Tässä artikkelissa olemme tarkastelleet yliopis-tojen rahoitusmallin vaikutuksia yliopistojärjes-telmän toimintaan. Mallin erityispiirre on yli-opistojen rahoituksen vahva ehdollistaminen suoritteiden määrää kuvaaville indikaattoreille.
Yhdistettynä vuoden 2010 yliopistolain muka-naan tuomaan yliopistojen autonomiaan, rahoi-tusmalli on asettanut yliopistot uudenlaiseen kilpailutilanteeseen, joissa kunkin yliopiston osuus yliopistojen budjetista määräytyy niiden suhteellisen menestyksen perusteella.
Vaiku-17 Ruotsissa on 16 yliopistoa (joista 2 yksityistä), 12 jatko-opinto-oikeuksia myöntävää korkeakoulua (högskola) (2 yk-sityistä), 21 perustutkintoja myöntävää korkeakoulua (12 yksityistä), ja 5 psykoterapiaa opettavaa korkeakoulua (kaikki yksityisiä). Professoreista (5131 htv) 89 % toimii yliopistoissa.
tusta ovat voimistaneet merkittävät yliopistoi-hin kohdistuneet leikkaukset.
Indikaattoripohjaisten kannustinmekanis-mien toimintaan on talousteorian valossa syytä suhtautua varauksella erityisesti yliopistoym-päristössä, jossa relevantit suoritteet ovat han-kalasti mitattavissa. On vaarana, että niitä suo-ritteita, joita malli ei huomioi, tuotetaan entis-tä vähemmän. Siksi voimakkaaseen indikaat-toriohjaukseen perustuvat järjestelmät ovat maailmalla harvinaisia.
Suomalainen rahoitusmalli näyttäisi kui-tenkin tähän asti toimineen kohtuullisen hy-vin. Käytännössä kaikkien indikaattorien mää-rät ovat kasvaneet niiden mittaushistorian ajan.
Tämä tukee tulkintaa, että yliopistot ovat kiin-nittäneet entistä suurempaa huomiota mitatta-vaan tehokkuuteensa.
Hankalampi kysymys on, millaisia kannus-timia rahoitusmalli tuo yliopistojen profiloitu-miseen ja työnjakoon. Olemme todenneet, että rahoitusmallin tuottoindeksit kohtelevat eri tieteenaloja varsin epäsymmetrisesti. Korkean julkaisuintensiteetin alat hyötyvät Jufo-pistei-siin perustuvasta tulosmittarista, kun taas kor-kean tutkintojen läpäisyprosentin ja nopean valmistumisajan omaavat alat hyötyvät koulu-tusindikaattoreista. Tämä on ongelmallista, koska tieteenalojen erot yliopistojen välillä ovat todennäköisesti suurempia kuin yliopisto-jen erot tieteenaloyliopisto-jen sisällä. Tästä seuraa, että siinä määrin kun rahoitusmalli kannustaa ra-kenteellisiin valintoihin, se kannustaa saman-kaltaisiin valintoihin kaikissa yliopistoissa.
Tarkastelussa emme kuitenkaan löytäneet merkittäviä eroja tieteenalojen kokonaiskan-nattavuudessa. Poikkeava ohjauksen ala on maa- ja metsätaloustieteet, jonka taloudellinen asema on muita aloja heikompi. On lisäksi huo-mattava, että tätä alaa löytyy vain kahdesta
yliopistosta, joista Helsingin yliopiston rooli on merkittävä.
Kaiken kaikkiaan rahoitusmalli ei tällä het-kellä näyttäisi asettavan eri aloja systemaatti-sesti eriarvoiseen asemaan. On kuitenkin huo-mattava, että jollakin toisella, yliopistojen pää-töksenteon kannalta relevantimmalla alaluoki-tuksella, tulos voisi muuttua. Lisäksi johtopää-tös perustuu olettamukseen, että aloja koskeva päätöksenteko on neutraali rahoituksen läh-teen ja kustannuslajin suhläh-teen. Voidaan kysyä esimerkiksi, ovatko tutkintotuotantoon perus-tuva opetus- ja kulttuuriministeriön kautta kanavoituva valtionrahoitus ja määräaikainen tutkimushankkeisiin kohdistuva ulkopuolinen rahoitus yhtä arvokkaita. Lisäksi lyhyen aika-välin näkökulma, joka ottaa huomioon ainoas-taan muutokset henkilöstökustannuksissa, tu-kee niiden alojen kannattavuutta, joilla kiintei-den kustannusten merkitys on suuri. Lyhyen tähtäimen näkökulma on erityisen relevantti tilanteissa, joissa yliopisto kohdentaa uusia henkilöstöresursseja eri aloille.
Vaikka rehtorit eivät haastatteluissa tunnis-taneet taloudellista kannattavuutta yliopistojen profiloitumisen vaikuttimeksi, on mahdollista, että tieteenalojen kannattavuuserot kuitenkin vaikuttavat yliopistojen rakennekehitykseen.
Lähes kaikki yliopistot ovat vyöryttäneet ra-hoitusmallin tai sen version omille tiedekun-nilleen. Tämä puolestaan asettaa puitteet tie-dekuntien rahoituksen kehitykselle. Vaikka mekanismeissa on harkinnanvaraisia ja tasa-painottavia elementtejä – ansaintalogiikka edellyttää tiedekunnan menestystä indikaatto-reihin perustuvissa vertaluissa – niiden auto-matiikka ei käsityksemme mukaan voi olla vaikuttamatta resurssien ohjautumiseen pi-demmällä aikavälillä. Systemaattiset erot eri
alojen kannattavuudessa saavat aikaan sen, että yliopistojärjestelmän rakenne vinoutuu.
Vallitsevassa rahoitusympäristössä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjaus on välttämätön-tä. Mitään takeita ei ole siitä, että rahoitusmal-li ohjaisi yrahoitusmal-liopistojen rakenteelrahoitusmal-lista kehitystä yhteiskunnan kannalta järkevään suuntaan.
Pikemminkin asia on päinvastoin. Rahoitus-mallin rakenteellinen ohjausvaikutus yksipuo-listaa yliopistokenttää. Nykyisessä ulkopuolista rahoitusta korostavassa suuntauksessa voittajia ovat nähdäksemme lääketieteelliset ja teknii-kan alat, häviäjiä humanistis-yhteiskuntatie-teelliset alat.
Rahoitusmallin toimivuutta saattaisi lisätä rahoituksen ehdollistaminen kilpailulle opis-kelijoista, mikä käytäntö on omaksuttu Alan-komaissa ja Britanniassa. Tällöin perusrahoi-tuksen kohdentuminen voisi riippua ainakin osittain koulutusohjelmiin kohdistuvan haku-paineen kautta. Toimiakseen malli vaatisi lu-kukausimaksuja.
Nostamme lopuksi esiin vaihtoehtoisen nä-kökulman profiloitumiseen, nimittäin yliopis-tojen koulutus- ja tutkimusvalinyliopis-tojen eriyttä-misen. Tutkimuksellinen profiloituminen ei välttämättä edellytä vastaavaa opetuksellista profiloitumista. Koulutuksen osalta keskitty-misen ilmeinen ongelma on maantieteellinen etäisyys koulutukseen hakeutumisessa (Suho-nen 2014). Perustutkintokoulutuksen aloittai-sen saatavuuden vähentäminen luultavasti hei-kentäisi opiskelijoiden ja koulutusalojen yh-teensopivuutta ja myös koulutukseen hakeutu-vuutta. Tämän välttämiseksi perustutkinto-koulutus voi olla edelleen järkevää järjestää alueellisesti. Sama ei kuitenkaan välttämättä päde korkeampaan koulutukseen ja tutkimuk-seen, joiden nykyistä vahvempaa eriyttämistä peruskoulutuksesta on syytä tutkia. □
Kirjallisuus
Aagaard,K. (2015), “How incentives trickle down:
Local use of a national bibliometric indicator system”, Science and Public Policy 42: 725–737.
Aagaard, K., Bloch, C. ja Schneider, J. (2015), “Im-pacts of performance-based research funding systems: The case of the Norwegian Publication Indicator”, Research Evaluation 24: 106–117.
Aghion, P., Dewatripont, M., Hoxby, C., Mas-Colell, A. ja Sapir, A. (2010), “The governance and per-formance of Universities: Evidence from Europe and the US”, Economic Policy 25: 8–59.
Andersen, T. Holmström, B., Honkapohja, S., Kork-man, S., Söderström, H.T. ja Vartiainen, J.
(2007), The Nordic Model. Embracing globaliza-tion and sharing risks, ETLA B232.
Auranen, O ja Pölönen J (2017), “Julkaisupaine suomalaisessa tiedeyhteisössä”, Informaatiotut-kimus 36(2): 23–41.
Auranen, O., Leino, Y., Poropudas, O. ja Pölönen, J. (2013), “Julkaisufoorumi-luokitus ja viit-tausindeksit tieteellisten julkaisujen laadun mit-tareina. Web of Science -aineistoon perustuva vertailu”, Tiedon, tieteen, teknologian ja inno-vaatioiden tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto, Työraportteja 8/2013.
Besley, T. ja Ghatak, M. (2005), “Competition and incentives with motivated agents”, American Economic Review 95: 616, Julkaisufoorumi-luo-kitus ja viittausindeksit tieteellisten julkaisujen laadun mittareina 636.
Bosquet, C. ja Combes, P-P. (2017), “Sorting and agglomeration in French economics depart-ments”, Journal of Urban Economics 101: 27–44.
Butler, L. (2003), “Explaining Australia’s increased share of ISI publications – the effects of a fund-ing formula based on publication counts”, Research Policy 32: 143–155.
Butler, L. (2004), “What happens when funding is linked to publication counts”, teoksessa Moed, H., Glänzel, W. ja Schmoch, U. (toim.), Hand-book of Quantitative Science and Technology Re-search: the Use of Publication and Patent Statis-tics in Studies of S&T Systems, Springer: 340–
389.
Butler, L. (2010), “Impacts of performance-based research funding systems: A review of the con-cerns and the evidence”, Performance-based Funding for Public Research in Tertiary Education Institutions, OECD: 127 165.
Claeys-Kulik, A.-L., Estermann, T. (2015), Define Thematic Report: Performance-based funding of universities in Europe, European University As-sociation.
Davies J., Weko T., Kim L., ja Thulstrup, E. (2009), OECD Reviews of Tertiary Education: Finland, OECD.
De Boer, HF., Jongbloed, B., Benneworth, P., Cre-monini, L., Kolster, R., Kottmann, A., Lemmens-Krug, K., Vossensteyn, H. (2015), “Performance-based funding and performance agreements in fourteen higher education systems”, Report for the Ministry of Education, Culture and Science, CHEPS, University of Twente.
Eurydice Report (2017), Modernisation of higher education in Europe: Academic Staff, Publications Office of the European Union.
Hillman N. (2016), “Why Performance-Based College Funding Doesn’t Work”, The Century Foundation, https://tcf.org/content/report/why- performance-based-collegefunding-doesnt-work/ 43 (haettu 17.1.2018).
Holmström, B. ja Milgrom, P. (1991), “Multitask Principal Agent Analysis”, Journal of Law, Economics, and Organization 7: 24–52.
tional Commission for the Evaluation of Re-search Activity (CNEAI)”, ReRe-search policy 32:
123–142.
Kivinen, O. ja Hedman, J. (2016), “Suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälinen taso on väitettyä parempi. Mahdollisuuksien tasa-arvo ja korkea osaaminen”, Yhteiskuntapolitiikka 81:
87–96.
McCormack, C., Propper C., and S. Smith (2014),
“Herding cats? Management and university per-formance”, Economic Journal 124: 534–566.
Moed, H. F. (2008), “UK Research Assessment Exercises: Informed judgments on research qual-ity or quantqual-ity?”, Scientometrics 74: 153–161.
OKM (2009), Yliopistojen ohjaus ja rahoitus vuo-desta 2010 alkaen, Julkaisematon muistio 14.8.2009.
OKM (2011), Laadukas, kansainvälinen, profiloitu-nut ja vaikuttava yliopisto – ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen, Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011: 26.
OKM (2015), Ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi 2017 alkaen, Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:19.
Pelkonen, A., Teräväinen, T., Häyrinen-Alestalo, M., Waltari, S-T. ja Tuominen, T. (2010), Tiedepolitii-kan Tiedepolitii-kansainvälisiä kehitystrendejä 2000-luvulla, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010: 14.
Poropudas, O. ja Pölönen, J. (2015), “Kohti tiet-eenalojen tasa-arvoa”, Tieteessä tapahtuu 33(3):
20–24.
Pruvot, E. ja Estermann, T. (2017), University Au-tono my in Europe III: Country Profiles, Euro-pean University Association.
Ranki, S-M. (2016), “Strateginen johtaminen suoma-laisissa korkeakouluissa”, Tampereen yliopiston julkaisuarkisto, http://urn.fi/
URN:ISBN:978-952-93-7359-8 (haettu 17.1.2018).
Bologna process”, Quality in Higher Education 11: 3–15.
Schneider, J. W., Aagaard, K., ja Bloch, C. W.
(2015), “What happens when national research funding is linked to differentiated publication counts? A comparison of the Australian and Norwegian publication-based funding models”, Research Evaluation 25: 244–256.
Seuri, A. ja Vartiainen, H. (2018), Yliopistojen ra-hoitus, kannustimet ja rakennekehitys, Talous-politiikan arviointineuvoston taustaraportti.
Suhonen, T. (2014), “Field-of-study choice in high-er education: does distance matthigh-er”, Spatial Eco-nomics 9: 355–375.
Suomen Akatemia (2016), Tieteen tila, Suomen Akatemia.
Suomen Akatemia (2014), “Lausunto valtiovarain-valiokunnan sivistys- ja tiedejaostolle 30.9.2014”, Dnro AKA/31/00.03.20/2014.
Tomperi, T. (2011), “Yliopistolaki taustoineen. Kou-lutuspoliittinen tarkastelu”, teoksessa Tomperi, T. (toim.), Akateeminen kysymys? Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta, Vastapaino:
186–187.
Tiede- ja teknologianeuvosto (2006), “Tiede, tekno-logia, innovaatiot”, Valtioneuvosto.
Tiede- ja teknologianeuvosto (2008), Linjaus 2008, Tiede- ja teknologianeuvosto.
Van Dalen, R., Mehmood S., Verstraten P. ja van der Wiel, K. (2014), Public funding of science: An International comparison, CPB Background Document, March.
Veugelers, R., Toivanen, O. ja Tanayama, T. (2009),
“Education, research, and the economy”, teok-sessa Veugelers, R. (toim.), Evaluation of the Finnish National Innovation System – Full Report, Taloustieto OY.
Waldinger, F. (2012), “Peer effects in science: evi-dence from the dismissal of scientists in Nazi Ger-many”, Review of Economic Studies 89: 838–861.