Johtajuus kokouksissa

Kuntaorganisaation on todettu olevan tietty organisaatiotyyppi: julkishallinnollinen organisaatio. Tässä organisaatiotyypissä johtajuus on jaettu ammatilliselle ja

edustuksellisille ryhmille organisaation sisässä. Näistä ammatillista johtajuutta edustaa kuntaorganisaation palkattu henkilöstö, eli asiantuntijaryhmät. Asiantuntijaryhmien vastuulla ovat ammatillisen johtajuuden tehtävät, kuten valmistelu ja tehtyjen päätösten toimeenpano. Näitä tehtäviä suoritetaan asiantuntijaryhmien kokouksissa, jotka

kokoavat yhteen henkilöitä eri hierarkian tasoilta ja hallintokunnista.

Kokouksissa ilmenevää johtajuutta on tutkittu esimerkiksi kokouspuheen näkökulmasta (Asmuß & Svennevig 2009). Johtajuutta on tutkittu vuorovaikutustilanteeseen sidottuna

28 prosessina (Barge & Fairhurst 2008) ja tarkastelemalla yksittäistä johtoryhmää (Laapotti

& Mikkola 2016). Tutkimusten tarkastelukohteena on ollut organisaation vuorovaikutus ja kokoukset. Tomi Laapotti nostaa esille väitöskirjassaan (2018, 13) esille, että

kokoustilanteisiin keskittyvä tutkimus, eli kokoustutkimus, on yleistynyt enemmän vasta tällä vuosituhannella, erityisesti 2010-luvulla.

Kokouspuheen tutkimukseen keskittyneessä koonnissa (Asmuß & Svennevig 2009) nostettiin esille kaksi lähestymistapaa, joiden kautta kokouksissa ilmenevää johtajuutta on tutkittu: vallan asymmetrisyys ja kuinka kokouksissa tehtäviä päätöksiä tehdään.

Vallan asymmetrisyys (Asmuß & Svennevig 2009, 16) tarkoittaa näkemystä, että tutkitut kokouksen osallistujat käsittävät itsensä formaaleiksi ja informaaleiksi

johtajiksi, asiantuntijoiksi ja työntekijöiksi. Toinen esitetty lähestymistapa johtajuuden tutkimiseen kokouksissa on päätöksenteon tarkastelu. Kokouksen

päätöksentekoprosessin kautta johtajuutta voidaan tutkia kokouksessa käytävän

neuvottelun tai päätöksenteossa ilmenevien konfliktien hallintana (Asmuß & Svennevig 2009, 17 – 18).

Johtajuus vuorovaikutuksessa luotuna prosessina (Barge & Fairhurst 2008) pohjaa sosiokonstruktivistiseen tutkimusperinteeseen. Tutkijoiden keskeinen väite on

vuorovaikutuksen ja diskurssien suhde, johon he johtajuuden ilmenemisen paikantavat.

Organisaation jäsenet toimivat (operate) keskenään vuorovaikutuksessa diskurssien kautta (Barge & Fairhurst 2008, 228). Diskurssi on siis osa vuorovaikutustaprosessia, jossa todellisuuden rakentaminen tapahtuu. Barge ja Fairhurst (2008, 228) esittävät, että johtajuus luodaan vuorovaikutuksessa yhdessä muiden henkilöiden kanssa samassa prosessissa kuin henkilön oma subjektiviteetti, eli henkilökohtainen ja työidentiteetti, ihmissuhteet, yhteisö ja kulttuuri, kielellisten ja kehollisten suoritusten kautta (Barge &

Fairhurst 2008, 228). Tällaisena prosessina tulkittuna johtajuutta voidaan tutkia käytännön teorioiden (practical theories) avulla. Tutkimuksen keskeisin anti onkin esitellä yksi näistä käytännön teorioista: systemaattinen konstruktionistinen käytännön teoria johtamiseen (systemic constructionist practical theory of leadership). Tämä teoria tarjoaa kolme kysymystä, joilla johtajuutta voidaan tutkia: 1. kuinka johtajuus ilmenee, 2. mikä tulkitaan johtajuudeksi ja 3. mitkä ovat tietyn johtajuuden määritelmän

seuraukset (Barge & Fairhurst 2008, 230 – 234).

29 Kokouksissa käytyä vuorovaikututusta on tutkittu aiemmin tarkastelemalla julkisen sairaalan johtoryhmän vuorovaikutusta (Laapotti & Mikkola 2016). Kyseisessä

tutkimuksessa (Laapotti & Mikkola 2016, 617) havaittiin, että vuorovaikutus keskittyy vahvasti puheenjohtajaan ja osallistuminen keskittyy johtotehtävissä oleviin, lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että kokouksen jäsenten välinen vuorovaikutus on erittäin harvinaista. Herääkin kysymys, kuinka samankaltaista vuorovaikutus on

kuntaorganisaation kokouksissa. Asiantuntijaryhmän kokoukset saattavat olla vastaavan kaltaisia, sillä molemmat organisaatiot sairaala ja kuntaorganisaatiot ovat julkisia ja niiden toimintaa säätelevät lait. Laapotti ja Mikkola (2016, 621) havaitsivat

tutkimuksessaan myös, että hierarkiat ja osastojen erot, jotka johtuvat organisaation rakenteesta ovat havaittavissa johtoryhmän kokousten vuorovaikutuksessa ja että näiden kokousten tärkeys organisaatiolle on haastavaa kuvailla kokouksen osallistujien

toimesta.

Seongsook Choi ja Stephanie Schnurr (2014) puolestaan tutkivat johtajatonta tiimiä.

Näissä tiimeissä johtajuutta tarkasteltiin kriittisen näkökulman avulla, jonka mukaan johtajuus on tiimin jäsenten kollaboratiivinen prosessi, johon tiimin jäsenet ottavat osaa riippumatta heidän formaalista asemastaan tai sijoittumisesta organisaation hierarkiaan (Choi & Schnurr 2014, 4). Tutkijat huomasivat, että tutkimissaan tiimeissä johtajuus oli jakautunut eri yksilöiden välillä tiimin tapaamisen aikana, joten vaikka tiimi olisi johtajaton, paljon johtajuutta niissä silti esiintyy (Choi & Schnurr 2014, 19). Tällainen näkökulma, jossa johtajuutta voi esiintyä myös muiden kuin nimetyn johtajan

vuorovaikutuksessa, tukee tämän tutkielman lähtökohtaa tarkastella kuntaorganisaation asiantuntijaryhmissä ilmenevää johtajuutta kaikkien kokouksen jäsenten

vuorovaikutuksesta. Erityisesti koska, monessa asiassa, kuten päätöksenteossa ja konsensuksen saavuttamisessa, johtajuus on yhdessä luotua yksilösuorittamisen sijaan (Choi & Schnurr 2014, 21). Tällainen tarkastelun siirtäminen yksilötasolta muihin tapoihin tarkastella johtajuutta todennäköisesti auttaa kuvaamaan ja ymmärtämään joitakin erityisiä prosesseja, joiden avulla johtajuutta todellisuudessa toteutetaan (Choi

& Schnurr 2014, 21). Tästä tulkittuna, johtajuuden tarkastelu kokouksen kaikkien jäsenten yhdessä luomana ilmiönä voi paljastaa kuntaorganisaation asiantuntijaryhmien johtajuudesta jotain uutta, mitä pelkästään johtajiin ja heidän vuorovaikutukseensa keskittymällä on mahdollista havaita.

30 Diskursiivisesta näkökulmasta ryhmässä ilmenevää johtajuutta konsensuksen

rakentamisessa tutkineet Ruth Wodak, Winston Kwon ja Ian Clarke (2011) osoittavat, että puheenjohtajan käyttämillä vuorovaikutusstrategioilla on merkitystä kokouksen lopputulemaan. He havaitsivat, että konsensuksen rakentamisessa johtajat käyttävät viittä vuorovaikutusstrategiaa, jotka ovat ryhmäytyminen, rohkaiseminen, ohjaaminen, mukauttaminen ja sitouttaminen (Wodak, Kwon & Clarke 2011, 611 – 612).

Puheenjohtaja kykenee vaikuttamaan kokouksen lopputulemaan negatiivisesti estämällä konsensuksen syntymistä tai positiivisesti hyödyntämällä näitä

vuorovaikutusstrategioita (Wodak, Kwon & Clarke 2011, 612). Tämä osoittaa, että puheenjohtajan erityinen rooli kokouksen johtajana voi vaikuttaa kokouksen lopputulemaan merkittävästi kokouksessa syntyvän konsensuksen tai sen puutteen kautta. Joten, vaikka tässä tutkielmassa johtajuus onkin riippumaton kokouksen jäsenen asemasta kuntaorganisaation hierarkiassa tai hänen rooliinsa kokouksessa, on syytä pitää mielessä, että kokouksen sisällä kokouksen puheenjohtajan tehtävällä on merkitystä kokouksen lopputuleman kannalta.

Tomi Laapotti (2018) tarkastelee väitöskirjassaan sairaalan johtoryhmien

kokousvuorovaikutusta ja sen rakenteita ja näiden johtoryhmäkokousten merkitystä kokousiin osallistuville sekä sairaalaorganisaatiolle. Laapotti (2018, 55) osoittaa, että kokoukset itsessään vaikuttavat ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sen

prosesseihin sekä organisatoristen että institutionaalisten rakenteiden ja toimijuuksien kautta. Kokoukset ovat tilaisuuksia, joissa organisaatiota merkityksennetään olemassa olevaksi rakenteeksi ja joissa kokouksen jäsenet tulkitsevat ja luovat omaa paikkaansa osana organisaatiota, joka on havaittavissa kokousvuorovaikutuksessa (Laapotti 2018, 56). Kokousvuorovaikutuksessa ei pelkästään rationalisoida kokouksen jälkeen päätöksenteko- ja ongelmanratkaisuprosesseja, vaan myös kokouksien aikana

keskustellaan keskeneräisistä prosesseista sekä niiden edistymisestä (Laapotti 2018, 57).

Yhteenvetona voidaan esittää, että kokousvuorovaikutuksessa merkityksennetään organisaation rakenteita ja tarkastellaan näitä prosesseja niiden ollessa vielä meneillään.

Yhteenvetona näistä esitetyistä johtajuutta käsittelevistä kokoustutkimuksista voidaan esittää, että kokoustutkimus on laaja kenttä, jossa tarkastellaan erilaisia kokouksissa

31 syntyviä prosesseja sekä johtajuutta nimettyjen johtajien kautta että kokouksessa

syntyvänä ilmiönä. Kokousvuorovaikutusta tutkimalla voidaan selvittää millaisin keinoin kokouksen jäsenet luovat ympäröivää todellisuutta ja miten johtajuus kokouksissa ilmenee.

Tutkimusten lähtökohdat johtajuuteen ovat erilaisia, mutta tarjoavat kiinnostavia näkökulmia siihen, kuinka johtajuutta on tutkittu kokouksissa havaittavissa olevana ilmiönä. Siksi tätä taustaa vasten onkin kiinnostavaa lähteä tarkistelemaan, millaisena johtajuus näyttäytyy kuntaorganisaation asiantuntijaryhmissä, joiden

työskentelymuotona on kokous.

32