Kansallinen itsesääntelynormisto

Corporate govemancea, tai suppeammin omistajaohjausta, ei ole yritetty eikä myöskään pys­

tytty sääntelemään tiukasti pakottavan lainsäädännön avulla, vaan sekä kansallisessa että kan­

sainvälisessä normistossa on käytössään täydentävää, vakiintunuttakin dispositiivista säänte­

lyä eli itsesäätelynormistoa14. Nykyiset omistajaohjausjärjestelmät perustuvat yhä enemmän markkinoilla toimivien omaehtoiseen toimintaan eivätkä hallinnollisiin päätöksiin. Suosituk­

set ja ohjeistukset ovat itsesääntelykeinona kuitenkin velvoitteiltaan ja vaikuttavuudeltaan vähäisempiä kuin voimassa oleva pakottava lainsäädäntö. Markkinapaikan ja markkinaosa­

puolten harjoittama itsesääntely ei myöskään ole täysin vapaata, sillä lainsäädännössä on vi­

ranomaisille annettu valta valvoa itsesääntelynormien lainmukaisuutta ja tehokkuutta (Huovi­

nen, 33).

Turtiaisen mukaan itsesääntely voi olla julkisen vallan sääntelyä parempi vaihtoehto, jos it- sesääntelynormistoa antavalla organisaatiolla on parempaa informaatiota toimialasta kuin viranomaisilla. Valvonta- ja toimeenpanokustannukset ovat yleensä myös alhaisemmat ja joustavuus suurempi kuin julkisen vallan sääntelyssä. Itsesääntelyllä voidaan myös tarvittaes­

sa nopeasti reagoida markkinoiden kehitykseen. Normisto voidaan laatia riittävän yksityis­

kohtaiseksi ja käytännölliseksi, jotta se vastaa nopeammin markkinoiden tarpeita. Itsesääntely voi olla myös julkista sääntelyä huonompi vaihtoehto, jos kaikkien toimialalla toimivien ei tarvitse noudattaa itsesääntelynormistoa. Itsesääntelyn sanktiomuotoina voidaankin käyttää huomautusten ja varoitusten lisäksi vain jäsenyydestä erottamista, sopimukseen perustuvan toimimisoikeuden peruuttamista tai sopimusperusteista sakkoa. (Turtiainen, 71.)

Itsesääntelyllä kyetään kuitenkin luontevasti ja tarvittaessa nopeasti antamaan tarkempia oh­

jeita sen eri osapuolille. Itsesääntelyn eduksi on lisäksi katsottu säännöksiä antavien tahojen käytännön asiantuntemus sääntelyn kohteena olevasta toiminnasta ja heidän välitön yhteyten­

sä sääntelyn kohderyhmiin. Itsesääntelyssä säännösten laatijoilla voi myös osin olla viran­

omaisia suuremmat henkilökohtaiset intressit sääntelyn kohteen tehokkaan ja luotettavan toi­

minnan järjestämiseksi. Sääntelyn kohderyhmänä olevat markkinaosapuolet voivat lisäksi olla sitoutuneempia sääntöjen noudattamiseen, jos ne ovat itse olleet niitä laatimassa. (Häyrynen, 400-401.)

14 Timosen mukaan pakottava sääntely perustuu menettelytapoihin ja valintoihin, joista poikkeaminen on tavalla tai toisella sanktioitu. Sen sijaan tahdonvaltaincn sääntely on luonteeltaan pikemminkin eräänlainen malli- tai vakiosopimus, jonka osapuolet voivat ottaa käyttöön kustannuksitta. Tällaisista sopimuksista voidaan poiketa siten, että osapuolet kantavat itse siitä aiheutuvat kustannukset ja riskit (Timonen 33.)

y

Itsesääntelyn on katsottu olevan kykenemätön ehkäisemään yritysmaailmassa ilmeneviä vää­

rinkäytöksiä pääosin siksi, että yritykset ovat halukkaita turvautumaan itsesääntelyyn ainoas­

taan ulkopuolisen sääntelyn ja viranomaisvalvonnan välttämiseksi. Tämän vuoksi itsesäänte­

lyn on katsottu muodostuvan lähinnä symboliseksi. Ongelmana voi siten olla, että yritykset yrittävät itsesääntelynormistoilla ja etenkin eettisillä ohjeilla lähinnä vahvistamaan julkista kuvaansa markkinoilla. Tällöin itsesääntelynormiston tai sisäisten eettisten ohjeiden tosiasial­

linen vaikutus yritysten käytännön menettelytapoja ohjaavana säännöstönä ei välttämättä muodostu merkittäväksi. (Häyrynen, 402.)

Yritysten laatimat muodolliset eettiset säännöt palvelevat siten enemmänkin yrityksen julkisia suhteita kuin julkisia intressejä. Itsesääntelyä antavat organisaatiot eivät välttämättä ole ha­

lukkaita tehokkaasti puuttumaan havaitsemiinsa väärinkäytöksiin ja kurinpitotoimet ovat myös usein ei-julkisia, jolloin niiden ennaltaehkäisevä vaikutus on heikko. Jos itsesääntelyssä annetut säännökset ovat ainoastaan suosituksia, voi niiden tehokkuus menettelytapojen ohjaa­

jana jäädä vaille toivottua vaikutusta. Itsesääntelyn uskottavuuden ja läpinäkyvyyden vuoksi markkinoilla toimivien osapuolien tulisi julkistaa mahdollisimman avoimesti markkinoille, missä määrin ne noudattavat ohjeita ja suosituksia, jotka eivät ole niitä sitovia. (Häyrynen, 403.) Tämän itsesääntelynormistossa yleisesti käytetyn ns. Comply or Explain -periaatteen mukaan yhtiöiden tulisi noudattaa omistajaohjaukseen liittyviä suosituksia kokonaisuudessaan tai selittää perustellusti, miksi itsesääntelyyn perustuvasta suosituksesta on poikettu.

Suomessa pakottavan lainsäädännön perustan lisäksi rahoitusmarkkinoiden omistajaohjausta koskevaa itsesääntelyä on kehitetty viime vuosina merkittävästi eri tahoilla. HEX Oyj:n, Kes­

kuskauppakamari sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto asettivat helmikuussa 2003 työryhmän selvittämään Keskuskauppakamarin sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskuslii­

ton vuonna 1997 julkisesti noteerattujen yhtiöiden hallinnoinnista antaman suosituksen uudis­

tustarvetta. Työryhmä julkisti joulukuussa 2003 uuden suosituksen julkisesti noteerattujen yhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä15, ja Helsingin Pörssi päätti ottaa suosituksen osaksi sääntelyään16.

HEX Oyj, Keskuskauppakamari, Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitto (2003): Suositus listayhtiöidcn hallinnointi-ja ohjausjäijestcl- mistä (Corporate Governance). Joulukuu 2003.

Vastaavanlaista kehitystä on tapahtunut myös muissa maissa. Jo vuonna 1992 julkistetun, omistajaohjauksen eurooppalaisen ”klassikon”

eli Cadbury-raportin julkistamisen jälkeen Lontoon pörssi lisäsi listautumissääntöihinsä velvoitteen, että Iso-Britanniaa kotipaikkanaan pitävien julkisesti noteerattujen yhtiöiden on ilmoitettava vuosikertomuksessaan, miten ne noudattavat kyseisen raportin suosituksia.

Suositus julkisesti noteerattujen yhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä tuli osaksi Hel­

singin Pörssin julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevaa sääntelyä heinäkuun alusta 2004. Suo­

situksen tavoitteena on yhtenäistää julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimintatapoja sekä si­

joittajille ja osakkeenomistajille annettavaa tietoa sekä edistää luottamusta arvopaperimarkki- noihin. Suosituksen keskeiset kohdat liittyvät hallituksen jäsenten riippumattomuuteen, hei­

dän palkitsemisensa avoimuuteen ja hallituksen työskentelyn tehostamiseen muun muassa valiokuntia perustamalla. Suositus käsittelee muun muassa yhtiökokouksen järjestämistä, hal­

lituksen toimintaa, hallituksen jäsenten valintaa, lukumäärää ja toimikausia sekä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä koskevien tietojen esittämistä.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on marraskuussa 2000 antanut suosituksensa corporate gover- nancesta valtionyhtiöissä ja valtion osakkuusyrityksissä17. Suositusten pääpaino on julkisesti noteerattujen yhtiöiden hallinnon kehittämisessä, mutta merkittävä osa niistä on sovellettavis­

sa myös yksityisissä yhtiöissä. Suositusten kolme asiaryhmää ovat hallituksen toiminta, halli­

tuksen riippumattomuuden varmentaminen sekä osakkaiden osallistuminen yhtiökokoukseen ja valtio-omistajan asema. Samalla valtio-omistajan rooli ja päätöksentekoon osallistumisen muodot on yritetty tehdä mahdollisimman avoimiksi ja markkinoiden kannalta ennakoitaviksi.

Keskuskauppakamari asetti työryhmän marraskuussa 2004 selvittämään nykyistä corporate govemancen kansainvälistä kehitystä ja erityisesti sitä, minkä tyyppisiä suosituksia on annettu Euroopassa18. Taustalla on ollut oletus siitä, että suurin osa kansallisista suosituksista on Eu­

roopassa suunnattu pelkästään julkisesti noteeratuille yhtiöille. Työryhmän mielestä ei ollut perusteltua esittää yhtä yhtenäistä mallia hyvän hallinnointitavan periaatteista, joka olisi so­

vellettavissa kaikissa listaamattomissa yrityksissä. Työryhmä on katsonut, että sellaisten suur­

ten yhteisöjen, jotka harjoittavat lakisääteistä toimintaa tai muuten tarjoavat yleisen edun kan­

nalta merkittäviä palveluja, kuten pankit ja vakuutusyhtiöt, on aiheellista viestiä toiminnas­

taan ja noudattaa hyvästä hallinneintitavasta annettuja ohjeita sekä suosituksia siltä osin kuin se on niiden erityispiirteet huomioiden mahdollista.

Pellervo-Seurassa on osuuskuntien johdosta, hallinnon edustajista ja asiantuntijoista koostu­

nut omistajaohjaustyöryhmä laatinut vuonna 2001 käytänteitä hyvän hallinnon ominaisuuksis­

ta osuuskunnissa sekä tuottanut koosteen siitä, mitä erilaisia hallinnon järjestelyjä maailmalla

Kauppa- ja teollisuusministeriö (2000): Corporate governance -kysymysten käsittely valtionyhtiöissä ja valtion osakkuusyhtiöissä.

13.11.2000.

Keskuskauppakamari (2005): Listaamattomien yritysten corporate governance - työryhmän raportti. 21.9.2005.

on toteutettu1

\

Työryhmä on suosittanut muun muassa hyvään omistaja- ja ohjausjärjestel­

mään tiedottamisen lisäämistä tuloksesta, hallinnon jäsenten tiedottamista tehtävistä ja koulut­

tamista, johtamisen valvontaa ja palkitsemismenetelmien kehittämistä. Lähtökohtana on ollut, että osakeyhtiöissä seurataan kiinteästi osakkeiden kurssikehitystä ja vastaavasti osuuskunnis­

sa on pohdittu aikaisempaa tarkemmin jäsenten saamia hyötyjä ja tapoja jakaa tulos jäsenille.

Havaintona on ollut, että julkisesti noteeratut yhtiöt palauttavat suuremmassa määrin rahaa omistajilleen esimerkiksi osinkojen ja osakkeiden takaisinostojen muodossa. (Pellervo-seura, 6-7.)

In document Omistajaohjaus, riskienhallinta ja säännöllinen tiedonantovelvollisuus pankkitoiminnassa (sivua 30-33)