Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen vuonna 2009, muutti laajasti perusoikeuskirjan oikeudellista asemaa unionin alueella. Uusi perussopimustasoinen sääntely synnytti kanavan Euroopan unionin liittymiselle EIS:een sekä loi uuden ja vahvemman perusoikeusulottuvuuden. Oikeudellisen sitovuutensa ansiosta perusoikeuskirjasta tuli tuomioistuimissa laajasti velvoittava asiakirjakokonaisuus sekä perusoikeuskirjan perusoikeudet saavuttivat yhä laajemman sovellettavuuden unionin alueella.
Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen synnytti kuitenkin myös laajaa vastarintaa, jonka takia sen sovellettavuus jäi vajavaiseksi sen alun perin innovatiivisluonteisesta ideasta.
Oikeudellistamisen seurauksena unionin kansalaisilla on nyt mahdollisuus vedota suoraan perusoikeuskirjaan viranomaisissa sekä tuomioistuimissa vaatimuksiensa tukena.
Toisaalta myös tuomioistuimet viittaavat perusoikeuskirjan oikeuksiin, vapauksiin ja periaatteisiin yhä useammin ratkaisukäytäntönsä tukena. Perusoikeuskirjan todellinen oikeudellinen asema kuitenkin paljastuu vasta oikeuskäytännön lisääntyessä, sillä tuomioistuinten soveltamiskäytäntö lopulta ratkaisee, kuinka merkittävän oikeudellisen aseman perusoikeuskirja tulevaisuudessa saa. Tuomioistuinkäytäntö on erityisen merkittävää siksi, että perusoikeuskirja sisältää sekä perusoikeuskirjan 51.1 artiklan mukaisia oikeuksia että 52.5 artiklan mukaisia periaatteita, joilla on erilainen oikeudellinen asema.
Tematiikka oikeuksien ja periaatteiden välillä on perusoikeuskirjaa koskevan keskustelun keskiössä. Jakoa oikeuksiin ja periaatteisiin selvennettiin tässä tutkimuksessa viidellä eri tavalla: historiallisista lähtökohdista, oikeuslähdeopin avulla sekä käyttäen apuna sanamuodollista tulkintaa sekä perusoikeuskirjan artiklojen lähteitä ja tuomioistuinkäytäntöä. Tarkastelu osoitti, että periaatteille yhteistä on, että ne ovat lähinnä aineellisesti sosiaalisiksi luokiteltavia oikeuksia, sekä suoraan taatun oikeuden ulottuvuus on määritetty tyypillisen epämääräisessä muodossa. Periaatteiden taustalla oleva normimateriaali poikkesi myös oikeuksien lähteistä. Periaatteiden normimateriaaliin kuuluvat mm. direktiivit ja sosiaaliset peruskirjat, kun taas oikeuksien taustalla on unionin omat perussopimukset sekä muu kansainvälinen sääntely.
Oikeuksien ja periaatteiden tuomioistuintarkastelu osoitti, etteivät oikeuskirjallisuus ja tuomioistuinkäytäntö ole aina samaa mieltä perusoikeuksien statuksesta. Näin oli esimerkiksi asiassa C-176/12, jossa koeteltiin perusoikeuskirjan 27 artiklan ominaisuuksia. Julkisasiamies ja tuomioistuin päätyivät molemmat argumentoimaan artiklan periaateluonteesta. Siinä missä julkisasiamies analysoi 27 artiklan luonnetta tarkkaan, epäonnistui tuomioistuin kuitenkin mainitsemaan lainkaan oikeus‒periaate-jaottelua. Tuomioistuimen perusteluista käy kuitenkin ilmi, ettei 27 artiklaan voitu viitata yksin tai yhdessä direktiivin kanssa, joten kyseessä voidaan katsoa olevan periaate.
Tuomioistuin kuitenkin jätti käyttämättä hyvän tilaisuuden ottaa kantaa paljon puhuttuun perusoikeuskirjan jaotteluun. Jaottelun selventäminen olisi parhaimmillaan lisännyt oikeusvarmuutta ja selvyyttä perusoikeuskirjan oikeuksista. Tulevaisuudessa jääkin nähtäväksi, jääkö kannanottojen teko pelkästään oikeuskirjallisuuden tehtäväksi, vai ottavatko tuomioistuimet aktiivisemmin kantaa jaotteluun.
Miksi jaottelun selventäminen on sitten tarpeellista? Jaottelun epäselvyys aiheuttaa selviä oikeudellisia ongelmia. Tässä tutkielmassa todettiin, että etenkin jäsenvaltiot ja ihmisoikeuksien jakamattomuusperiaate aiheuttavat ongelmia. Nykyisen ihmisoikeusnäkemyksen mukaan perusoikeuksia ei tulisi ajatella eriasteisina oikeuksina, vaan kaikki oikeudet, niin TSS- kuin KP-oikeudetkin, tulisi turvata samantasoisesti.
Jaottelu oikeuksiin ja periaatteisiin kuitenkin kirjattiin jäsenvaltiokritiikin takia perusoikeuskirjaan. Etenkin Ison-Britannian painostus sosiaalisten oikeuksien asemasta unionin oikeudessa vaikutti niiden periaateulottuvuuden syntymiseen. Perusoikeuskirjan mahdollinen oikeudellistaminen aiheutti niinkin suurta huolta, että syntyi pöytäkirja n:o 30, joka on voimassa Isossa-Britanniassa, Puolassa ja Tšekissä. Pöytäkirjan tarkoituksena on kumota perusoikeuskirjan yhteisvastuuosion oikeuksien soveltaminen kyseisissä jäsenmaissa ilman niiden omaa suostumusta. Tämä on osaltaan aiheuttanut huolta perusoikeuskirjan oikeudellisesta asemasta.
Unionin tuomioistuimet ovat kuitenkin omalla ratkaisukäytännöllään voineet kumota kyseisten opt-out‒lausekkeiden merkityksen viittaamalla yleisiin oikeusperiaatteisiin.
Unioni on omassa oikeuskäytännössään tunnustanut, että EU-oikeuden tunnustamat oikeusperiaatteet ovat vähintäänkin primaarilainsäädännön tasoista sääntelyä. Tämä on yhdenmukainen unionin tuomioistuimen Mangold-tuomion asettaman linjan kanssa.345
345 Walkila 2010 s. 569.
Näin ollen myös pöytäkirjan ratifioineet maat ovat velvollisia noudattamaan unionin tuomioistuinten muotoilemaa perusoikeuskehitystä. Unionin jäsenvaltiot ovat myös velvollisia noudattamaan unionin lainsäädäntöä. Tutkimuksessa todettiinkin, että periaatteet tulevat usein toteutuneiksi direktiivien avulla. Perusoikeuskirjalla ja unionin perusoikeuksilla on myös yhä lisääntyvässä määrin erilaisia kerrannaisvaikutuksia, joilta jäsenvaltiot eivät voi välttyä.
Euroopan unionin perusoikeuskirja tarjoaa myös toisinaan eurooppalaisessa kontekstissa laajemman oikeuksien suojan tason. Tutkielmassa esiteltiin etenkin sosiaalisia oikeuksia, joilla on laajempi suojan taso kuin EIS:lla. Samalla esiteltiin myös perusoikeuskirjan 52.3 artiklan sisältöä, jossa luetellaan perusoikeuskirjan oikeuksia, joilla on sama tai laajempi sovellettavuudenaste kuin EIS:lla. Lopuksi esittelin myös perusoikeuskirjan 3 artiklan innovatiivisuutta kansainvälisellä tasolla. Perusoikeuskirjan turvaamat bioeettiset oikeudet ovat hyvin yksityiskohtaisesti turvattuja oikeuksia Euroopan unionissa.
Kuinka suuri merkitys oikeuksien ja periaatteiden erottelun kirjaamisella perusoikeuskirjaan siis lopulta on ja, kuinka suuri merkitys sillä on eurooppalaiselle oikeusalueelle? Tutkimus osoitti, että oikeuksien ja periaatteiden erotteleminen tuottaa edelleen ongelmia EU:ssa sekä eurooppalaisella oikeusalueella. Jaottelu aiheuttaa ongelmia niin tematiikassa kuin sovellettavuudessakin, eivätkä tuomioistuimet ole ottaneet mahdollisuuksista huolimatta asiaa käsiteltävikseen. Perusoikeuskirja ja sen tarjoama perusoikeussuoja eivät ole myöskään saavuttaneet kaikissa jäsenvaltioissa haluttua yhdenmukaisuuden tasoa, eikä perusoikeussuojan kattavuutta. Viime aikoina perusoikeussuojan tasoa on koeteltu useissa kansallisissa perustuslakituomioistuimissa.
Ongelmia ovat tuottaneet niin Saksan valtiosääntötuomioistuimen varaama oikeus arvioida perusoikeudenmukaisuutta että EIT:n ja EU-tuomioistuimen väliset toimivallanjakokysymykset.
Perusoikeuskirja ja sen vaikutukset eurooppalaiselle oikeusalueelle ovat osaltaan myös positiivisia. Kansallinen tietous perusoikeuskirjasta ja sen sisällöstä on lisääntynyt sekä kansalliset tuomioistuimet viittaavat yhä useammin perusoikeuskirjaan antaessaan tuomioita. Vaikka viittauskäytäntö on vielä usein hyvin suppeaa, lisääntyy yhä laajempi viittauskäytäntö kansallisten tuomioistuinten piirissä. Kansalliset tuomioistuimet osallistuvat yhä aktiivisemmin kansainväliseen tuomioistuinten väliseen vuoropuheluun perusoikeussuojan tasosta ja sen kehittämisestä eurooppalaisessa kontekstissa.
Vuorovaikutus on myös kahdensuuntaista. Esimerkiksi EU on onnistunut parantamaan suomalaista perusoikeuksien tasoa yhdenvertaisuuslainsäädännön alalla, ja toisaalta unioni on perusoikeuskirjassaan turvannut sosiaalisia oikeuksia ja bioeettisiä oikeuksia laajemmin kuin muualla Euroopassa.
Kaiken kaikkiaan tämä tutkimus osoittaa, että vaikka jako oikeuksiin ja periaatteisiin kirjattiin perusoikeuskirjaan, ei se ole tehnyt perusoikeuskirjaa merkityksettömäksi.
Jaottelu oikeuksiin ja periaatteisiin vesitti kuitenkin jonkin verran asiakirjakokonaisuuden innovatiivista luonnetta, mutta perusoikeuskirjan oikeudet ja periaatteet tulevat silti sovellettaviksi eurooppalaisella oikeusalueella. Pöytäkirja n:o 30 tarkastelu osoitti, että rajoituksia on mahdollista kiertää viittaamalla unionin yleisiin oikeusperiaatteisiin tuomioistuimissa, jolloin kaikki jäsenvaltiot ovat niitä velvollisia noudattamaan. Jako oikeuksiin ja periaatteisiin ei siis ratkaisevasti estä perusoikeussuojan tason toteutumista eurooppalaisella oikeusalueella. Suurin huolenaihe on se, että unionin tuomioistuin on ollut tähän asti haluton ottamaan kantaa, mitä jaottelu todellisuudessa tarkoittaa. Kuten Puumalainenkin on todennut; yhdistymishaluton yhteisö voi viime kädessä olla suurin este tehokkaan perusoikeussuojan toteutumiselle. Mielestäni tämä päteekin niin unionin omiin toimielimiin kuin jäsenvaltioihinkin.