Kehon asennot, liike ja rytmi kohtaamisessa

Kohtaamisen kannalta merkitykselliseen rooliin nouseva kehollinen vuorovaikutus ilmeni tutkimusaineistossani kolmena erilaisena yhdessä työskentelyn tilanteena.

Kaikkia kolmea yhdessä työskentelyn tilannetta määritti niissä ilmenevät kehon asennot, liikkeet ja rytmi. Näistä erityisesti rytmin merkitys korostui aineistossa. Ke-hon asentojen, liikkeiden ja rytmin voi ajatella kuuluvan Johnsonin (2007, 275–277) määrittelemistä kehon ulottuvuuksista fenomenologisen kehon ulottuvuuteen.

Asentoaisti ja kehon liikkeen synnyttämät kinesteettiset tuntemukset tekevät meidät tietoiseksi kehostamme (Johnson 2007, 276). Kehon asennoista ja liikkeistä puhutaan vuorovaikutustutkimuksessa yleensä samassa yhteydessä. Kehon eri asennot ovat pysähtynyttä liikettä ja asentoa vaihdetaan liikkeen avulla. Liikkeeseen puolestaan kuuluu olennaisesti rytmi. Henri Lefebvre (2004/1992, 15) kirjoittaa, että kaikkialla, missä on vuorovaikutusta paikan, ajan ja energiankäytön välillä, on rytmiä. Rytmi on toistoa (liikkeet, eleet, toiminta, tilanteet, erot), suoraviivaisten (engl. linear) ja jaksottaisten (engl. cyclical) prosessien yhteen kietoutumista sekä syntymää, kasvua, huippuun nousua, laskua ja loppua (Lefebvre 2004/1992, 15).

Yhdessä työskentelyn tilanteista verstaalla ensimmäinen oli yksin tekeminen yhdessä. Yksin tekemistä yhdessä oli sekä omien töiden tekeminen yhtäaikaisesti muiden kanssa että samanlaisen työn tekeminen yksin yhtä aikaa muiden kanssa.

Omien töiden tekemisessä yhtä aikaisesti muiden kanssa on kysymys tilanteesta, jossa joku ompelee, joku verhoilee, joku neuloo, joku repii vanua jne. Kaikki tekijät ovat samassa tilassa, jakavat ainakin jossain määrin saman moniaistisen toimin-taympäristön ja suuntaavat toimintansa käsin tekemiseen. Kehot eivät jaa suoraan samaa rytmiä ja samoja asentoja, mutta ovat jokainen liikkeessä tanssien omaa soolo-tanssiaan. Tilanne muistuttaa Goffmanin (1964, 135) kokoontumista, jossa

osallistu-72

minen on samanaikaista toimintaa ja toisten havainnointia makrotasolla. Kysymys ei ole vielä varsinaisesta kohtaamisesta, koska tarkkaavaisuus ei kohdistu yhteen yh-teiseen kohteeseen, eikä myöskään yhteisesti toisiin (Peräkylä ja Stevanovic 2016, 38).

Samanlaisen työn tekeminen yhtäaikaisesti muiden kanssa tarkoittaa taasen si-tä, että kaikki esimerkiksi neulahuovuttavat rintaneuloja, kastavat kynttilöitä tai ompelevat saman mallisia tyynyjä. Tällöin tilan lisäksi jaettua olivat myös käsityö-tekniikka, materiaalit tiettyyn pisteeseen saakka ja työvälineet. Lisäksi käsin tekemi-sellä on samankaltaisemmat liikeradat kuin erilaisia töitä yhtä aikaa tehdessä. Esi-merkiksi neulahuovutuksen kohdalla käsin tekemisen rytmi on jopa äänin aistitta-vissa, kun pienet neulat lävistävät terävästi villaa. Brutaaleja mielikuvia synnyttävä äänimaisema on yhdessä luotu ja yhdessä aistittu:

Kun aloimme työstää päivän aihetta eli neulahuovutettuja sydämenmallisia rintakoruja oli jokainen vuorollaan opetuksen alaisena, jonka jälkeen tilaan pian laskeutui hiljaisuus, kun kaikki keskittyivät tekemiseen. Kuului vaan tsup tsup, kun neulat lävistivät villaa ja ohjaa-ja sanoi että neulahuovutus on hyvää puuhaa, jos on vihainen. (Kenttäpäiväkirohjaa-ja

23.10.2019.)

Tässä esimerkissä käsin tekemisen rytmi näyttäytyy suoraviivaisina ja monotonisina ihmisen kehon liikesarjoina (vrt. luonnossa ilmenevä jaksottainen rytmisyys kuten päivä, yö, vuodenajat jne. Lefebvre 2004/1992, 8). Toisaalta on muistettava, että kaikki toisto on jaksoittaista toistoa suoraviivaisen toiston kautta. Rationaaliset, nu-meeriset, määrälliset ja laadulliset rytmit asettuvat päällekkäin kehon lukuisten luonnollisten rytmien kanssa, kuten esimerkiksi hengityksen ja sydämen rytmin kanssa. (Lefebvre 2004/1992, 8–9.) Rytmi kuvastaa ainakin sen hetkistä kehollista tilaamme, mielentilaamme ja kenties kokeneisuuttamme tai kokemuksen puutetta.

Kätemme pistää neulalla villaa saatavilla olevien kehollisten voimiensa mukaan.

Tekemisen rytmi lähtee kehostamme ja toistuu kehomme tarpeita ja kykyjä vastaten.

Oleellista ei ole kuitenkaan yhteisen rytmin löytäminen, koska neulahuovutuksessa ei käsityötekniikkana olla riippuvaisia toisten työskentelystä toisin kuin esimerkiksi kynttilän kastamisen yhteydessä, mitä kuvasin luvussa 4.2.

Neulahuovutus ja kynttilän kastaminen poikkeavat käsityötekniikoina siten toisistaan, että neulahuovutuksen kohdalla kysymys on enemmän kokoontumisesta ja kynttilän kastamisen kohdalla lähestytään kohtaamista. Erosta tekee merkittävän juurikin työskentelyn vaatima rytmi. Neulahuovutuksessa rytmi muodostetaan itse-näisesti, eikä omalla rytmillä ole vaikutusta muiden työskentelyyn. Kynttilää kasta-essa rytmi haetaan tunnustellen toisten kastajien rytmiä ja kastajien huomiot suun-tautuvat näin ollen enemmän toisiinsa ja yhteiseen tekemiseen. Tekijät häilyvät ko-koontumisen ja kohtaamisen rajamailla.

Toinen yhdessä tekemisen tilanne aineistossa oli yhdessä tekeminen sellaise-naan. Tällöin käsillä oli ainoastaan yksi työ, jota tehdään yhdessä ja yhtä aikaa ja usein jopa synkronisesti (ks. synkronisesti organisoituneesta vuorovaikutuksesta Peräkylä ja Stevanovic 2016, 42–45). Aineistossa esimerkkejä tällaisesta tilanteesta

73

olivat esimerkiksi vanun repiminen tyynyjen täytteeksi, maton hapsujen solmiminen ja ompeleen ratkominen. Edeltäviin tilanteisiin verrattuna tällaisessa yhdessä teke-misessä on kysymys entistä tarkemman samankaltaisen kokemuksellisen ja keholli-sen maailman jakamisesta. Kehojen akeholli-sennot ja liikeradat ovat hyvin samankaltaiset ja tekeminen etsii yhteisen rytmin. Tekeminen tulee jopa riippuvaiseksi yhteisestä toisiaan peilaavasta rytmistä. Maton hapsujen solmimisessa solmijat aloittavat työs-kentelyn kumpikin omalta puoleltaan maton reunaa ja heidän on edettävä mahdolli-simman yhtäaikaisesti, jotta maton reuna pysyy suorana. Jos toinen solmija etenee nopeammin, alkaa maton reuna niin sanotusti vetämään ja lopputulos näyttää epä-siistiltä.

Yhdessä tekemisen tilanne on selkeä kohtaamistilanne. Maton hapsujen solmi-jat muodostavat kehollisen ”ekologisen rykelmän” sulkiessaan muun maailman ul-kopuolelle ja keskittäessään huomionsa toisiinsa, yhteiseen työskentelyyn ja yhtei-seen visuaaliyhtei-seen kohteeyhtei-seen (Goffman 1964, 135). Ulkopuolinen tarkkailija ei kui-tenkaan pysty sanomaan, onko kysymys myös kohdatuksi tulemisesta, jonka voi mieltää ”goffmanilaiseksi” (1957) mystiseksi yhteydeksi kahden ihmisen välillä (Pe-räkylä ja Stevanovic 2016, 38).

Kolmas yhdessä tekemisen tilanne aineistossa oli vuorollaan tekeminen. Vuo-rollaan tekeminen poikkeaa kahdesta edellä mainitusta yhdessä tekemisen tavasta siten, että vuorollaan tehdessä tekijät eivät jaa samaa ajallista tekemisen hetkeä. Yh-teinen toiminta organisoituu sekventiaalisesti eli peräkkäisesti (ks. sekventiaalisesta vuorovaikutuksesta Peräkylä ja Stevanovic 2016, 42–45). Tekeminen muotoutuu kui-tenkin yhdessä tekemiseksi, koska tekijät, jokainen omalla vuorollaan, jakavat saman kehollisen sitoutuneisuuden tekemiseen ja melko lailla saman tekemisen rytmin, saman työn, materiaalit ja työvälineet ja saman toimintaympäristön siinä määrin, missä se on mahdollista ajallisesti.

Aineistossa vuorollaan tekemistä edustaa esimerkiksi maton kutominen. Tut-kimusjaksoni aikana kädentaitoverstaassa kudotut matot olivat kaikki yhteistyön tuloksia. Jokainen oli istunut kangaspuiden ääreen vuorollaan ja paukuttanut mat-toon omat räsyrivinsä. Toisen kutojan työskentely oli kenties ollut nopeampi tem-poista kuin toisen, mutta rytmi toistettavien työvaiheiden kautta sama. Jokainen ku-toja oli suunnannut katseensa samaan suuntaan, arvioinut maton reunan suoruutta ja värejä silmissään, tuntenut kangaspuiden polkuset jalkateriensä alla, sukkulan painon, luhan raskauden ja hallinnut voimaa, jolla luha iskeytyy maton reunaa vas-ten⁸. Luhan vetäminen, polkusten vaihto ja kuteen vieminen loimen väliin sukkulan avulla ovat kaikki omanlaisiaan liikkeitä, jotka vaativat keskenään erilaisen keholli-sen panokkeholli-sen ja siten synnyttävät moniulotteikeholli-sen rytmikeholli-sen maailman. Asettumalla

8 Polkuset ovat polkimet joiden avulla kutoja säätää loimilankojen väliin jäävää tilaa eli viriötä.

Luha on se kangaspuiden osa, jota liikuttamalla lyödään kude tiukasti kiinni edellisen kuteen viereen, jotta kankaasta tulee tiivis. Sukkula on puinen ”kapula”, jonka ympärille kude kiedo-taan ja jonka avulla kude viedään viriön läpi.

74

kukin vuorollaan kangaspuiden ääreen, asettuvat kutojat osaksi tätä kangaspuiden ja kehollisten voimavarojen ehdollistamaa rytmistä maailmaa.

Kohtaamisen näkökulmasta kankaankudonta asettuu mielenkiintoiseen väli-maastoon. Kudonta vaikuttaa täyttävän goffmanilaisen kohtaamisen tunnusmerkit (yhteinen huomion kohde ja samaan mikromaailmaan uppoutuminen) helposti, mutta toisen käsityöntekijän samanaikainen kehollinen läsnäolo puuttuu. Läsnäolo on konkreettisesti ja fyysisesti olemassa ainoastaan mattoon ilmestyneissä räsyri-veissä. Käsittelen yhdessä kudottua mattoa kohtaamisen kuvauksena tarkemmin luvussa 6.3.