• Ei tuloksia

Tuoreimman Kauppa- ja teollisuusministeriön tekemän yrittäjyyskatsauksen (2006:8) mukaan Suomeen tulisi syntyä merkittävästi enemmän uusia, innovatiivisia kasvuyrityksiä edistämään rakennemuutosta, vahvistamaan kansantalouden dynamiikkaa sekä korvaamaan ulkomaille siirtyviä työpaikkoja, jotta Suomi voisi menestyä globaalissa kilpailussa. Yrittäjyyden merkitys niin kansantaloudellisesti kuin yhteiskunnallisestikin on siis alettu ymmärtää Suomessa viime vuosina työelämän muutoksista johtuen. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että muutos on luonteeltaan niin kokonaisvaltainen ja yhteiskuntaa laajasti koskettava, että puhutaan jo siirtymästä palkkatyöyhteiskunnasta yrittäjyysyhteiskuntaan. Turun Kauppakorkeakoulun PK-Instituutin tuottaman Yrittäjyysväylän (2007) mukaan tässä muuttuvassa työelämässä selviytyminen edellyttää yrittäjämäistä otetta ja yrittäjyyden periaatteiden ymmärtämistä.

Esimiehisyys ja johtajuus ovat viime vuosina myös herättäneet paljon keskustelua. Erityisesti esimiehen roolin ja tehtävien muuttuminen organisaatiomuutosten myötä on kiinnittänyt yritysjohtojen huomion.

Esimiestyön järjestelmällinen kehittäminen kuuluu nykyään yritysjohtojen tärkeimpien asioiden joukkoon. Nykyään ollaan siirtymässä yhä enenevässä määrin hierarkkisesta ja autoritaarisesta organisaatiorakenteesta matalaan, keveään ja joustavaan organisaatioon, joka usein perustuu tiimeihin. Tämä muuttaa esimiehen roolia käskevästä ja valvovasta ohjaavaan ja motivoivaan.

Viime vuosina on myös alettu tunnustaa yhä enemmän esimiehisyyden merkitys organisaatiolle. Esimies vaikuttaa kiistattomasti työntekijöiden hyvinvointiin, työn tuloksiin ja sitä kautta koko organisaation tulokseen ja kannattavuuteen. Muutokset aiheuttavat esimiehille ja johtajille paljon uusia haasteita.

1.1 Tutkimuksen taustaa

Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnalle on siis yleisesti tunnustettu suureksi ja yrittäjiä tarvitaan paljon lisää (Yrittäjyyskatsaus 2006:8). Jotta yrittäjävetoisille yrityksille saadaan jatkajia ja uusia yrityksiä syntyy, tarvitaan hallituksen toteuttaman yrittäjäystävällisen talouspolitiikan lisäksi paljon tutkimusta ja sitä

kautta tietoa yrittäjyydestä. Potentiaalisille uusille yrittäjille, niin yritysten jatkajille kuin uusien yritysten perustajillekin, tulee tarjota lisää tietoa tästä uramahdollisuudesta ja tiedon tulee erityisesti olla realistista ja tuoda esiin myös yrittäjyyden positiivisia puolia.

Tieteen kentässä tämä tutkimus sijoittuu liiketaloustieteisiin ja yhdistää kaksi johtamisen ja organisaatioiden oppiaineeseen liittyvää teemaa, yrittäjyyden ja johtajuuden, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua ja lisänneet arvostustaan 2000-luvulla.

Tämän tutkimuksen kohteena ovat yrittäjät, jotka omistavat yrityksen, jossa on alaisia. Tarkemmin tarkastellaan tällaisen yrittäjän rooleja hänen omassa yrityksessään ja hänen omasta näkökulmastaan. Tähän tutkimukseen haastatellut omistajayrittäjät ovat hyvin erilaisilta aloilta rakennusyrityksestä konsulttiyritykseen ja omistavat hyvin erikokoisia yrityksiä kolmen hengen yrityksestä useiden satojen työntekijöiden yritykseen. Näin oli mahdollista saada monipuolista tietoa tutkimusaiheesta ja tarkastella myös yrityksen taustan, toimialan ja koon vaikutuksia omistajayrittäjän näkemyksiin. Yrittäjien haastatteluissa olennaista oli saada mahdollisimman todenmukaista tietoa yrittäjyydestä sekä yrittäjän työstä. Tämän vuoksi tutkimusmenetelmäksi sopi parhaiten kvalitatiivinen teemahaastattelu, jossa oli ainoastaan haastattelurunko eikä niinkään useita pikkutarkkoja kysymyksiä.

Haastatteluissa oli erityisen tärkeää, että haastateltavia ei johdateltu tiettyyn suuntaan, vaan haastateltavien annettiin kertoa vapaasti työstään liittyen näihin kolmeen rooliin, jotka olivat yrittäjä, liikeyrityksen johtaja sekä organisaation työntekijöiden esimies. Tähän tutkimukseen valitut haastattelut analysoitiin luokittelemalla aineisto teoriaosuuden mukaisesti. Näin pyrittiin vastaamaan tutkimusongelmaan sekä sen alaongelmiin.

1.2. Avainkäsitteet

Yrittäjyys ja yrittäjä

Tässä tutkimuksessa yrittäjyydellä tarkoitetaan yrityksen omistamista ja johtamista. Näin yrittäjä määritellään henkilöksi, joka omistaa yrityksen sekä johtaa kyseisen organisaation liiketoimintaa ja ihmisiä.

Johtaminen

Johtamisella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa liiketoiminnan johtamista ja se yhdistetään asioiden johtamiseen (management), vaikkakin liikkeenjohtajan tehtäviin kuuluu myös toiminta ihmisten kanssa. Liikkeenjohtamisen katsotaan tässä tutkimuksessa olevan osa suurempaa kokonaisuutta eli johtajuutta.

Liikkeenjohtaja puolestaan määritellään henkilöksi, joka johtaa liikeyritystä tekemällä teoriaosuudessa liikkeenjohtajalle määriteltyjä tehtäviä.

Esimiestoiminta

Esimiestoiminnalla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa ryhmän, tiimin tai yksilöiden johtamista (supervision) ja se katsotaan osaksi ihmisten johtamista (leadership), vaikkakin esimiehen tehtäviin kuuluu myös asioiden johtaminen.

Kuten liikkeenjohtamisenkin, esimiehisyyden katsotaan olevan osa suurempaa kokonaisuutta eli johtamista. Tässä tutkimuksessa esimies määritellään henkilöksi, joka toimii ryhmän, tiimin tai yksilöiden johtajana, tekemällä teoriaosuudessa esimiehelle määriteltyjä tehtäviä.

1.3. Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusongelmat

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa yrittäjyystarkasteluun lisää tietoa yrittäjän työstä, jossa yrittäjä toimii useissa eri tehtävissä ja rooleissa.

Tutkimuksen tavoitteena on myös pyrkiä kvalitatiivisen tutkimuksen avulla ymmärtämään yrittäjän työn monipuolisuutta ja vaativuutta paremmin sekä erityisesti tuottamaan lisätietoa johtamisesta yrittäjyydessä. Tarkemmin tarkastellaan yrittäjän kolmea roolia: yrittäjä, johtaja ja esimies sekä sitä, miten yrittäjä näkee itsensä näissä rooleissa omassa yrityksessään. Tässä tutkimuksessa ei niinkään tarkastella yrittäjän yhteiskunnallisia rooleja, vaikka toki niitäkin sivutaan. Lisäksi pyritään löytämään vastaus siihen, miten nämä roolit näkyvät yrittäjän arjessa sekä siihen miksi jokin rooli on toisilla yrittäjillä vahvempi kuin toisilla ja miksi joillakin yrittäjillä on ylipäätänsä yksi vahva rooli. Teoriassa kaikki roolit ovat kuitenkin yrittäjälle tärkeitä ja yrittäjän tulisi kyetä toimimaan menestyksekkäästi kaikissa niissä. Kaikki roolit nimittäin pitävät sisällään yrityksen toiminnan kannalta erilaisia ja olennaisia tehtäviä.

Tämän tutkimuksen pääongelma on:

Miten yrittäjä näkee itsensä yrittäjänä, liikeyrityksensä johtajana sekä organisaationsa työntekijöiden esimiehenä?

Tutkimusongelmaa tukevia alaongelmia ovat:

Miten kyseiset roolit näkyvät yrittäjän työssä?

Miksi jokin rooli on yrittäjällä vahvempi kuin toinen?

1.4. Tutkimuksen rakenne

Tämä yrittäjän rooleja käsittelevä tutkimus jakautuu kuuteen lukuun.

Ensimmäinen luku esittelee tutkimuksen. Se pitää sisällään tutkimuksen taustan, avainkäsitteet, tavoitteet ja tutkimusongelman sekä rakenteen. Toinen ja kolmas luku muodostavat tutkimuksen teoriaosuuden, joka jakautuu kahteen suurempaan kokonaisuuteen eli yrittäjyyteen ja johtajuuteen. Kolmannen luvun lopussa on yhteenveto koko teoriaosuudesta. Neljäs luku kertoo empiirisen tutkimuksen toteutuksesta ja sisältää aineiston hankinnan ja analysoinnin.

Neljännessä luvussa arvioidaan myös tutkimuksen luotettavuutta. Viidennessä luvussa esitellään empiirisen tutkimuksen tulokset ja vastataan tutkimusongelmiin. Kuudennessa luvussa tehdään tutkimuksesta yhteenveto ja johtopäätökset. Kuudennen luvun lopuksi kerrotaan vielä ehdotuksia jatkotutkimuksen aiheeksi ja pohditaan sitä, että saavutettiinko tutkimuksessa sille asetetut tavoitteet.