Kansallinen väylä − EU-edunvalvonnan kohteet Suomessa

Toisin kuin monissa muissa maissa Suomessa niin palkansaaja- kuin työnantajapuolenkin edustajil-la on ”erittäin hyvät henkilökohtaiset kontaktit ministeriöiden ihmisiin ihan ministereihin saakka”.

51 Wyn Grantin mukaan eturyhmät eivät ole niin sinisilmäisiä, että ne uskoisivat vain yhden vaikuttamiskanavan hyödyntämisen riittävän. Se, mitä kanavia käytetään, riippuu kulloinkin käsiteltävänä olevasta asiasta. (Grant 1998, 29.) Myös Bennettin tutkimuksen merkittävimpiin havaintoihin kuuluu se, että suurin osa brittiläistä liike-elämää edustavista organisaatioista hyödyntää useita väyliä kerätessään tietoa ja vaihtaessaan sitä Eurooppa-tason instituutioiden kanssa. Keskusjärjestöjä lukuun ottamatta merkittävimmäksi edunvalvonnan kanavaksi on elinkeinoelämän järjestöjen näkökulmasta osoittautunut kansallinen väylä. Toinen ja keskusjärjestöjen kannalta tärkein vaikuttamisväylä on Bennettin havaintojen mukaan Eurooppa-tason järjestökenttä, joka on osoittautunut kaikkein avoimimmaksi. Brysselin väylän eli suoran lobbauksen tai oman Brysselin-toimiston perustamisen ovat kolmanneksi tärkein vaikut-tamiskanava brittiläisille liike-elämän etujärjestöille. Etujärjestöt hyödyntävät lobbauksessa yllättävän paljon myös yksittäisiä jäsen-yrityksiään. Bennettin mukaan järjestön suuruus, resurssit ja kyseessä olevan alan tilanne ovat vaikuttaneet liike-elämän etujärjestö-jen Eurooppa-strategian muotoutumiseen. (Bennett 1997, 61; ks. myös Collie 1998, 226.) Bennettin tutkimustulokset on vertailun vuoksi hyvä pitää mielessä suomalaisten työmarkkinaosapuolten EU-edunvalvontaa eriteltäessä.

Kyse ei aina ole kovin muodollisesta kanssakäymisestä, vaan pyrkimys on pikemminkin vapaamuo-toiseen yhteydenpitoon sekä kansallisella että EU-tasolla. (Nyyssölä 2005.) Suomen valtionhallin-nolla on kuitenkin EU-asioita varten myös oma erityinen valmistelu- ja päätöksentekojärjestelmän-sä. Tutkielmani kannalta olennaisimpia elimiä ovat jaostot, joita on neljäkymmentä. Jaostot asettaa valtioneuvoston kanslian yhteydessä EU-asioiden valmistelun yhteensovittamisessa neuvoa-antavana toimielimenä toimiva asioiden komitea. Juho Saari kuvaa jaostojärjestelmää EU-asioiden virkamiesvalmistelun perusrakenteeksi. (Saari 2003, 306.) Valmistelujaostojen toiminta aloitettiin jo ennen Suomen EU-jäsenyyttä 1990-luvun alkupuolella (Leppälä 2005).

Eri ministeriöiden EU-jaostot kokoontuvat suppeassa tai laajassa kokoonpanossa. Erona kokoon-panojen välillä on se, että laajaan kokoonpanoon kuuluvat toimivaltaisten ministeriöiden virkamies-ten ja muiden ministeriöiden ja keskusvirastojen edustajien sekä valtioneuvoston EU-sihteeristön ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen edustajien ohella etujärjestöjen ja muiden intressitahojen edus-tajia. Jaostot kokoontuvat tarpeen vaatiessa. (Saari 2003, 307.) Kaikki työelämään liittyvät EU-asiat käsitellään Suomessa kolmikantaisesti eli esimerkiksi työministeriön työoikeusjaostossa kokoonnu-taan ainoaskokoonnu-taan niin kutsutuissa laajoissa kokoonpanoissa (Heinonen 2005; ja Grahn 2005). Euroo-pan sosiaalisen mallin kannalta keskeisiä valmistelujaostoja on Martti Huttusen ja Mirja Janéruksen mukaan kymmenkunta. Valmistelujaostoista etenkin työoikeusjaostossa käsitellään direktiivien edellyttämiä lainsäädäntötoimia ja valmistellaan niiden täytäntöön panemiseen vaadittavaa lainsää-däntöä. (Huttunen & Janérus 2002, 113.)⁵² Kuten jo aiemmin totesin, kansallisen väylän hyödyntä-minen rajoittuu sosiaalisen vuoropuhelun yhteydessä lähinnä Eurooppa-tasolla aikaansaatujen so-pimusten ja direktiivien täytäntöönpanovaiheeseen.

Vilkkaimpina direktiivien tekoaikoina valmistelujaoston kokouksia on Matti Leppälän mukaan pi-detty lähes joka päivä. Hän kuvaa Suomessa harjoitettua yhteistyötä reaaliaikaiseksi ja ainutlaatui-seksi toiminnaksi, jossa työmarkkinaosapuolet ovat tiukoista aikatauluista huolimatta saaneet sanoa sanottavansa direktiivien hyväksymisestä, ja katsoo Suomen toimintamallin olleen valtava voimava-ra toimijoille. (Leppälä 2005.) Myös valtionhallinnon näkökulmasta yhteydet kansallisiin työmark-kinajärjestöihin ovat EU-asioissa tiiviit. Mikäli aikaa ei riitä kokouksen järjestämiseen, tietoa välite-tään kirjallisesti. Järjestöt pyrivälite-tään pitämään mahdollisimmat hyvin tietoisina asioista, jotta ne pys-tyvät muodostamaan näkemyksensä eri kysymyksistä. Liisa Heinosen mukaan työoikeusjaostossa,

52 Työlainsäädäntöön liittyvät EU-asiat ovat työministeriön ohella usein muidenkin ministeriöiden asialistalla. Esimerkiksi palveludi-rektiivin kohdalla työlainsäädäntö voidaan laskea osaksi laajempaa kokonaisuutta. Toinen asiaryhmä ovat yhtiöoikeudelliset direktii-vit, joihin kuuluu myös työntekijöiden osallistumisjärjestelmä. Tällaisissa tapauksissa eri ministeriöiden ja ministerien kesken voi Liisa Heinosen mukaan esiintyä painotuseroja. Määräaikaisia työsuhteita koskevan direktiivin käsittelyssä ministeriötason ongelmia ei kuitenkaan syntynyt. (Heinonen 2005.)

joka on ollut vastuussa muun muassa määräaikaista työtä koskevasta direktiivistä ja johon osallistuu useampien ministeriöiden edustajia, ei aina välttämättä saavuteta yksimielistä lopputulosta, mikäli työmarkkinaosapuolten kannat eriävät vahvasti toisistaan. (Heinonen 2005.) Erimielisyyden valli-tessa valmistelujaoston toiminnalle on ollut tyypillistä, että niin palkansaajien kuin työnantajien kanta on kirjattu näkyviin. Täten ministerineuvoston kokouksiin osallistuneet ministerit, jotka var-sinaisen kannan muodostavat, ovat olleet tietoisia työmarkkinaosapuolten kannoista. Käytännössä tämä helpottaa suomalaisten neuvottelijoiden työtä, ja Leppälä lukeekin sen yhdeksi Suomen vah-vuuksista. (Leppälä 2005.) Kolmikantaiseen kannanmuodostukseen liittyy kuitenkin myös ongel-mia, muun muassa sen hitaus. Ongelmallisten asioiden käsittely valmistelujaostoissa voi aiheuttaa sen, ettei suomalaisella neuvoston työryhmään osallistuvalla virkamiehellä ole kuin maansa alusta-va kanta tarjottaalusta-vanaan. Näin ollen koko prosessi hidastuu. (Modeen 2005.) On hyvä huomata, että ministerineuvoston työstä puhuttaessa viitataan etupäässä muihin kuin sosiaalisen vuoropuhelun puitteissa harjoitettavan EU-edunvalvonnan muotoihin. Sen kautta syntyneiden direktiiviesitysten yhteydessä neuvosto on ainakin tähän mennessä pidättäytynyt muutoksista ja hyväksynyt tekstit sellaisenaan.

Suurin osa valmistelujaostojen kautta harjoitettavasta EU-edunvalvonnasta on siis lainsäädäntöön vaikuttamista, mutta esimerkiksi palkansaajapuoli on hyödyntänyt valmistelujaoston tapaamisia myös yleisesti Eurooppa-tason tapahtumista ja kaksikantaisten neuvottelujen etenemisestä tiedotta-miseen. Hallituksen näkökulmasta kyseessä on tärkeä tiedonsaannin väylä, sillä hallituksen edusta-jathan eivät neuvotteluihin osallistu. Yhteistyöstä ja yhteydenpidosta huolimatta suomalaiset työ-markkinaosapuolet ovat halunneet korostaa itsenäisyyttään, eikä myöskään valtiovallan puolelta ole kantautunut minkäänlaisia vaatimuksia Eurooppa-tason kaksikantaisiin neuvotteluihin liittyen.

(Leppälä 2005.)

Koska määräaikatyön puitesopimus on pantu täytäntöön direktiivillä, ministeriöllä ja jaostoilla on ollut roolinsa. Ministeriö on yleisesti ollut vastuussa siitä, että kansalliseen lainsäädäntöön tehdään direktiivin vaatimat muutokset. Etätyötä koskevaa puitesopimusta ei itsenäisen luonteensa vuoksi sen sijaan ole ministeriöissä perinteisen kaavan mukaisesti edes käsitelty. Sen täytäntöönpanosta huolehtivat kansalliset työmarkkinajärjestöt. (Nyyssölä 2005.) Huomionarvoista on, että periaat-teessa itsenäisetkin sopimukset voidaan panna täytäntöön kansallisen lainsäädännön avulla (Pentti-nen 2004).

Vaikka Suomen jaostojärjestelmä on toimiva (esim. Rusanen 2005), osallistuessaan Eurooppa-tason kaksikantaiseen sopimustoimintaan suomalaisten työmarkkinajärjestöjen vaikutusmahdollisuudet

ovat Leppälän mukaan huomattavasti voimakkaampia ja suorempia. Vaikutusvalta riippuu pitkälti siitä, millaisen roolin neuvottelija saa omassa neuvotteluryhmässään ja kuinka hyvin hän kykenee asioita ajamaan ja argumentoimaan. Esimerkiksi palkansaajapuolella SAK:n Jorma Rusanen on ollut mukana EAY:n neuvotteluryhmistä pienemmässä ja päässyt mukaan kirjoittamaan tekstiehdo-tuksia neuvottelujen pohjaksi. Verrattuna ministerineuvoston kokouksiin tilanne on siis aivan toi-nen, sillä kaikkien jäsenmaiden yhteisissä neuvotteluissa mahdollisuudet päästä kirjoittamaan teks-tiehdotusta ovat jotakuinkin olemattomat. (Leppälä 2005.)

Toinen kansallisen tason vaikuttamisen kanava on eduskunta, joka ottaa kantaa esimerkiksi työmi-nisteriössä valmisteltuihin asiakirjoihin. Vaikuttaminen tapahtuu paitsi valiokuntien asiantuntija-kuulemisten myös puolueisiin kohdistuvan toiminnan välityksellä. (Rusanen 2005; myös Huttunen

& Janérus 2002, 113.) Eduskunnan EU-valiokunta eli suuri valiokunta kuulee ensisijaisesti ministe-reitä. Erityisvaliokunnissa kuuleminen sen sijaan riippuu kunkin valiokunnan aktiivisuudesta, joka Peter J. Boldtin mukaan ei valitettavasti ole aina kovin suuri. Näin ollen työmarkkinaosapuolet eivät välttämättä tule kuulluiksi kysymyksissä, joissa niillä on kompetenssia. (Boldt 2000, 85.) Sekä mää-räaika- että etätyösopimus syntyivät EU-tason kaksikantaisissa neuvotteluissa, joihin ainoastaan työmarkkinaosapuolet osallistuvat. Koska määräaikaista työtä koskeva sopimus pantiin täytäntöön direktiivillä, on eduskunnalla kuitenkin ollut tavanomaisen lainsäädäntöprosessin menettelyjen mu-kainen mahdollisuus osallistua sen täytäntöönpanoon kansallisella tasolla. Eurooppa-tason puiteso-pimus etätyöstä ei sen sijaan itsenäisen luonteensa vuoksi ole missään vaiheessa ollut eduskunnan tai sen valiokuntien käsiteltävänä.