• Ei tuloksia

Tämän tutkimuksen pohjalta GE Healthcare on käynnistänyt neuvotteluja sekä asiakkaiden että tietokantatoimittajien osalta, jotta voidaan selvittää, onko konkreettisia mahdollisuuk-sia toimittaa näitä ratkaisuja kilpailukyiseen hintaan. Etenkin nämä ratkaisut tulevat ajan-kohtaisiksi, kun tietojärjestelmien alustakoneita päivitetään. Paljon kuitenkin riippuu sai-raalaorganisaatiosta, panostetaanko saatavuuden kehittämiseen riittävästi resursseja. Jos sairaalaorganisaatiot eivät itse vaadi esimerkiksi korkean käytettävyyden ratkaisuja esi-merkiksi tarjouspyynnöissään, voi käydä helposti niin, että tilanne jatkuu nykyisenkaltai-sena. Lisäksi prosessien kehittämisessä on heidän roolinsa aivan keskeistä.

77

On lämpimästi suositeltavaa, että sairaaloissa pohdittaisiin tarkemmin, onko nykytilanne esimerkiksi potilasturvallisuuden kannalta hyvä. Jos ei, on tässä tutkimuksessa osoitettu monta mahdollista tapaa, jolla nykytilannetta voidaan mahdollisesti parantaa. Teknisistä vaihtoehdoista tällaisia ovat esimerkiksi tietokannan klusterointi, peilaaminen tai varapal-velimen hankinta mutta myös tukipalveluiden saatavuuden ulottaminen viikonlopuille ja arki-illoille olisi monessa tapauksessa perusteltua. Olen tämän lisäksi tehnyt tuotekehi-tysaloitteen, jotta näitä tekniikoita voitaisiin paremmin tukea ja ottaa huomioon itse tieto-järjestelmien suunnittelussa.

Tarpeen olisi myös kehittää seurantaa sen suhteen kuinka paljon käyttökatkoja todellisuu-dessa esiintyy, miten ne vaikuttavat potilaiden hoitoon ja mistä syistä todellisuutodellisuu-dessa kat-kot aiheutuvat. Tällaisen aineiston analyysi olisi varmasti luotettavampaa kuin jälkikäteen tehtyjen kyselyiden todistusvoima. Jos tilastoaineistoa näistä olisi enemmän olemassa, mahdollistaisi se myös monta kiinnostavaa jatkotutkimushanketta. Lisäksi tällainen seuran-ta mahdollisseuran-taisi sen, että voiseuran-taisiin esimerkiksi verseuran-tailla järjestelmän käyttökatkojen mää-rää ja laatua, kun siihen kohdistetaan joku saatavuutta parantava toimenpide. Nykyisellään eri tekniikoiden ja prosessien implementoimisen vaikutukset perustuvat lähinnä teoreetti-siin arvioihin. Jotta riittäviä investointeja saatavuuteen voitaiteoreetti-siin tehdä, pitäisi mielellään tietää nykyisten käyttökatkojen aiheuttamat kustannukset. Vaikka tämä tutkimus käyttikin maksuhalukkuutta sen arvioimiseen, millaisia investointeja voitaisiin tehdä, ei tällainen mittaustapa ole ongelmaton.

Tällä tavalla asiaa selvitettäessä voi syntyä harhaa johtuen vastaajan motivaatiosta ja en-nakkotiedoista. Kuten aikaisemmin jo todettiin, voivat vastaajat esimerkiksi ottaa huomi-oon tiettyjä budjettirajoituksia tai toisaalta antaa valheellisen suuren vastauksen toivoen, että se vaikuttaisi jollain tavalla päätöksentekoon. Näiden kustannusten selvittäminen on kuitenkin varsin ongelmallista monestakin näkökulmasta, ei vähintään siitä, että miten po-tilasturvallisuutta voidaan arvottaa. Miten luotettavasti esimerkiksi ihmishengen arvo voi-daan ottaa huomioon laskelmissa?

78

7 Yhteenveto

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko korkean käytettävyyden teknologioista hyö-tyä teho- ja anestesiologian tietojärjestelmissä. Tämän selvittäminen edellytti sitä, että tut-kin, miten järjestelmän pääkäyttäjät ja ylläpitäjät kokevat tietojärjestelmien nykytilanteen.

Erityisesti tutkittiin sitä, vaarantuuko potilaiden turvallisuus heidän mielestään käyttökat-kossa, ja jos vaarantuu, niin mistä syistä. Lisäksi selvitettiin sitä, kokevatko pääkäyttäjät ja ylläpitäjät nykyiset varajärjestelyt käyttökatkojen osalta riittävinä. Tutkimus selvitti myös korkean käytettävyyden tekniikoiden soveltuvuutta kyseessä oleviin tietojärjestelmiin ja arvioi niiden kustannuksia ja hyötyjä sairaala-organisaatioiden käyttötarpeeseen perustuen.

Tutkimus toteutettiin kaksiosasena: ensin valikoiduille pääkäyttäjille tehtiin esihaastattelu, jonka tuloksia käytettiin laajemman kyselylomakkeen luomiseen. Aineistoa analysoitiin sekä tilastollisesti että tekstianalyysin keinoin. Tutkimus osoitti, että vastaajat kokivat ny-kytilanteen tietojärjestelmän käyttökatkojen osalta tyypillisesti hyvänä. Kuitenkin oli tun-nistettavissa suuri joukko vastaajia, jotka kokivat, että yllättäviä käyttökatkoja on tietojär-jestelmässä liikaa.

Tyypillisesti vastaajat olivat halukkaita tekemään investointeja saatavuuden parantamiseen.

Tutkimus osoitti myös, että käyttökatkot voivat olla riski potilaita hoidettaessa, jolloin po-tilasturvallisuus voi vaarantua. Tietojärjestelmän merkitys potilaita hoidettaessa on vastaa-jien mukaan erittäin suuri. Potilasturvallisuus voi tyypillisesti vaarantua vastaavastaa-jien mielestä johtuen puuttellisesta lääke- ja nestemääräysten historiatiedosta katkon aikana. Varajärjes-telyissä katkon ajalle siis löytyy vielä kehitettävää. Tutkimuksen perusteella voidaan pää-tellä, että olisi hyvä harkita investointeja korkean käytettävyyden tekniikoihin kyseisissä tietojärjestelmissä. Tekniikkavaihtoehdoista tarpeisiin näyttäisi vastaavan tietokannan klus-terointi, peilaaminen tai varapalvelin. Tämä tutkimus antaa hyvät työkalut näiden eri vaih-toehtojen vertailemiseen ja kartoittamiseen. Kehitettävää löytyi myös useassa tapauksessa prosesseista ja dokumentaatiosta, joilla katkoon varaudutaan. Yksi konkreettinen kehitys-kohde monessa sairaalassa näyttää olevan tietojärjestelmän tukipalveluiden puuttuminen iltaisin ja viikonloppuisin.

79

Lähteet

Arvola Taina, Pommelin Petri, Inkinen Ritva,Väyrynen Seija, Tammela Outi

" Potilastietojärjestelmien turvallisuusriskit hallintaan", Suomen Lääkärilehti nro 12/2012: 955-961

Balaouras Stephanie,Voce Christopher,Yates Simon, Batiancila Rachel,

"X86 Server Virtualization For High Availability And Disaster Recovery",2007, haettu 10.10.2013 osoitteesta

http://www.opscentre.com/resources/pdfs/VMWARE_DR/Forrester_X86Server_Virtualiza tion_for_HA&DR.pdf

Bittman Thomas J., Dawson Philip, Warrilow Michael, " Magic Quadrant for x86 Server Virtualization Infrastructure", Gartner, 2015, haettu 6.10.2015 osoitteesta http://www.gartner.com/technology/reprints.do?id=1-2JGMVZX&ct=150715&st=sb Buttler Brian, "Sybase SQL server for NetWare", PC Mag, Vol. 11, No. 15, 1992

Chee-Wei Ang, Chen-Khong Tham, "Analysis and optimization of service availability in a HA cluster with load-dependent machine availability", Parallel and Distributed Systems, IEEE Transactions on , vol.18, no.9, pp.1307,1319, Sept. 2007

Dell Inc.., White paper, "Interface decisions: sas, fc, or iscsi?", 2008, haettu 26.9.2015 osoitteesta

http://www.dell.com/downloads/global/products/pvaul/en/isci_fc_sas_interface.pdf

EMC Corporation, White Paper, "MICROSOFT WINDOWS SERVER FAILOVER CLUSTERING WITH EMC VPLEX BEST PRACTICES PLANNING", 2014, haettu 26.9.2015 osoitteesta http://www.emc.com/collateral/white-papers/h11992-vplex-microsoft-failover-clustering.pdf

GE Healthcare, CA, "Centricity Anaesthesia 3.0 User Reference Manual - Finnish", 2012 GE Healthcare, "CA TechnicalReferenceManual 3.0 - English", 2012

80

GE Healthcare, CA Warehouse, "Centricity Anaesthesia 3.0 SP1 Warehouse Technical Reference Manual", 2013

GE Healthcare, "Centricity Critical Care Technical Reference Manual", 2012 GE Healthcare, CCC DB, "Centricity Critical Care 8.1 Database Manual", 2012

GE Healthcare, CCC SI, "Centricity Critical Care 8.1 System Interface Reference Manual", 2013

GE Healthcare, CCC WH, "Centricity Critical Care Warehouse 7.0 Installation Guide", 2009

GE Healthcare, "CCC Käyttöopas Centricity Critical Care 7.0", 2009 GE Healthcare,"CA3.0 & CCC 8.1 Minimum System Requirements", 2013

Hanuscak Tara L., Szeinbach Sheryl L., Seoane-Vazquez Enrique, Reichert Brendan J., McCluskey Charles F., "Evaluation of causes and frequency of medication errors during information technology downtime", American Journal of Health-System Pharmacy Vol.

66, Iss. 12, pp. 1119-1124 , 2009

Hirsjärvi Sirkka, Remes Pirkko, Sajavaara Paula, "Tutki ja kirjoita.", 10. osin uudistettu laitos, Helsinki, Tammi, 2004

Hirt Allan, "Pro SQL Server 2005 High Availability", Apress, 1 edition, 2007 Hirt Allan, "Pro SQL Server 2008 High Availability", Apress, 1 edition, 2009 High Availability Forum, "Providing Open Architecture High Availability Solutions", Revision 1.0, 2001, haettu 25.11.2013 osoitteesta

http://www.lynuxworks.com/products/whitepapers/ha-solutions.pdf

ISO 9241-11, "Ergonomic requirements for office work with visual display terminals", Guidance on usability,1998

Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta, "JHS 174 ICT-palvelujen palvelu-tasoluokitus", 2009, haettu 10.10.2013 osoitteesta

81

http://www.jhs-suositukset.fi/web/guest/jhs/recommendations/174

Kitchenham Barbara, Pretorius Rialette, Budgen David, Brereton Pearl O., Turner Mark, Niazi Mahmood, Linkman Stephen, "Systematic literature reviews in software engineering – A tertiary study", 2010

Kishor S. Trivedi, "Probability and statistics with reliability, queuing and computer science applications", John Wiley and Sons Ltd., Chichester, UK, 2001

Koppel Ross, Metlay Joshua, Cohen Abigail, Abaluck Brian, Localio A. Russell, Kimmel Stephen E., Strom Brian L., "Role of computerized physician order entry systems in facili-tating medication errors", Journal of the American Medical Association Vol. 293, Iss. 10, pp. 1197-1203, 2005

Kuula Arja, "Tutkimusetiikka – aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys.", Vastapaino, Tampere, 2006

Kuutti Wille, "Käytettävyys, suunnittelu ja arviointi", Saarijärvi, Talentum, Media Oy, 2003

KvantiMOTV, "Postikyselyaineiston kokoaminen", 2011, haettu 26.4.2016 osoitteesta http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/postikysely/postikysely.html#avoimet

Leia Jianbo, Guana Pengcheng, Gaoa Kaihua, Lua Xueqin, Chenc Yunan, Lid Yuefeng, Mengd Qun, Zhangb Jiajie, . Sittig Dean F, Zhenge Kai, "Characteristics of health IT outa-ge and sugouta-gested risk manaouta-gement strategies: An analysis of historical incident reports in China", International Journal of Medical Informatics Vol. 83, Iss. 2, pp. 122-130, 2014 Liikenne- ja viestintäministeriö, "Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta välttämättömien tieto- ja viestintäjärjestelmien käytettävyyden kehittäminen", 2009, haettu 24.11.2013 osoitteesta http://www.lvm.fi/docs/fi/339549_DLFE-9719.pdf Nelson Nancy C.,"Downtime procedures for a clinical information system: a critical issue", Journal of Critical Care Volume 22, Issue 1, March 2007

82

Nykänen Pirkko, "Fiale-aluetietojärjestelmän vaikuttavuusarviointi Pirkanmaan sairaanhoi-topiirissä", Tampereen yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos, Raportti B-2007-1, 2007 Menon Shailaja, Singh Hardeep, Meyer N. D. Ashley, Belmont Elisabeth, Sittig F. Dean,

"Electronic health record–related safety concerns: A cross-sectional survey", Journal of Healthcare Risk Management, Volume 34, Issue 1, 2014

Metsämuuronen Jari, "Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä", International Methelp, 2006

Microsoft, "Features Supported by the Editions of SQL Server 2012", 2015, haettu

2.10.2015 osoitteesta

https://msdn.microsoft.com/en-us/library/cc645993(v=SQL.110).aspx

Microsoft Corporation, "Failover Clustering in Windows Server 2008 R2 White Paper,

2009, haettu 22.9.2015 osoitteesta

http://download.microsoft.com/download/5/B/D/5BD5C253-4259-428B-A3E4-1F9C3D803074/WS08%20R2%20Failover%20Clustering%20White%20PaperTDM.docx Microsoft Corporation, "Failover Clustering Hardware Requirements and Storage Opti-ons", 2013, haettu 27.9.2015 osoitteesta https://technet.microsoft.com/en-us/library/jj612869.aspx

Microsoft Corporation, Licensing, "Windows server 2012 Licensing & Pricing

FAQ",2013, haettu 28.9.2015 osoitteesta

http://www.highergroundtech.com/downloads/WS2012_Licensing-Pricing_FAQ.pdf Olzak Thomas, Sabovik James, Boomer Jason, Keefer Robert M, "Microsoft Virtualizati-on: Master Microsoft Server, Desktop, Application, and Presentation Virtualization", Syngress, 1st Edition, 2010

Otey Michael, "Microsoft SQL Server 2008 High Availability with Clustering & Database Mirroring", McGraw-Hill, 1 edition, 2009

83

Otey Michael, "SQL Server 2012 Licensing Help, Tips for making the best licensing de-cisions", 2012, haettu 1.10.2015 osoitteesta http://sqlmag.com/sql-server-2012/sql-server-2012-licensing-help

Office of Government Commerce, "ITIL v3 Service Design", The Stationary Office, 2007 Office of Government Commerce, "ITILV3 Glossary of Terms and Definitions", Finnish,

2007,haettu 9.10.2013 osoitteesta

http://www.itil-officialsite.com/nmsruntime/saveasdialog.aspx?lID=912&sID=242

Opetus- ja kulttuuriministeriö, "Tieto suomalaisista tutkimusjulkaisuista saataville vapaasti ja vaivattomasti Juulista", 2013, haettu 6.5.2016 osoitteesta http://www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/2013/06/juuli.html?lang=fi

Piedad Floyd, Hawkins Michael, "High Availability: Design, Techniques, and Processes", Prentice Hall, 2001

Piepho Kris, "Configuring a Microsoft Windows Server 2012/R2 Failover Cluster with Storage Center", Dell Compellent Solution Guide, 2013, haettu 22.9.2015 osoitteesta

http://en.community.dell.com/cfs-file/__key/telligent-evolution-components- attachments/13-4491-00-00-20-43-79-15/Configuring-a-Microsoft-Windows-Server-2012R2-Failover-Cluster-with-Storage-Center.pdf

Qinlong Qiu, Lingdi Ping, Qifei Zhang, Wenjuan Li, "Design a high availability platform for the carrier grade applications," Communication Software and Networks (ICCSN), 2011 IEEE 3rd International Conference on , vol., no., pp.452,456, 2011

Riikonen Johanna, "Nelli-tiedonhakuportaalin käytettävyys ja hyödyllisyys yleisen kirjas-ton asiakkaan tiedonhankinnassa", Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopiskirjas-ton informaa-tiotutkimuksen laitos, 2006

Savijoki Veikko, "Verkko-oppimisympäristöjen käytettävyyshaasteita", TU-53.104 Johta-misen ja työpsykologian seminaari 2007, haettu 24.11.2013 osoitteesta

http://savijoki.net/kurssit/tps/Verkko-oppimisymp%E4rist%F6jen%20k%E4ytett%E4vyyshaasteita.pdf

84

Schmitt Christian, "Business Continuity with SAP SYBASE ASE: server recovery

solu-tions", 2012, haettu 30.9.2015 osoitteesta

http://scn.sap.com/community/services/blog/2012/12/20/business-continuity-with-sap-sybase-ase-server-recovery-solutions

Schmidt Klaus, "High Availability and Disaster Recovery Concepts, Design, Implementa-tion", Springer-Verlag New York, Inc.. Secaucus, NJ, USA, 2006

Sittig Dean F., Gonzalez Daniel, Singh Hardeep, "Contingency planning for electronic health record-based care continuity: A survey of recommended practices", Int J Med In-form, 2014

Stapelberg Rudolph F., "Handbook of Reliability, Availability, Maintainability and Safety in Engineering Design", Springer, 2009

Sybase, "Users Guide Sybase Software Asset Management (SySAM) 2.0", 2008, haettu 4.10.2015 osoitteesta

http://infocenter.sybase.com/help/topic/com.sybase.dc00530_0200/pdf/sysamug.pdf Sybase, "Using Sybase Failover in a High Availability System Adaptive Server® Enterpri-se 15.7", 2012, haettu 27.9.2015 osoitteesta

http://infocenter.sybase.com/help/topic/com.sybase.infocenter.dc00356.1570/pdf/ha.pdf Tuttle LeRoy Jr., Lin Cephas, Erickson Justin, Allen Lindsey, He Min, Mishra Sanjay,

"Microsoft SQL Server 2012, Microsoft SQL Server AlwaysOn Solutions Guide for High Availability and Disaster Recovery", 2012, haettu 27.9.2015 osoitteesta

http://download.microsoft.com/download/0/F/B/0FBFAA46-2BFD-478F-8E56-7BF3C672DF9D/Microsoft%20SQL%20Server%20AlwaysOn%20Solutions%20Guide%2 0for%20High%20Availability%20and%20Disaster%20Recovery.pdf

Verschoor Rob, "A Deeper Look At Sybase: Replication Server", 2011, haettu 2.10.2015 osoitteesta http://scn.sap.com/community/database/blog/2011/06/03/a-deeper-look-at-sybase-replication-server

85

Vilkka Hanna, "Tutki ja kehitä", Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu, Tammi, 2015

VMware, "vSphere Availability ESXi 5.1 vCenter Server 5.1", 2012, haettu 4.10.2015 osoitteesta http://pubs.vmware.com/vsphere-51/topic/com.vmware.ICbase/PDF/vsphere-esxi-vcenter-server-51-availability-guide.pdf

VMware, Inc,"vSphere Availability ESXi 6.0 vCenter Server 6.0", 2015, haettu 16.10.2015 osoitteesta https://pubs.vmware.com/vsphere-60/topic/com.vmware.ICbase/PDF/vsphere-esxi-vcenter-server-60-availability-guide.pdf

VMware, "What’s New in the VMware vSphere 6.0 Platform", Version 1.1/Techncal White Paper, 2015, haettu 16.10.2015 osoitteesta

http://www.vmware.com/files/pdf/vsphere/VMW-WP-vSPHR-Whats-New-6-0-PLTFRM.pdf

Väänänen Seija, "Ilmoitukset turvallisuuspoikkeamista lasten lääkehoidossa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa", Suomen Lääkärilehti vol. 70 no. 49 s. 3379-3385, 2015

1

Liitteet

2 Liite A: Korkean käytettävyyden tekniikoiden vertailutaulukko

Tekniikka Suojaa

kyllä kyllä tietokantatasolla Käyttöjärjestelmä -

kyllä kyllä tietokantatasolla Käyttöjärjestelmä -

kyllä kyllä tietokantatasolla ei ei Ylläpitosopimuksen

vasteajan mukainen

kyllä kyllä Tietokanta

suojattuna

kyllä kyllä Tietokanta

suojattuna

ei ei vaikutusta max 4000–5000€

Sybase-klusteri kyllä, paitsi

ei ei vaikutusta 6000–10000€

Sybase-replikaattori

kyllä kyllä tietokantatasolla ei ei Ylläpitosopimuksen

vasteajan mukainen

kyllä minuutteja minuuttien

ajalta

3

Liite B: Kirjallisuuskatsauksen hauissa hylkäämiskriteerinä käytetty sanalista Jos hakutulos sisälsi seuraavia sanoja, se hylättiin automaattisesti :

android, Antitrust Law, air traffic, aircraft, artificial heart, Anomaly Detection, aviation, battery, e-book, Electronic voting, HIV,HL7, diabetes, handheld, Home monitoring, wheelchair, in-memory database, interplanetary, Internet of Things, multiplayer online, gaming, project schedules, ware-housing, wireless, cloud computing, performance, mobile system, radio frequency, remote patient monitoring, kidney, lead-free,lifecycle management, nutrion consultation, Machinery Protection, medical equipment, smart cards, simulation, integration, smartphone, security risk, short message service, storage, supply chain, outsourcing, pandemic, Parkinson's Disease, Power/energy, RFID, balanced scorecard, backup archive, B2B, e-commerce, test-ing, Telemedicine, telemaintenance, biochips, workshop, plasma concentrations, Pocket PC, IoT, P2P, NFC, Vibration Analysis.

4 Liite C, kyselylomake

5

6

7

8

9