neliön kuvaamiin suhteisiin. Kaikki ar­

vot voidaan jakaa kahteen pääryhmään, sosiaalisiin ja yksilöllisiin arvoihin.

Kaikki muut ovat johdettavissa niistä. Syvärakenteet erittelevät yksilön tai koko yhteiskunnan perusolemusta. Sosiaaliset arvot liittyvät luonnon (universaa­

lisuus, vaistonvaraisuus, ehdottomuus, ei-kontrolli) ja kulttuurin (säännöt, yh­

teiskunnan hyväksymä ja säätelemä) väliseen ristiriitaan (mt., 66 ja 211). Yksi­

lölliset arvot ovat palautettavissa elämän ja kuoleman väliseen perusulottu­

vuuteen (mt., 67, 155 ja 175-176).

Dikotomia on tyypillinen modernin politiikan raami. Joko-tai -asetelman avulla poliittinen toimija antaa maailmalleen rakenteen. Järjestyksen rakenta­

minen ja sen ylläpitäminen merkitsee yksinkertaistetusti 'ystävien' ja 'vihollisten' erottamista. On "meitä" ja "heitä", sisäpiiriläisiä ja ulkopuolisia, normaaleja ja epänormaaleja, positiivisia ja negatiivisia asioita, tavoiteltavia ja vältettäviä olotiloja. Nämä dikotomian eri puolet ovat keskenään riippuvaisia, mutta asetelma on vino "ystävien " suhteen. (Bauman 1991, 14 ja 53.) Greimasin mallin mukaisessa tekstianalyysissä termiksi sl asettuu tekstin keskeinen (positiivinen) arvo ja termiksi -sl tämän arvon tai ominaisuuden puuttuminen.

Termiksi s2 semioottiseen neliöön tulee se (negatiivinen) arvo tai ominaisuus, joka tekstissä esiintyy sl:n vastakohtana tai vastavoimana. Ja viimein termiksi -s2 tulee arvon tai ominaisuuden -s2 puuttuminen. (Greimas & Courtes 1982, 96, 109-110.)

Semioottinen neliö on hyvä apuväline pohdittaessa tekstien viestimiä pe­

rusarvoja. Maailmankuvallisten ainesten jakaminen vastakohtiin voi kuitenkin viedä harhaan. Vaarana on, että yksinkertaistettu semanttinen avaruus voi sel­

laisenaan siirtyä lopputuloksiin, mikä antaisi vääristyneitä ja liioiteltuja tulkin­

toja. (Sipola 1992, 38.) Ellei maailmaa haluta nähdä syvien perusristiriitojen kamppailukenttänä, voi hyvin perustein kieltää kaiken sen, mitä semioottisen neliön avulla on yritetty osoittaa.

Politisointi synnyttää vakiintuneiden ystävien ja vihollisten rinnalle vie­

raan, joka kapinoi annettuja dikotomisia asetelmia vastaan. Kyseenalaistava näkemys ehkä hyväksyy molemmat osapuolet, mutta voi myös hylätä ne. Ajat­

telu ei tällöin seuraa joko-tai -luokittelua, vaan sekä-että tai ei-eikä -asetelmaa.

(Ks. Bauman 1991, 1-3, 55-61.) Nykyistä yleistä poliittista ilmapiiriä on tulkittu tällaisena "politiikan politiikkana", sääntöjä muuttavana ja rikkovana politiik­

kana (Beck 1995, 56). Totutut perusarvot (kuten ihmisarvo, vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus, oikeudenmukaisuus) ja niille perustuvat järjestykset eivät enää anna poliittiselle toiminnalle riittävästi orientaatiota (Luhman 1995, 112). Ihmi­

set ovat ristiriitaisesti ja monitahoisesti sitoutuneita. "Jokainen meistä on mi­

nänsä eri puolissa ja osatekijöissä samanaikaisesti sekä pessimisti ja passivisti että idealisti ja aktivisti", kuten Beck (1995, 37) toteaa. Kuitenkin tällä uudella politiikalla on omat nimeämisen prosessinsa, joita myös voidaan tarkastella di­

kotomioina semioottisen neliön tarjoamin työkaluin. Sisälläulkona tai mehe -vastakohtaisuuksien merkitys ei välttämättä vähene (mt., 66).