Jumalanpalvelukset keskeytyvät vain piirityksen ajaksi

Sodan alkaminen näkyy Tampereen seurakunnan säilyneissä asiakirjoissa mainintoina onnettomasta tilanteesta tai ahdistavasta ajasta. Jumalanpalvelukset jatkuvat keskeytyksettä maaliskuun 23. päivään asti, jolloin kirkot täyttyivät pakolaisista. Punainen hallinto ei siis rajoittanut jumalanpalveluksien pitämistä, mutta siitä, miten ainakin osittainen valvonta vaikutti saarnojen sisältöön, ei ole tietoa. Saarnoja ei ole säilynyt tuolta ajalta ja on mahdollista, että niitä ei edes

228 TKA KHS kansio 7: Seppälän puhe, ajankohdasta ei tietoa.

229 Seppälä 1958, 134.

230 Seppälä 1958, 134.

haluttu kirjoittaa ylös. Tästä kertoo myös se, että pastori Seppälän arkistossa on huomattava määrä saarnoja ja hartauksia usealta vuosikymmeneltä, mutta ei ainoatakaan sisällissodan aikaista. Luultavasti papit ovat saarnanneet tilanteen mukaan. Lisäksi sisällissodan aikaiset hartaushetket olivat useimmiten lyhyehköjä rukoushetkiä, joihin ei varsinaisesti tarvinnut käsinkirjoitettua saarnaa.

Jumalanpalvelukset keskeytyivät siis 23. maaliskuuta kahdeksi viikoksi ja 7.

huhtikuuta pidettiin suuri kiitosjumalanpalvelus Tampereen kauppatorilla.

Tampereen seurakunnan papit olisivat halunneet pitää jumalanpalveluksia ja hartaushetkiä kirkoissa myös piirityksen aikana, mutta se ei ollut mahdollista.

Osittain sen tähden, että pakolaiset eivät halunneet niitä pidettävän, mutta myös siksi, että papiston mukaan tarvittavaa hiljaisuutta jumalanpalveluksien

pitämiseen ei ollut.

Piirityksen aikana kirkkorakennukset tarjosivat suojan sotapakolaisille.

Seurakunnassa pakolaisten hakeutuminen kirkkoihin herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta ymmärrettiin olosuhteiden kirkoissa olevan lähes sietämättömät ja huomattiin ihmisten inhimillinen hätä ja tarpeet. Kuitenkin papiston oli vaikeaa sulattaa sitä, että jumalanpalveluksia ei voitu pitää normaaliin tapaan. Tämä ilmeni kirjoituksissa sodan jälkeen. Kirkkoja piirityksen aikana käsiteltiin laajemmin Sunnuntaitervehdyksessä sekä raportissa, joka koski seurakunnan tilaa sisällissodan aikana. Lisäksi lyhyet maininnat esimerkiksi jumalanpalveluspäiväkirjoissa viestivät siitä, että jumalanpalvelusten peruuntuminen johtui huonosti käyttäytyvistä ja siivottomista pakolaisista.

Papiston asennoituminen pakolaisiin on mielenkiintoista, sillä tiedetään, että pakolaisten joukossa oli paljon naisia ja lapsia, joilla oli ensisijaisesti tarve päästä suojaan tykinkuulilta. Tämän lisäksi heillä oli myös puute ravinnosta ja muista elämän perustarpeista.

Kirkkoja piirityksen aikana koskeneet tekstit olivat poikkeuksetta kirjoitettu pian sodan jälkeen. Retoriikka muuttui välittömästi, kun punaliput olivat laskettu saloista. Onneton tilanne muuttui kirjoituksissa punakapinan myrskyksi ja

helvetin voimiksi. Vaikuttaa siltä, että vähän yli kaksi kuukautta kestänyt sota-aika punaisen hallinnon alaisena oli vaatinut seurakunnan papistolta paljon. He joutuivat sensuroimaan puheitaan ja kirjoituksiaan punaisen hallinnon alla ja sodan päätyttyä tietynlainen jännittyneisyyden tila purkautui paikoin aika kiivaina kirjoituksina kuluneista kuukausista. Seurakunnan työntekijät eivät voineet eivätkä luultavasti myös halunneet sodan aikana asettua kummankaan osapuolen kannalle. Kuitenkin retoriikka oli sodan jälkeen voimakasta, vaikka voittanut

osapuoli ei todennäköisesti vaatinut kirkolta ja sen papistolta näin rajuja tulkintoja sisällissodan syistä ja seurauksista.

Pyhäkoulutyö loppui helmikuun puolenvälin tienoilla ainakin Johanneksen kansakoululla. Lisäksi pyhäkoulutoimikunnan kokoukset lakkautettiin

helmikuussa. Pyhäkoulujen osalta on kuitenkin vaikea sanoa, kuinka pitkään niitä voitiin järjestää. Koulut olivat lakkautettu jo tammikuun lopulla

kouluylihallituksen kehotuksesta. Maitojonoissa seisominen on varmasti ollut osa sodan todellisuutta monille lapsille, mutta tilanne on myös ikään kuin

normalisoitunut nopeasti. Taustalla kaikuvasta tykkitulesta tuli nopeasti osa arkipäivää. näyttää siltä, että yksittäiset kaupunkilähetyksen ja seurakunnan työntekijät ovat organisoineet pyhäkouluja mahdollisuuksien mukaan siihen asti kunnes liikkuminen kaupungilla kiellettiin. Lasten liikkuminen kaupungilla sodan aikana oli yleistä ja turvallisuuskysymys ei näytä mietityttäneen seurakunnassa.

4.2. ”Mutta olkootpa ne olleet rauhattomiakin, kylvötyötä on taas tehty”

Otsikossa esiintyvä lainaus koskee pyhäkouluja sodan aikana, mutta kuvaa hyvin seurakunnan tilannetta sota-aikana kaikilta osin. Kirkolliset toimitukset pitivät pintansa ympärillä käydystä sodasta huolimatta. Kasteita toimitettiin sodan aikana noin 130. Eniten kasteita toimitti pastori K.H. Seppälä, lähes viisikymmentä.

Kastetoimitukset sujuivat mitä ilmeisimmin hyvin ja Seppälä kirjoitti

muistelmissaan, että räikeimpienkin ristiriitojen aikana pappi oli aina tervetullut koteihin. Räikeillä ristiriidoilla Seppälä viittaa juuri papiston ja työväestön erille joutumiseen ja nämä ristiriidat lienevät pahimmillaan juuri sisällissodan aikana.

Kasteet suoritettiin sotakeväänä huomattavasti nopeammin kuin

vertailuvuosina 1917 ja 1919. Otannan pitäisi luonnollisesti olla huomattavasti suurempi, että vuoden 1918 lukuja voisi tarkastella suuremmassa mittakaavassa.

On kuitenkin selvää, että keskimäärin 15 päivää nopeammin suoritetut kasteet eivät helposti ole luettavissa satunnaiseksi vaihteluksi. Mikä sitten sai ihmiset Tampereella kastamaan lapsensa huomattavasti nopeammin, kun esimerkiksi Viipurissa kasteet suoritettiin sotakeväänä keskimäärin hieman hitaammin?

Lähteideni perusteella kysymykseen ei löydy suoraa vastausta vaan se aiheuttaa pikemminkin lisää kysymyksiä. Voisi ajatella, että sodalla oli vaikutusta asiaan.

Miksi sota sitten vaikutti siten kasteiden ajankohtiin? Oliko kyse seurakunnan vai kastettavien lasten vanhempien halusta kastaa lapset nopeammin? Sodan aikana kuolema ja sen pelko muuttuivat konkreettisimmiksi, joten voi tietysti pohtia, vaikuttiko pelko kastamattomina kuolleiden lapsien kohtalosta asiaan.

Rippikoulujen osalta kevään kerrottiin olevan murheellinen. Ainakin yksi rippikoulu saatettiin kuitenkin loppuun ja konfirmaatio järjestettiin 23.

helmikuuta. Eräs sota-aikana rippikoulua käynyt henkilö muistelee, että rippikoulua pitänyt pastori Seppälä olisi kysynyt rippikoululaisten mielipidettä rippikoulun jatkamisesta. Rippikoulua jatkettiin sodan syttymisestä huolimatta ja helmikuun lopulla järjestettiin sota-ajan ainoaksi jäänyt konfirmaatio. On

mielenkiintoista, että ympärillä käyty sota vaikutti niin vähän rippikouluun.

Toisaalta on muistettava, että Tampere oli verrattain rauhallinen sodan ensi viikkoina ja rippikoulun keskeyttämiselle ei ollut välttämättä mitään syytä.

Muutaman henkilön kerrottiin keskeyttäneen rippikoulun punakaartiin liittymisen takia, mutta useimmat rippikoululaiset halusivat kuitenkin jatkaa koulua. Myös seurakunnassa nähtiin tärkeänä jatkaa työtä.

Toisin kuin syntymä ja kuolema, avioliitto ei samalla tavalla ollut vääjäämätöntä. Siksi oletuksenani oli, että avioliittoon vihkiminen olisi huomattavasti harventunut sodan aikana. Sota vaikutti kuitenkin solmittujen avioliittojen määrään huomattavan vähän. Suhteessa vertailuvuosiin 1916–1920 kevät 1918 ei tuonut mukanaan huomattavaa laskua solmittujen avioliittojen määrässä. Jos pieni lasku olikin huomattavissa, se tuskin johtui seurakunnan resursseista. Vaikuttaa siltä, että kaikki halukkaat vihittiin, sillä solmittujen avioliittojen määrässä ei tapahdu merkittäviä muutoksia sodan jälkeen. Olisi luonnollista, että sodan takia lykätty vihkiminen olisi näkynyt piikkinä jossain vaiheessa sodan päätyttyä. Toki kesäkuukausina vihittiin enemmän aviopareja, mutta näin tapahtui myös vertailuvuosina. Kuten edellä on jo todettu, kaupunki oli maaliskuun loppupuolelle asti näennäisen rauhallinen. Ei ollut mitään syytä lykätä naimisiinmenoa. Lisäksi seurakunnan papistolta saattoi vapautua aikaa erilaisten kokousten ollessa kiellettyjä yleisen kokoontumiskiellon takia.

Hautaukset pystyttiin toimittamaan Tampereella aivan normaalisti

kaupungin piiritykseen asti. Taistelut alkoivat 23. maaliskuuta, mutta sunnuntaina 24. maaliskuuta siunattiin vielä 8 vainajaa. Lisäksi muutama yksittäinen hautaus toimitettiin vielä seuraavalla viikolla. Koska Tampereen taisteluissa kuolleet haudattiin vasta sodan jälkeen, sisällissodanuhrit eivät nostaneet haudattavien määrää vielä tutkimusajankohtana 28.1–6.4.1918. Siviilihautaukset suoritettiin keskimäärin 5,6 päivän kuluessa kuolemasta. Myös sodassa kuolleet suoritettiin nopeasti sikäli kun heidät saatiin toimitettua Tampereelle. Punaisia haudattiin sekä vallankumouksellisissa sotilashautajaisissa että papin toimittaessa

ruumiinsiunauksen. Luultavasti hautaustapa määräytyi omaisten toiveiden mukaan. Kaikki valkoiset, jotka kuolivat Tampereella, haudattiin sodan aikana.

Muutamat pystyttiin myös toimittamaan Tampereelle haudattaviksi sodan aikana.

Osa Tampereelle sodan aikana haudatuista haudattiin ja siunattiin uudelleen sodan jälkeen sankarihautajaisissa.