Kehysanalyysi tässä tutkielmassa: kehysten rakentumisen

Seuraavaksi siirryn kehysanalyysin yleisluontoisesta taustoittamisesta kohti menetelmän soveltamista käytännön tasolla. Kuten todettua, joukkoviestinnän tutkimuksessa ke-hysanalyyttiset lähestymistavat ovat vaihdelleet melkoisesti: ääripäissä ovat kvalitatiivi-nen, tulkitseva tarkastelu ja tietokoneen avulla tehty sisällön erittely, jossa kehykset määritetään aineistosta mekaanisesti tiettyjä sanoja laskemalla. Näiden ääripäiden väliin mahtuu lukuisia välimuotoja. (Matthes & Kohring 2008, 259–263.)

Hermeneuttisen eli tulkitsevan kehysanalyyttisen lähestymistavan heikkoutena on pidet-ty sitä, ettei se sovi suuriin aineistoihin eivätkä sen tulokset ole yleistettävissä. Lisäksi sitä on arvosteltu menetelmällisen selkeyden puutteesta: tulkinnallinen analyysi jättää kehysten muodostamisperusteet usein epäselviksi. Tällöin riskinä on, että tutkija löytää tekstistä juuri sellaisia kehyksiä, joita hän itse – tietoisesti tai tiedostamattaan – etsii.

Näin tulokseksi saadaan helposti mediakehysten sijaan tutkijan omat tulkintakehykset.

(Matthes & Kohring 2008, 259–260.) Tosin tässä on muistettava, että kehysten nimeä-minen on aina itsessään jonkinasteista kehystämistä.

Sanojen toistuvuuksien mittaamiseen perustuva kehysten määrittäminen väistää edellä mainitut karikot laadullisia lähestymistapoja onnistuneemmin. Määrälliseen sisällön erittelyyn pohjautuva kehysten muodostaminen sivuuttaa kuitenkin jotain olennaista mediatekstien luonteesta: tekstit pakenevat monilta osin tarkkarajaisia luokituksia. Sa-nojen, argumenttien ja teemojen määrällinen yleisyys ei välttämättä vastaa niiden mer-kityksellistä tiheyttä. Jokin seikka voi esiintyä aineistossa harvoin, mutta olla siitä huo-limatta tai juuri siksi erityisen merkittävä. (Entman 1993, 57; Luhtakallio 2005, 200–

201; Van Gorp 2007, 71–72.) Kehysten supistaminen mitattavissa oleviksi sanajoukoik-si voi myös johtaa sanajoukoik-siihen, että analyysanajoukoik-sin tulokseksanajoukoik-si saadaan pikemminkin tekstien aihei-ta kuin varsinaisia kehyksiä (Carragee & Roefs 2004, 217).

Oman tutkimusaineistoni pohjalta ei ole mahdollista edes pyrkiä laajoihin yleistyksiin.

Siksi olen valinnut laadullisesti orientoituneen lähestymistavan, joka pyrkii lisäämään ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä huolellisten tulkintojen kautta. Pyrin välttämään edel-lä mainittuja edel-läpinäkyvyyden ongelmia esittämäledel-lä mahdollisimman tarkasti, millaisia menetelmällisiä ratkaisuja olen kehyksiä määrittäessäni tehnyt. Tätä tarkoitusta ajatellen olen hahmottanut neliportaisen mallin kuvaamaan niitä ajatuskulkuja, joiden varaan tutkimusaineistosta erotetut kehykset rakentuvat. Mallissa kehykset muodostetaan in-duktiivisesti eli aineistolähtöisesti lähiluvun avulla.

Käyttämissäni kehysten rakennuspalikoissa on joitakin yhtäläisyyksiä Robert M. Ent-manin (1993) kehittämään, hyvin usein siteerattuun kehysten analyyttiseen määritel-mään. Kuten aiemmin mainittiin, Entmanin (1993, 52; kts. myös 2004, 5–6) mukaan kehys koostuu ongelmanmäärittelystä, sen syyn diagnosoinnista, ongelmaan liittyvien toimijoiden moraalisista arvostelmista ja ongelman ratkaisuehdotuksesta. Koska Ent-manin käsitys kehyksen komponenteista painottuu vahvasti ongelmiin syineen ja ratkai-suineen, sopii se luontevimmin niin sanottuun eliittijulkisuuteen (kts. luku 3.1.2) kuulu-vien tekstien, ennen kaikkea uutisten, analysoimiseen – onhan journalismi tällä alueella varsin ongelmakeskeistä. Yksityiselämää käsittelevien henkilökuvien tarkasteluun Ent-manin määritelmä ei sitä vastoin istu kovinkaan hyvin, sillä ongelmia esitetään henkilö-kuvien kaltaisissa viihteellisissä teksteissä huomattavasti harvemmin kuin uutisissa.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että viihteelliset tekstit jäisivät tyystin vaille kehyksiä – kehystämistä on kaikkialla, missä esiintyy ihmisten välistä kasvokkaista tai välitteistä vuorovaikutusta. Niinpä olen katsonut parhaaksi kehittää tämän tutkielman tarpeisiin paremmin soveltuvan tavan muodostaa kehykset. Tässä alaluvussa esitetty malli kuvaa kehysten komponenttien lisäksi myös niiden hahmottamiseen liittyvää ajatusprosessia.

Mallissa on kaksi keskeistä yhtäläisyyttä Entmanin kehyskäsitykseen. Ensiksi Entmanin tavoin kehysten keskeisimpänä rakennuspalikkana pidetään jonkinlaista yleismääritel-mää käsillä olevasta tilanteesta, joskin itse puhun ongelmanyleismääritel-määrittelyjen sijaan goffma-nilaisittain tilannemääritelmistä. Yhdistän näihin määritelmiin vielä tilanteeseen liittyvi-en jännitteidliittyvi-en paikantamisliittyvi-en. Toiseksi mallissa tilannemääritelmään kytkeytyy Entma-nin käsityksen kaltaisesti jonkinlainen moraalinen arvio tilanteesta. Nimitän sitä moraa-liseksi preferenssiksi. Seuraavaksi esittelen kehysten rakentumismallin neljä vaihetta.

Kutsuttakoon neliportaisen mallin ensimmäistä vaihetta tilannemääritelmän louhinnak-si. Siinä pyritään määrittelemään aineistossa esiintyviä tilanteita yksittäisinä, toisistaan

erillään olevina tapauksina käyttäen apuvälineenä yleisen tason mielikuvia. Tässä kes-keisenä apukysymyksenä toimii: millainen toiminnan luonnehdinta kuvaa henkilökuvan esittämää, yksityiselämään liittyvää tilannetta? Vastaukseksi saadaan paksu nippu tilan-teiden raakamääritelmiä, lyhyitä kiteytyksiä, kuten onnen hehkuttaminen, murehtimi-nen, selviytymimurehtimi-nen, omien parhaiden puolien esittely, tunteista avautuminen. Nämä raa-kamääritelmät eivät merkitse samaa kuin yksityiselämään liittyvän tarinan aihe, joka voi olla vaikkapa perhe-elämä, rakkaus tai harrastukset. Tilanteiden raakamääritelmissä liikutaan jotakin aihetta koskevan toiminnan tasolla, ja yhdenlainen raakamääritelmä on periaatteessa yhdistettävissä useisiin aiheisiin. Raakamääritelmien hahmottamisessa apuna voivat toimia esimerkiksi William A. Gamsonin ja Kathryn E. Laschin (1983, 398–400) listaamat kehysten tunnistusvälineet (framing devices), joiden avulla kehyksiä vastaavat skeemat aktivoituvat lukijan mielessä: metaforat, esimerkit, iskulauseet, ku-vailut ja visuaaliset kuvat. Tämän tutkielman aineistossa keskeisimmäksi tunnistusväli-neeksi nousevat kuvailut eli ominaisuuksien joukot, jotka liitetään tavalla tai toisella aiheeseen (emt., 400). Visuaaliset kuvat suljetaan kokonaan analyysin ulkopuolelle.

Kehysten rakentumismallin toinen vaihe on jännitteiden paikantaminen. Kun tilanteiden raakamääritelmiä on saatu louhittua huomattava määrä, voidaan huomata, että niiden sisältä alkaa hahmottua tiettyjä jännitteitä eli vastinpareja, jotka viime kädessä määrittä-vät tilannetta ja siihen liittyvään toimintaan ehdotettua reaktiota. Yksi raakamääritelmä voi toki sisältää useita jännitepareja, mutta jännitteiden paikantamisvaiheessa ne on py-rittävä kiteyttämään yhteen tai kahteen keskeiseen, kaikkeen perimmäiseen ja mielek-käimpään tilanteen määrittäjään, joka yhdistää tilannetta toisiin raakamääritelmiin. Esi-merkiksi tilanteessa, jossa tuodaan esiin hyväntekeväisyyttä harrastavan poliitikon jalo-us, tilanteen raakamääritelmäksi on nimetty ”ehdokkaan parhaiden puolien esittelemi-nen”. Tällöin tilanteesta voidaan havaita esimerkiksi jännitepareja epäitsekkyys–

itsekkyys, anteliaisuus–säästäväisyys ja empaattisuus–tunnekylmyys. Kun tilanteen raa-kamääritelmää kuitenkin verrataan muihin samankaltaisiin raakamääritelmiin ja niiden jännitepareihin, sen mielekkäimmäksi jännitteeksi näyttäisi hahmottuvan tavallisuus–

erityisyys: antelias hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen esitetään erityisenä tavanomai-sena pidettyyn itsekkyyteen nähden. Jännitteen mielekkyydellä tarkoitan sitä, että jänni-tepari liikkuu tarpeeksi yleisellä tasolla yhdistääkseen useita samankaltaisia tilanteiden raakamääritelmiä.

Toiseksi esimerkiksi otettakoon tilannemääritelmä ”tietojen salaaminen” eli tapaus, jos-sa poliitikko kieltäytyy vastaamasta toimittajan esittämään, yksityiselämää koskevaan kysymykseen. Tässä pohjimmaiseksi jännitepariksi valitaan avoimuus–yksityisyys. Pian huomataan, että sama jännitepari alkaa koota alleen joukon muita tilanteiden raakamää-ritelmiä – esimerkiksi tilannemääritelmän ”tunteista avautuminen”, jossa poliitikko ker-too avoimesti yksityisestä tunne-elämästään toimittajalle. Siinäkin on pohjimmiltaan kyse avoimuuden ja yksityisyyden välisestä jännitteestä. Kun raakamääritelmiä voidaan tällä tavoin kasata ryhmiksi jänniteparien ohjaamina, ollaan askel lähempänä varsinais-ten kehysvarsinais-ten muodostamista.

Rakentumisprosessin kolmas vaihe on moraalisten preferenssien määrittäminen. Sa-malla, kun tilanteiden raakamääritelmät alkavat ryhmittyä jänniteparien alle, havainto-prosessissa hahmottuu ehdotettuja reaktioita raakamääritelmiin. Toisin sanoen tekstit kutsuvat lukijaa asettumaan moraalisesti vastinparin jommankumman puoliskon puolel-le. Nimitän näitä ehdotettuja suhtautumistapoja moraalisiksi preferensseiksi. Esimerkik-si edellä mainitussa, ehdokkaan jaloutta eEsimerkik-sittelevässä tilanteessa erityisyyttä tarjotaan moraaliseksi preferenssiksi tavallisuuteen nähden: laupea hyväntekeväisyyteen lahjoit-taminen esitetään erityisenä ja parempana kuin itsekkyys, siis tavanomaisuus. Tässä kehysten muodostamisen vaiheessa saman jännitteen yhdistämät raakamääritelmät joko sitoutuvat entistä lujemmin toisiinsa tai erkanevat toisistaan sen mukaan, sisältävätkö ne saman vai vastakkaisen moraalisen preferenssin. Esimerkiksi edellä mainittu ”tunteista avautuminen” raakamääritelmä jakaa saman jännitteen ”tietojen salaaminen” -raakamääritelmän kanssa. Kummankin perustana toimii jännitepari avoimuus–

yksityisyys. Nyt kuitenkin huomataan, että yhteisen jänniteparin liimasta huolimatta raakamääritelmiä vetävät erilleen vastakkaiset moraaliset preferenssit: avautumistilan-teessa preferenssiksi ehdotetaan avoimuutta, salaamistilanavautumistilan-teessa puolestaan yksityisyyt-tä. Siten näiden raakamääritelmien ei voida katsoa mahtuvan samaan kehykseen. Mallin toisessa vaiheessa hahmottuneet tilannemääritelmien ryppäät siis hioutuvat, pilkkoutu-vat ja järjestyvät nyt hiukan uudelleen.

Neliportaisen mallin viimeiseksi vaiheeksi jää kehyksen lopullinen jalostaminen. Tässä vaiheessa ryhmitellään toisiinsa läheisesti liittyvät, toisin sanoen saman jännitteen ja moraalisen preferenssin sisältävät, raakamääritelmät selkeiksi ja yhtenäisiksi joukoiksi ja nimetään ne kuvaavalla tavalla. Näin saadaan lopullinen, jalostettu kehys. Esimer-kiksi tilannemääritelmät, joita yhdistää jännitepari avoimuus–yksityisyys ja moraalinen

preferenssi yksityisyys, voidaan nimetä varjelun kehykseksi. Tämä kehys raamittaa ti-lanteita, joissa poliitikko suhtautuu tavalla tai toisella torjuvasti yksityiselämänsä julki-seen esittelyyn. Havaintoprosessin tässä vaiheessa tutkimuskirjallisuudesta etsitään tu-eksi taustateoriaa, joka ruokkii määritelmiä koskevia havaintoja ja jalostaa niitä entises-tään. Lisäksi jalostusvaiheeseen tultaessa tai sen edetessä kehyksistä on hahmottunut kerrostumia, sekundaarisia kehystyksiä. Ne antavat jalostetulle kehykselle hiukan vaih-televia sävyjä, mutta rakentuvat silti kaikki yhteisen kehyksen – eli tietyn jännitteen ja moraalisen preferenssin – pohjalta. Kerrostumat voivat muistuttaa tilanteiden hajanaisia raakamääritelmiä, mutta ovat suodattuneet jalostettujen kehysten läpi prosessin alkuvai-hetta selkeämmiksi, teorian ruokkimiksi kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi varjelun kehyk-seen rakentuvia kerrostumia ovat yksityiselämään liittyvien tietojen salaamispyrkimyk-set, median ehtoihin taipuminen, julkisuuden pelisäännöistä neuvottelu ja median käy-täntöjen kritisointi. Palaan kunkin kehyksen keskeisiin tilanteiden raakamääritelmiin, jännitteisiin, moraalisiin preferensseihin ja kerrostumiin luvussa 6.2.8.

Kehysten rakentumisen neliportainen malli on havainnollistettu kuviossa 2. Siinä tilan-teen raakamääritelmä näyttäytyy hiukan epämääräisenä, ääriviivattomana rakennusteli-neenä tai tukirankana, jonka päälle varsinainen kehys rakentuu jännitteestä, moraalisesta preferenssistä ja kerrostumista. Kehyksen kovan ytimen muodostavat jännite ja moraa-linen preferenssi. Vasta niiden varaan voidaan rakentaa pino merkityskerrostumia. Lo-puksi on vielä huomautettava, että laadullisen analyysin havaintoprosessia on yleensä hankala sanallistaa tyhjentävästi. Siten mallia voidaan pitää lähinnä likimääräisenä ku-vauksena, väljänä rekonstruktiona ja ideaalimallina kehysten muodostamisprosessista.

Todellinen havaintoprosessi ei tietenkään etene yhtä lineaarisesti kuin neliportainen malli antaa ymmärtää: käytännössä mallin vaiheet limittyvät toisiinsa ja poukkoilevat ristiin sekä rinnakkain.

KUVIO 2 Kehysten rakentumisen neliportainen malli