Konkurssin päättävä sovinto on hyvin poikkeuksellinen lainsäätäjän ajattelemaan konkurssimenettelyyn ja konkurssilain edustamaan likvidaation ajatukseen. Samalla se on myös koko elinikänsä ollut erittäin vähän käytetty ja tutkittu vaihtoehto. Silti se on säilyttänyt paikkansa lainsäädännössä ja lainsäätäjä on jopa pyrkinyt parantamaan sen käyttömahdollisuuksia.
Yrityksen saneerauksen ja yksityishenkilön velkajärjestelyn kautta Suomessa siirryttiin 1990-luvulla modernin insolvenssioikeuden aikaan. Moderni ajattelutapa näkyy koko insolvenssioikeuden kentässä ja uusien maksukyvyttömyysmenettelyiden tavoitteena on myös pidetty osapuolten sopimuspohjaisten maksujärjestelyjen edistämistä. Välillisesti sen onkin katsottu vaikuttaneen siihen, että velkojat suhtautuvat suopeammin sopimusluontoisiin järjestelyihin maksukyvyttömyystilanteiden hoidossa.
Ajattelutavan muutoksen voisi katsoa myös nostavan konkurssin päättävän sovinnon merkitystä ja sopivan konkurssisovinnon soveltamiselle käytännössä.
Konkurssisovinto kun luo pehmeämpiä ja varsin moniulotteisia mahdollisuuksia osapuolten sopimusvapauden puitteissa maksukyvyttömyystilanteiden hoitoon.
Tällä hetkellä voidaan puhua, että konkurssisovinto on lain kuollut kirjain.
Lainsäädännöllisesti se asettuu konkurssin vaihtoehtoiseksi päättymistavaksi, mutta sille voidaan myös hahmotella paikkaa vaihtoehtona maksukyvyttömyystilanteiden hoitamiseksi täysimittaisen konkurssin ja yrityssaneerauksen rinnalle. Konkurssin vaihtoehtoisena päättymistapana se koetaan poikkeusluontoiseksi, vaikka sen ei sitä lainsäädännön puitteissa tarvitsisi olla. Olen esitellyt tilanteita, joissa konkurssisovinnon soveltaminen käytännössä voisi tulla ajankohtaiseksi ja nousta todelliseksi konkurssin päättämisen vaihtoehdoksi. Tietysti vain käytäntö voi lopulta osoittaa, minkälaisiin tilanteisiin konkurssisovintoa on mahdollista soveltaa.
Yrityssaneerauksen ja yksityishenkilön velkajärjestelyn myötä Suomessa omaksuttiin erillisten insolvenssimenettelyiden järjestelmä. Järjestelmän heikkoutena on pidetty erityisesti sitä, että velallinen valikoituu menettelyyn varsin sattumanvaraisesti. Tämän valikoitumisen ongelman ratkaisemiseksi on
kirjallisuudessa ehdotettu siirtymistä yhtenäismenettelyiden järjestelmään. Tällä hetkellä vallitseva taloudellinen taantuma on lisännyt kiinnostusta maksukyvyttömyyslainsäädäntöä kohtaan, mutta ainakaan toistaiseksi uusia lainvalmisteluhankkeita ei ole käynnistetty.
Konkurssisovinto voi vähentää valikoitumisen ongelmaa. Silloin kun sovinto nähdään konkurssin vaihtoehtoisena päättymistapana, se voi vähentää jo tapahtuneen virheellisen valikoitumisen haittoja, jos onkin käynyt menettelyn aikana ilmi, että liiketoiminnan jatkamiselle on edellytyksiä. Tällöin ratkaiseva kysymys on, onko mahdollista, että velallinen sitoutuu maksamaan suorituksia velkojille jatkettavan liiketoiminnan kautta tulevilla tuotoilla. Olen päätynyt siihen, että sopimusvapauden puitteissa osapuolilla on mahdollisuus sopia myös velkajärjestelystä, jossa velallinen sitoutuu maksamaan suorituksia myös myöhemmin tulevilla tuotoilla. Vain tällöin konkurssisovinto on todellinen vaihtoehtoinen konkurssin päättämistapa, kun liiketoiminnan jatkamiselle on edellytyksiä.
Konkurssisovinnon käyttäminen vaihtoehtona maksukyvyttömyystilanteiden hoitoon kärjistyy kysymykseen siitä, voidaanko konkurssiin hakeutua niin, että sen tarkoituksena on konkurssin päättäminen sovintoon. Yrityssaneeraus on parempi vaihtoehto silloin kun jo menettelyyn hakeutuessa on selvää, että liiketoiminnan jatkamiselle on edellytyksiä, koska velallinen menettää konkurssissa omaisuutensa hallinnan. Konkurssisovinnon käyttäminen liiketoiminnan lopettamiseen voisi kuitenkin tulla kysymykseen.
Toisena isona ongelmana maksukyvyttömyystilanteiden hoitamisessa on pidetty sitä, että menettelyihin hakeudutaan aivan liian myöhään ja menettelyt kestävät aivan liian kauan. Velallinen, jolla on paras tieto yrityksen tilasta, ei hakeudu menettelyiden piiriin tarpeeksi ajoissa. Tästä johtuen velkojien aloitteellisuutta pyritään lisäämään. Velkojien on helpompi hakea velallista konkurssiin.
Varsinaisesti lainsäädännöllä ei pystytä vaikuttamaan siihen, että menettelyn piiriin hakeuduttaisiin tarpeeksi ajoissa. Tästä johtuen menetelmiä on pyritty tehostamaan. Yrityssaneerauksen ongelmien vähentämiseksi on nostettu esille nopeutettu saneeraus. Konkurssisovinnolla voisi olla vastaavanlainen merkitys konkurssimenettelyssä eli toimia nopeutettuna likvidaatiomenettelynä. Tällaista
liiketoiminnan hallittua alasajoa konkurssisovinnon kautta olisi mielenkiintoista tutkia lisää.
Lähtökohtaisesti se, että menettelyihin hakeudutaan liian myöhään, vähentää myös konkurssisovinnon käyttömahdollisuuksia, silloin kun sen kautta liiketoimintaa ajatellaan jatkettavan. Oikeuskirjallisuudesta käy selvästi ilmi, että Suomessa konkurssin vaihtoehtoisiin päättymistapoihin on aina suhtauduttu epätavallisen kielteisesti. Myös liiketoiminnan jatkaminen on nähty vieraaksi ajatukseksi Suomen konkurssioikeudelle. Mielestäni liiketoiminnan jatkaminen konkurssisovinnon yhteydessä on kuitenkin nostettu liian suureen rooliin ja lähtökohtaisesti liiketoiminnan jatkaminen tulisi tapahtua yrityssaneerauksen kautta, koska konkurssisovinnon kautta vain velkoja leikkaava velkajärjestely on mahdollista, eikä sillä pystytä vaikuttamaan ratkaisevasti liiketoiminnan tervehdyttämiseen.
Käytännössä keinoja maksukyvyttömyysjärjestelmässä esiintyvien haittojen minimoimiseksi, voidaan lähteä etsimään voimassa olevien menettelyiden sisältä, lain tulkintaa apuna käyttäen. Kansainvälinen trendi pyrkii vähentämään kuilua rehabilitaation ja likvidaation välillä pehmentämällä näiden vastakohtaisuutta. Konkurssisovinto on lähtökohtaisesti likvidaatiomenettely, mutta se voi saada hyvin selkeitä rehabilitaation piirteitä ja toimia rehabilitaation tavoitteiden toteuttajana. Näin se voi toimia nimenomaan pehmeämmän maksukyvyttömyyspolitiikan eli modernin insolvenssioikeuden edustajana.
Uusien maksukyvyttömyysmenettelyiden myötä koko insolvenssioikeuden ajattelutapa, suhtautuminen maksukyvyttömyyteen ja sen ratkaisemiseen ovat kokeneet suuria muutoksia. Rehabilitaatio nähdään useimmiten suotuisammaksi maksukyvyttömyyden ratkaisijaksi kuin likvidaatio.
Rehabilitaatioon liittyvä velallisen taloudellisen tilanteen kokonaisvaltaiseen hallintaan saaminen ja velallisen maksukyvyn palauttaminen vaikuttavat koko maksukyvyttömyysoikeuden soveltamisen taustalla. Vaikka veloista vapauttamisen periaate ei lähtökohtaisesti sovellu konkurssimenettelyyn, toteutuu se kuitenkin käytännössä luonnollisten henkilöiden kohdalla yksityishenkilön velkajärjestelyn kautta ja oikeushenkilöiden kohdalla yritystoiminnan päättymisen kautta.
Nimenomaan tämän veloista vapauttamisen periaatteen edustajaksi konkurssisovinto voisi sopia. Varsinkin luonnollisten henkilöiden kohdalla konkurssisovinto voisi tarjota kokonaisvaltaisen ratkaisun velkaongelmaan.
Konkurssisovinnon kautta luonnollisen henkilön veloista vapautuminen voisi toimia kannustimena sille, että velallinen hakeutuisi maksukyvyttömyysongelmien kohdatessa ajoissa menettelyn piiriin vaikka yritystoiminta sitä kautta lakkaisi, velkojille kertyisi kuitenkin todennäköisesti enemmän suorituksia. Tämä aihe vaatisi lisätutkintaa käytännön toteutuksen kannalta.
Konkurssisovinnon soveltamisen suurin ongelma on sen tuntemattomuus.
Konkurssisovinto on kuitenkin periaatteessa hyvin yksinkertainen velkajärjestelymenettely, eikä sen soveltamisen voisi olettaa aiheuttavan suuria ongelmia. Edellytykset sovinnon vahvistamiselle ovat edelleen varsin tiukat ja yksikin velkoja voi saada varsin merkittävän roolin sovintoon pyrittäessä.
Konkurssisovinto perustuu kuitenkin lähtökohtaisesti sopimusvapaudelle ja näin sovinnon sisällön kannalta osapuolille jää varsin paljon harkinnanvaraa, joka mahdollistaa osapuolten välillä luovatkin ratkaisut maksukyvyttömyyden hoitoon. Konkurssisovinto pitäisi uskaltaa vaan ottaa rohkeasti käyttöön varsinkin konkurssin vaihtoehtoisena päättymistapana.