Yläluokka Pääluokka Yhdistävä luokka
Tulevaisuuteen rohkaisemi-nen
Mukana eläminen Vuorovaikutus
Henkinen tuki Lasten saama tuki ja hei-dän riittämättömät ja kiel-teiset selviytymiskeinonsa, jotka vaikuttavat heidän asemaansa.
Opettajan, ystävän tuki Sosiaalinen tuki Omaan riittämättömään
apuun turvautuminen
Riittämättömät ja kielteiset selviytymisyritykset
Taulukossa 14 on jakaantunut tulos sellaisiin, jotka toimivat myönteisesti, kuten sosiaali-nen ja henkisosiaali-nen tuki, sekä niihin, jotka toimivat riittämättömästi. Sosiaalisosiaali-nen ja henkisosiaali-nen tuki tarkoittaa lapselle toivon vahvistumista ja periksiantamattomuutta. Ne antavat lapselle eväitä tulevaisuutta kohti. Riittämättömille ja kielteisille selviytymisyrityksille ominaista on se, etteivät ne tuota hyvää lopputulosta, vaan lapsi jää vajavaiseksi tuen tarpeessaan.
Lapsi yrittää selviytyä omin avuin, mutta ei pysty siihen. Tähän hän tarvitsee elinpiirinsä henkistä ja sosiaalista tukea.
62
5 YHTEENVETO, TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA JOHTOPÄÄTÖKSET
5.1 Yhteenveto
Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää, mitä romanilasten satujen ja tarinoiden kautta välittyy ja vastata kysymykseen, miten ne heijastavat romanilasten asemaa heidän elinpii-rissään. Tutkimustulokset toivat näkyväksi romanilasten aseman ulottuvuuksia. Tutkimus-keruumenetelmäksi valitsin sadutuksen ja eläytymismenetelmän. Kiinnostuin romanilasten suhteesta heille vieraisiin henkilöihin ja heidän suhteestaan toisiin lapsiin. Keskeinen ilmiö sosiaalipolitiikassa ja tässä tutkimuksessa nouseva ulottuvuus on lasten sosiaalinen turval-lisuus.
Tutkimusaineistona oli 13 kuopiolaisen romanilapsen kertomia satuja ja tarinoita. Ana-lysoin empiiristä sadutusaineistoa narratiivisesti, sekä eläytymismenetelmällä kerättyjä tarinoita narratiivisesti ja sisällönanalyysin avulla. Muodostin tarinoista luokittelutapoja ja tarkastelin sitä, kuinka lapset selviytyvät ja kuinka selviytymisen onnistuminen tai epäon-nistuminen heijastui heidän asemaansa.
Lasten kertomat tarinat toivat luotettavuutta romanilasten sadutusaineistolle ja vahvistivat kiusaamisen olemassaolon osana lapsen arkea. Tarinat toivat esille myös lapsen asemaa vahvistavat ja heikentävät tekijät, jotka kytkeytyivät tiiviisti vuorovaikutukseen. Romani-lapsen asemaa vahvistivat sosiaalinen ja henkinen tuki ja sitä heikensivät seen nojautuva turvattomuus. Tarinoiden avulla löysin syy-seuraussuhteen vuorovaikutuk-sesta, jonka laatu joko vahvistaa tai heikentää romanilapsen asemaa. Se on myös avain kehittää romanilapsen arkea ja asemaa.
Yhdistin tutkimuksessa kaksi laadullista aineistonkeruumenetelmää: sadutusmenetelmän ja eläytymismenetelmän. Eläytymismenetelmästä käytin omaa sovellusta yhdestä kehysker-tomuksesta, jota lapsi jatkoi omien valintojensa mukaisesti. Eri menetelmien peräkkäinen käyttäminen syvensi tutkijan ja tutkittavan keskinäistä vuorovaikutusta sekä aineistosta esiinnousseita aiheita. Tiedossani ei ole, onko kukaan muu käyttänyt näitä aineistonkeruu-tapoja samassa tutkimuksessa. Tarkastelin eläytymismenetelmän avulla hankittua aineistoa
63 aluksi laadullisen analyysin avulla narratiivisella työotteella samoin kuin mitä tahansa laa-dullista aineistoa. Seuraavaksi lähestyin sitä sisällönanalyysin avulla. Sisällönanalyysi toi käsitteellistämisen kautta selkeämmin näkyviin romanilapsen aseman ja selviytymiseen liittyvät tekijät. Sain kohderyhmästä monipuolisesti tietoa tutkimalla samoja lapsia molem-pien käytettyjen aineistonkeruumenetelmien sekä analyysimenetelmien avulla.
Lasten esimerkkitarinoista ilmenevät erilaiset kiusaamisen muodot, kuten fyysinen, henki-nen, sanaton ja sanallinen kiusaaminen. Tällaisia olivat esimerkiksi suora uhkaus väkival-lalla (E9P, taulukko 6, s. 52), haukkuminen (E12T, taulukko 6, s. 52), ankea katse (E11T, taulukko 9, s. 58) ja rumat sanat (E5P, taulukko 6, s 52).
Eläytymistarinoiden kautta tuli esille myönteisyyttä ja vahvaa toivoa. Lasten tuottamat materiaalit sisälsivät sosiaalipoliittisesta näkökulmasta relevantteja tutkimusaiheita, kuten esimerkiksi sosiaalisten suhteiden luonne ja yksilön hyvinvointiin kytköksissä oleva turval-lisuuden tunne.
Romanilasten sadut ja tarinat kertoivat toiveikkuudesta, uskosta tulevaisuuteen ja yhteisöl-lisyydestä, mutta myös epäoikeudenmukaisuudenkokemuksista, kuten syrjinnästä ja kiu-saamisesta sekä yksinäisyydestä. Lasten sadutukset ja tarinat kytkeytyivät vahvasti ystä-vyyden teemaan.
Eläytymismenetelmällä saadut tuotokset toivat esille romanilasten voimavarat sekä syven-sivät sadutustuotoksien antia vahvalla toivollaan. Äänen antaminen lapsille itselleen heijas-taa sitä, että romanilapset muiden lasten tavoin oteheijas-taan vakavasti (Krappala 2004, 171).
5.2 Tutkimuksen luotettavuus
Kiilin (2006, 140, 142, 175) väitöskirjan mukaan lapsi- ja lapsuuskäsitys avartuu, kun las-ten tuottamaa tietoa pidetään merkittävänä. Se tekee aikuisen ja lapsen vuorovaikutussuh-teen tasavertaisemmaksi. Sadutus muokkaa perinteiset roolit toisenlaisiksi, kun lapsesta tulee asiantuntija. Aikuinen voi sadutuksen avulla oppia paremmin kuuntelemaan lasta. Se vaikuttaa lapsen asemaan kohentavasti niin romanikulttuurin sisällä kuin suomalaisessa yhteiskunnassa.
64 Jokainen tutkimus ja teoria on interventio, joka voi tuottaa käännekohdan objektilleen.
(Alasuutari 1994b, 90.) Interventiolla kuvataan väliintuloa. Tutkimuksessa se merkitsee tutkijan väliintuloa toisen henkilön maailmaan. (Vilkka 2007, 119.) Tutkimuksen tekijällä on aina vastuu siitä, mitä hän tekstillään tuottaa. Sen avulla voi tuottaa parannusta tai ki-pua. Yleisesti tutkimuksessa on kyse romanilapsen näkyväksi tulemisesta.
Tämän tutkimuksen menetelmien valintaan vaikutti pyrkimys tavoittaa romanilasten itsen-sä näkemyksiä heidän itsenitsen-sä tuottamina. Olin kiinnostunut siitä, miten lapset tuottavat satujen ja tarinoiden välityksellä asemaansa, millaisia merkityksiä he antavat eri tapahtu-mille ja miten he tulkitsevat elämäänsä. Tämän takia valitsin narratiivisen lähestymistavan ja aineistonkeruutavoiksi sadutus- ja eläytymismenetelmän.Kahden menetelmän käyttämi-sellä pyrin samaan tutkimuskohteesta monipuolisen kuvan. En käyttänyt haastattelututki-musta, koska en halunnut ennakoida lasten vastauksia. Kuten luvussa 3.1 totesin, lasten kyselevä tapa tyrehtyy, jos aikuinen toistuvasti esittää kysymyksiä ja arvioi häntä. Erilaiset aineiston keruutavat, aineistotyypit ja analyysimenetelmät vahvistivat tutkimuksen luotet-tavuutta.
Tutkimuksen eettisyyden on nojauduttava ihmisarvon kunnioittamiseen (Eskola & Suoran-ta 2005, 56). Tutkimuksenkohteena on vähemmistö, jolla on erilainen asema ja valSuoran-ta suh-teessa enemmistöön (Rastas 2008, 253). Kyseinen ryhmä on kokenut olemassa olonsa ai-kana vainoa ja tutkimuksia ei ole hyödynnetty heidän asemansa parantamisen näkökulmas-ta. Lisäksi lapset eroavat valtasuhteessa aikuisiin. Grönforsin (1985, 199) mukaan tutki-musetiikassa tulisi huomioida erityisesti turvattomat ryhmät, kuten lapset.
Lapselta ja hänen vanhemmaltaan pyydettiin ensin alustavasti suullinen lupa sadutukseen ja sittemmin eläytymismenetelmällä kerättyihin aineistoihin. Myöhemmin lapsen huoltajal-ta ja lapselhuoltajal-ta pyydettiin kirjallinen lupa. Luvassa tiedustellaan huolhuoltajal-tajien ja lapsen suostu-musta siihen, saanko lapsen tuottamaa sadutus materiaalia käyttää tutkimuksessa, jossa ei näy lapsen nimi tai ikä. Vilkan (2007, 63) mukaan pelkkä huoltajien suostumus ei riitä, vaan tarvitaan lapsen suostumus tutkimukseen. Huomioin kirjallisessa luvassa myös lapset, joilla ei ole vielä kirjoitustaitoa ja he saivat ympäröidä valitsemansa vaihtoehdon.
En voi monista selityksistä huolimatta olla täysin varma siitä, ovatko kaikki lapset ymmär-täneet täysin tutkittavia asioita. Lapsi ja huoltaja voivat luottaa siihen, ettei satu joudu
65 muiden luettavaksi ilman heidän lupaansa. Tutkimuseettisistä syistä johtuen en kerro lap-sen nimeä tai ikää. Yleensä lasten itse tuottamiin satuihin ne merkitään.
Lasten kertomissa saduissa yhdistyy mielikuvitus ja arki. Sadutus nostaa esille piilossa olevaa hiljaista tietoa. Hiljainen tieto löytyy ihmisten omista kertomuksista. (Koivunen 1997, 101–102.) Lasten arkikokemusten tutkiminen sadutuksen ja eläytymismenetelmän avulla tuottaa ”todellisempaa” tietoa kuin esimerkiksi valmiiksi muotoillut haastatteluky-symykset, jotka helposti ohjaavat lasten vastauksia tiettyyn suuntaan. Täten valitsemani menetelmät lisäävät osaltaan tutkimuksen luotettavuutta.
Sadutukseen osallistuminen oli lapsille vapaaehtoista. Pyrin tietoisesti kohtaamaan lapsen yksilöllisesti. Eskolan ja Suorannan (1998, 56) mukaan jokaiselle tutkittavalle tulee painot-taa vaspainot-taamisen vapaaehtoisuutta. Aloitin sadutuksen kehottamalla lasta kertomaan sadun.
Karlssonin (2000, 92–93) mukaan avoin kehotus kertomiseen on parempi vaihtoehto lap-selle kuin kysymys, joka voi ohjata vastauksen sisältöä piiloviestin avulla. Kehottamalla lasta en siis rajannut tai ohjannut satua mihinkään tiettyyn suuntaan. Sadutustilanteen jäl-keen luin sadun lapselle, jolloin hän sai ehdottaa siihen haluamansa korjaukset.
Toisen sadun kuuleminen saattoi vaikuttaa lapsen omaan tuotokseen antamalla virikkeitä, koska toinen vuoroaan odottava lapsi saattoi kuulla osia sadutusvuorossa olevan lapsen sadusta ennen omaa vuoroaan. Tämä on saattanut vaikuttaa satujen sisältöihin siten, että niihin on valikoitunut samoja aihepiirejä. Tällä ei kuitenkaan ole ollut mielestäni ratkaise-vaa vaikutusta tapausten yksittäisyyden vuoksi, koska lapsilla ei ollut mahdollisuutta kuul-la toisten satua kokonaisuudessaan.
Tutkijana pyrin ennakoimaan, mitä hyötyä tai haittaa tutkittaville tästä tutkimuksesta on ja miten lasten yksityisyys ja tutkimuksen luotettavuus taataan. (Yhteiskuntatieteellisen tut-kimuksen tietosuoja 1987, 9–12.) En ilmaise lasten nimiä tutkimuksessa. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että joku voisi tunnistaa yksittäisen lapsen tutkimuksesta.
Huolimatta siitä, että lasten henkilöllisyys paljastuisi erillisen tutkimuksen johdosta, en näe sillä negatiivisia seuraamuksia. Lapset kokevat ylpeyttä siitä, että heidän kertomaansa sa-tua arvostetaan niin paljon, että se on osa tutkimusta.
66 Sadutusmenetelmän eettistä arvoa kuopiolaisten romanilasten kohdalla voi luonnehtia sa-nomalla, että se antaa heille oman ”äänen”. Tämä oman äänen julkiseksi tuleminen oli myös yksi tutkimukseni tavoitteista, jonka koin saavuttavani. Silti äänen antaminen on suhteellista. Tutkija tulkitsee aineistoa. On tärkeää tunnustaa rehellisesti, että tutkimukses-sa kuuluu viime kädessä tutkijan ääni. (ks. Hänninen 1999, 34.) Luotettavuuden mittarina onkin tutkija itse ja luotettavuuden vaatimus koskee koko tutkimusprosessia (Eskola &
Suoranta 1998, 211), joten tässä tutkimuksessa tutkimustulosten luotettavuuteen vaikuttaa se, että litteroin kaiken lasten kertoman aineiston sellaisenaan ja välitän siten tutkimukses-sa suoria lainauksia lasten kertomista kokemuksista, tuntemuksista ja toiveista.
Tutkimuksessa näkyy vahvasti tutkijan oma subjektiivisuus ja valikoivuus. Tutkija ei voi huomata kaikkea. Joku toinen tutkija olisi voinut kiinnittää muihin asioihin huomiota.
(Puolimatka 2002, 98–99, 110–111; Eskola & Suoranta 1998, 70.) Kaksi tutkijaa olisi voi-nut parantaa tutkimuksen luotettavuutta tuomalla uusia näkökulmia. En kuitenkaan jäänyt oman subjektiivisuuden verkkoon kiinni, vaan pyrin aktiivisesti tavoittamaan objektiivi-sempaa näkemystä ja kehittämään älyllistä työskentelyä.
En pyrkinyt tietoisesti havainnoimaan yksityiskohtia, vaan ainoastaan yleistä ilmapiiriä.
Kirjoitin tutkimuspäiväkirjaani, millainen vaikutelma minulle jäin sadun kerronnasta. Yk-sityiskohtainen merkitysten hahmottaminen vaikeuttaa kuitenkin tutkimuksen toistettavuut-ta. Menetelmäopilliseen purismiin viitaten en kuitenkaan estänyt intuitiivisia tulkintoja, sillä ne saattavat tarjota lukijalle uusia näkökulmia asioihin. (Apo 1990,77). Tulkintoja on vaikea tarkistaa tutkittavilta, sillä tulkinnat tehdään myöhemmin kuin varsinainen aineiston keruu. (Eskola & Suoranta 2000,145). Lasten tarinat ja sadut ovat monimerkityksellisiä.
Lasten kanssa yhdessä tehty analysointi olisi voinut tuottaa toisenlaisia tai jopa uusia mer-kityksiä. Tällainen analysointi olisikin mielenkiintoista toteuttaa tulevaisuudessa. Tiedos-sani ei ole onko analysointia yhdessä lasten kanssa koskaan tehty. Pitkäaikainen jalkaan-tuminen romanilasten pariin mahdollistaisi heidän todellisten tarpeidensa havainnollistami-sen.
Vahvuuteni lasten luottamuksen saavuttamisessa oli se, että minulla on yhteneväinen kult-tuuritausta heidän kanssaan. Lapsilla on matalampi kynnys lähestyä minua. Pystyn samais-tumaan heidän sadutustuotoksista heijastuviin arkikokemuksiinsa, mikä olisi ollut pääväes-töön kuuluvalle hankalaa. Mäkelän (1990, 57) mukaan yksittäisellä sanalla on eri
merk-67 kiarvo naisen tai miehen suussa. Jos ero nähdään sukupuolten välillä, eroja varmasti ilme-nee myös lasten ja mahdollisen eri kulttuuritaustan omaavan tutkijan välillä. Tähän vaikut-tavat myös ne uskomukset ja tieto, mitä meillä on eroista. Samalla on hyvä tiedostaa se tosiasia, että romanilapset elävät kahden kulttuurin vaikutuspiirissä, jossa itsekin olen elä-nyt.
Eriksenin (2004, 20, 51) mukaan kulttuuria tulisikin tarkastella sen omista lähtökohdista nähtynä huolimatta siitä, että samassa kulttuuripiirissä elämisessä epäkohtana voi olla omi-naisuus pitää joitakin asioita itsestäänselvyytenä. Esimerkiksi on mahdollista, että omat kokemukseni ja tuntemukseni romanina heijastuvat alitajuisesti satujen ja tarinoiden tul-kinnassa. Tämä nousi mieleeni, kun huomasin tulkinneeni keskenään erilaisiakin satuja yhtenäisevällä tavalla. Pyrin välttämään stereotyyppisiä käsityksiä tiedostamalla tämän mahdollisuuden olemassaolon ja keskittymällä lasten näkökulmaan. Tutkimuksessa objek-tiivisuus muodostuu tutkijan roolin tunnistamisesta. Lasten näkökulman tavoittaminen ai-kuisen perspektiivistä on haasteellista. Toisaalta olen itsekin ollut romanilapsi ja se on edelleen osa olemassaoloani.
En myöskään ryhtynyt tietoisesti vertailemaan romanilasten tuottamia satuja pääväestön-lasten tuottamiin satuihin. Romanipääväestön-lasten kertomat sadut ovat hyviä sellaisenaan ilman ver-tailua. Ne sisältävät itseisarvon käsitteen. Vertailu heijastaisi pääväestön lasten kertomat sadut normina, joihin romanilasten tuotoksia peilattaisiin.
Tutkimuksen uskottavuus vahvistuu sitä mukaa, mitä kauemmin tutkija on tekemisissä tutkittavan ilmiön kanssa (Kylmä ym. 2008, 26). Vahvan perustan tutkimuksen luotetta-vuudelle luo se, että itselläni on yhteneväinen tausta tutkittavien kanssa, jolloin ymmärrän romanikulttuuria ja sen vivahteita sisältä käsin. Lisäksi keräsin aineistoa kahden vuoden aikana ja luin aineistoa läpi useita kertoja, jolloin ymmärrykseni aineiston suhteen kasvoi, mitä muun muassa Sandelowski (1995) painottaa (ks. Kylmä & Juvakka 2007, 115).
Laadulliselle tutkimukselle tyypilliset tulokset eivät ole yleistettävissä. Sadutustilanteiden jatkuminen lasten arjessa ja alueen laajentaminen loisivat varmempaa luottamusta tulkin-toihin. Huolimatta siitä, etteivät tulokset ole yleistettävissä, ne saattavat olla sovellettavissa samankaltaisiin yhteyksiin, jossa tutkimuskin on suoritettu. On perusteltua ajatella, että romanilapset Kuopiossa eivät ole sen erilaisempia kuin Helsingissäkään. Vaikka
tutkimuk-68 sen tuloksia ei voida yleistää laajempaan joukkoon, niin silti tulokset voivat avata uusia näkökulmia tutkittavasta aiheesta.
5.3 Johtopäätökset
Tämä sosiaalipolitiikan alan tutkimusta voidaan hyödyntää eri kulttuurien vähemmistö-ryhmien hyvinvoinnin tukemisessa. Romanilasten kokema pahoinvointi on erityistä siitä syystä, että se aiheutuu itsestä riippumattomista syistä. Kun ihonväri aiheuttaa syrjintää, lapsi ei voi muuttaa sitä. Pelkästään jo tutkimuksen niukkuuden takia romanilasten pahoin-voinnin tunnistaminen on vaikeampaa kuin pääväestön lasten. Romanilapsi saattaa kokea jotain sellaista, mitä me aikuiset emme tiedä. Vastauksen tähän voi saada antamalla lapsel-le mahdollisuuden kertoa ja kuuntelapsel-lemalla häntä.
Sosiaalisen turvallisuuden tarjoaminen, sosiaalinen vastuu sekä yksilön ja yhteisön välisen suhde ovat sosiaalipolitiikan ydinkysymyksiä.6 Nämä kaikki edellä mainitut elementit si-don yhteen ajatuksella, että romanilapsen etu, kuten kenen tahansa eri väestöryhmään kuu-luvan lapsen, on myös yhteiskunnan etu. Lapsi ei yksin kykene täysimääräisesti ajamaan oikeuksiaan, vaan aikuiset ovat vastuussa lapsen hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumises-ta.7 Yksilön hyvinvointi heijastuu lähiympäristöön ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Vah-vat sosiaaliset suhteet oVah-vat välttämättömiä lapsille, jotka tarvitseVah-vat sekä turvaa että arvos-tusta. Lasten saama tuen määrä ja laatu ovat suhteessa siihen, miten hyvin he selviytyvät aikuisuutta kohti.
Sosiaalipoliittinen kysymys on myös se, kenen tarinoita kuullaan ja kenen tarinat tulevat julki Jos esimerkiksi lasten ääni ei nouse päätöksentekijöiden korviin, yhden ikäryhmän ja sukupolven tarpeet voivat jäädä huomioimatta aikana, jolloin niihin voisi vaikuttaa ajoissa.
Tämä on arvostuskysymys erityisesti vähemmistöjen kohdalla.
Sadutustuotokset käsittelivät usein miten tavalla tai toisella vuorovaikusta, ystävän saami-sen vaikeutta ja ystävän säilymistä ns. hyvänä ystävänä. Romanilasten kokema syrjintä ja
6 Sosiaalinen viittaa yhteiskunnan vastuuseen yksilöstä. Käsitteellä sosiaalinen voidaan myös tarkoittaa koko yhteiskuntaa edistävää toimintaa. (Nieminen 1984, 39–41, 92–93.)
7 Aikuisilla tarkoitan sekä lapsen vanhempia että koko yhteiskunnan tutkijoiden, virkamiesten ja päättäjien ohella laajasti jokaista aikuista ihmistä.
69 epäoikeudenmukaisuuden kokemukset voivat muuttua niin arkipäiväseksi kokemukseksi niin, että sen katsotaan kuuluvan luonnollisena osana romanilasten arkeen. Vaikeutena saattaa olla käsitys oman kulttuurin huonommuudesta ja pääväestön kulttuurin ylemmyy-destä (Freire 2005, 66–68). Huolimatta siitä että romanikulttuurissa on perinteisesti ollut vahva yhteisöllisyys, se ei ole riittävä tuki ympäristöstä tuleville kielteisille vaikutuksille.
Aikuinen oli saduissa yleensä avuntuoja kiusaamisessa (ks. 4.1. s.27). Tämän perusteella aikuisen kannattaisi puuttua kiusaamiseen ajoissa, ennen kuin se ehtii vaikuttaa lapsen ke-hitykseen tasapainoiseksi ihmiseksi. Tämä on ristiriidassa ajatuksen kanssa, että lasten kuuluu selvittää välinsä keskenään. Lapsella ei ole riittäviä taitoja torjua ympäristön en-nakkoluuloja ja kiusaamista, vaan hän tarvitsee aikuisen tukea ja apua. Aikuisilla on mo-raalinen vastuu puolustaa heikompaa ja luoda toimintamalli. Eläytymismenetelmällä han-kittu aineisto tukee tätä johtopäätöstä.
Yleisellä tasolla tämä tutkimus lisää tietoisuutta ja tunnettavuutta siitä, miten suomalaisiin etnisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset näkevät asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tutkimusta voi soveltaa sekä kokonaisvaltaisesti suomalaisuuteen tutustumisessa tämän kansanosan kautta että kansainvälisyyskasvatuksessa.
Sadutustuotokset liittyivät usein ystävyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin esimerkiksi ystävän saamisen vaikeuteen ja ystävän säilymiseen ns. hyvänä ystävänä. Sadutus toi esille myös lasten kokemuksina syrjintää, epäoikeudenmukaisuuden kohtaamista ja yksinäisyyttä. Kiu-saaminen ilmeni lasten saduissa ja tarinoissa ihmeteltävän paljoni. Se puoltaa sitä näke-mystä, miten usein he kohtaavat kiusaamista arjessaan. Se saattaa myös olla vaikeasti käsi-teltävä asia, joka nousee esiin, kun on mahdollisuus tulla kuulluksi.
Sadutuksen avulla lapsi tuottaa osallistumista ja aktiivisuutta. Hän itse määrittää osallistu-misensa rajat. Osallistuminen on ajankohtainen aihe. Hyvinvoinnista ja pahoinvoinnista saa heijastuksia sadutuksessa ja se toimii välineenä muutosten seurannassa. Mieltä paina-vat asiat saadaan esille. Se siis toimii myös terapeuttisena välineenä ongelmien ennaltaeh-käisyssä ja hoitamisessa sekä tukee aikuisen ja lapsen vuorovaikutusta. Sadutus ei yksinään riitä auttamaan lasta, vaan hän tarvitsee monipuolisista tukea ja apua. Lapsen tukeminen heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Toivoisin, että tutkimukseni tuloksia voidaan myös
70 hyödyntää niissä tilanteissa, kun suunnitellaan romanilasten toimintaa ja kehitetään erilai-sia käytäntöjä.
Koulukäytännöt ovat merkittävässä asemassa erilaisen etnisen taustan omaavilla lapsilla.
Lapset kertovat kiusaamisesta kouluympäristössä. Jos lapsella ei ole riittävää puskuria tor-jua häneen kohdistuvaa kielteistä suhtautumista ja jos hän ei saa riittävää tukea koulusta, jää hän yksin. Tämä voi olla käynnistämässä monenlaisia ongelmia lapsen arkeen (Ks.
myös Anis 2006, 96.), mikä näkyy esimerkiksi pelkona koulumatkoilla.
Turvattomuus on yksi peruskokemuksista tilanteissa, joissa omat taidot eivät riitä käsitte-lemään kohdattuja asioita. Turvattomuuden tunteeseen liittyy myönteinenkin vivahde niin kauan kuin lapsi kykenee hallitsemaan sitä, sillä se edistää toiminta- ja ajattelumallien ke-hitystä. Lapset kuitenkin saattavat kokea turvattomuuden raskaasti, sillä heillä ei ole käy-tössään yhtä kokemusperäisiä keinoja käsitellä sitä kuin aikuisilla. (Lahikainen 2001, 24.) Lasten tuottamat tekstit antoivat viitteitä siitä, että kiusaamisen kohteeksi joutuminen oli osa lasten arkea. Tästä ei ole pitkä matka siihen, että lapset omaksuvat uhrin roolin: ”Mi-nua saa kiusata, se on osani.” Kiusaamisesta tulee ikään kuin hyväksyttyä ja itsestään sel-vää, jotain mitä ei enää kyseenalaisteta eikä sitä vastaan taistella. Tästä uhrin roolista ei olla aina tietoisia, vaan sitä voidaan jopa itse huomaamatta vahvistaa.
Freire (2005, 56) puhuu Sorrettujen pedagogiikassa, että vapauttavan kasvatuksen tulee sisältää poliittista valtaa, jota sorretuilla itsellään ei useinkaan ole. Tämän pohjalta voidaan kysyä, millaista roolia yhteiskunta tarjoaa romanilapsille? Onko romanilapsen rooli aktii-vinen, ja annetaanko hänelle mahdollisuuksia todellisesti vaikuttaa ja osallistua? Entä osaako tai uskaltaako hän itse tarttua näihin mahdollisuuksiin? Mielestäni romanit ovat käymässä läpi pitkäkestoista murrosta, jossa monet perinteiset tukipilarit, kuten sosiaaliset suhteet ja perinteiset ammatit, ja ajattelumallit horjuvat. Tämä luo tarpeen etsiä uusia käy-täntöjä, kuinka vahvistaa romanikulttuurin säilymistä, jossa lapsi on keskeinen tekijä kult-tuurin jatkuvuuden turvaamisessa ja tulevaisuuden toivona. Tämä murros on jo nostanut koulutuksen yhdeksi avaimeksi romanien aseman parantamisessa. Toivoisin tästä seuraa-van sen, että romanit tulisivat näkyviksi yhä erilaisemmissa ammateissa nykyistä enemmän arjen keskellä.
71 Romani-identiteetin menettämisen pelko on ehkä aikaisemmin estänyt kouluttautumista romaniväestön keskuudessa. Nykyään maailma on muuttunut ja erilaisuus on etu, joten se antaa ikään kuin hyväksynnän toimia suomalaisessa yhteiskunnassa romanina. Oma isoisä-ni antoi minulle ohjeeksi kouluttautumista ajatellen, että jos koulutus vie pois romaisoisä-niuden, se saa viedäkin, sillä silloin se on ollut yksilössä kiinni vain pinnallisesti. Jos romanius on sisäistetty, se ei voi karista ihmisestä koulutuksen myötä. Romanien keskuudessa on tästä huolimatta yksilöitä, joille koulutus ja muun yhteiskunnan hyväksyminen on painanut enemmän kuin romani-identiteetin säilyttäminen. He ovat pyrkineet aktiivisesti sulautu-maan pääväestöön ulkoisesti ja sisäisesti. Kuinka paljon tässä on yhteiskunnan vaikutusta siinä, että perinteisesti ainoastaan samanlaisuutta edustavat ominaisuudet ovat olleet hy-väksyttäviä?
Yksilön ja yhteiskunnan kannalta lastenkasvatuksen tavoitteena tulisi olla tasapainoinen yksilö, joka romanina voi täysipainoisesti osallistua suomalaisen yhteiskunnan toimintaan ja rakentamiseen. Tämän tavoitteen saavuttaminen ei ole pelkästään romanien tehtävä, vaan ikään kuin pallo, jossa molemmat yhteisöt heittävät sitä toisilleen hedelmällisen vuo-ropuhelun avulla.
Tämä tutkimus tuottaa hyödynnettävää tietoa romanilapsen aseman kehittämiseksi. Jo en-simmäisen tutkimusvaiheen aikana nousivat sosiaaliset suhteet ja kiusaaminen esille lasten tuottamissa sadutuksissa. Toinen tutkimusvaihe vahvisti näitä näkemyksiä ja toi esille vuo-rovaikutuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen yhtenä romanilapsen aseman kehittämisen välineenä. Näistä voinkin tehdä seuraavat johtopäätökset:
1. Romanilasten sadut ja tarinat tuottavat tietoa, joka kuvaa heidän asemaansa suoma-laisessa yhteiskunnassa.
2. Romanilapsilla on erilaisia selviytymisenkeinoja, joihin vaikuttaa elinpiirin tuki.
Tutkittua tietoa tarvitaan työskentelyyn romanilasten kanssa. Jatkotutkimusta tarvitaan erityisesti siitä, miten romanilapset rakentavat omaa selviytymistään ja turvallisuuttaan.
Tutkimuksen avulla löydetään solmukohtia ja ratkaisuja niiden avaamiseksi. Romanilasten parissa työskentelevillä tulisi olla välineitä analysoida yhteiskunnan ja lapsen lähiympäris-tön tilaan, sekä niiden yhteydestä romanilapsen aseman ulottuvuuksiin. Näiden yhteyksien ymmärtäminen luo uutta näkemystä tehdä työtä lapsesta yhteiskuntaan ja yhteiskunnasta ja
72 lähiympäristöstä lapseen. Tarvitaan tutkimusta romanilapsen hyvinvoinnista ja sen muu-toksista, sekä erilaisten tuki- ja edistämistoimien vaikuttavuudesta. Tutkimuksen, käytän-nön työn sekä kriittisen ajattelun kehittäminen luovat perustan romanilasten kanssa tehtä-vässä työssä syntyvän tiedon muovautumiseen ja sen pohjalta vaikuttamiseen. Tarvitaan tutkimuksen tarjoamaa tietoa romanilapsen pahoinvoinnin, syrjäytymisen ja hyvinvointiva-jeiden problematiikasta. Myös tutkimukseen osallistuneet lapset toivoivat, että heidän
72 lähiympäristöstä lapseen. Tarvitaan tutkimusta romanilapsen hyvinvoinnista ja sen muu-toksista, sekä erilaisten tuki- ja edistämistoimien vaikuttavuudesta. Tutkimuksen, käytän-nön työn sekä kriittisen ajattelun kehittäminen luovat perustan romanilasten kanssa tehtä-vässä työssä syntyvän tiedon muovautumiseen ja sen pohjalta vaikuttamiseen. Tarvitaan tutkimuksen tarjoamaa tietoa romanilapsen pahoinvoinnin, syrjäytymisen ja hyvinvointiva-jeiden problematiikasta. Myös tutkimukseen osallistuneet lapset toivoivat, että heidän